ESS 3.2.13 Pääkirjoitus "Johtajasoppa heti selväksi"
Eräs keskustelija otti puheeksi demokratiaa Heinolassa.
Yritin selvittää itselle, mitä koko käsite ”demokraatia” oikeastaan on. Se on niin moniseliteinen ja laaja käsite, että pelka sana ”demokratia” ei sano yhtään mitään.
Tästä on muodostunut vain poliittinen käsite, jota käytetään reilusti, usein ilman sisältöä. Samalla tavalla, kun käsite ”oikeusvaltio” (usein oikeusvaltio on samaa, kuin oikeus eli oikeudenmukaisuus).
Huomasin erään tutkija julkaisu,jossa pisti silmään seuraavaa:
(http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/03_kunnat/20120917Alueel/Alueellista_demokratiaa.pdf )
//Kuntalain (365/1995) säännökset alueellisista toimielimistä sekä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksista: Voimassa olevan kuntalain säännökset.
Voimassa oleva kuntalaki (365/1995) perustuu kahteen keskeiseen ajatukseen.
Ensinnäkin valtuustolle on annettu laajat mahdollisuudet päättää kunnan organisaatiosta. Kuntalain mukaan pakollisia toimielimiä ovat vain valtuusto, kunnanhallitus ja tarkastuslautakunta.
Muista toimielimistä valtuusto määrää kunnan hallintosäännössä.
Toiseksi kuntalaki korostaa VALTUUSTON VASTUUTA PITÄÄ HUOLTA KUNNAN ASUKKAIDEN JA PALVELUJEN KÄYTTÄJIEN EDELLYTYKSISTÄ OSALLISTUA JA VAIKUTTAA KUNNAN ASIOIHIN.
Kuntalaissa on kaksi pykälää, jotka koskevat suoranaisesti alueellisia toimielimiä. Pykälässä 27 luetellaan joukko keinoja, joiden avulla valtuusto voi edistää kuntalaisten osallistumista ja vaikuttamista. Yksi näistä keinoista on ”kunnan osa-aluetta koskevan hallinnon järjestäminen”.
Kuntalaki 365/1995, § 27 Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet
Valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset
osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:
1) valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin
2) järjestämällä kunnan osa-aluetta koskevaa hallintoa
3) tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia
4) selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa
5) järjestämällä yhteistyötä kunnan tehtävien hoitamisessa
6) avustamalla asukkaiden oma-aloitteista asioiden hoitoa, valmistelua ja suunnittelua,
sekä
7) järjestämällä kunnallisia kansanäänestyksiä//
Helmisen mukaan, Timo Ihamäki yrittää hämmentää soppaa. Helmisen mukaan, Ihamäen vaatima info-tilaisuus ennen tärkeää päätöstä on sopan hämmentäminen ja niin tärkeä päätös, kun kaupunginjohtajan häpeällinen erottaminen, voi tehdä pienessä piirissä ilma tietojen antamista kuntalaisille.
Ja loppujen lopuksi hallituksessa on Ahonen, joka sopivasti taas ja taas voi tapansa mukaan myöntää virheet, että se oli suuri moka ja taas ”me kaikki hölmöilttiin”.
Ankarasti Helminen vaatii valtuustoa äänestää kaupunginjohtajan erottamista ennen, kuin päätöksen laillisuus on selvitetty.
Kannustaako Helminen valtuustoa rikkomaan kuntalakia kahdesti:
27 § pykälä 3 ja pykälä 4.

Vastaukset 12
Vanhimmat
Helminen on täysin oikeassa. Asiahan on tutkittu ja perusteltu hallituksen pöytäkirjoissa ja esityslistoissa. Tähän saakka on olemassa hallituksen yksimieliset päätökset. Kaupunginjohtajan toiminnassa on ensiarvoisen tärkeää se, että hän pystyy toimimaan asiallisesti, rakentavasti ja luottamusta rakentaen lähimpien alaistensa kanssa. Rinnevaaran lyhyen kauden aikana tuli todistetuksi, että Rinnevaara ei pysty sellaisen luottamuksen rakentamiseen, mitä kaupunginjohtajalta vaaditaan. Alaisten lisäksi hän on jo julkisuudessa ehtinyt haukkua työnantajansa edustajat.
Kaupunginjohtajan erottaminen ei ole sellainen asia, jossa on kaikkia kuntalaisia kuultava. Jos määräenemmistö valtuutetuista, joilla on oikeus nähdä kaikki asiaan liittyvät paperit ja asiakirjat, on sitä mieltä, että Rinnevaaralla ei ole edellytyksiä onnistua kaupungin johtamisessa niin siihen on myös kaupunkilaisten tyydyttävä. On helpompaa vaihtaa kaupunginjohtaja kuin ruveta etsimään hänelle uudet alaiset.
Kuntalaisten mielipiteillä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Mielipiteenhän erottaa tiedosta se, että vain tieto pystytään todisteiden avulla osoittamaan oikeaksi. Harvalla kaupunkilaisella taitaa olla kokemusta toimimisesta Rinnevaaran johtamassa organisaatiossa?
Toimittaja Helminen ei halua muistaa eikä tietää, että kaupunginjohtajaksi Tita Rinnevaara, valittiin valintaryhmän esityksestä sekä kaupunginhallituksen että valtuuston päätöksellä.
Rinnevaaran valinnasta tehdyn valituksen johdosta, kaupunginhallitus teki perusteellisen selvityksen, että Rinnevaara on soveltuvin, paras, koulutetuin, työkokemusta omaava jne. Heinolaan ja että valinta on kaikin puolin oikein tehty muotoseikat huomioiden.
Rinnevaaran tuloa Heinolaan kiirehdittiin, koska kaupunki oli ollut jo pitkään ilman johtajaa.
Ainoastaan Heinolan eräille virkamiehille ei sopinut se, että Rinnevaara valittiin.
Koska
- Rinnevaara ei hyväksynyt hankintasäännön vastaista menettelyä (pakettiauton hankkiminen Jyrää-tapahtumaan)
- Rinnevaara ei hyväksynyt kulttuurisihteerin suunnittelemaa Lontoon matkaa
(näistä päätöksistä kirjoitti Itä-Häme)
Rinnevaara vaati virkamiehiltä tarkempia perusteluja asioiden esittelemiseksi kaupunginhallitukselle, kun kaupunginjohtaja esittelee asiat. "Huitaisuja" ja puolivalmiita virkamiesvalmisteluja Rinnevaara ei hyväksynyt. Tämäkään ei tyydyttänyt virkamiehiä.
Kaupunginjohtajaa vastaan noustiin yhdessä kapinaan (51 virkamiestä).
Nyt Etelä-Suomen Sanomien toimittaja Helminen näkee pelkästään virkamiesten kertoman ainoanaa oikeana totuutena. Näin virkamiesmafia käyttää edelleen lehteä välineenä kaupunginjohtajan mustamaalaamiseen.
Erottamistyöryhmän raportissa kulttuurisihteeri (jonka pakettiauton osto ja Lontoon matka torpattiin) on antanut toisen käden tietoa televisiossa.
Toimittaja Helminen voi olla ihan varma siitä, että toisen käden tietoa ovat antaneet kaikki ne virkamiehet, jotka oman etunsa vuoksi ovat häikäilemättömästi mustamaalanneet juuri työnsä aloittanutta kaupunginjohtajaa.
Hyvät heinolalaiset, Te, joille demokratia ja oikeudemukaisuus ovat tärkeitä, perukaa nyt viimeisään Etelä-Suomen Sanomien tilaukset. Niin räikeä ja totuudenvastainen oli Helmisen kirjoitus, että harvoin mediassa näkee moisia.
Näyttää pahalta, että Heinolassa ehtoja sanelee arvoisa kaupunginhallituksen PJ rouva Hilden esalaisen Helmisen kautta.
Itse Helminen ei halua tietää mitään.
Jopa törkeitä valheita kirjoittamalla ei oikaise, vaikka jäisi kiinni.
Koska asioita meiltä salataan aika pitkälle, koska usko mediaan on menetetty ja toimittajat eivät osa enää tarkistaa asioiden paikkansa pitävyyden, ei voi muuta mahdollisuutta, kun asioiminen sosiaalimedian kautta. Paradoksi kyllä, mutta vaikka toimittajat uskottelevat meitä, että ne ovat totuuden etsijät, lehtien sivuilta aika usein löytyy manipulointia ja toisen käden tietoja. Siis yritän etsiä jotain Suomi24 palstalta.
Minua kiinnostaa kovasti kaksi henkilöä, ne ovat kun saman kolikon kaksi puolta.
Toisesta, Mika Yli-Kaakkisesta, nyt on muodostunut jonkunlainen kuva.
Mutta Ari Helminen on arvoitus. Hän oli Itä-Hämeen päätoimittaja, eli Heinolan mediamoguli.
Miksi Ari vaihtaa kuninkaan valtaistuinta ja lähtee esalaiseksi juoksupojaksi?
Miksi Arin käytössä on kaikki Heinolan uutiset, erityisesti negatiiviset? Miksi Ari kloonaa ne uutiset eteenpäin Suomen ympäri?
Miksi Ari on kiinnostunut Heinolan maineen mustamaalaamisesta? Miksi adressi-51 meni Arille suoraan ja vielä pyyntönä käynnistää asian heti niin, että sopuun ei jäisi pientäkään mahdollisuutta?
Kenen pillin mukaan Ari tanssii?
Onko mielipiteitä?
Raili Hilden ei ole hallituksen puheenjohtaja vaan Hannele Rämö on tällä hetkellä pj. Todisteet siitä, että Rinnevaara on epäonnistunut johtajana ovat kyllä olemassa.
Raili Hilden on hallituksen puheenjohtaja.
Todisteet siitä, että Rinnevaara on epäonnistunut johtajana ovat kyllä olemassa, mutta julistettu salaisiksi.
Kuntalaisille se on samaa, kun todisteita ei olisi olemassa.
Heinola ei ollut aina Ari Helmisen suosikkipaikka.
Arin mukaan nössö ei pärrjää Heinolan haasteissa.
Onko sitten Rinnevaara tyrani vai nössö?
Heinolalle kallis päällystakki
25.9.2011 2:33 - Ari Helminen
http://www.ess.fi/?article=342101
//Uusi kaupunginjohtaja aiotaan valita jo tämän vuoden joulukuussa. Hän aloittaisi toukokuussa ja toimisi puoli vuotta rinnakkain eläkkeelle siirtyvän Komosen kanssa.
Heinolan järjestely on outo kummajainen, jossa palaa veronmaksajien rahaa 100 000 euroa. Heinolalla on kokemusta rahan polttamisesta. Varataan Tallinnasta hotelli budjettiseminaaria varten, mutta sitten päätetäänkin, ettei mennä sinne. Tässä operaatiossa rahaa kului hukkaan ainoastaan 4 500 euroa.
Valittavan ja hänen nykyisen työnantajansa kannalta tilanne on kiusallinen, kun ihminen tekee lähtöä puolisen vuotta. Tämä voi jopa vähentää kovien hakijoiden määrää. Sellainen siltakaupunkiin tarvittaisiin. Nössöt eivät pärjää luottamushenkilöiden pyörityksessä ja Heinolan haasteissa.//
Siis tarkoitus oli "opastaa" Rinnevaaraa luottamushenkilöiden pyörityksessä käyttämällä rinnakkain kaksi kaupunginjohtajaa.
Suunnitelma epäonnistui, koska Komonen kapinoi ja ei tullut Heinolaan takaisin ollenkaan.
"Hölmö kuntalainen" on onneksi itsekin ymmärtänyt olevansa hölmö. Samaa todentaa hänen kirjoitus, joka on tämän palstan mukaisesti täyttä puppua. Onneksi joku täälä on sentään osannut korjata joitain hänen kirjoittamiaan asioita oikeaksi, kuten se, että hilden ei heiluta hallituksessa minkään sortin nuijaa. Yrittäkää kirjoittajat vaikuttaa tosiasioilla, älkääkä uskomuksilla!!
Tällä menolla Ari Helminen jää työttömäksi.
Tällä menolla Yli-Kaakinen saa heittää roskiin omia salaisia asiakirjoja.
Jymyuutinen! ”hilden ei heiluta hallituksessa minkään sortin nuijaa.”
Sitten Rinnevaara on turvassa.
Olen edelleen kuitenkin ”hölmö” ja oletan, että meillä on kaksi KH PJ, joista toisen (Rämön) kädet sidottiin, Juhani Ahosen vartiolla.
Hildenin myöten palautettu linja ” siihen on myös kaupunkilaisten tyydyttävä” ja ” Kuntalaisten mielipiteillä ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä.”.
Kun tietoja ei ole tai salataan, ei ole muuta vaihtoehtoa, kun vaikuttaa uskomuksilla.
Uskomuksilla, että on laskettu oikein, että kaupunginjohtajan erottamissotku ei kestä, kun pari vuotta. Sitten rouva Hilden tulee avoimesti näytämölle, panee pari-kolme päätä poikki ja komeasti vie Heinola Lahden esikaupungin tilaan. Tämä tietenkin un uskomuksia.
Uskomuksia on myös, että nykyään on kaksi kiellettyä asiaa: Jäppinen ja Malin.
Kaupunginjohtajan erottaminenkin on julistettu salaksi.
Uskomuksena on myös Timo Ihamäen aseman arviointi: olkoon se oleskeluvaltuuston puheenjohtaja, äänestää valtuusto kuitenkin niin kuin Hilden käskee.
Uskomuksena on olettamus, että Ari Helmiselle on annettu tehtäväksi painostaa valtuuston tehdä päätös, olkoon se vaikka kuinka kyseenalainen.
Lakimiehet ja konsultit hoitakoot lakiasioita jälkeenpäin pari vuotta. Hinnasta viis.
Siihen mennessä kesäteatteri on peruskorjattu, WPK-talon pihalla on rakennettu kulttuuritoimiston omat tilat, kulttuuritoimen väki käy läpi kaikki mahdolliset ulkomaan matkat, Toriparkki on pystetty pystyyn, eli maan alle, ja rauhaa laskee Heinolaan. Sitten tulee oikea aika perustaa ””Nova Heinolan palvelut Oy:n”.
Se on tietenkin uskomus, salaliittoteoriaa jne., jne.
Minulla on uskomus, että KH PJ rouva Hilden on läsnä tälläkin palstalla.
Minulla on uskomus, että KH PJ rouva Hilden heiluttaa piiskaa tälläkin palstalla.
Minulla on uskomus, että Hildenille kuntalaiset vain lypsylehmää. Pitäisikö lehmän tietää, miksi ”hyvän” lypsäjän tilalle tulee ”huono” ja mihin lehmän maito menee.
Hildenin mukaan Heinolaan palasi salaisten asiakirjojen ja päätösten paljoutta.
Viimeinen saavutus tai pikemmin komea alku on kaikessa salaisuudessa kaupunginjohtajan erottaminen. Kotkan silmillä joku huomasi hyvissä ajoin, että uusi kaupunginjohtaja voi olla uhkana projektille ”Jäppinen Oy”.
Hyväsi, läpinäkyvyys. Nyt poliittinen valta päättää, mitä tietoa annetaan kansalle ja kuinka paljon. Oikeastaan on jo päätetty.
Ari Helminen, kohta olet työtön.
Yritä nyt uskoa, että Raili Hilden EI OLE kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Nää ei kaikki taida olla ihan terveiden kirjoituksia... :-(
Kritikoit niin paljon muita, esalainen Helminen. Kestätkö itse kritiikkiä?
Helminen on sitä mieltä, että valtuutetuille ei missään tapauksessa saa antaa vapaat kädet äänestämään kyseenalaista kaupunginjohtajan erottamista.
Helminen vertailee tilannetta Nokian tilanteeseen. Jos siellä kaupunginjohtaja eroaa, niin meillä Rinnevaaran pitäisi tehdä samoin. Otetaan mallia Nokiasta, tehdään niin kuin Nokia! Jos Nokian johtaja osaa ottaa vastuun, miksi Nokia laskee pois niin vastuullista johtajaa? Ja mitä muuta Helminen tietää Nokiasta, kun neuvoa Nokian esimerkkiä. Teetkö työtä Nokiallekin, Helminen?
Helminen tukee ajatusta, että kuntalaisia en saa laskea info-tilaisuuteen ja Rinnevaaraa pitää erottaa salaisella päätöksellä kertomalla ulos vain kyseenalainen väite ns. kiusaamisesta. Kyllä, kanssa nielee, jos Heinolan ”propagandaministerinä” toimii Ari Helminen.
Helminen, entä Kuntalain 27 § 3. pykälä: tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia?
Ihamäki just oli valittu valtuuston puheenjohtajaksi, kun sai Helmisen epäluottamuslausetta.
Rämö ei ole tehnyt mitään kaupunginhallituksen puheenjohtajana, kun Helminen käskee vaihtaa Rämöäkin.
Onpa salamannopea se esalainen.
Kohtako Helminen julkaisee adressit Ihamäkeä ja Rämöä vastaan? Pidätkö jo heistä päiväkirjan?
Mistä Helminen jatkuvasti saa omia ”toisen käden tietoja”? Helminen loikkasi Heinolasta esalaiseksi, mutta napahuora Heinolaan pitää. Oliko Helminen Itä-Hämeen toimittaja Hildenin hallituksen kautena? Kuka informoi Helmistä kaupungintalon asioista?
Hilden on sitä mieltä, että kuntalaisilta pitää kieltää yhteydenotot valtuutettuihin, jos se koskee Malinin kritiikkiä. Hilden käskee kuntalaisia kehota Malinin saavutuksia.
Hilden ja Ahonen pitävät kaupungin hallituksen puheenjohtajalta salaisia istuntoja.
Valtuusto on valmiiksi ”käsitelty” äänestämään niin kuin Hilden, Ahonen ja Saittakari käskevät, teeskentelemällä uskovansa adressia-51.
Mistä saa leipää esalainen Helminen, jos inhottava kaupunginjohtajan erottaminen toteutuu? Jahdatko sitten takaa Ihamäkeä ja Rämöä, kun ne eivät ole sinun kanssasi samaa mieltä?
Miksi, Helminen, lähdit Itä-Hämeen toimittajan tehtävistä ESS:n juoksupojaksi? Jos niin pidät Heinolan puoltaa ja Heinolan mainetta, miksi et puolusta sitä tässä, Heinolassa?
Uskomatonta, että koko farssi menee läpi!
Uskon nyt, että Heinolan maine pilataan tahallaan. Viesti päteville hakojoille: kiertäkää kaukaa Heinolaa.
Vähäistä työtä kanslia, sosiaalitoimi ja sivistystoimi pystyvät tekemään nykyisellä miehityksellä ihan hyvin.
Ja kiirettä on, koska kuntoliitos on ovien takana ja pitää tehdä vielä niin paljon valmistelemalla itselle ja sukulaisille pehmeää pudottamisalustaa ennen kuin on pakko kumartua Lahden virkakoneistoa.
Kirjoitat hyvin ja vielä asiallisesti.
Kyllä asioiden oikeat puolet tulevat julki. Sinun laisiasi kansalaisia tarvitaan. Tsemppiä.