Olen jo pitkään ihmetellyt, miksi rikoksista saatujen tuomioiden nimet
eivät vastaa todellisuutta. Jos tuomio on 2 vuotta vankeutta, tuomittu
ensikertalainen ei ole vuottakaan kiven sisällä. Jos tuomio on kaksi vuotta
ehdollista, ei tuomiota panna täytäntöön vaikka tuomittu syyllistyisikin
uusiin rikoksiin. Tuomioiden muuttamisessa yhteiskuntapalveluksi
noudatetaan ihkaoutoa matematiikkaa, kahden kuukauden
vankilatuomion voi kuitata oleilemalla työpaikalla viikon verran.
Miksi näin? Minulla on oma epäilykseni syistä. Käyttämällä
tuomioista "kovennettuja" nimiä saadaan rikoksta kärsinyt
osapuoli tuntemaan että rikollista on rangaistu kunnolla.
Tilastoissakin asia näyttää hyvältä, annetut tuomiot
tilastoidaan, ei sitä miten pitkään rikollinen on
oikeasti sovittanut tekoaan.
Kaikki on kuitenkin silmänlumetta ja sanahelinää.
Kunpa Suomesta löytyisi edes yksi päättäjä, joka
uskaltaisi lähteä ajamaan rehellisyyttä myös
tuomioissa. Jos tuomio on kaksi vuotta, istutaan kaksi vuotta.
Lieventävät seikat (ensikertalaisuus tms.) on jo kerran
otettu huomioon oikeudenkäynnissä.
Tuomioiden muuttamisessa yhteiskuntapalveluksi
pitäisi rangaistusajan pysyä samana tai pidentyä,
onhan yhteiskuntapalvelu toki vankilaa miellyttävämpi
vaihtoehto.
Niille "asiantuntijoille" jotka leimaavat minut koston-
haluiseksi teiniksi tai juntiksi kerron jo etukäteen,
että akateeminen tutkinto on toki suoritettu ajat
sitten. Ei kylläkään psygologiasta/astrologiasta
tai vastaavasta, vaan ihan oikeista tieteistä (englannin
kielellä science). En ole myöskään rikoksen
uhri yhtä ajat sitten sattunutta automurtoa
lukuunottamatta. Minua sensijaan riipii hallinnon
ja oikeuslaitoksen toiminnan läpinäkymättömyys
ja elitistisyys (tyhmä kansa haluaa rangaista
rikollisia, mutta me tiedämme paremmin).
Kevennyksenä loppuun ehdottaisin oikeus-
laitoksessa ja vankein"hoidossa" toimiville
parannettua palkkausjärjestelmää alan
yleisen mallin mukaisesti:
Palkka on tietenkin taulukoiden mukainen,
mutta siitä maksetaan 40% ensimmäisessä
työpaikassa, sittemmin jopa kaksi kolmasosaa.
Yhdyskuntapalvelun mallia voi soveltaa
ylitöiden vaihtamisessa vapaaksi,
100 tuntia ylitöitä vastannee
noin puolta vapaapäivää...
miksi meitä petkutetaan?
tept
2
285
Vastaukset
- arpa
Etkö ymmärrä, että rikolliset ovat väärin ymmärrettyjä ressukoita.Ei niitä saa vankilassa pitää.Maan tapa vaatii vapauttamaan vangit mahdollisimman äkkiä.
- joks
Suomessa on sosialistinen kriminaalipolitiikka.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399198Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3738004Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625761William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542378Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62103Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821752Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201695Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921455Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401382Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71380