Hyi minkälaisia asuntoja ihmiset kauppaavat!
Olen etsiskellyt n. 30 neliömetrin yksiötä asunnokseni jo jonkin aikaa. En vaadi mielestäni paljoa, mutta kaikki asunnot ovat olleet suoraan sanottuna aika karseita suhteutettuna hintoihin mitä niistä pyydetään. Asunnon ei missään nimessä tarvitse olla uusi, sillä tarkoituksenani olisi remontilla uudistaa sitä.
Asunnot joita olen käynyt katsomassa, vaikuttavat ilmoituksissa aina hyvältä. Totuus on ollut kuitenkin toinen kun käy asunto-esittelyssä.
Tässä esimerkki useimmista yksiöstä:
Kaapit ovat likaisia ja täynnä ihme ruuan jämiä, joita kukaan ei ole vaivautunut siivoamaan. Kertoo jo aika paljon, että asunnon myyjät eivät ole kovin viitseliäitä. Luulisi, että jos todella haluaisivat saada asunnon kaupaksi näkisivät edes vaivaa pyyhkimällä ruuan jämät kaappien sisä ja ulkopinnoilta.
Seinät ovat likaisia tai niissä on tapetti, joka on täysin tummunut savusta. Asunnossa haisee selvästi tupakka, jonka löyhkä ei lähde varmasti edes tapettien repimisellä pois, vaan se tietää koko asunnon puunaamista lattiasta kattoon erilaisilla aineilla ja sitten uusi maali päälle.
Lattia täynnä naarmuja ei tee vaikutusta varmasti kehenkään, mutta se sinänsä ei haittaa, koska pääsen itse sentään valitsemaan laminaatit. Mutta mielestäni on törkeää vaatia suuria summia asunnosta, jossa lattialaudat ovat irti tai parketti täysin lommoilla ja naarmuilla. Jos näin on, tällöin asunnosta, jota joudutaan remppaamaan ei voi pyytää suuria summia.
Pesuhuone: Jo sillä, että vaihtaa hehkulamput vessaan, voi vaikuttaa paljon yleisilmeeseen. Kun pesuhuoneessa on rikkinäiset peilikaapit ja himmeät kusista valoa luovat hehkulamput, on selvää, että innostus ei voi olla kovin suuri.
Eteinen: Kusisen värinen eteinen ei innosta, eikä varsinkaan jos sen parina on himmeä lamppu. Kaapit huonossa kunnossa, maali rapisee pois, naarmuja.
Keittiö: Kaapeista rapisee maali, naarmuja. Jääkaappi ainoa asia, mikä on uusittu. Uuni vanha romu. Astiakaappin kuivaustelineet saattavat olla uusitut.
Parveke: Lasitettu, mutta pirun likainen.
Lisäksi koko asunnosta löytyy vain muutama hassu pistorasia. Ikkunan karmit vanhat ja kuluneet.
Ja sitten: Hintapyyntö n. 130 000 e, vaihteluväli 5000 e ylös/alaspäin.
Tuollaista summaa ei kukaan täyspäinen maksa kuvatunlaisesta asunnosta. Silti monet edellä mainitun asuntojen myyjät pyytävät tätä summaa... Ainahan sitä pyytää saa, mutta kukaan tuskin tuota hintaa maksaa. Saa tulla noin 30 000 alaspäin, että menee kaupaksi.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Toi on kova hinta. Mutta kysy esim. Rääkkylästä , johan lähti kättelyssä yli
100.000 hinnasta pois ja saaattaa bolla vielä remontoitukin.
Välittäjien esittelemien asuntojen hinta on aina kohdallaan. Ilman välittäjää ei asuntoa saa edes ostettua.
Hintapyynnöt tuppaavat vakiintumaan sille tasolle, jolla kauppa käy. Pientä tinkimisvaraa niihin on yleensä leivottu.
Jos pommin näköinen asunto on liian kallis, eikä kukaan muukaan myy halvemmalla on sinulla muutama vaihtoehto :
1. älä osta
2. laske tasoa
3. muuta halvemmalle alueelle
Turha tuijottaa pintoja ja asukkaan tavaroita tai roskia. Pienellä remontilla saat asunnosta mieleisen. Tärkeintä on taloyhtiön kunto, sijainti ja pohja.
No tarjoa vähemmän! Katsotaan myykö myyjä siihen hintaan mitä haluat maksaa. Ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka maksaa.
"Asunnon ei missään nimessä tarvitse olla uusi, sillä tarkoituksenani olisi remontilla uudistaa sitä."
Siis jos meinaat kuitenkin remontoida asunnon, niin silloinhan kaikki nuo mainitsemasi asiat korjaantuvat.
Ja asunnon pintojen kunto ei montaa tonnia vaikuta hintaan. Siihen vaikuttaa ihan muut asiat, kuten asunnon sijainti, yhtiön kunto, onko tiedossa/tehty suuria remontteja, jne. Eli asunnon pintojen kunto on sivuseikka, varsinkin, jos aiot asunnon remontoida.