ESS 4.2.2013
"Kansanedustaja jakaa natsivideota
James Hirvisaari (ps) on laittanut Youtubeen allamarcia-nimimerkillä natsivideon, jota hän ei ole tehnyt itse. Hän kieltää natsisympatiat ja kertoo löytäneensä natsivideoiden kautta Rammstein-yhtyeen.
Asikkalalainen kansanedustaja James Hirvisaari (ps) jakaa natsiaiheista materiaalia videopalvelu Youtubessa.
Nimimerkillä "allamarcia" esiintyvä Hirvisaari on perustanut palveluun kanavan, jonka ensimmäisessä videossa kuvataan natsi-Saksan aikaisten asejoukkojen upseereita ja sotilaita.
Kyseinen video ei ole Hirvisaaren tekemä, vaan sen on ladannut Youtubeen nimimerkki kingtiger88 maaliskuussa 2007. Videota on katsottu lähes satatuhatta kertaa.
4 minuutin ja 40 sekunnin mittaisen videon taustamusiikkina soi saksalaisen Rammstein-yhtyeen kappale Sonne (suom. aurinko)."
Hirvisaari löytänyt ideologiansa
13
164
Vastaukset
- jyrkkä ei natseille
Yks hailee. Käyttäköön minun puolestani Rammsteinia, mutta sitä en anna anteeksi että Hartolan markkinoilla viime syksynä häirikkö-tappelija-natsit laittoivat youtubeen videon jossa esittelivät kirjojaan ja muuta agitointi-materiaaliaan, ja "Scarborough fair" soi taustalla.
Miksi muuten Hirvisaari on muuttanut nimensä muotoon "James"? - Apuva, apuva,
Otti James Ketkupolkasta mallia.
http://www.youtube.com/watch?v=VbeISpAZ3X0
. - get up
Halusi varmaan olla yhtä musta kuin James Brown?
- Persu-dignoosi
"Kun erektio siirtyy käteen, niin verenkierto aivoissa häiriintyy.
ANNA KÄDEN LERPSAHTAA niin hapekasta verta virtaa aivoihin ja
ajatus alkaa taas kulkea tai vika on sitten jossain muualla." - PeruSS-achtung
Toveriveljen eduskunnan lehtereillä aikaansaama erektio innoitti Jameksen ottamaan muutamat kuvat. Ei näyttänyt millään tavalla lerpsahtamisen merkkejä, jotenka hapekasta verta ei myöskään pääse aivojen harmaita aivosuluja virvoittamaan.
- todellakin PeruS
voi pyhä jysäys sekä Kyynel tätä viherleftside kirkasta ajattelua tällä kommentti palstala
- asdas3
"" todellakin PeruS 25.10.2013 00:070
voi pyhä jysäys sekä Kyynel tätä viherleftside kirkasta ajattelua tällä kommentti palstala""
Sinä sen kiteytit! Tekstistäsi päätellen kuulut Hirvisaarta äänestäneisiin. - asdas3
Outoa miten Hirvisaari hyväksyy uskovaisena tuon vaimonsa harjoittaman noituuden ?!? Joku ei taaskaan täsmää!
- dcwdfeev
Positiivista tuo kitaran soittotaito.
- Nopea takakäsi
Testaa oletko James "Kikkapäälle kuonoon" Hirvisaari:
http://nyt.fi/20131101-mitae-ajattelin-taenaeaen-testaa-oletko-james-hirvisaari/
- Hölmöläisten hommaa
PeruSS - achtung miehestä tulikin MuutoSS - achtung mies.
Populisti mikä populisti.
Huonoa mainosta Asikkalalle koko äijä.
Voitaisiin antaa muuttorahaa, että muutaisi muualle. - Juri ja James
Mitä tuon hörhön saama äänimäärä kertoo asikkalalaisista? 700 idioottiako ;)
- Perskylän blues miäs
James Hirvisaari on jälleen tutkinnan kohteena.
Populisti koetteli kirjoittamisen rajoja.
Pitäähän sitä yrittää pysyä otsikoissa, kun eduskuntavaalitkin on tulossa.
Mitähän "raflaavaa" seuraavaksi saadaan lukea ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 943428
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k232832Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1122421- 431825
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2421603- 321547
Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt411545- 281340
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä201316- 951191