Laguna II:n jälleenmyyntiarvosta

ostaja

Viikonloppuna tuli kirjahyllyä siivotessa vastaan muutaman auton tarjouspaperit vuodelta 2001 jolloin olin edellisen kerran vaihtamassa autoa.

Tarjouksissa oli siis todellinen loppuhinta eikä listahinta juuri niillä varusteilla jolla autoni halusin. Tämä huomautuksena siksi että juuri tässä hinnassa näytti tulevan useiden tonnien erot listahinnaltaan samanlaisten autojen välille.

Kaksi loppusuoralle päässyttä autoa olivat Laguna II ja Toyota Avensis. Laguna siksi että pidin sitä parhaana minulle tärkeiden ominaisuuksien osalta ja Avensis puhtaasti siksi että sillä on niin hyvä jälleenmyyntiarvo eikä se nyt suorastaan huono ollut.

Ostin muuten lopulta käytetyn ns. premium-auton sukulaiselta mutta nyt tuli tarkastettua että mitenkä olisi käynyt noiden kahden kanssa.

Yllätys oli melkoinen kun kävin läpi oikoteiden ja muiden autohinnat ja havaitsin että siihen todelliseen hintaan verrattuna sekä Laguna II:n että Avensiksen jälleenmyyntiarvot (tai ainakin hintapyynnöt) ovat jokseenkin samat! Hintahaaruka on tietenkin molemmilla melkoinen mutta voisi sanoa että parin tonnin tarkkuudella mennään samoissa lukemissa.

Ainoa merkittävä ero on näköjään siinä että Lagunalla hinta putoaa selvästi jos autolla on ajettu 150tkm 60tkm:n sijaan mutta Avensiksesta maksetaan melkein samoja hintoja. Minulla kilometrejä kertyi tässä ajassa 57tkm joten lopputuloksena jälleenmyyntiarvo olisi ollut yhdentekevä kriteeri kauppahetkellä.

Totuuden nimessä on sanottava että vielä viime syksynä Avensiksesta pyydettiin vielä käytettynä uuden hintoja joten silloin sen jälleenmyyntiarvokin olisi todennäköisesti ollut muutaman tonnin Lagunaa parempi mutta nyt hintaero on yllättäen kadonnut melkein kokonaan.

1

652

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Terra

      Mallin uudistuminen tiputtaa aina pienellä viiveellä "vanhojen" käytettyjen hintaa. Tämä näkyy myös Aven kohdalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe