Tre/käännöstiede

Hain opiskelemaan englannin kääntämistä Tampereen yliopistoon ja jäin 5 pistettä sisäänpääsyrajasta. En ehtinyt käydä katsomassa papereitani yliopistolla, puhelimessa kuulin että pääsykokeiden perusteella otetaan 25 ihmistä sisään. Nyt kun katson netistä sisäänotettujen määrää, siellä onkin yllättäen 36 ihmistä! Mistä moinen, onko tähän jokin selkeä selitys vai onko pistelaskuissa kenties tapahtunut jokin erehdys?
1235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tavallisen valinnan kautta Treen käännöstieteeseen otetaan 25 opiskelijaa, osa "ylimääräisistä" on ihmisiä jotka ovat päässeet sisään aiempina vuosina mutta eivät ole aloittaneet opiskelua heti, osa on siirtynyt muista korkeakouluista. Loput ovat päässeet sisään ns. erikoistapausvalinnan kautta, eli heillä on ollut niin paljon suoritettuja opintoviikkoja samantapaisesta oppiaineesta tai työkokemusta että ovat päässeet sen takia sisään.

Sinua ei siis ole syrjitty valinnassa, päähänhän se toki ottaa. Ensi vuonna uudelleen yrittämään, itse pääsin sisään kolmannella kerralla!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sisäänotetut? kirjoitti:

Hain opiskelemaan englannin kääntämistä Tampereen yliopistoon ja jäin 5 pistettä sisäänpääsyrajasta. En ehtinyt käydä katsomassa papereitani yliopistolla, puhelimessa kuulin että pääsykokeiden perusteella otetaan 25 ihmistä sisään. Nyt kun katson netistä sisäänotettujen määrää, siellä onkin yllättäen 36 ihmistä! Mistä moinen, onko tähän jokin selkeä selitys vai onko pistelaskuissa kenties tapahtunut jokin erehdys?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu