Haluaisin tietää, että mikä siinä polttamisessa on niin ihanaa?
Ettekö tiedä mitä se aiheuttaa, vai oletatteko ongelmien olevan niin kaukana ettei niistä tarvitse olla huolissaan?
Kun tupakoi, ei voi ajatella että 'kyl mä voin polttaa, ongelmia on vasta kuuskymppisenä'. Mutta kun asia ei ole niin! Sä alat lemuta kuin mädäntynyt kala jo samana päivänä kun alat polttaa, mikä karkottaa kaikki paitsi muut tupakoijat sun ympäriltä (ellei sitten oo tosi lojaali savuton kaveri). Ja ajatelkaa millaseks teidän hampaat menee jo vuodessa tai parissa, niistä tulee keltaset ja heikot, ja sellaseen ei kunnon poika (eli savuton, toisinsanoen söpö) ihastu. Ajatelkaa kaikkia niitä ongelmia, edellä mainitut ja kunnon heikkeneminen, ihon huonontuminen, hiustenlähtö, puhumattakaan siitä että voitte sairastua keuhkosyöpään jo parikymppisenä ja jopa kuolla. (Ja btw, jos tupakoiva tarvitsee keuhkonsiirron jottei kuole, niin ei oo toivoakaan että tupakoiva pääsee edes jonoon, sillä itsehän siinä on keuhkonsa pilannu. Eipä siinä sitte muuta ku ennenaikasta kuolemaa odottamaan.)
Elämä on lyhyt muutenki, keskimäärin 70-80 vuotta. Miks lyhentää sitä vielä lisää, kun kerran me kumminki vaan eletään? Ja se kuinka polttavat laiminlyö kehoaan, on järkyttävää. Onko joku "kaveriporukka" oikeasti niin tärkeä, että heittää monia vuosia elämästään hukkaan? Ja vaikka polttelisikin vain satunnaisesti, sekin jäytää kehoa, hitaasti mutta varmasti.
Mulle on ihan sama tukitteko korvanne tt tunneilla tai ettekö kuuntele jos vanhempanne valistaa, sillä omatpa on elämänne.
Tän tekstin tarkotus ei oo kiusata tai pilkata, vaan herättää keskustelua ja jopa saada ihmiset lopettamaan polttamisen. Ja kysymys oli siis, mikä tupakoimisessa on niin ihanaa että se kannattaa aloittaa?
Kiitos kun jaksoit lukea. #Be smart, don't Smoke#
Ettekö tiedä mitä se aiheuttaa, vai oletatteko ongelmien olevan niin kaukana ettei niistä tarvitse olla huolissaan?
Kun tupakoi, ei voi ajatella että 'kyl mä voin polttaa, ongelmia on vasta kuuskymppisenä'. Mutta kun asia ei ole niin! Sä alat lemuta kuin mädäntynyt kala jo samana päivänä kun alat polttaa, mikä karkottaa kaikki paitsi muut tupakoijat sun ympäriltä (ellei sitten oo tosi lojaali savuton kaveri). Ja ajatelkaa millaseks teidän hampaat menee jo vuodessa tai parissa, niistä tulee keltaset ja heikot, ja sellaseen ei kunnon poika (eli savuton, toisinsanoen söpö) ihastu. Ajatelkaa kaikkia niitä ongelmia, edellä mainitut ja kunnon heikkeneminen, ihon huonontuminen, hiustenlähtö, puhumattakaan siitä että voitte sairastua keuhkosyöpään jo parikymppisenä ja jopa kuolla. (Ja btw, jos tupakoiva tarvitsee keuhkonsiirron jottei kuole, niin ei oo toivoakaan että tupakoiva pääsee edes jonoon, sillä itsehän siinä on keuhkonsa pilannu. Eipä siinä sitte muuta ku ennenaikasta kuolemaa odottamaan.)
Elämä on lyhyt muutenki, keskimäärin 70-80 vuotta. Miks lyhentää sitä vielä lisää, kun kerran me kumminki vaan eletään? Ja se kuinka polttavat laiminlyö kehoaan, on järkyttävää. Onko joku "kaveriporukka" oikeasti niin tärkeä, että heittää monia vuosia elämästään hukkaan? Ja vaikka polttelisikin vain satunnaisesti, sekin jäytää kehoa, hitaasti mutta varmasti.
Mulle on ihan sama tukitteko korvanne tt tunneilla tai ettekö kuuntele jos vanhempanne valistaa, sillä omatpa on elämänne.
Tän tekstin tarkotus ei oo kiusata tai pilkata, vaan herättää keskustelua ja jopa saada ihmiset lopettamaan polttamisen. Ja kysymys oli siis, mikä tupakoimisessa on niin ihanaa että se kannattaa aloittaa?
Kiitos kun jaksoit lukea. #Be smart, don't Smoke#
Vastaukset 21
Vanhimmat
tupakointi näyttää coolilta. Se se on se syy miksi e on niin ihana että kannattaa alottaa. Kavereitahan sillä saa ja suosiota sekä katu-uskottavuutta. Ja tupakoitsijat eivät ajattele mitä tapahtuu kuusikymppisenä, vaan he ajattelevat sitä hetkeä. Tupakoitsijat kuuluvat nuorten maailmassa suositunpaan kaartiin ja savuttomilla on vaikea päästä näihin porukoihin. Ja tupakoivat tytöt eivät halua söpöä poikaa vaan komeeta ja sellaisia tupakoitsijat ovat. Niin ua hampaat ei ala kellertämään parissa vuodessa vaan aianki 5 vuotta huorella menee siihn eikä silloinkaan välttämättä näkyvää.
Itse en polta röökiä koska typerää rahan tuhlausta mutta jos frendi tarjoaa niin ihan varmasti. Be samrt, don't smoke, ei rimmaa joten paska iskulause, keksi siis uusi. If you Don' smoke, you can get a real life score. Tuokin on paska mut rimmaa
kiva et vastasit. (iskulauseen ei ollut tarkoituskaan rimmata) mutta haluaisin tietää, MIKSI ne on suositumpia jotka laiminlyö kehoaan? mutta, katalysaattori, toivottavasti järkes piisaa siihen ettet ala polttaan pelkästään sen takia ettei oo rahaa.
iskulauseitten on tarkoitus rimmata että ne jäävät mieleen. Ja en kyllä sorru röökiä ostamaan joten tupakointini on siis hyvin harvinaista koska ei frenditkään niitä noin vain heittele. Ja nuorille se keho on hyvä niin kauan kuin se on jotenlten terve,ja niin kauan kuin se on niin rööki suuhun eikä ihmetellä ja ajatella turhia. Nuore ovat välinpitämättömiä ja päihteitä käytetään ylirajojen koska suosio nousee eikä ymmärretä eikä kinnosta oma terveys paskaakaan. Tosin heti kun makaa sairaalassa niin iketään että en enää ikinä, mutta heti kun siitäkin ollaan päästy yli niin norti huuleen ja korkki auki.
Nykynuoriso on tyhmä ja näin ollen minäkin olen, mutta pystyn sentään myöhtämään sen
Idioottiko olet. Ihmiset jää pahaan koukkuun! Ekalla kerralla ne vaan maistaa ja tokalla kerralla aatellaan että "No jaa, ei yhestä nyt viel oo vaaraa" Sit pikku hiljaa siitä tulee tapa ja siihen jää näin ollen koukkuun. Varmasti ovat tietoisia vaaroista ja haitoista, mutta niitä ei välttämättä oteta niin vakavasti tai ei edes ajatella sillä hetkellä. Se ei ole mikään sellanen "poltampa tässä näin ehkä toi toine rakastuu muhun ku oon nii cool ja sauhuttelen täs" o.o Juueii
kyllä se usein nuorella on sitä että on coolia. Jos sulla on kokemusta polttelusta nuorena niin sun pitäisi tietää että nuoi ihminen ei jää vakavaan koukkuun tupakkaan ellei polta ainaki sen 5v jos silloinkaan. Itse aloitin sauhutteln 14v ja lopetin 23v ilman mitään nicorettiä sun muuta typerää. Se käy helposti jos on pikkasenkaan itsekuria. Ensimäinen viikko on vaikea ja mullakin se oli vain että ajattelin sitä viimistä röökiä minkä olisi vounut säästää tähän hetkeen. Tuota kesti pari päivää mulla ja loppu viikko oli vain kadehdintaa muille röökääjille jotka iloisina poltteli. Mutta eipä sen jälkeen tehny enää sitä paskaa mieli, ja nytolen savuton 24 vuotias. Motiivina aloitukselleni oli kovalta näyttäminen ja se että on siistiä jos polttelee ja ajelee siistillä viritetyllä mopedlla alaikäisenä ja mopokortitta
Mutta mikä saa ihmiset EDES maistamaan? (Ja mitä itse oon täs kapungis huomannu nii sen cooliuden takia ne yleensä polttaa, mutta mikä saa ne ajattelemaan polttamisen olevan coolia? Enkä väitä itseäni muita fiksummaksi muussa asiassa paitsi päihteisiin liittyvässä. )
no oisko kokeilunhalu se minkä takia sitä maistetaa? :D hyvä jos oot tehny oman päätöksen olla polttamatta mutta eiköhän kaikki tupakoitsijat kuitenkin tiedä noi haitat mutta niistä ei vaan välitetä. Mulla lähti ensi kokeiluista, poltin 2 vuotta sillon tällön, sit jossain vaiheessa siitä vaan tuli jokapäivänen tapa.
Kun itse olin lapsi, himassa oli lähes jatkuva röökinsavu ilmassa. Hengitin siis kaiken aikaa mutsin sekä faijan, että myöhemmin myös broidin savuja 8-vuotiaasta eteenpäin. Häpeän myöntää, että hetken kuluttua siinä hajussa oli jotain kovin kiinnostavaa ja tunsin pitäväni ajatuksesta kokeilla röökiä. Myös elämäntilanteeni vaikutti päätökseen. 13-vuotiaana etsin käsiini kaverin, joka voisi suhteellisen halvalla askin minulle hakea. Niitä löytyikin kertaheitolla muutama ja muutaman askin jälkeen lähti vakituinen poltto vajaa 14-vuotiaana.
Asialla ei ollut yhtikäs mitään tekemistä "cooliuden" kanssa tai kaveripiireihin kuulumisen kanssa. Kun kokeilunhalu ajaa ekaan röökiin ja eka rööki toiseen, myöhemmin puuttuu peliin riippuvuus ja päivittäiset tavat ja siitä ei olekaan enää niin helppo päästä irti.
Tänäpäivänä en ole iloinen siitä että aloitin tupakanpolton mutta sanon suoraan että en ole lähitulevaisuudessa lopettamassa.
Ei tässä mitään järkeä ole mutta virhe tuli tehtyä ja aloitin tupakanpolton, period.
Itse ajattelin että en koskaan kokeile tupakkaa mutta tulihan sitä sitten kokeiltua ja minäpä en jäänyt koukkuun heti vaikka poltin melkein joka päivä, kaverin kanssa ruvettiin poltaa eikä meille tullut siitä riippuvuutta, nykyään poltan hyvin harvoin vain silloin jos juon alkoholia. Ehkäpä sitä haluaa kuulua porukkaan ja näyttää kovalta kun vetää röökiä mutta myrkkyä se on enkä aijo sortua siihen mitenkään pahasti.
Ite olen ottanut sauhut jtn 5 kertaa enkä ole koukussa ja en koskaan ostanut röökiä vaan saanut kun kaveri on kysyny halunko yhet sauhut. Älä yleistä.
ootko tyhmä vai vitun tyhmä? Ei viidestä sauhusta jää millään koukkuun.
Kumpi sä oot? Se sano ettei ole jääny koukkuun...
Joo mutta viestissä annetaan ymmärtää että 5 kerrasta jäisi jotenkin helposti koukkuun mutta itse ei ole jäänyt ja on jotenkin erikoisempi tapaus muka
Mä poltan vaa sillontällön ku on jotai huolia ja ongelmia päässy kertyy ja haluis aikaa ajatella. Sit lähen kävelee, istahan puiston penkille, laitan tupakan sauhuamaa ja relaan. Vedän kaks kunnon henkäsyy ja saan päätä vähä pyörälle, sit on kivempi purkaa ajatuksia ja pitää pienen lepotauon. Se on kiva tunne.
Itse aloin polttamaan nuorempana, koska sitä halusi kokeilla ja se oli kiellettyä. En ajatellut näyttäväni mitenkään siistiltä, vaan yksinkertaisesti halusin kokeilla.
Ekoilla kerroilla maistui niin pahalta, etten siihen enää koskenut. Parin vuoden päästä monet kaverit polttivat ja känni-iltoina he tietysti aina tarjosivat. Usein kieltäydyin, mutta polttaessa alkoholi nousi paremmin päähän, joten aloin polttamaan sen takia että sain mukavan humalan siinä parissa minuutissa, kun poltti nopeasti. Kun sitä harrasti joka viikonloppu, alkoi olla selviö että on oma aski mukana aina viikonloppuna.
Siitä sitten alkoivat darra-sauhut, ja siitä se lisääntyi joka päiväiseksi.
Mua itseasiassa hävetti polttaa aina kadulla tai dösää odotellessa. Tuli semmonen olo että mä olen heikompi kun mun ympärilläni olevat savuttomat ihmiset.
Nyt olen lopettanut, eikä tee mieli enää polttaa. Välillä tosin tekisi mieli ottaa sauhut mutta yritän ajatella sitä vaikeutta ja ahdistusta mitä se mulle tuotti ja vetäsen jotai safkaa naamaan, jotta helpottais.
jokaisen oma asia. kyllähän sen koulussa huomaa että tupakoijat ovat niitä "cooleja"
Totta, mutta...
Itse poltan, ja joskus riittää pelkkä ajatuskin tupakasta,
ja silloin se tupakka on vain saatava.
Monesti sanotaan, että oli virhe aloittaa.
Tiedän että ratkaisu oli väärä, mutta en kadu sitä... vielä.
Jos tiedän etten saa tupakkaa esim. seuraavana päivänä, en lähde kouluun.
Kovin usein näin ei tapahdu, mutta mikään ei suju muuten.
Sotken ihmissuhteeni ärtyvyydelläni, sanon asioita joita en ajattele.
olen vittuuntunut ja ajatukset siirtyy tupakkaan.
Tupakkani aloittaminen ei johtunut kavereista. Aloittaessani yksikään kaverini ei polttanut, nykyään vain pari. Aloittamiseeni vaikutti vanhempani tupakointi, sillä tupakkaa oli helppo saada varastamalla ja esimerkki oli valmiina.
Terveyteni ei sinänsä ole millään sijalla. Totta kai tiedän, ja olen omin silmin nähnyt mitä tupakka keholle tekee, mutta ajattelen päivä kerrallaan.
Todellista selitystä tupakoinnilleni ei ole, enkä usko muidenkaan selityksiin. Lähes jokainen voi lopettaa, jos on pakko.
"ei viidestä sauhusta jää koukkuun"
Voi jäädä. Ihmiset ovat ERILAISIA näissäkin asioissa. Joku jää koulluun ekasta kerrasta, joku ei kymmenestäkään. Jollekin lopettaminen on helppoa, jotkut tarvitsevat.
Ja vielä se, että "coolit" polttavat. Totta. Minulle henkilökohtaisesti riittää se, että minulla on ystäviä, jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Ei minua haittaa olla "uncool" kunhan se ei johda kiusaamiseen. Savutonta vappua kaikille! :3
mitä vittua sä iniset? Ei se sun ongelma ole.
Mä poltan rÖÖki kosk se on kovaa
Yleens 3 askii päiväs sinist smart