Minkä ikäisenä lapsen voi viedä päiväkotiin Helsingissä? Kuinka "helposti" paikan saa kesken "vuoden", jos ei ole hakenut 4kk ennen hoidon tarpeen alkamista?
Minkä ikäisenä päiväkotiin
18
2223
Vastaukset
- Isän kädestä
vie lastasi hoitoon ainakaan ennenkuin hän on vähintään 3 vuotta. Mikä ihmeen hinku teillä vanhemmilla on päästä eroon lapsistanne? Aika itsekästä ja lapselle pahasta tuollainen touhu.
- aloittaja
Jos olisin vakituisessa työsuhteessa, niin varmaan mielelläni hengähtäisin välillä ja olisin lapsen kanssa kotona. Taloudellinen tilanne olisi todennäköisesti sen verran hyvä, että parin vuoden pienempi ansio ei hetkauttaisi taloutta, voisinhan sitten taas töihin palatessani palata ns. normaaliin talouteen.
Mutta, en ole vakituisessa suhteessa, viimeisin työsuhteni päättyi 3/2003 ja oli vuoden mittainen. Olen ollut työelämässä 18 vuotta, joista yksi työsuhde on ollut reilun neljä vuotta, muut vuoden tai sen alle kestäneitä. Väliin on mahtunut lasten (3)syntymien lisäksi myös työttömyyttä, en kuitenkaan ole koskaan onneksi pitkäaikaistyöttömäksi jäänyt, vaikka työtilanne maaseudulla onkin heikko.
Kun on kotona ehtinyt olla enemmän kuin tarpeeksi, niin sitä tällainen sosiaalinen ihminen kaipaa taas aikuistakin seuraa, eli tässä tapauksessa työkavereita, "kuuluvuutta johonkin", rahaakaan ei ole ollut liikaa ja eläkettäkin pitäisi ehtiä kerryttää.
Ikäkin alkaa painaa eikä työnantajapuoli välttämättä katso hyvällä ns. "kotiäitiä".
Eli sanonko väärin, jos väitän että yhteiskunta "pakottaa" ihmisiä tekemään erilaisia valintoja elämässään. Joillekin sopii omaan elämäntilanteeseen paremmin olla lasten kanssa kotona kuin kuluttaa itsensä työelämässä, toisille toinen sopii paremmin jo luonteenkin puolesta kuin toinen.
Luulenpa että syyt nuorten ongelmiin ovat jossain muuaalla kuin varhaisessa tarhaanmenossa.Jos asiat muuten kotona hyvin, niin ei tuollainen ratkaise. Ehkä syy onkin vanhempien työttömyydessä, taloudellisessa eriarvoisuudessa tai ahdingossa, uupumuksessa, ajan asettamissa paineissa vanhemmuutta ja uraa kohtaan, yksinäisyydessä?
Hieno asia, jos sinulla elämä tasapainossa ja nautit lasten kanssa kotona olemisesta.
Asioista on niin monta mieltä kuin miestäkin, olkoon jokaisella omansa. - Isän kädestä
aloittaja kirjoitti:

Asioista on niin monta mieltä kuin miestäkin, olkoon jokaisella omansa.että siinä vaiheessa kun suunnittelee lapsen hankintaa täytyy henkisesti olla valmis luopumaan monista asioista. Yksikään lapsi ei ole itseään väkisin tänne tunkenut joten vanhempien tärkein tehtävä on hoitaa ja huolehtia lapsesta. Tämä tarkoittaa sitä, että omista menoista ja sosiaalisista suhteista täytyy tinkiä. Ja lapsen saaminen lähes aina tarkoittaa myös taloudellisia uhrauksia joihin niihinkin täytyy olla valmius. Jos tällaiset rajoittavat tekijät tuntuvat liian ylivoimaisilta kannattaa miettiä miksi ylipäätään on hankkimassa lasta. Lapsen paikka on kotona, ei tarhassa. Jos tässä on jotain epäsälvää niin ei kun ehkäisy kuntoon ja antaa niiden tehdä lapsia joilla on halu ja kyky olla heidän kanssaan ja pitää heistä huolta.
- fani
Isän kädestä kirjoitti:
että siinä vaiheessa kun suunnittelee lapsen hankintaa täytyy henkisesti olla valmis luopumaan monista asioista. Yksikään lapsi ei ole itseään väkisin tänne tunkenut joten vanhempien tärkein tehtävä on hoitaa ja huolehtia lapsesta. Tämä tarkoittaa sitä, että omista menoista ja sosiaalisista suhteista täytyy tinkiä. Ja lapsen saaminen lähes aina tarkoittaa myös taloudellisia uhrauksia joihin niihinkin täytyy olla valmius. Jos tällaiset rajoittavat tekijät tuntuvat liian ylivoimaisilta kannattaa miettiä miksi ylipäätään on hankkimassa lasta. Lapsen paikka on kotona, ei tarhassa. Jos tässä on jotain epäsälvää niin ei kun ehkäisy kuntoon ja antaa niiden tehdä lapsia joilla on halu ja kyky olla heidän kanssaan ja pitää heistä huolta.
Käytkö sinä töissä? Jos käyt, ilmeisesti vaimo hoitaa kotona lapsia. Kuinka monta lasta teillä on? Kuinka paljon taloutenne nettotulot ovat kuukaudessa? Missä päin Suomea asutte?
- Isän kädestä
fani kirjoitti:
Käytkö sinä töissä? Jos käyt, ilmeisesti vaimo hoitaa kotona lapsia. Kuinka monta lasta teillä on? Kuinka paljon taloutenne nettotulot ovat kuukaudessa? Missä päin Suomea asutte?
1. käyn töissä ja vaimokin on töissä.
2. kolme lasta
3. noin 3000 euroa
4. pääkaupunkiseudulla - äiti
Isän kädestä kirjoitti:
että siinä vaiheessa kun suunnittelee lapsen hankintaa täytyy henkisesti olla valmis luopumaan monista asioista. Yksikään lapsi ei ole itseään väkisin tänne tunkenut joten vanhempien tärkein tehtävä on hoitaa ja huolehtia lapsesta. Tämä tarkoittaa sitä, että omista menoista ja sosiaalisista suhteista täytyy tinkiä. Ja lapsen saaminen lähes aina tarkoittaa myös taloudellisia uhrauksia joihin niihinkin täytyy olla valmius. Jos tällaiset rajoittavat tekijät tuntuvat liian ylivoimaisilta kannattaa miettiä miksi ylipäätään on hankkimassa lasta. Lapsen paikka on kotona, ei tarhassa. Jos tässä on jotain epäsälvää niin ei kun ehkäisy kuntoon ja antaa niiden tehdä lapsia joilla on halu ja kyky olla heidän kanssaan ja pitää heistä huolta.
Aina ei voi etukäteen tietää, kuinka hyvin pää kestää sitä kotona oloa. Parempi on äidin lähteä 8 tunniksi päivässä 5 päivänä viikossa töihin ja viedä lapsi päiväkotiin kuin jooutua joutua 24 tunniksi päivässä 7 päiväksi viikossa mielisairaalaan sen jälkeen kun on pahoinpidellyt lastaan kun on kirjaimellisesti tullut hulluksi.

En provosoidu väittelemään tai puolustelemaan kanssasi, koska ymmärrän että asioissa on puolensa, enkä halua katsoa asioita mustavalkoisesti.
Sen verran valotan sinullekin, että kyllä esimerkiksi koulunsa aloittavalle lapsellekin on hyväksi,jos äiti on kotona kouluun lähdettässä ja tultaessa, ja sama pätee vielä murkkuikäiseenkin. Mistä tulee tuo kolmen vuoden raja? Rahastako kysymys?
Ehkä nuo toimisivat vielä paremmin, mitä nuorison käyttäytymiseen tulee.
Vastausta kysymyykseeni kaipaan edelleen, mutta ehkä löydän sen nettiä koluamallakin. - Isän kädestä
äiti kirjoitti:
Aina ei voi etukäteen tietää, kuinka hyvin pää kestää sitä kotona oloa. Parempi on äidin lähteä 8 tunniksi päivässä 5 päivänä viikossa töihin ja viedä lapsi päiväkotiin kuin jooutua joutua 24 tunniksi päivässä 7 päiväksi viikossa mielisairaalaan sen jälkeen kun on pahoinpidellyt lastaan kun on kirjaimellisesti tullut hulluksi.
jos ihminen on noin sekopää niin siihen ei enää työssäkäyminen paljon auta. Hoitoon vaan jo ennenkuin rupeaa lapsia tekemään.
Tosiasia on, että nykyäidit ovat itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita joilta äidinvaistot on pahasti hukassa.
Mielestäni on aivan pöyristyttävää, että tällaisesta asiasta pitää edes keskustella. Siis siitä, että joku ei pysty/osaa hoitaa omaa lastaan saati, että pää ei kestä kotona olemista. Ehkä tällaisten ihmisten kannattaisi kokeilla sitä kotona olemista ensin ihan yksin ennen kuin lähtee lapsia hankkimaan. Ja jos jo silloin ahdistaa niin jättää sovinnolla lasten hankkimisen täysipäisten hommaksi. - alle 3- vuotiaista
Avussa numero 37 on psykologi Keijo Tahkokallion artikkeli, jossa hieman asiaa alle 3- vuotiaan tarpeista.
- viisaskin
Isän kädestä kirjoitti:
että siinä vaiheessa kun suunnittelee lapsen hankintaa täytyy henkisesti olla valmis luopumaan monista asioista. Yksikään lapsi ei ole itseään väkisin tänne tunkenut joten vanhempien tärkein tehtävä on hoitaa ja huolehtia lapsesta. Tämä tarkoittaa sitä, että omista menoista ja sosiaalisista suhteista täytyy tinkiä. Ja lapsen saaminen lähes aina tarkoittaa myös taloudellisia uhrauksia joihin niihinkin täytyy olla valmius. Jos tällaiset rajoittavat tekijät tuntuvat liian ylivoimaisilta kannattaa miettiä miksi ylipäätään on hankkimassa lasta. Lapsen paikka on kotona, ei tarhassa. Jos tässä on jotain epäsälvää niin ei kun ehkäisy kuntoon ja antaa niiden tehdä lapsia joilla on halu ja kyky olla heidän kanssaan ja pitää heistä huolta.
idiootti!
- viisaskin
Isän kädestä kirjoitti:
jos ihminen on noin sekopää niin siihen ei enää työssäkäyminen paljon auta. Hoitoon vaan jo ennenkuin rupeaa lapsia tekemään.
Tosiasia on, että nykyäidit ovat itsekeskeisiä omaan napaan tuijottelijoita joilta äidinvaistot on pahasti hukassa.
Mielestäni on aivan pöyristyttävää, että tällaisesta asiasta pitää edes keskustella. Siis siitä, että joku ei pysty/osaa hoitaa omaa lastaan saati, että pää ei kestä kotona olemista. Ehkä tällaisten ihmisten kannattaisi kokeilla sitä kotona olemista ensin ihan yksin ennen kuin lähtee lapsia hankkimaan. Ja jos jo silloin ahdistaa niin jättää sovinnolla lasten hankkimisen täysipäisten hommaksi.idiootilla meinaan tuota "isän kädestä" henkilöä..
- lastenhoitaja
Hei,jos olet saanut työpaikan on kaupunki velvollinen järjestämään yli 3v lapselle hoitopaikan 2vkon sisällä.Ja lapsen voi viedä tarhaan jo 10kk heti kun äitiyspvä.raha loppuu eli muuttuu kotihoidon tueksi.Kannattaa viedä hakemus mahdollisemman pian tarhaan,koska hyvässä lykyssä voit saada tarhapaikan jo 1kk sisällä.Muuten kaupungin nettisivuilta löytyy kaikkien tarhojen tiedot.
- aloittaja
Löysinkin kaupungin ko. sivun, mutta en vielä ehtinyt perehtyä enempää. Kiitos sinulle tiedoista ;)
- Tara
Oletko itse ollut yhdenkään lapsen kanssa kotona vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla??
Tiedätkö ITSE millaista se on??
Itse olen nauttinut olla kotona lapsen kanssa tämän ensimmäisen vuoden (ok, vauva vasta 6kk) ja rakastan lastani yli kaiken!
En silti usko olevani huono äiti kun vien lapseni hoitoon vanhempainvapaan päätyttyä, eli lapsen ollessa 9kk.
Kaikki eivät nauti kotona olemisesta niin paljon, että mielellään jäisivät kolmeksi vuodeksi! Minä ainakin haluan palata töihin, koska nautin työstäni ja on kiva että on muutakin kuin kodin seinät ja hiekkalaatikko...silti rakastan lastani ja haluan hänelle pelkkää hyvää!! Siihen liittyy myös äidin hyvinvointi!
Lisäksi taloudellinen tilanteemme on sen verran huono, että on palattava siitäkin syystä töihin.
Sukulaisperheellä on 3 lasta jotka ovat kaikki menneet 9-12 kuukauden ikäisinä päiväkotiin ja ihan iloisia ja terveitä lapsia ovat kaikki! Ei lapsille jää traumoja aikaisin hoitoon viemisestä!
Jos lapselle luodaan turvallinen ja tuttu hoitoympäristö ja kaikesta huolehditaan rakkautta annetaan, niin se riittää turvaamaan lapselle terve ja iloinen lapsuus. - sammakoita
Tara kirjoitti:
Oletko itse ollut yhdenkään lapsen kanssa kotona vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla??
Tiedätkö ITSE millaista se on??
Itse olen nauttinut olla kotona lapsen kanssa tämän ensimmäisen vuoden (ok, vauva vasta 6kk) ja rakastan lastani yli kaiken!
En silti usko olevani huono äiti kun vien lapseni hoitoon vanhempainvapaan päätyttyä, eli lapsen ollessa 9kk.
Kaikki eivät nauti kotona olemisesta niin paljon, että mielellään jäisivät kolmeksi vuodeksi! Minä ainakin haluan palata töihin, koska nautin työstäni ja on kiva että on muutakin kuin kodin seinät ja hiekkalaatikko...silti rakastan lastani ja haluan hänelle pelkkää hyvää!! Siihen liittyy myös äidin hyvinvointi!
Lisäksi taloudellinen tilanteemme on sen verran huono, että on palattava siitäkin syystä töihin.
Sukulaisperheellä on 3 lasta jotka ovat kaikki menneet 9-12 kuukauden ikäisinä päiväkotiin ja ihan iloisia ja terveitä lapsia ovat kaikki! Ei lapsille jää traumoja aikaisin hoitoon viemisestä!
Jos lapselle luodaan turvallinen ja tuttu hoitoympäristö ja kaikesta huolehditaan rakkautta annetaan, niin se riittää turvaamaan lapselle terve ja iloinen lapsuus.Tähän loppuun ei voi kun sanoa että onneksi välillä täällä saa lukea ihan normaalijärkistenkin ihmisten kirjoituksia kuten tuo edellinen sekä muutama muu täällä. Eniten inhoan yli kaiken sellaisia kiihkomielisia fanaattisia hulluja jotka ovat valmiit julistamaan mikä heidän mielestään on parasta kullekin perheelle ja kullekin lapselle ja vanhemmalle.
Täytyy olla oikeasti hieman hullu jos todella haluaa julistaa tai syyllistää muita sillä että "teini-iän ongelmat johtuvat suoraan ja ainoastaan siitä minkä ikäisenä on päiväkoti aloitettu, rahalla ei ole mitään väliä kyllähän sitä hyvin kotihoidontuella elää jne. muuta täyttä potaskaa!"
Olen samaa mieltä yhden edellisen kirjoittajan kanssa siitä että eiköhän ole aika selvä että perheiden ongelmat johtuvat kaikkein eniten työttömyydestä, heikosta taloudellista asemasta, alkoholi- tai terveysongelmista jne.
Lapsen voi aivan hyvin viedä päiväkotiin vaikka äitiysloman jälkeen jos siis töihin on pakottava tarve rahatilanteen takia. Toki kaveriseuran tai virikkeiden takia en suosittele tuon ikäisenä viemään.
Kunnon kansalaisia niistä lapsista kasvaa kunhan kotiolot ovat muuten kunnossa.
Omat lapseni ovat aloittaneet kummatkin äitiysloman jälkeen päivähoidon enkä ole ikinä tuntenut olevani joku kiireinen uranainen ja meille jää mielestäni ihan tarpeeksi yhteistä aikaa perheen kesken.
Ja toden totta turha syyllistää edes niitä jotka jopa sanovat tykkävänsä käydä kodin ulkopuolella töissä eivätkä halua viettää koko elämäänsä 24h kotiäitinä. Jos jonkun mielestä hyvä äiti on vain kotiäiti joka on kotona 24h päivässä 7 päivää viikossa niin en voi muuta kun ihmitellä tuon ihmisen älykapasiteettia?
Ei kenenkään tarvitse olla kotiäiti jotta olisi hyvä vanhempi ja lapsesta kasvaisi normaali! Täällä kun on väläytelty että ehkä ne lapset kannattaa jättää tekemättä jos ei ole valmis olemaan kotona vähintään 3 vuotta tai enemmänkin niin minä taas kannustan kaikkia jotka eivät halua olla pelkkiä kotiäitejä niin tehkää vain lapsia jos siltä tuntuu. Kyllä hyvä vanhempi voi olla vaikka töissä kävisikin arkisin n. 8 tunnin ajan! - ehkä apua
Tara kirjoitti:
Oletko itse ollut yhdenkään lapsen kanssa kotona vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla??
Tiedätkö ITSE millaista se on??
Itse olen nauttinut olla kotona lapsen kanssa tämän ensimmäisen vuoden (ok, vauva vasta 6kk) ja rakastan lastani yli kaiken!
En silti usko olevani huono äiti kun vien lapseni hoitoon vanhempainvapaan päätyttyä, eli lapsen ollessa 9kk.
Kaikki eivät nauti kotona olemisesta niin paljon, että mielellään jäisivät kolmeksi vuodeksi! Minä ainakin haluan palata töihin, koska nautin työstäni ja on kiva että on muutakin kuin kodin seinät ja hiekkalaatikko...silti rakastan lastani ja haluan hänelle pelkkää hyvää!! Siihen liittyy myös äidin hyvinvointi!
Lisäksi taloudellinen tilanteemme on sen verran huono, että on palattava siitäkin syystä töihin.
Sukulaisperheellä on 3 lasta jotka ovat kaikki menneet 9-12 kuukauden ikäisinä päiväkotiin ja ihan iloisia ja terveitä lapsia ovat kaikki! Ei lapsille jää traumoja aikaisin hoitoon viemisestä!
Jos lapselle luodaan turvallinen ja tuttu hoitoympäristö ja kaikesta huolehditaan rakkautta annetaan, niin se riittää turvaamaan lapselle terve ja iloinen lapsuus.Alle yksi vuotiaan päiväkotihoitoon vieminen ei ole ilman riskejä. Kaikki lapset eivät kärsi eivätkä samalla tavalla mutta on paljon tutkimusta joka osoittaa että liian varhainen,liian pitkä päivittäinen ero äidistä on riski taaperoikäiselle lapselle. Kehityksellisä viivästymiä ja ongelmia ollaan nähty sosiaalisten taitojen kehityksessä, tunteiden hallinnassa sekä motivaatiossa koulussa ja myöhemmin työelämässä.
- huohhh
sammakoita kirjoitti:
Tähän loppuun ei voi kun sanoa että onneksi välillä täällä saa lukea ihan normaalijärkistenkin ihmisten kirjoituksia kuten tuo edellinen sekä muutama muu täällä. Eniten inhoan yli kaiken sellaisia kiihkomielisia fanaattisia hulluja jotka ovat valmiit julistamaan mikä heidän mielestään on parasta kullekin perheelle ja kullekin lapselle ja vanhemmalle.
Täytyy olla oikeasti hieman hullu jos todella haluaa julistaa tai syyllistää muita sillä että "teini-iän ongelmat johtuvat suoraan ja ainoastaan siitä minkä ikäisenä on päiväkoti aloitettu, rahalla ei ole mitään väliä kyllähän sitä hyvin kotihoidontuella elää jne. muuta täyttä potaskaa!"
Olen samaa mieltä yhden edellisen kirjoittajan kanssa siitä että eiköhän ole aika selvä että perheiden ongelmat johtuvat kaikkein eniten työttömyydestä, heikosta taloudellista asemasta, alkoholi- tai terveysongelmista jne.
Lapsen voi aivan hyvin viedä päiväkotiin vaikka äitiysloman jälkeen jos siis töihin on pakottava tarve rahatilanteen takia. Toki kaveriseuran tai virikkeiden takia en suosittele tuon ikäisenä viemään.
Kunnon kansalaisia niistä lapsista kasvaa kunhan kotiolot ovat muuten kunnossa.
Omat lapseni ovat aloittaneet kummatkin äitiysloman jälkeen päivähoidon enkä ole ikinä tuntenut olevani joku kiireinen uranainen ja meille jää mielestäni ihan tarpeeksi yhteistä aikaa perheen kesken.
Ja toden totta turha syyllistää edes niitä jotka jopa sanovat tykkävänsä käydä kodin ulkopuolella töissä eivätkä halua viettää koko elämäänsä 24h kotiäitinä. Jos jonkun mielestä hyvä äiti on vain kotiäiti joka on kotona 24h päivässä 7 päivää viikossa niin en voi muuta kun ihmitellä tuon ihmisen älykapasiteettia?
Ei kenenkään tarvitse olla kotiäiti jotta olisi hyvä vanhempi ja lapsesta kasvaisi normaali! Täällä kun on väläytelty että ehkä ne lapset kannattaa jättää tekemättä jos ei ole valmis olemaan kotona vähintään 3 vuotta tai enemmänkin niin minä taas kannustan kaikkia jotka eivät halua olla pelkkiä kotiäitejä niin tehkää vain lapsia jos siltä tuntuu. Kyllä hyvä vanhempi voi olla vaikka töissä kävisikin arkisin n. 8 tunnin ajan!En asu Suomessa tällä hetkellä, mutta on hirveää lukea näitä päiväkotikirjoituksia: en todellakaan tunne yhtään naisvaltaista yhteisöä ulkomailla, jolla olisi näin voimakas tarve syyllistää muita äitejä kuin suomalaiset toiset äidit.
Pahin syyllistämisaihe on tietenkin subjektiivinen varhaiskasvatus.
Miten te äidit kehtaatte tuomita toisia äitejä, jotka tuovat lapsiaan päiväkotiin? Eikö teillä ole yhtään solidaarisuutta? Ovatko kotiäidit tosiaan noin aliarvostettuja omasta mielestään, että toisia äitejä pitää alkaa morkkaamaan jotta oma kutsumus arvottuisi.
Itse pidän lapseni kotona 3-vuotiaaksi asti, mutta ei tulisi mieleenikään tuomita muita, jotka eivät sitä voi tehdä. Päinvastoin, olisin valmis auttamaan varhaiskasvatuksen kehittämistä niille, jotka sitä tarvitsevat.
Ja niille emoille, jotka taivastelevat niitä lukuisia työttömiä tai kaljankittaajia, antakaa mielummin auttava käsi. On liian helppoa ja jotenkin tekopyhääkin arvostella ihmisiä omalta kapealta näkökannalta.
Onneksi huomenna menen puistoon lasteni kanssa ilman yhtään arvostelevaa kotiäidin katsetta. ehkä apua kirjoitti:
Alle yksi vuotiaan päiväkotihoitoon vieminen ei ole ilman riskejä. Kaikki lapset eivät kärsi eivätkä samalla tavalla mutta on paljon tutkimusta joka osoittaa että liian varhainen,liian pitkä päivittäinen ero äidistä on riski taaperoikäiselle lapselle. Kehityksellisä viivästymiä ja ongelmia ollaan nähty sosiaalisten taitojen kehityksessä, tunteiden hallinnassa sekä motivaatiossa koulussa ja myöhemmin työelämässä.
oisko sulla enemmän tietoa tosta tutkimuksesta, lukisin mielelläni. Löytyykö netistä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2082834Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672511Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061172Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k5831015Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies1241002- 671000
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait271952Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka320921Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22768