Väsynyt avopuoliso...

Väsynytmamma

Olen ollut miesystäväni kanssa reilu 5 vuotta. Hänellä on näkövamma (haitta-aste 100%, tarkka näkö puuttuu, näkee jonkin verran) ja parkinsonismin kaltainen hermostosairaus, joka hankaloittaa liikkumista ja tasapaino esim. on erittäin huono. Jalat varsinkin hänellä on huonossa kunnossa, kun kramppaa usein.

Meille syntyi vauva viime kesänä ja minulla on ennestään aiemmasta suhteesta kouluikäinen lapsi, joka asuu kanssamme.
Hänellä käy avustaja muutaman kerran viikossa, joka lähinnä auttaa minua siivoomisessa, koska mies ei tietenkään siihen oikein pysty. Tiskejä voi esim. laittaa koneeseen jne.

Olen ollut jo jonkin aikaa väsynyt tähän kaikkeen. Jotenkin tuntuu kuin kaikki olisi minun harteillani. Hän on usein äkäinen, ei oikein tee yhtään mitään, muutakuin istuu tietokoneella, joskus valvoo jopa yön koneen ääressä. Saan siivota hänen(kin) jälkiänsä kokoajan ja lisäksi vanhemman lapsen (minun lapseni) kanssa hän kinastelee kuin 5-vuotias välillä. Olen miettinyt kuinka tämä vaikuttaa lapseni kehitykseen. Joskus hän on jopa ilkeä hänelle ja kohtuuton... Lapseni onkin alkanut hieman kapinoimaan häntä vastaan.

Minun pitää hoitaa suurin osa meidän asioista, esim. raha-asiat jne. koska jos en huolehdi niistä, on kohta asiat sekaisin. Maksoin esim. hänen maksamattomia vuokraosuuksia melkein 500 euroa viime vuonna. Mitään me ei tehdä ja varsinkin nyt talvella mies on istunut melkein kokoajan sisällä, koska liikkuminen on niin vaikeata ulkona, ei siis kuitenkaan mahdotonta. Yksin minä ulkoilen vauvan kanssa, käyn kaupoissa. Kotona teen ruuat, pesen pyykit, siivoan. Joskus mies on nimitellyt minua esim. itsekeskeiseksi kun en ole juuri tällä hetkellä hänen vammaansa huomioon ottanut. Toisinaan hän vaatii apua, ei kysy, vaan luulee että tajuan sanomatta, toisinaan kun yrittää auttaa, hän suuttuu ja haluaa tehdä itse. Olen miettinyt usein että onko hän niin sinut vammojensa kanssa kuin väittää.

Tilasin hänelle itse fysioterapia-ajan, koska hän ei itse sitä saanut hoidettua. Valittaa vain kuinka hankalaa on liikkua kipeiden jalkojen kanssa, mutta ei itse kuitenkaan tee asian eteen mitään. Ei edes yritä...

Töihin hän ei pääse, sanojensa mukaan. Kukaan ei kuulemma ota. Aikoo jäädä eläkkeelle. Tavallaan ymmärrän, mutta tiedän monia täysin sokeitakin, jotka on töissä.
Minulla on työpaikka, joka odottaa minua kun palaan vanhempainvapaalta. Joudun viemään varmaan silloin lapsen päivähoitoon, koska hän ei lapsesta poissaollessani pysty huolehtimaan.

Pelkään että väsyn totaalisesti. Pelottaa että sitten kun menen töihin, minä tuon pennoset pöytään ja maksan kaiken. Ja sitten saan vielä tehdä kotona kaikki hommat.

Olen miettinyt poislähtöäkin vakavasti. En vain yksinkertaisesti tiedä kuinka rakkaus kestää kaiken tämän... Pelkään että joku päivä tämä koko juttu leviää käsiin. En tiedä jaksanko kahden lapsen ja vammaisen miehen kanssa...

Mitä minä teen? :(

9

248

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikkakin sairas

      Onkohan se näkö sittenkään niin huono jos tiekkarin kanssa pystyy värkkäämään. Sairaudestaan hän kuitenkin näyttäisi ottavan kaiken mahdollisen hyödyn irti sinun kustannuksellasi. Jätä hänet tai toimita hoitolaitokseen. Sinulla on ainoastaan tämä yksi elämä. Tuskin jaksat tuota kovinkaan kauan. Muuten. Miksi otit hänet riesaksesi?

    • Ei noin

      Joo, pelkkien lasten kanssa pärjäät paremmin... ehdottomasti.

    • kerttu---nen

      Kyllä näköä on oltava jos yökaudet istuu netissä.
      Voisi tehdä vaikka työtä päätteellä, näköjään pystyisi siihen jos on halua.
      Onko hän masentunut? Se aiheuttaa joskus tuollaista jämähtämistä. Pärjäisit paremmin yksin, ilman tuollaista joka imee sinusta elämänhalun ja voimat.

    • Johtimet poikki

      Olen samoilla linjoilla edellisten vastaajien kanssa. Sinua käytetään törkeällä tavalla hyväksi, miksi ihmeessä siihen suostut? Kuulostat tilanteeseen todella uupuneelta, mikään ei tunnu enää tuottavan sinulle iloa - vaikutat suorastaan masentuneelta.

      Sinun asemessasi ottaisin ja lähtisin. Pärjäät lastenkin kanssa paremmin yksin kuin vetämällä perässä tuollaista kivirekeä.

      Ja laitata nyt ihmeessä munajohtimet lopullisesti solmuun tai poikki, ettet ainakaan tee lisää lapsia.


      Voimia sinulle, että jaksat tehdä oikeita ja elämänlaatuanne parentavia päätöksiä.

    • kellä mitäkin

      No siitä sitä kolmatta etsimään hyvät puolisot on harvassa nykymaailmassa.

      • ----

        Mitähän tarkoitat "kellä mitäkin"?
        Ei aloittaja ollut kolmatta pyörää vailla, väsynyt vain. Enkä ihmettele.


    • VäsynytMamma

      En ole todellakaan etsimässä mitään kolmatta ihmistä tähän sotkuun. Mietin vain omaa jaksamistani. Ja syy miksi tällaisen "riesan" olen ottanut, että tietenkin rakastuin ja pidemmän aikaa elin sinut näiden hänen vammojensa kanssa. Nyt vasta viimeaikoina olen alkanut miettimään, että tätäkö tämä minun elämäni sitten olisi. Aiemmin en ehkä tajunnut kuinka paljon asioiden eteen teen, tai ehkä tajusin, mutta jaksoin vain eteenpäin. Olen väsynyt tähän tilanteeseen. Niin liikuntakyvytön tai vammainen hän ei ole, että sentään hoitokotiin kuuluisi. Masennusta olen miettinyt itsekin ja kysellyt, mutta ainakaan hän ei sitä minulle myönnä.

      Hän kykenee tietokoneella tekemään asioita, jopa sokea pystyy oikeilla ohjelmilla ja äänisyntetisattoria hyväksi käyttäen. Olemme odottaneet pariterapia-aikaa ja olemme jonossa. Itse menen juttelemaan tilanteesta omalla tahollani. En ole todellakaan siinä mielessä vaarassa masentua tämän kaiken keskelle, enkä sinänsä yksin. Läheisiltä on vaikea saada puolueetonta kantaa asioihin, koska on tunteet pelissä. Siksikin tänne päätin kirjoittaa...

      Totuus on kuitenkin se, että vaikka tästä lähtisin, en minä hänestä "eroon" pääse. Hän on kuitenkin, silloin kun lastamme hoitaa, erittäin huolehtivainen ja tekee parhaansa hänen eteensä. En haluaisi tätä suhdetta pilata. Enkä varmaan halua jollain tavalla luopua siitä haaveesta että olisimme ehjä ja onnellinen perhe. Olen kuitenkin jo niin kauan hänen kanssaan ollut ja monen monta vaikeatakin asiaa yhdessä käyty läpi...

      Kiitos teille kaikille mielipiteistä. Olen vaikeiden päätösten edessä, ellei mikään täällä huushollissa muutu. Aion kyllä ottaa asian puheeksi miehen kanssa ja tehdä selväksi väsymykseni ja tunteeni.

    • alistamisen abc

      Potkase persuksille,tunnen näkövammasia jotka matkustaneet maapallon ympäri.
      Ystäväsi vaipunut itsesääliin,sano selvät sanat,että sinäkin haluat elää ja hänelläkin elämää jäljellä!Hänellä jopa toimivat aivot!Ota itsellesi omaa tilaa !

    • ploppoi

      jptain

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      85
      2182
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      63
      771
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      767
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      20
      676
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      505
      668
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      610
    8. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      550
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      541
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      535
    Aihe