Onko kellään täällä sakua angry brigadesilta? Todella hyvännäköisiä koiria, suvutkin sellaisia ettei joka vastaantulijalla semmosta ole. Millaisia luonteita koirila on ollut? Onko ihan harrastuksiin vai sohvaperunoiksi?? Käyttölinjoja paljon, mutta ei tuloksia valitettavasti.. No eihän kasvattaja noin ison lauman kanssa tietenkään joka paikkaan kerkeä.
Onnistuuko kasvattajan kanssa yhteistyö? Eli eihän ole niitä hankalia ihmisiä niinkuin jotkut, eli eivät kestä kuulla pahaa sanaakaan koiristaan. Koiramäärästä päättelin kyseessä olevan aika ison kasvatustyön, silti pentueita ei paljoa ole ollut kasvatusvuosiin verrattuna. Ilmeisesti tarhakoiria? Niin hyvännäköiset turkit, ettei sisällä noin tuuheita tule. Kasvavatko pennut tarhoissa ja millaiset lähtökohdat niillä on?
Angry Brigade´s, luonteet?
79
9050
Vastaukset
- 5+5
Kiire tuntuu olevan pentuja tehdä, kun pitää joka juoksusta astuttaa ja alle 2vuotiaalla uroksella ja nartulla etupää 1/1.Tollasta kasvatustyötä en juuri minään pidä.Ja sama yhdistelmä vielä.Eikö vois odottaa että ensimmäiset olis aikuisia ja nähtäis todelliset tulokset, mutta joillekkin joku muu asia kasvatuksessa on tärkeää......
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=ANGRY BRIGADE'S&R=166.2
Eipä nyt kummosia tuloksia, ei minun makuuni kasvattaja lainkaan. - muuten, mutta---
Tosi kiinnostavat linjat (=harvinaiset) mutta tulosten puuttumisesta (terveys koe) pitkä miinus.
- minä vaan
En suosittele, terveystulokset toki kertoo koirasta paljon, mutta suvussa merkkaa myös ne muut tulokset ;)
- MOIPS
ONKO MITÄÄ NETTISIVUA MISTÄ NÄKIS
- murmeli 20
olen ostanut sieltä koiran,ja ostaessa luvattiin,että saa kysyä mitä vaan ja apua tarvittaessa,,,,eipä ole vastattu puhelimeen,sen jälkeen kun rahat sai koirasta näppiin,,,,,,,,,,juuri näitä k asvattajia,,,,ja mitään vastauksia ei saa vaikka mitä kysyis,,,,,et sillä lailla,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,tarhakoiria joo,,,,eikä ne ostettaessa ole saanut leimautua ihmiseen,,,,,,kun niille ei aikaa ole,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
- syyhypunkki1
Samaa mieltä edellisen kanssa. Minun pennullani oli lisäksi jokin syyhytauti ja kova oli oksentelemaan. okentelu loppui matokuuriin ja syyhy parani koiralta lääkkein, mutta ehti tarttua minuun, ja kärsin yli 2 kk sietämättömästä kutinasta ja olin täynnä näppylöitä.
En suosittele ko.kenneliä. - lihis8
Lihis oli fiksu ja kävi hakemassa pennun sieltä. Loistava harrastuskoiran alku, luonteeltaan todella tasapainoinen ja muutenkin helvetin hyvä koira. Eikä ole pelkät kehut omistajan näkökulmasta, vaan kylläpä nuo muutkin harrastajat on pentua ihailleet. Harvoin on näin toimintakykyistä pentua tullut vastaan.
Mitä väliä kasvaako koira tarhassa vai olohuoneessa? Hyvä koira on hyvä koira, ihan sama kummasta paikasta tulee.
Ei ollut syyhyä, matokuurinkin sai mukaan lähtiessä. Ja on kyllä ihmiseen leimautunut, ihmettelen suunnattomasti miksi ei olisi.
Itsehän en koiraa ostaessa tarvitse kasvattajaa kaupan päälle, mielummin niin että ei tarvi turhia jauhaa kasvattajan kanssa kun koira on omaksi ostettu.- peen jauhannan MM
Taitaa kehuja olla ihan ite kasvattaja.......................
- iammeandmy
En tunne kasvattajaa mutta en ymmärrä hänen jalostus-pointtiaan... yrittää ilmeisesti jalostaa ihan omaa rotuaan, maskittomia ja pigmentittömiä, jenkkiläisten valkoisten paimenten jälkeläisiä... tsekkisuku jota käyttää on oikein hyvä, mutta miksi hän kasvattaa saksanpaimenkoira-rotua kun hakee valinnoillaan väreiltään puutteellisia yhdistelmiä, miksei pysy siinä valkkarissa vain???
- Ei geelareille...
Ei värillä, pigmentillä ja maskilla ole mitään tekemistä saksanpaimenkoirien kasvattamisessa. Kyseessä on käyttörotu, jonka kasvatuksen pääpainona pitäisi olla pääkopasta löytyvät ominaisuudet.
- hdhdh dshdhdh
Hakee ulkosiitoksen etuja? Yhdistetyt koira geneettisesti toisistaan niin kaukana kuin olla voi. Am. linjat menee osittain jo ennen IIms. jenkkeihin vietyihin koiriin... ja kaikki kai tietää mitä II ms. merkitsi sakemannien jalostuspohjan laajuudelle euroopassa...
- jdjd djdjd djdjdj
valkoisia jenkkisakuja ei enää rotuunoteta valkkareiksi ainakaan noista lin joista... ei voi kasvattaa noista linjoista valkkareita.
- Silläkinlailla
Joo, jos ei väri ole se juttu ku on käyttörotu niin miks niillä ei oo niit tuloksiakaan?
- oopelix
hdhdh dshdhdh kirjoitti:
Hakee ulkosiitoksen etuja? Yhdistetyt koira geneettisesti toisistaan niin kaukana kuin olla voi. Am. linjat menee osittain jo ennen IIms. jenkkeihin vietyihin koiriin... ja kaikki kai tietää mitä II ms. merkitsi sakemannien jalostuspohjan laajuudelle euroopassa...
No pitäiskö jatkaa suomalaista sisä siitos menoa? Missä sakut keskenään toisilleen sukua ja peput laahaa maata?
- ...?
Hienoja E-lonkkia....
Ei ihme ettei useampaa oo viittitty kuvauttaa. - Ajuri3
Minulla on koira ko paikasta. Koira on aivan huippu luonteeltaan, mutta sillä on D-lonkat ja sököt kyynärät. Kasvattaja ei myöskään vastannut myynnin jälkeen yhteenkään kyselyyn tai soittooni. Apua en sieltä siis saanut. Koirat on tarhoissa ja niitä on paljon. Jos olisin ollut hiukan valveentuneempi silloin en olisi sieltä koiraa ostanut, mielestäni se on ihan tehdas. Ja tämä on vain minun mielipiteeni asiasta.
Koira on meille toki rakas, ja onneksi ollut terve sököistä lonkista huolimatta.- spkn
Jalostustietokannassa ei ole yhtään Dlonkkaista jolla olis etupää rikki?Eli et ole kuvia vierallistanut tai sitten valehtelet.En omista täältä koiraa,enkä ottaisi, mutta totta toivoisi ihmisten puhuvan!
- Typsykkä2016
on ja koira aivan munaton, ei siis mitään sakun luonnetta lainkaan ja pieni ja sentään uros
- Silläkinlailla
Kuvausmäärät kyllä lapsellisen pieniä, moni sieltä koiran ottanut ei ota toista...
- Oikea-koira
Useasti "kennelin" ohi menneenä, voin todeta, että en ikinä astusi koiranhankinta mielessäni tämän kasvattajan pihaan. Koiria vaihtelevasti 20-30, on shelttiä, valkkaria, sakua ja joitain spanielin näköisiäkin pihalla juoksee. Pihalla pikkutarhoja, useita, näissä kasvatellaan saksanpaimenkoiria. Sisätiloissa lukusia häkkejä, siellä kasvaa pienemmät koirat. Koirista ei ole kuvia niiden elinympäristössä, ei näyttelyistä, ei treeneissä, ei pennuista, eikä pentueista. Kotisivuilla ei kerrota mitään. Koiria ei jalosteta, niitä vaan pennutetaan nopean rahan toivossa. Kasvattaja myy sairaita pentuja ja myöskin aikusia. Teillä, joilla on käynyt tuuri ja olette saaneet about terveen koiran täältä, olkaa tyytyväisiä. Muut: älkää tukeko tälläistä kasvatustyötä, ei edistä superhienon rodun mainetta, terveyttä, luonnetta eikä käytettävyyttä millään muotoa. Pihassa seisoo myös pari huonosti hoidetun näköistä hevosta, nauttivat samasta kohtelusta, kuin nämä parikymmentä hoitamatonta ja unohdettua koiraa. Sääli.
- tarkistaa
Jos vaikuttaa eläimet huonosti hoidetulta, niin yhteys eläinsuojeluun.
- Mohikaani-
Missä kasvattaja vaikuttaa?
- pentu2
Missä ko. Kennel sijaitsee?
- Huolestunuttt
Kennel sijaitsee nykyään punkalaitumella ja olen kuullut paljon että pentuja on kuollut, olisko sitten parvoa?
- mustanaamio_
Nojoo. En hankkisi saksanpaimenta ko. kennelistä. Kaikki saksanpaimenkoirani ovat muualta olleet ja yksi koira per 12-13 vuotta, eli ei montaa kerralla, kaikki ovat eläneet terveen pitkän elämän. Älä kannata pentutehtailua, joskin myös pikkukenneleistä voi saada huonon sairaan perimän omaavan koiran. Paljon tuurista kiinni, samoin koiran eliniän ja terveyden suhteen myös omistajan ammattitaidosta.
- tuskainensydän
HALOO! Meillä oli pentu kyseisestä kennelistä, synt 7.3.2018 ja lopetettiin nyt 12.8 erittäin pahan ja kivuliaan epilepsian takia. Leo Leijona oli muutoin kaunis, lempeä ja nöyrä ja koulutin sen koulukoiraksi erityisoppilaille ja päivystykseen. Nyt kaikki romahti ja sydäntä särkee. Mutta kasvattaja ei halua olla missään tekemisissä eikä ota vastuuta. Tämä on periytyvä sairaus ja koiria ei saisi käyttää jalostukseen. Nyt kenneli sijaitsi Sastamalassa ja oli erittäin likainen ja koiria hurja määrä
- eräs
Nyt kyllä tuskainensydän puhuu paskaa. Kys.kennelissä kun ei ole yhtään pentuetta, joka olisi syntyny 7.3.2018, jollei kyseessä ole välipentue tms, ettei oo saatu rekisteriin
- Anonyymi
eräs kirjoitti:
Nyt kyllä tuskainensydän puhuu paskaa. Kys.kennelissä kun ei ole yhtään pentuetta, joka olisi syntyny 7.3.2018, jollei kyseessä ole välipentue tms, ettei oo saatu rekisteriin
Kyllä tekee välipentuja jo "vahingossa" ekassa juoksusta ja kolmet pentueet samaan aikaan. Meillä oli yksi näistä pennuista, todella arka ei mitään ihmis kontaktia tarhasta otettiin säälistä isojen jaloista pois kun mentiin ihan muuta pentua katsomaan. Sääli on sairautta tiedän, silloin ei tullut ajateltua mikä työmaa olisi edessä. Ja ei myöskään saatu kasvattajaa kiinni enää maksun jälkeen, koira kurssilla kennel nimi oli tuttu ja totesi ettei ole eka ongelma koira sieltä joka hakee apua.
- Anonyymi
tuskainensydän kirjoitti:
HALOO! Meillä oli pentu kyseisestä kennelistä, synt 7.3.2018 ja lopetettiin nyt 12.8 erittäin pahan ja kivuliaan epilepsian takia. Leo Leijona oli muutoin kaunis, lempeä ja nöyrä ja koulutin sen koulukoiraksi erityisoppilaille ja päivystykseen. Nyt kaikki romahti ja sydäntä särkee. Mutta kasvattaja ei halua olla missään tekemisissä eikä ota vastuuta. Tämä on periytyvä sairaus ja koiria ei saisi käyttää jalostukseen. Nyt kenneli sijaitsi Sastamalassa ja oli erittäin likainen ja koiria hurja määrä
Onko minkäniminen paikka Sastamalassa? Täällä yksi uhri lisää..kyllähän on karmeaa, osanotto.
- Moloto
Onko sillä kotisivut? Oon yrittänyt etsiä, mut on hävinnyt... Ja mulla on koira sieltä! Nyt on selvinnyt koirasta kaikkia kauhuuksia! Otin aikuisena koiran sieltä...
- Surullinen1
Voi ei, mullakin on koira samasta kennelistä :( Minkälaisia kauhuuksia sun koirasta on selvinnyt? Minkälainen sun koira on luonteeltaan?
- pentutehdas
Sama meno jatkuu kyseisetä kennelistä jo 700 rekisteröityä pentua ja samoja yhdistelmiä ilman mitään tuloksia terveydestä saati mitään muustakaan paikka kunta vain vaihtui välissä.
- aino0001
Missä tämä kenneli sijaitsee??? Onko näitä pentuja nyt myynnissä jossain?
- Dewlin
Ei ole enää niitä alkuperäisiä sivuja. Jotkut olen löytänyt http://www.kaikenkarvaistenfarmi.net/ Punkalaidun on paikkana.
Oma musta saku hankittiin tuolta 2009. Pienet tarhat ja ihmisiin ei koirat olleet leimautuneet, paikallaan ei tuota koiraa saatu pidettyä kotimatkalla edes autossa. Saku oli n10kk ikäinen ja koulutus alkoi vasta täällä kotona.
Ongelmakoiraksi tuo luokiteltiin: mitään ei osanut, valon heijastuksista laseista/peileistä hyppi seinille niitä metsästämään ja tätä ei saatu koulutettua pois. Kirsu ja pää täynnä arpia jotka paranivat ja peittyivät karvojen alle ensimmäisten kuukausien aikana, emän kanssa samassa häkissä ja emä oli pitäny kovaa kuria. Muita koiria ei sietänyt ja lenkittäminen piti tehdä "hiljaiseen" aikaan.
Uutta koiraa en tuolta hanki. Ikinä.
Ja kyllä. Tämä on ihan oikea kokemus. - Anonyymi
Dewlin kirjoitti:
Ei ole enää niitä alkuperäisiä sivuja. Jotkut olen löytänyt http://www.kaikenkarvaistenfarmi.net/ Punkalaidun on paikkana.
Oma musta saku hankittiin tuolta 2009. Pienet tarhat ja ihmisiin ei koirat olleet leimautuneet, paikallaan ei tuota koiraa saatu pidettyä kotimatkalla edes autossa. Saku oli n10kk ikäinen ja koulutus alkoi vasta täällä kotona.
Ongelmakoiraksi tuo luokiteltiin: mitään ei osanut, valon heijastuksista laseista/peileistä hyppi seinille niitä metsästämään ja tätä ei saatu koulutettua pois. Kirsu ja pää täynnä arpia jotka paranivat ja peittyivät karvojen alle ensimmäisten kuukausien aikana, emän kanssa samassa häkissä ja emä oli pitäny kovaa kuria. Muita koiria ei sietänyt ja lenkittäminen piti tehdä "hiljaiseen" aikaan.
Uutta koiraa en tuolta hanki. Ikinä.
Ja kyllä. Tämä on ihan oikea kokemus.Voi itku, kyllä nämä on sairaita ihmisiä. Itsekin retkuun menin kyseisten kanssa.. Surullista,miten ihmeessä ei lopu touhut kun monta ihmistä ja koiraa kärsinyt. Vieläkö pentuja on? Onko tietoa?
- VihainenKoira
Mulla kans "munaton" tämän kennelin kasvatti. En tiedä mitä koiraa tuosta on yritetty tehdä, kun luonteeltaan se on aivan liian pehmeä käyttökoiraksi ja ulkonäöltään ei mikään näyttelykoira (vaikkakin omaa silmää suoraselkäinen ja suhteellisen kevytrakenteinen koira miellyttää huomattavasti enemmän kuin geelit yleensä). Herää tosiaan kysymys, mitä tässä on jalostettu.
- Onkomuitakin
Olen tainnut kyseisestä paikasta ostaa seropin! Nyt iski huoli, mutta kasvattajan nimeäkään en nyt tähän viitsi pistää kun sitä ei ilmeisesti tuolla sivuillakaan lue! Apulassa jatkuvasti seropipentuja tuolta, onko kohtalontovereita?
- oopelix
Itse hankin kyseisestä paikasta koiran.älyttömän hieno luonne ja saman näköistä koiraa saa hakea.Pentuna oppi nopeasti käskyt.upea koira ja harvinaisen viisas terve ja suoraselkäinen Suomessa suurin osa sisä siittoisia sakuja joten plussaa että emä isä geenit kaukana toisistaan
- 10.7.2016
Hei
Meillä nyt 5kk uros. Huippu tyyppi, helppo kouluttaa, tullessa oli matoja reippaasti, mutta niistä päästiin eroon tehokuurilla matolääkkeitä. Kasvattaja ei ole vastannut yhteenkään viestiin. Itse myös koin pihaan ajaessa että nyt ollaan väärässä paikassa koiraa hankkimassa, mutta aikuisten koirien käyttäytyminen ratkaisi, että pentu lähtee mukaan, eikä ole tarvinnut katua. - Pitkäkarvainen_spk
Meillä spk kyseisestä kennelistä. Ikää nyt 6kk. Ollut siitä 10 viikkoisesta kun meille tuli kova oppimaan tapoja. Lasten lelut tietysti kiinnosti alkuunsa, mutta nyt tietää mitä sana jätä tarkoittaa, eli ei sitä tarvitse enää lasten lelujen lehestyessä sanoa edes kun tietää hyvin mihin saa koskea. Viisas uros ja rakastaa toisia koiria olipa uros tai naaras. Alistuva luonne. Terve ollut tähän päivään saakka. Antaa tehdä tarvittavat toimenpiteet ongelmitta mm. Kynsien leikkuu. Ei ole vihainen edes ruuasta tai luista jos niihin Koskisi kesken syönnin. Ei tuhonnut kotona mitään edes yksinonnellessa. Perheen lapset ovat tärkeitä ja eivät saa kadota silmistä pihalta, muuten tulee hätä. Me ainakin ollaan oltu tyytyväisiä ja mahdollisesti toinen koira tulevaisuudessa voisi olla samasta paikasta.
- jxes
Itselläni koira kyseisestä kennelistä suora selkä kunnon vanhanajan sakemann.a lonkat. Oppi kaikki nopeasti ja rauhallinen. ..
- hklps
Koira kyseisestä paikasta viisain oppivaisin ja sopivasti vahtivietriäkin löytyy. ..juu ihme juttuja ihmisillä ja tosiaan a lonkat ja suora selkä ...paikassa kun aikanaan hain oli koiran vanhemmat hyväluonteisen olosia. ..kaikenlaista paskaa täälläkin jauhetaan. ..
- toivonenkeli
Meillä 3-kuinen urospentu ostettuna kyseisestä kennelistä.. Vähän paikka mietitytti, mutta vanhemmat olivat tervepäisiä ja pentumme todella huippuluonteinen. Ja todella oppivainen, pitkä- eli terveselkäistä hainkin, enkä enää tästä seitsemännestä sakustani halunnut duracell-mallista, rauhallisuus miellyttää. Toivon todella saavani hyvän karvakorvakaverin moneksi vuodeksi.
- Pexip
Meillä koira kans samasta paikasta.ei ole eka Saku mutta eka tästä kennelistä...paras koira kaikista.helpoin kouluttaa vahtiviettinen rauhallinen vieraita ei oikein noteeraa jos rapsuttavatyms mutta omalle perheelle uskollinen ja rapsutuksista tykkää...vierellä menee vapaana oppi samantien kaunis roteva suora selkä kunnon vanhan ajan Saku. Täällä kyllä joku jauhaa paskaa tosiaan...oma saku kolme vuotta puolivuotiaana osas jo enempi ku toiset kaksivuotiaana...ei hauku muulloin kuin on aihe haukkua
- German_s
Meillä kaksi pentua samasta paikasta. Hyviä koiria ovat molemmat. Rakastavat omaa perhettä paljon ja ovat hyvin kuuliaisia. Ensimmäinen tuli kotikoiraksi ja hoitaa hyvin kotikoirana pihan ja kodin vahtityöt.
- 12ert
Juu samasta paikasta itse ostanut...täydellinen koira on todella oppivainen kuuliainen nöyrä ja uskollinen.harvinaisen viisas erittäin vahtiviettinen mutta rauhallinen plussaa upea ulkonäkö. Harva se päivä kauniiksi koiraksi kehutaan kun lenkillä ollaan...vapaana voi pitää sivulla menee pyydettäessä metsässä saattaa lähteä jäniksen perään mutta samantien tulee takas kun huudetaan käsketään.suora selkä vahva luinen narttu.paras koira jos haluaa vanhan ajan saksanpaimen koiran jolla rautaiset hermot ja suora pitkä selkä.
- Jartsa
Meillä on 5v. uros joka on Angry Brigadesin Eagerin poika.
Hermorakenne on erinomainen. Poika ei hötkyile eikä hermoile.
Komiakin on. Virtaa on kun jotain touhutaan mutta osaa rauhoittuakin.
- Hirveä
Keväällä ostimme koiran tuolta, oli alkava kapi ja matoja, ei mitään terveystietoja, toinen kasvattaja ilmoitti, että kannattaa teettää DM testi, selvisi että on kantaja, onneksi ei sairas, vain toinen vanhempi oli testattu ja se oli kantaja, emoa ei suostunut testauttaa, ei myöskään vastaile viesteihin, ei hyviin, eikä huonoihin,eräs toinen osti mysö koiran sieltä, kuoli 4 vuotiaana, DM sairaana, ei testauta koiria, vaan tehtailee pentuja vaan. Erittäin epäsiisti paikka, kuin kaatis, osa eläimistä voi huonosti, tästä on tehty useita ilmoituksia eteenpäin, moni joak sieltä koiran ostanut ja jotkut jättänyt ostamatta. Emme suosittele, emmekä osta toista häneltä.
Ei oltu myöskään opetettu olemaan ihmisten kanssa, kovalla ja ahkeralla koulutuksella, olemme vihdoin alkaneet saamaan tuloksia. Koira on Rakas, kasvattajasta huolimatta. - Älätue
Kasvattaja rahatkäteen periaatteella, sen jälkeen hyvää jatkoa. Koiria myy naishenkilö, mies ja poika, kuitenkin naisella on se kasvattajanimi. Nämä ovat munattomia jos etsit oikeaa saksanpaimenkoiraa. Miksi kasvattaja ei olisi jalostuksessa kiinnostunut millaisia näistä pennuista on kehittynyt, luonteet jne.. kannattaako niitä jalostaa samoilla nartuilla ja uroksilla jatkuvasti kun ei ole kiinnostunut tietämään mitä maailmalle jakaa näistä koirista.
- ansaikonen
mulla on narttu tuolta ja on hieno luonteinen koira lonkat b/b kyynärät 0/0 luonnetestistä 140 pistettä helposti oppiva ja mukava terve narttu kertakaikkisen ihana
- ansaikonen
myös selkä on terve
- Potslojo
ansaikonen kirjoitti:
mulla on narttu tuolta ja on hieno luonteinen koira lonkat b/b kyynärät 0/0 luonnetestistä 140 pistettä helposti oppiva ja mukava terve narttu kertakaikkisen ihana
Kehutko sakemannia joka saannut LT 140 pistettä? Upea suoritus! :D
- poppajoe
Mauton on jo kennelnimikin.Terveystulokset mitään sanomattomat alle 100 koiraa tarkastettu.Määrän lisääjä.Valkoinen paimen on kuitenkin saksanpaimenkoiran virheestä kyhätty koira.En paljon keulis.
- valkkari546
Täällä kuusivuotias Valkoinen paimenkoira tuosta kennelistä. Myyjästä ei tilisiirron jälkeen kuulunut pihaustakaan, mutta osasin vähän odottaakin sitä eikä minua henkilökohtaisesti se haittaa. Jos haluaa joutua kasvattajan joulukorttilistalle ja jutella joutavia vähintään kerran vuodessa puhelimessa kasvattajan kanssa niin ei kannata ostaa täältä.
Matoja tuli ensimmäisen matokuurin jälkeen ulosteen mukana runsaasti. Tämän piti olla viimeinen matokuuri, mutta jouduin aloittamaan uuden kuurin eri lääkkeellä ja se tappoi suoliston madot. Kasvattaja antoi minulle matolääkitysohjeet jotka toistaessani apteekissa ihmeteltiin miten tuollaista on menty neuvomaan.
Terveysongelmista vain vilja-allergiaa on ilmennyt eikä sekään ole ongelma kun sitä osaa välttää makupaloissa ja ruuassa. Kasvattajakin vihjasi että voi olla vilja-allergiaa ostopäivänä.
Luonteeltaan rauhallinen ja kiltti. Ei säiky kovia ääniä ja puolustaa kun omistajan kimppuun hyökätään. - Doristyttö
Onko kenenkään sakupennulla ollut sitkeää ripulia? Meillä on 7kk ikäinen narttu ja välillä vatsa on kunnossa ja taas alkaa ripuli. Erikoisruokaa on kokeiltu ja lääkärissä käytetty pari kertaa. Syytä ei ole löytynyt.
- Sakemanni
Vellimahoja taitaa noista moni olla 👎 meillä 2v koira ja ei kestä kuin nappulaa.
- Doristyttö
Minkä merkkisiä nappuloita teillä on käytössä? Voisin kokeilla jos auttaisi.
- Sakemanni
Doristyttö kirjoitti:
Minkä merkkisiä nappuloita teillä on käytössä? Voisin kokeilla jos auttaisi.
Ihan perus Jahti&vahti mitä tämä kasvattaja syöttää myös. On sopinut myös Royal caninin oman rodun.
- tuskainensydän
Hyvä luonne ja upea koira. Perinnöllinen sairaus vain laittoi lopettamaan koiran 1v 5kk ikäisenä. Epilepsia,tällaista geeniperimää kantavia koiria ei saisi käyttää jalostyuksessa.
- Saksanpaimenkoira
Minkälainen on Oikea Sakemanni?
Sellainen jonka perse laahaa maata ja selkä on koukerolla?? Sellainen jonka kanssa pitää harrastaa 8tuntia päivästä jotta on Oikea Saksanpaimenkoira ja Oikea Saksanpaimenkoiran Omistaja??
Onko se niin väärin jos kasvattaa saksanpaimenkoiria kotikoiriksi, oman kokemukseni mukaan ne ovat täydellisiä perhekoiria, älykkäitä ja kontaktihaluisia!
Ketä se palvelee että sakuja kasvatetaan vain palveluskoira käyttöön? Kuinka lopulta käy kun pennutetaan vain tietyn tyyppisiä koiria (palveluslajeissa menestyneitä)? Sen ymmärrän että luustolta sairaita ei pennuteta, mutta värin tai karvanpituuden ei pitäisi merkitä mitään. Ihmisen keksimiä sääntöjä jotka ihminen voisi halutessaan muuttaa.- Anonyymi
Ei se ole väärin ja itselläni niitä olleina perheessä jossa oli omat lapset ja myös hoitolapset, ei ollut koskaan mitään ongelmaa.
Kun mentiin kauppakeskukseen kulki koira pienemmän vaunujen vieressä nätisti. Luotto oli kova koska kerran oltiin jo melkein kotona ja tuli tunne että jotain puuttuu. Koira piti jättää kauppakeskuksen ulkopuolelle odottamaan ja en käsitä miten unohdin sen siihen. Koira ei virkannut mitään ja kun oltiin melken koptipihalla niin jo lamppu syttyi että koira jäi.
Joka ei sanonut mitään. Ei äännellyt ja oli rauhallisesti paikallaan. Ja siinä se oli vielä sittenkin kun juoksin sitä' hakemaan. Matka kotoa kauppakeskukseen ei ollut pitkä. Eli tuo kertoo koiran luottamuksesta enemmän kuin tuhat sanaa.
- Karvalapsenäiti
VAROITUS!!! minun koirani kantaa harvinaista SLO autoimmuunisairautta. Olkaa kriittisiä ksvattajan suhteen, pentutehtailua, geneettisiä sairauksia ja huonot terveystiedot. Koira on nyt 4 vuotias, minulle tullut 3,5 vuotiaana. Ihmiset ovat itsekkäitä, rahan ahneita ja kylmäsydämisiä.
- Steffi74
Nyt on ko. "kennelin" ilmoitus urospennusta tori.fi:ssä :
"Yhä varattavissa pitkäkarvainen, suoraselkäinen ja harmaa saksanpaimenkoiran urospentu 21.12.2018 syntyneestä pentueesta.
Molemmat vanhemmat ovat kilttejä ja rauhallisia sekä molemmilla on terveet lonkat, kyynärpäät ja selät.
Urospentu on luonteeltaan leikkisä ja nöyrä sekä rohkea ja aktiivinen. Ottaa todella hyvin kontaktia omaan ihmiseen ja kulkee nätisti remmissä. Pidättyväisyys ja epävarmuus vieraita kohtaan onkin ainoa huono puoli.
Tottunut myös oman perheen lapsiin, kelpaa kotikoiraksi ja reippaan luonteensa puolesta myös harrasteluun. Mutta ei kumminkaan mihinkään tavoitteelliseen harrastamiseen. "
Jos joku lapsiperheellinen katselee mainosta, niin kannattaa sitten miettiä että pidättyväisyys ja epävarmuus vieraita kohtaa voi tuoda ongelmia mm. sen suhteen että koira ei pakosta tule pitämään perheen ulkopuolisista lapsista, eli oman perheen lasten kavereista, serkuista, jne. Eli tämmöisestä voi tulla vaarallisia ongelmia. Kun ilmoituksessa sanotaan että "ei mihinkään tavoitteelliseen harrastamiseen" , niin kuulostaa kyllä siltä että EI OLE kunnon sakemanni josta juuri pitäisi yleensä olla kunnon työkoiraksi....Onko huonot hermot tms. > Ei hyvä. En ostaisi. - Sateripp
Kookas, terve, paljon ihailuja osakseen saava kaikkien kaveri, hieman pehmo halinalle, mutta hyvä niin, mitään remmirähjääjää ei olisi kaivattukaan. Fiksu, oppivainen, tottelevainen, hyvä jäljestämään, rauhallinen mutta kuitenkin leikkisä, rakastaa lapsia ja muitakin eläviä olentoja, osaa myös vahtia reviiriään, aistii herkästi esim. Omistajan epävarmuuden ja muuttuu puolustavaksi. Osaa olla toisinaan myös hauskalla tavalla ovela ja jääräpäinenkin. Uusiin asioihin näyttänyt toisinaan alkuun arkuutta, mutta tottunut todella nopeasti (koulutustavalla on myös merkitystä). En tietoa kasvattajasta, tai koiran alkutaipaleesta juurikaan mitään, mutta ehdottomasti paras koira.
- Anonyymi
Syyskuussa 3v täyttävä uros. Piilokives, leikattiin 1vuotiaana kun ei laskeutunut. Sain asiallisesti 30% rahoista takaisin laittaessa lääkärin todistuksen. Luonteeltaan pehmo ja säikkyy ääniä vaikka pennusta asti totutettu ja sosiaalisoitettu vaikka mihin. Ei omaa palvelu halua hankala kouluttaa kun ei löydy motivaatiota, ei lahjottavissa herkuin eikä leluin. Kotikoiraksi sopiva kaveri ja kiltti sekä alistuvainen. Ulkonäöltään ei hirveästi sakemannin piirteitä, pienet korvat ym.
- Anonyymi
Montako varoitusta te ihmiset tarvitsette jotta ymmärrätte katsoa koiranne oikeilta kasvattajilta, jotka eivät tehtaile pentuja.
Se että tällä kasvattajalla on kokoajan pentuja myynnissä (kennelnimellä tai ilman), ja että pennun hankinta on siksi tältä helppoa EI SAA OLLA SYY.
Se että kasvattajalta tulee terveitäkin pentuja EI SAA OLLA SYY tukea toimintaa, kun luusto-, ja muu sairaita koiria syntyy aiva törkeän paljon.
Ja se että on ihmisiä jotka suosittelevat kasvattajaa, koska ovat saaneet tältä ihanan rakastettavan koiran... Sellaisia terveet koirat ovat. Ihania. Ei muuta sitä faktaa että kasvattaja ottaa aivan moraalittomia ja vastuuttomia riskejä jalostuksessaan.
Omassa tiedossa kasvattajasta; 2 surullista tarinaa, 1 onnellinen. Ei ole hyvä suhde mielestäni. - Anonyymi
Itse kennelin pitäjä kehuu omiaan taas..hohhoijaa...
- Anonyymi
Aika moni ko. kenneliä/kasvattajaa kehuva viesti täällä näyttäisi olevan saman "kirjailijan" kynästä. Kannattaa vähän kehittää tuota kirjoitustaitoa jotta saa monipuolisuutta ja uskottavuutta näihin kehuihin - on meinaan sen verran läpinäkyvää tekstiä.
Täältä on myös näköjään poistettu varoitus, jossa oli kuvalinkki ilmeisesti paikan kiinteistön myynti-ilmoitukseen. Näytti tilat olevan ala-arvoisessa kunnossa ja huonosti hoidettuja eläimiäkin näkyi kuvissa. Älkää ihmeessä tuollaisesta paikasta koiraa ostako, saatte vaan elinikäisen riesan ja sairaan, onnettoman koiran itsellenne! - Anonyymi
Tilastot
Lonkat
Tutkittu 32/119 27%
A 12 pentua 38%
B 8 pentua 25%
C 5 pentua 16%
D 4 pentua 12%
E 3 pentua 9%
Kyynär
Tutkittu 21/119 18%
0 14 pentua 67%
1 4 pentua 19%
2 2 pentua 10%
3 1 pentua 5%
Spondyloosi
Tutkittu 1/119 1%
0 1 pentua 100%
1 0 pentua 0%
2 0 pentua 0%
3 0 pentua 0%
4 0 pentua 0%
Näistä tietää, että pennut menee about kelle vaan. En arvosta. Huolestuttavan paljon luusto-ongelmaisiakin jo noin pienessä kuvausprosentissa. Lisäksi mm. nartun pennuttaista perättäisistä juoksuista ja eipä tuloksettomilla pennuttamisella ole mitään jalostuksellista päämäärää, mun mielestä...
Muuhun en ota kantaa, mutta jalostusnetin tiedon perusteella skippaisin.
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=ANGRY BRIGADE'S&R=166.2- Anonyymi
Surullista, että ihmiset edelleen ovat niin hönttejä et ostavat tällaisilta "kasvattajilta" koiria. Pitäisi ymmärtää, että eläimen koko elämä voi olla täyttä kärsimystä. Siitä ei koskaan tule perhekoiraa, hyvää harrastuskaveria tai yhtään mitään muutakaan jos lähtökohdat ovat olleet huonot. Kylmissä, likaisissa tiloissa kasvatetut pennut huonolla ravinnolla eivät ole terveitä aikuisiakaan. Lisäksi huonot geenit (paskat lonkat jne) viimeistelevän koiran kohtalon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Surullista, että ihmiset edelleen ovat niin hönttejä et ostavat tällaisilta "kasvattajilta" koiria. Pitäisi ymmärtää, että eläimen koko elämä voi olla täyttä kärsimystä. Siitä ei koskaan tule perhekoiraa, hyvää harrastuskaveria tai yhtään mitään muutakaan jos lähtökohdat ovat olleet huonot. Kylmissä, likaisissa tiloissa kasvatetut pennut huonolla ravinnolla eivät ole terveitä aikuisiakaan. Lisäksi huonot geenit (paskat lonkat jne) viimeistelevän koiran kohtalon.
Onko tämän kennelin toiminta vielä olemassa? Tietääkö joku?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko tämän kennelin toiminta vielä olemassa? Tietääkö joku?
Ostin oman sakemannin viime vuonna sieltä :)
- Anonyymi
Eipä ole paljoa muuttuneet tutkimustulokset parissa vuodessa, ainakaan parempaan:
Lonkat
Tutkittu 34/133 26%
A 12 pentua 35%
B 10 pentua 29%
C 5 pentua 15%
D 4 pentua 12%
E 3 pentua 9%
Kyynär
Tutkittu 23/133 17%
0 15 pentua 65%
1 5 pentua 22%
2 2 pentua 9%
3 1 pentua 4%
Spondyloosi
Tutkittu 1/133 1%
0 1 pentua 100%
1 0 pentua 0%
2 0 pentua 0%
3 0 pentua 0%
4 0 pentua 0%
- Anonyymi
Ostimme pennun täältä tänä keväänä. Ikä kohta 9kk. Erittäin hyväluontoinen uros. Todella helppo kouluttaa ja on motivoitunut. Meillä lapsi perheessä ja hyvin on sujunut. Komean kokoinen, kaunis väri ja alusta asti korvat pystyssä. Ainoa ongelma ollut ihottuma joka alkoi kesällä.
- Anonyymi
Yleistä on ollut näillä just nuo iho- ja mahaongelmat. Myös korvat jne.. Meidän koira ei kestänyt 2v. enää lenkillä käyntiä tai jopa koirapuistossa juoksentelua, aina alkoi jalka vaivata sen jälkeen. Mahaongelmat alkoi jo pennusta ja voi sitä ripulin määrää mitä siivottiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleistä on ollut näillä just nuo iho- ja mahaongelmat. Myös korvat jne.. Meidän koira ei kestänyt 2v. enää lenkillä käyntiä tai jopa koirapuistossa juoksentelua, aina alkoi jalka vaivata sen jälkeen. Mahaongelmat alkoi jo pennusta ja voi sitä ripulin määrää mitä siivottiin.
Meillä pitkäkarvainen saksanpaimenkoira kyseiseltä kasvattajalta. Oli meille tullessaan ( kymmenen viikkoisena) täynnä matoja, likainen, ihossa oli kiinni kaksi punkkia (talvella), haisi lehmälle (koira oli kuulemma ollut navetassa). Pentu oli leimautunut toisiin koiriin, joita toisaalta myös pelkäsi. Ihmisiin pentu ei ollut leimautunut. Sairasteli ja sairastaa edelleen jatkuvasti. Vaivoina olivat koko kasvuiän vatsavaivat kuten jatkuva ripuli (koira piti madottaa todella monta kertaa, koska oli niin täynnä matoja) Ajanmittaan selvisi, että koira kärsi todella pahasta ruoka-aineallergiasta ja atopiasta. Kaikki mahdolliset raa'at ja kypsät lihat ja kalat ym. kokeiltiin eliminaatioperiaatteella, mutta mikään ei koiralle sopinut. Sitten kokeiltiin erilaisia kuivamuonia, joissa on vain yksi proteiini. Mikään ei sopinut. Ainoa ruoka joka käy on anallergenic, joka maksaa 80 €/8 kg, koira oireilee vähän siitäkin, joten se tarvitsee joka päivä allergialääkkeen, ettei se raavi ja kalva ihoaan/korviaan aivan vereslihalle. Korvat kutisevat edelleen herkästi kastuessaan. Allergialääke maksaa 100 tablettia 200 €. Koira kärsi myös koko kasvuiän panesteotiitistä. Vilkkaan koiran pitäminen levossa oli todella haastavaa. Kolme vuotiaana todettiin molemmissa silmissä pannus. Lääkitys maksaa noin 40 €/kk ja se on jatkuva. Koirasta kasvoi remmiräyhääjä todennäköisesti jatkuvan sairastelun aiheuttaman kivun seurauksena. Nyt vihdoin terveydentila on suhteellisen stabiili. Voin nyt jälkiviisaana sanoa etten ikinä olisi ottanut koiraa kyseiseltä "kasvattajalta", jos olisin tiennyt mitä tuleman piti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meillä pitkäkarvainen saksanpaimenkoira kyseiseltä kasvattajalta. Oli meille tullessaan ( kymmenen viikkoisena) täynnä matoja, likainen, ihossa oli kiinni kaksi punkkia (talvella), haisi lehmälle (koira oli kuulemma ollut navetassa). Pentu oli leimautunut toisiin koiriin, joita toisaalta myös pelkäsi. Ihmisiin pentu ei ollut leimautunut. Sairasteli ja sairastaa edelleen jatkuvasti. Vaivoina olivat koko kasvuiän vatsavaivat kuten jatkuva ripuli (koira piti madottaa todella monta kertaa, koska oli niin täynnä matoja) Ajanmittaan selvisi, että koira kärsi todella pahasta ruoka-aineallergiasta ja atopiasta. Kaikki mahdolliset raa'at ja kypsät lihat ja kalat ym. kokeiltiin eliminaatioperiaatteella, mutta mikään ei koiralle sopinut. Sitten kokeiltiin erilaisia kuivamuonia, joissa on vain yksi proteiini. Mikään ei sopinut. Ainoa ruoka joka käy on anallergenic, joka maksaa 80 €/8 kg, koira oireilee vähän siitäkin, joten se tarvitsee joka päivä allergialääkkeen, ettei se raavi ja kalva ihoaan/korviaan aivan vereslihalle. Korvat kutisevat edelleen herkästi kastuessaan. Allergialääke maksaa 100 tablettia 200 €. Koira kärsi myös koko kasvuiän panesteotiitistä. Vilkkaan koiran pitäminen levossa oli todella haastavaa. Kolme vuotiaana todettiin molemmissa silmissä pannus. Lääkitys maksaa noin 40 €/kk ja se on jatkuva. Koirasta kasvoi remmiräyhääjä todennäköisesti jatkuvan sairastelun aiheuttaman kivun seurauksena. Nyt vihdoin terveydentila on suhteellisen stabiili. Voin nyt jälkiviisaana sanoa etten ikinä olisi ottanut koiraa kyseiseltä "kasvattajalta", jos olisin tiennyt mitä tuleman piti.
Ikävää että ”kasvatus” edelleen jatkuu. Jostain ne ostajat tuntuu kuitenkin löytyvä vaikka kotisivut mm. ei enää toiminnassa. Koirat lisääntyvät kantaen näitä sairauksia ilman mitään tutkimuksia. Näillä niin paljon maha sun muita ongelmia. Kunpa ihmiset edes hakisi Googlen kautta kennel nimeä niin näkisi nämä kirjoitukset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ikävää että ”kasvatus” edelleen jatkuu. Jostain ne ostajat tuntuu kuitenkin löytyvä vaikka kotisivut mm. ei enää toiminnassa. Koirat lisääntyvät kantaen näitä sairauksia ilman mitään tutkimuksia. Näillä niin paljon maha sun muita ongelmia. Kunpa ihmiset edes hakisi Googlen kautta kennel nimeä niin näkisi nämä kirjoitukset.
Kennelliittoon ilmoitus asiasta ja kasvatuskielto
- Anonyymi
Nehän myy koiria "terveinä". Ei sitä ole. :) Heidän koiransa eivät ole sitä mitä sanotaan ja heidän koirat purevat ihmisiä siellä.
älkää ikinä ostako tuolta koiraa
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569