Haluaisin koirani oppivan metsästystä, mutta koska itse en metsästä, on tuo hieman hankalaa. koirallani, englanninspringerpanielilla, on jo nyt taipumusta lintujen ylösajamiseen, joten selvästikin koira on kovasti metsästyksen suuntaan taipuvainen. kasvattajan luona harjoiteltu, minulle sanottiin heti, että minun poika tietää metsästyksen päälle jo valmiiksi jotain.
sen vuoksi olenkin tässä miettinyt, että mistäköhän onnistuisin löytämään sellaisen nettisivuston/nettipalstan, jossa metsästystä harrastavat etsivät itselleen koiraa, jolle opettaa metsästyksen perusteita tai itse metsästystä? haluaisin nimittäin, että koirani pääsisi tuota metsästystä kokeilemaan, joten olisin valmis myös itse tulemaan mukaan ja katsomaan kuinka se tapahtuu.
Koira metsästyskaveriksi!
2
238
Vastaukset 2
- Hunter 09
Moi!
Mistäpäin olet?
Mitään aikaisempaa kokemusta?- metsästysmiettijä
Asu lahdessa. Olen tällä hetkellä todennäköisesti lähdössä armeijaan heinäkuussa, joten koirani tarvitsisi puoleksi vuodeksi tai vuodeksi väliaikaista sijoituskotia, jossa saisin käydä koiraani aina sillon tällöin katsomassa. toivon perheen olevan metsästystä harrastava, koiraystävällisiä ja sellaisia, joilla on aikaa koiralle. koirani on tällä hetkellä 7 kk eli kesällä olisi tuo vuosi melkein täynnä. vielä ei ole kokemusta metsästyksestä, mutta minulla on mahdollista kasvattajan kautta opettaa koiraani, jos uusi perhe haluaisi jo jotain oppineen koiran metsästyskaveriksi. yhteydenotot tälle sivulle tervetulleita!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1571460Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1291170Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216869- 64782
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus61699- 46665
- 51652
- 52572
- 76566
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt187558