Sumeko Oy:n kymmenvuotinen taival Harley-Davidsonin Suomen-maahantuojana katkesi tämän vuoden alussa.
Järjestely tarkoittaa sitä, että Harley-Davidsonilla ei ole enää virallista maahantuojaa Suomessa. Nyt merkin täkäläisen jälleenmyyjät ovat yhteydessä suoraan päämieheen eli tässä tapauksessa Harley-Davidson Europen päämajaan Iso-Britannian Oxfordiin. Harley-Davidson Europe on yhdysvaltalaisen Harley-Davidson Motor Companyn 100-prosenttisesti omistama tytäryhtiö.
Vuoden vaihteessa toteutettu maahantuontisiirto oli sikäli odotettu, että Harley-Davidson on virtaviivaistanut kansainvälisiä myyntiorganisaatioitaan jo pitkään.
Esimerkiksi Norjasta ja Tanskasta poistettiin maahantuontiporras jo kymmenkunta vuotta sitten. Samalla tavalla eräät Itä-Euroopan maat operoivat ilman välisiä Harley-Davidson Europen kanssa. Toisaalta isommilla markkina-alueilla, esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa, yhtiöllä on oma, maahantuonnista vastaava sivukonttori. Myös Ruotsissa yhtiö luottaa perinteisen tyylin maahantuontiin.
Suomessa Harley-Davidsonilla on kuusi valtuutettua jälleenmyyjää. Ne sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Loimaalla, Seinäjoella, Kuopiossa ja Oulussa.
SUMEKO LOPETTAA EDUSTUKSEN
13
747
Vastaukset
- ketä kiinnostaa ja
mitä väliä kuluttajalle?
- Olihan se hyvä
vuonna 1920. Valmistajalle tuo on huippudiili, maailman paras kate Harrikassa!
- huijataanko sinua
Olihan taas teknisesti uudistunut mallisto MP-13 näyttelyssä - uusia värejä
- 13+4
Mitäpä sitä täydellistä uudistamaan................
- TimoEv
Tällaisella järjestelyllä saadaan yksi väli pois. Tämä tietää joko a) hintojen halpenemksta tai pysymistä ennallaan pitkällä aikavälillä tai b) HD:n myyntikatteiden nousemista, kun jää yksi 20% välistä pois.
Tätähän on jo autopuolella tehty pitkään. Ja tulee jatkumaan muillakin tavaroilla. Tätäpäs se EU teettää... ;-) - selvahänse
Ei taida hd kauppa oikein käydä , tuskin luopuisivat hyvästä diilistä,no ei varmaan ihan järkevin ostos näinä aikoina tuommone kapistus.
- hahahahahah
kyse ei ole siitä mitä sumeko tai joku muu maahantuoja haluaa.
tehdas on ottanut kaikki välikädet pois ja varasto ja palvelut on euroopassa ja
TOIMII. - Kaelobidoo
hahahahahah kirjoitti:
kyse ei ole siitä mitä sumeko tai joku muu maahantuoja haluaa.
tehdas on ottanut kaikki välikädet pois ja varasto ja palvelut on euroopassa ja
TOIMII.Ongelma onkin, kuka maksaa verottajalle?
- halpaa on...
hd on halventunu, saa ostaa harmaatuotuja halavalla. kierrä siis viralliset kaukaa kaukaa.....
- uusi malli
Sumeko tuo varmaan jotain venälistä pyörää hd tilalle ?
- dkjvn
Uudelleenjärjestelyillä palvelunlaatua ja asiakas tyytyväisyyttä parannetaan.
- Sumee Sumeko
Omasta kokemuksesta sanon, että Sumekon paluveluasenne oli sumeeta HD:n hyväksi on, että pääsi pois sieltä.
- mölyapinat.....
Vielä kun nuo kuusi muuta saisi lopettamaan........
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912531- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww841423EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81943
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19910Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105804Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36800- 54783
- 30716