Jäin auton alle suojatiellä viime elokuussa. Olin ylittämässä katua kun ensimmäinen auto pysähtyi suojatielle, mutta samaan suuntaan menevä auto ei, jonka seurauksena hän ajoi minua päin n. 30-40 km/h.
Minulla murtui 11- rintanikama, selkäydinpussi sai vaurion ja polvesta repesi reisilihaksen kiinnittäjä, polvilumpio meni sijoiltaan ja joku takakiila(?) murtui.
Tapahtumasta on nyt tosiaan puolivuotta ja kivut eivät ole muuttuneet paremmiksi vaan jopa pahentuneet. Lääkärit ei tiedä mitä tehdä vaan siirtävät töihinpaluuta jatkuvasti. Lokakuussa piti olla jo täysin työkykyinen, mutta en voi tällä hetkellä edes haaveilla töihin paluusta.
Lääkkeitä lisäillään ja "katsellaan mitä tapahtuu" näyttää olevan lääkäreiden ajatuksena. Lokakuun jälkeen piti olla selkä täysin kunnossa, mutta nikama on mennyt lisää kasaan ja on tällä hetkellä 6mm kasassa. Kävely eikä istuminen onnistu pitkiä aikoja kerrallaan, sillä selkä alkaa vihlomaan, puristamaan ja painamaan jolloin hengitys vaikeutuu ja polvi vihloo.
Tällä hetkellä jokainen lääkäri antaa eri diagnosoinnin ja jatkotoimenpiteet. Osa haluaa tähystysleikata polven osa taas ei. Toiset haluavat selkääkin sörkkiä ja toiset ei missään nimessä.
Onko jollain muulla kokemuksia edes jollain tavalla samantyylisistä tilanteista tai vammoista? Kuinka kauan pitää odottaa ennen kun voi leikata ja kannattaako leikata? Ja kumpi kannattaa leikata ensin, Polvi vai selkä?
Hämmentynyt uhri
4
477
Vastaukset 4
- Oo><oO
Käy traumaortopedin ja/tai selkäortopedin vastaanotolla. Älä kysy täällä mitään.
- kaisa18
Pehmytkudosvammat,repeytymiset ja venymiset ei parane puolessa vuodessa.Mieti ikäänkuin joustava lanka joka venytetään äärimilleen ja säikeitä katkeaa,sama meganismi äkillisissä traumoissa,kuitenkin jäntrrt ja solut uudistuu.nikamien madaltumat vaikuttaa hermoihin myös.Katotta tuolta selkäosiosta.Muuten anna aikaa itsellesi.
- hopeso2222222222
Toivottavasti sait ajajan kiinni ja ammuit siltä polvilumpiot sekä heitit laatikossa hänet mereen.
- Onni onnettomuudessa
Ole iloinen ettet kuollut . Mieheni kuoli suojatiellä auton töytäisyyn vain 29 vuotiaana ,aamulla työhön mennessään.
Toivottavasti saat itsesi kuntoon ja voit jatkaa elämääsi ilman ikäviä vaivoja . Onnettomuus voi aiheuttaa myös trauman , joka on hyvä purkaa häiritsemästä elämääsi . Kyllä kaikki järjestyy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1172426Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401552Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6441028- 106993
- 71962
- 98906
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76710- 70706
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31696