Krabille junalla

Hei! Haluan kertoa miten Bangokista matka Krabille sujui.Ostimme liput yöjunaan 19.30 lähtevään. Vaikka varasimme liput kaksi viikkoa ennen matkaa, ei enää 1. luokan hyttejä ollut vapaana, siispä ostimme 2. luokan liput. Olemme kerran matkustaneet ykkösluokassa Ciang Maista Bkk:iin , joten siitä on kokemusta.Kakkosluokka poikkeaa 1. siinä, että hyttiä ei ole, vaan sängyt avataan junanvaunuun käytävälle. Lähtiessä penkit ovat normaalisti vastakkain , pöytä välissä ja illan tullen penkeistä tehdään alasänky ja seinästä lasketaan yläsänky päälle, kuten laivassakin. Sänkyjen eteen vedetään verho.Hinnat : yläsänky 17€ ja alasänky 19€. Kun juna lähtee liikkeelle, tulee vaunuemäntä ottamaan ruokatilaukset illaksi ja aamuksi.Illalla ehtii syödä, ennen kuin sängyt pedataan ja aamupalalle ohjataan jo pois koottujen sänkyjen paikoille.
Peti oli tilava ja siisti, täysin verhon suojassa. Juna haisee aika voimakkaasti polttoaineelta, joten vähän huono ilmanlaatu. Yllätykseksemme hytti oli täynnä keski-ikäisiä pariskuntia, ei siis mitään rymyjoukkoa. Joka vaunussa on kaksi vessaa ja lavuaarit vessojen ulkopuolella. Ei järin siistejä. Yö meni kuitenkin mukavasti nukkuessa ja aamulla Surathanissa junan ulkopuolella odotti linja-auto. Kaksi tuntia Krabille! menimme autoon, en muita mitä maksoi, ei paljon. Kolmen tunnin jälkeen väki yhytettiin ulos autosta. emme olleet vielä perillä vaan auto pudotti medät ns. keräilypisteeseen Krabin kaupungin ulkopuolelle, jossa olisi pitänyt odotella n. 1/2 tuntia, jona aikana muistakin autoista kerältiin sinne ihmisiä jatkokyydille Krabi Towniin. Siinä vaiheessa oikaisimme, ja tilasimme itsellemme taksin, sillä emme jaksaneet enää odotella . Olisimme kutenkin vielä joutuneet Townissa tilaamaan taksin, koska majoituksemme oli vähän kauempana. Eli ihan mukava matka, kunhan 2 tunnin sijaan varautuu neljään tuntiin.Kiva kokemus. Jos vielä mennään joskus junalla, niin mielestäni 2.luokka on ihan riittävä ja seuraavalla kerralla otetaan vielä eväitä mukaan, niin ei tarvitse ostaa kalliita annoksia! Paikkakunta vaihtui mukavasti ja yksi hotelliyö säästyi.
0150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mynsteri kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu