Ensimmäisenä tulee mieleen, että huumeiden yliannostukseen kuollut. Vasta toiseksi tulee mieleen jokin sairaskohtaus.
Koululaisen kuolema
näin valitettavasti
18141
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Sinäkö sen tiedät? Tutkimatta?? Vai tiedätkö jotakin enemmän kun vitanomaiset? Ettäs kehtaat..
Voimia vanhemmille, Opettajille ja koulutovereille.
Eiköhän läheisille pidä antaa huomaavaisesti sururauha.
Asia selviää aikanaan, eikä kuulu täällä keskusteltavaksi luulotellen.
Eikä minusta muutenkaan. Jokin raja sentään.
Huumeet mullekin tuli ihan ensin mieleen.
Voihan syynä olla lääkkeetkin, kuten-Huomaavaisuus-
epäili.
Ja mitähän minä epäilin, en yhtään mitään?
Minä en luule mitään, enkä ymmärrä, miksi näin surullinen tapaus vedetään tällaiselle hupapalstalle.
Parikymmentä vuotta sitten, heräsi nainen omakotitalossaan.
Kahvi tippui, vain lehti puuttui.
Oli Helmikuu ja nolla-keli, joten hän laittoi vain tohvelit jalkaansa.
Avattuaan ulko-oven, hän totesi miehensä makaavan portaitten alimmilla askelmilla.
Rakkaus oli kuollut.
Romattisena tyttösenä hän piirteli koulu-kirjoihinsa, mutta rakkauden kuolemaa ei hän pystynyt piirtämään saati edes sitä kuvaamaan.
Aikuisena ihmisenä hän huokasi, kyyneleet olivat kuivuneet jo ajat sitten, ja itse-sääli oli jäänyt jo kauas taakse, vuosien taa.
Vakain sormin hän kiersi, soittaen Poliisille.
Rakas oli vielä hengissä, kuollen sairaalassa kolmen viikon päästä.
Naiselta pääsi helpotuksen huokaus, kumpikaan eivät kärsineet enää.
Poikansa käsivarsi ympärillään hän lähti sairaalasta kotiin, keittämään Kahvia.
Nuku hyvin, sanoi poika.
Nukkukaa tekin, nähden unia jotka ovat tosia.
Aikuisia kun teidän pitäisi jo olla.
H.
Käytkö sä ollenkaan edes puoli valoilla vai pysyvästi avohoidossa?
Toivottavasti ymmärsin oikein jutun rakkauden kuolemasta.
Jotenkin onnistuin samaistumaan eräisiin kohtiin.
Tällä pariskunnalla oli helppoa, moneen muuhun verrattuna.
Vuosikausien hidas fyysinen kuolema riuduttaa läheisen siinä mukana. Silti kuolema yllättää aina, se on niin lopullinen.
Kyyneleet on voineet kuivua ajat sitten, satunnaisia itse-säälin puuskia voi tulla.
Aloitus oli koululaisen kuolemasta.
Tuli tunne, että kerroit jotain omakohtaista. Lienenkö väärässä.
Eräs ihminen kuoli muutama päivä sitten, oltuaan tajuttomana lähes viisi viikkoa. Hänetkin löydettiin ulkoa, oli pudonnut portailta.
Ei ollut koululainen.
Sinä Hunksz olit poika joka sanoi äidilleen nuo sanat. Nuku hyvin.
"ellan suru"
Tuo tarina on hieman tyylitelty oman isäni kuolemasta.
Ajattelin että aloituksen vakavaan aiheeseen ei kaunokirjallisuus sovi.
Valitettavasti, kuolemakin on vajonnut lehdistön tasolle.
Sekin on valjastettu sensaatioiden parrasvaloihin.
Minustakin on kuoleminen alkanut tuntua tylsältä, jos siihen ei liity hienoa tarinaa tai kammottavia yksityiskohtia.
Kuolemasta on kadonnut arvokkuus ja vainajan kunnioitus.
Minun tarinassani kuvasin sota-sankarin, rintama-miehen lähdön.
Hän kohtasi kohtalonsa kännissä, olisikohan tarinastani tullut hohdokkaampi jos ryssän luoti olisi hajoittanut hänen aivonsa jo rintamalla.
Eli, minä inhoan näitä kuolemilla mässäilyjä, palstallakin.
H.
En pidä sota-sankarin, rintama-miehen kuoleman olosuhteita yhtään huonompana kuin kaatumista.
Nuorukainen, tai reserviläinen on etsinyt unohdusta koviin kokemuksiinsa viinan avulla, toivottavasti helpotti edes hetkeksi.
Hän oli kuitenkin sodan kauhut kokenut.
Äitini puhdisti isäni kranaatin tekemiä märkiviä haavoja vielä kauan sodan jälkeen.
Luoti kaivettiin kyljestä vasta vuosien päästä, se on veljelläni muistojen joukossa.
Nämä olivat vielä pientä kun ajatellaan psyyken saamia vammoja, siitä joutui kärsimään koko perhe.
Kuolema on intiimi ja hyvin yksityinen asia, minuakin ärsyttää sillä mässäily.
Hunksz, olet tietenkin sitä mieltä että toistan jo sanomaasi, vain eri sanoin. Sellaisestahan keskustelu syntyy? Kuinka toinen kokee saman asian.
Aloituksessa olevan asian näin otsikkona iltapäivä lehdestä, tänään etsin juttua mutta en löytänyt.
"PJ-"
Isä syntyi 1917.
Kirja joka hänestä jatko-sodassa kertoo, kertoo upseerista joka valitsi porukkaansa Tavi-sodan läpi käyneet.
Aikast siis sankarpoikii hää ol.
Ja niin olkoon, meidän 60 porukan ei tarvitse noilla asioilla kehua enää, meidän osamme on enää kehua itseämme, ja omaa kuolemaamme, jos nyt tulee mieleen.
Minä tein kuolema-aloituksen, liekö se koskettaa sinua, jää nähtäväksi.
H.
Ei tarvitse kehua.
Ajattelen nykyisiä parikymppisiä, tulee mieleen vaikka mitä.
Isäni syntyi 1919, oli viisi vuotta sodassa.
Hän kuului kolmen kannaksen koukkaajiin, oli vain korpraali.
Mistähän johtuu että vasta nyt olen alkanut tiedostaa mitä nämä nuorukaiset joutuivat kokemaan. Olen kai aikaisemmin sysännyt ajatuksenkin syrjään vaikeana.
Kyllä heistä voi puhua, ja pitääkin.
"PJ-"
Kaikkihan taitaa aina kantaa minuun.
Eipä ole pitkästikään aikaa, jolloin lapsien kuolemista jankutettiin.
Otahan kantaa, aloituksen olen tehnyt.
H.
Oudon, tosin...
H.
Tämän ketjunko aloitit hunksz?
En lue paljonkaan ketjuja, joten en pysy mukana.
Lapsen kuolema on.. Liian vaikea asia kirjoittaa.
"PJ-"
Tämä aloitus ei ole minun.
Kuolema on läheisempi.
H.