Hei!
Olen 14v poika ja minulla on ollut lasit nyt noin vuoden. Vasemmassa silmässä noin -3.85 ja oikeassa -0.25. Kun sain lasit, muuttui näkö paaljon selkeämmäksi, mutta en ole uskaltanut käyttää niitä koulussa. Vanhempani mysyivät että mitäs kaverit sanoivat kun tulit lasien kanssa. Sanoin: ne sano et ai, sul o lasit ja silleen. Valehtelin. Olen kysynyt piilolinssien hankintaa äidiltäni kerran mutta en ole muuta heille sanonut. Olen huomannut että näköny alkaa heiketä, koska en uskalla käyttää laseja koulussa. Haluaisin että minulle tehtäisiin laserleikkaus, mutta en iskalla sanoa siittä kellekkään, koska sitte he kysyisivät, että miksi lasit eivät kelpaa koulussa ja kyllä sinä pärjäät laseilla.
Ajattelen että muitun vielä rumemmaksi jos käytän laseja koulussa.
Auttakaa. En halua että näköni heikkenee enää yhtään!
Olen 14v poika ja minulla on ollut lasit nyt noin vuoden. Vasemmassa silmässä noin -3.85 ja oikeassa -0.25. Kun sain lasit, muuttui näkö paaljon selkeämmäksi, mutta en ole uskaltanut käyttää niitä koulussa. Vanhempani mysyivät että mitäs kaverit sanoivat kun tulit lasien kanssa. Sanoin: ne sano et ai, sul o lasit ja silleen. Valehtelin. Olen kysynyt piilolinssien hankintaa äidiltäni kerran mutta en ole muuta heille sanonut. Olen huomannut että näköny alkaa heiketä, koska en uskalla käyttää laseja koulussa. Haluaisin että minulle tehtäisiin laserleikkaus, mutta en iskalla sanoa siittä kellekkään, koska sitte he kysyisivät, että miksi lasit eivät kelpaa koulussa ja kyllä sinä pärjäät laseilla.
Ajattelen että muitun vielä rumemmaksi jos käytän laseja koulussa.
Auttakaa. En halua että näköni heikkenee enää yhtään!
Vastaukset 15
Vanhimmat
Näkösi heikkenee riippumatta siitä, käytätkö laseja vai et. Olet kuitenkin huomannut, että laseilla näkee paremmin. Miksi et siis käyttäisi niitä.
En tiedä, miten hirveäksi koulumaailma on muuttunut. Ennen ihmisiä ei pilkattu silmälasien takia, eikä nykyäänkään aikuisia pilkata. Nykyään on runsas valikoima upeita laseja ja jotkut käyttävät niitä ihan ulkonäön vuoksi.
En tiedä, onko silmissäsi muuta vikaa kuin likinäköisyyttä. Jos muuta ei ole, niin sinulla riittäisi piilolinssi vasempaan silmään, edellyttäen tietysti, että toisen silmäsi näkö on pysynyt hyvänä.
Silmäleikkausta sinulle ei vielä voida tehdä. Murrosiässä näkö muuttuu niin paljon, että saattaisit tarvita uuden leikkauksen jo vuoden kuluttua. Leikkausten määrä on kuitenkin rajallinen.
Ole rohkea. Laita lasit kouluun. Siellähän sinä niitä eniten tarvitset.
Ai ei vai? "Sain" lasit 13-vuotiaana 80-luvun alussa ja nimenomaan pilkattiin koulussa lasien takia. Omituista on että muistaakseni puolella luokkani tytöistä oli lasit, ja ainoastaan minulle naureskeltiin. Oikein sekin kytättiin että jouduin vaihtamaan vahvempiin linsseihin (moneen kertaan) ja siitäkin tultiin ilkkumaan että on linssit vahventuneet.
Kyllä osataan pilkasta kaikesta mahdollisesta. Mutta ehkä siksi kannattaakin kehittää haistakaa v-ttu -asenne pilkkaajille, koska ääliöitähän nämä ovat.
Sivumennen sanoen likinäköisyys ei ole mitään "huononäköisyyttä" (tämä yleisesti kaikille lukijoille tiedoksi). Virallinen "huono näkö" tarkoittaa sitä että näköä ei saada korjattua edes lasien kanssa, vaan se jää pysyvästi huonoksi. Likinäköinen on vaan likinäköinen, hänellä on taittovirhe joka pystytään sopivalla linssillä korjaamaan.
Aloittajalle: kun hankit laseja, älä hätääntynenä ota niitä ensimmäisiä rillejä mitä tyrkytetään, ajatellen itsepäisesti että ihan sama kun en niitä kumminkaan aio käyttää. Et taatusti käytäkään jos ovat rumat kuin mitkäkin. Etsi ajan kanssa naamaasi sopivat niin sitten niitä kehtaa käyttääkin!
Ihan ymmärrettävää ja inhimillistä, ettei lasien käyttö innosta. Piilolinssit ovat hyvin yleisiä varsinkin nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Puhua piilarien hankkimisesta vanhemmillesi riittävän monta kertaa, että he ymmärtävät sinun olevan tosissasi.
Tuo - 3,75 (luulisin sen olevan noin) on kova vahvuus ja ilman korjausta sen kanssa oleminen on kiusallista. Käytä laseja ylpeästi ja rohkeasti. Piilolinssejä ei sinunikäisellesi pitäisi suositella jatkuvaan käyttöön, koska silmäsi kasvaa edelleen.
Kuitenkin on todella typerää, jos sinua kiusataan lasien vuoksi. Kiusaamiseen tulee voida puuttua.
Voitko kertoa lisää tuosta että piilolaseja ei saisi jatkuvasti käyttää jos silmä kasvaa? Aivan uusi juttu.
Niitä piilolinssejähän on nykyään sellaisiakin mitä käytetään vain päivä ja heitetään menemään. Haittaako se että silmä ei saa kasvaessaan kunnolla happea, vai mihin tuo ajatus perustuu?
Miinuslaseja ei suositella käytettäväksi lähityöskentelyssä, sillä se voi nopeuttaa likinäköisyyden lisääntymistä varsinkin kasvuiässä. Silmälasit on helppo ottaa lukiessa pois ja käyttää niitä vain silloin kuin todella tarvitsee. Koko ajan piilolinssejä käyttäessä tätä mahdollisuutta ei ole.
Ok, kiitos. Eipä minulle kyllä kukaan tuollaisia kertonut 80-luvulla. Olisikohan se likinäköisyys lisääntynyt hitaammin tai jäänyt vähän vähäisemmäksi.
Lasit otin kyllä pois kun söin ruokaa, kun 13-vuotiaana tuntui epämukavalta ne poskilla killuvat lasit ja pureskeleminen, mutta eihän tuo tietysti ole sama asia.
Lasit päähän vaan. Toiset ostavat feikkilasit vaikka silmissä ei ole mitään vikaa. Sain lasit kun olin 10-vuotias - 43 vuotta sitten. En menisi silmäleikaukseen missään tapauksessa.
itselläni on vähän sama fiilsi läsien suheen ja olen j18 vuotais..lasit sain 15 vuotiaana ja nyt vaikka näkö on lähemmän -4 niin en käytä niitä muutakuin ajaessa autoa ja joskus muullloinkin..mutta erittäin harvoin..ja nyt minäkin "valehtelen" kaikille tutuilleni ettei ole näkö edes kovin huono vaikak se on..ja tilanne on hyvin ikävä. Sanoisin että mene lasit päässä kouluun nyt ku nse ei vielä ole niin iso juttu..et ole vuosia peilellyt totuuttta..ymmärrän että lasit ovat kiusalliset mutta se kannataa..itse en millään pysty näyttäytymään lasit päässä koska olen valehdellut muille ja itselleni että näköni on ok..
piilolinssit on hyvä isea jos luulet kykeneväsi itse huolehtimaan niiden käytöstä ja hygieniasta..(itsekin hommasin piilarit mutta olen niin jänishousu etetn paljon käytä niit'kään)
Sori kirjoitusvirheistä..kirjoitan vaan nopeasti omat kokemukseni enkä jaksa oikolukea..! :)
Kirjoita vaan, mutta oikolue. Luettava teksti on peruskohteliaisuutta muita kohtaan. "En jaksa" on itsekästä.
Ala käyttämään laseja kun olet oikeasti valmis siihen. Itse pilasin elämäni lapsena alkamalla käyttämään laseja yläasteella. Kiusaaminen lasien vuoksi jätti traumat, joista kärsin vielä 3-kymppisenäkin. Nyt on masennusta, ahdistusta, vaikeuksia tulla toimeen ihmisten kanssa, luottamus toisiin ihmisiin hukassa. Myös hukkaan heitetty nuoruus, kun mihinkään kiusattua pilkankohdetta ei kutsuttu. Terapia- ja masennuslääkekierre nyt aikuisena, joilla yritetään purkaa nuoruudessa kiusaamisen vuoksi tulleita patoumia.
Perustele vanhemmillesi, että et ole valmis käyttämään laseja ja tarvitset piilarit. Ihmiset tuossa iässä ovat hyvin julmia. Ala käyttämään laseja vasta parikymppisenä, jolloin porukka keskimäärin fiksumpaa.
Jos joku kiusaa silmälaseista, niin siihen on puututtava. Koulun asia on lopettaa tuollainnen asittomuus, jos se tapahtuu koulussa tai koulumatkoilla. Vanhempien on tuettava myös lastaan ja neuvottava, miten suhtautua kiusaajiin kaveripiirissä.
Kiusaamiseen on toki puututtava. Ilman muuta.
Mutta: ilman kiusaamistakin silmälasit saavat monen ihmisen tuntemaan itsensä epävarmemmaksi, rumemmaksi jne. Moiset tuntemukset ovat "järkevien" ihmisten mielestä tyhmiä, mutta totta hyvin monelle meistä - varsinkin nuorempana. Kun ongelma on varsin helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä piilareilla, miksei niin tekisi.
Olen 15 v. Poika sain lasit kun alotin seiskan 1 vuosi sitten.
Alotin niitä käyttämään hiljalleen ja parit pojat niistä alkoi välillä vittuilemaan osa niistä oli kavereitani, pakko sanoa että pistin todella lujaa turpaan ja tunteella. Ala asteella en tollaista olisi uskaltanut tehdä.
Ei nämä lasit mua rumemmaksi tee, enemmän aikuisemman näköiseksi,no en tiedä.. Mielummin olisin ilman.
Mutta tää on vain elämää lapsena.. Aikuisena varmasti uskallat ottaa lasit pois, ei siitä kukaan välitä kiinnosta huomaa.. Varsinkin jos muutat jonnekkin kauas ..
Vanhemmille: ostakaa pojille piilolinssit tai heti lasien saamisen jälkeen käskekää käyttämään VAIN kun niita tarvitsee ettei käy niinkuin mulle . Elikkä ite en viitsi ottaa näitä millään pois ikinä kavereitten läsnäollessa vaikka todella haluaisin, kouluuinnistakin lintsasin..
Ps. Ei ne kaverit ja muut oikeasti välitä ne vain nauraa ja muuta koska se on vain hauskaa.. Nauraisin itsekkin mutta vain sen asian takia että jollain on lasit en sen takia että sillä on lasit.. Vähän vaikea juttu selittää..
Piilolinssit päähän vaan ja tuommoiset kertakäyttöiset, niin ei ole katastrofi vaikka yhden linssin hukkaakin