Kun terveys pettää ja dementtia iskee !

kadehtin terveitä ja

pirteitä vahuksia, dementtia näyttää olevan väistämätön kohtalo,,,,,,,,,,,

Harmittaa tämä vanhuus,
vanhuus on sairautta, näin aattelen kohdallani,
päätä särkee, toiminnot käy aina vaan vaikeammaksi,
onnellinen se vanhus joka pysyy virkeenä ja toimeliaana, jolla ei päätä säre,

kuuntelin A-studiota joku päivä, ne meinaa meidät jättää omanonnensa nojaan,
kuulemma vanhuksia ei saa passata liikaa,

kauhulla olen katsonu palvelutalossa kun vanhuksen eteen tuodaan ruoka, jos ei osaa itse syödä, niin ruoka viedään pois, vanhus jää nälkäisenä odottamaan seuraavaa päivää,

ei ole ihme jos ne ovat niin laihuneet ettei niitä enään tunne samaksi ihmiseksi joka sinne kerran vietiin,

olen väsyny, olen sairas, en jaksa edes toivoa mistään saavani apua,
loppu on lähellä, hyvä niin.

274

6245

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • susmorsian ek.

      Ei tässä niin ´terveenä´ olla täälläkään päin. Puhuessa sanoja unohtuu aivan yllättäen.Toistaiseksi olen vain naureskellut, ehkä kohta muistan sen sanan, mikä oli kyseessä, enkä missään sitä salaillut ole. Jos unohtaa, voihan sen selittää vastikesanana, että se ja se, sellainen ja sellainen. Minä ainakin oon niin hurja viel, ettei mikkään tunnu kummalliselta.
      Älä herranen aika kuvittele ittees vanhaks...lue tuo minun ´mitä kuuluu´- juttuni, eihän siinäkään oo päätä eikä häntää.

      • dementiapotilas

        Minä kait unohtelen simppeleitä sanoja harva se päivä. Ja sitten hermona mietin, että mikä se v***un sana taas oli. Ja ikää on 27v.
        En halua edes tietää miten muisti pelaa 30-40v päästä..

      • kyllä
        dementiapotilas kirjoitti:

        Minä kait unohtelen simppeleitä sanoja harva se päivä. Ja sitten hermona mietin, että mikä se v***un sana taas oli. Ja ikää on 27v.
        En halua edes tietää miten muisti pelaa 30-40v päästä..

        Tietenkin elämä on luopumista ,, Jos on ollut vikas ja liikkuvainen niin tietenkin voimat vähenee liikkuminen on hitaanpaa ja vaikeampaa ,, Mutta onneksi on niin että kun voimat vähenee niin ei sitä haluakkaan mennä niin paljoa ... ------------------- ,,,,,,,,,,,,,,,,, Minäkin ikä ihminen ja oon käyny tansseissa 3 kertaa viikossa nyt oon ajatellu että tuleeko vanhuus kun joskus tuntuu että kehtaisko lähteä ,, nyt on jääny muutaman kerran kahteen kertaan viikossa

      • ville villanen
        kyllä kirjoitti:

        Onkohan tuo kulkutautia,kun minunkin ystävä piirissä on monta ,jota sairstaa
        tuota Aisheimeria ja muistin menetystä. Samassa pienessä kerrostalossakin kaksi jotka sairastaa. Autolla bajo kieletty ja aina vahdittava ettei karkaile.
        Syksy saattaa lisätä vielä lisää noita tauteja..

        Olisi ihanaa kengät jalassa kuolla.

    • *Kukkahame*

      Kevät tulee ja nostaa meidät tuolista, pieninkin liike ja liikkuminen vilkastuttaa kannattaa kokeilla. Mitään pitkiä lenkkejä ei välttämättä tarvita, eikä näillä säillä ole liikkuminen ulkona kovin mielekästä mutta ei silti kannata heittää toivoa.
      Kerron lähipiiristäni tapauksen, henkilö joutui ambulassikyytiin, osoitteen jokainen arvaa.
      Kova tupakoimaan ja etenkin 'näyttelemään' ja komentelemaan.
      Sairaalassa oli mentävä pitkä matka rolaattorilla ja vielä takasinki päästäkseen vaaka-asentoon parantamaan maailmaa ja ympäristön meluhaitaksi, alkoi kunto parantua muutamassa päivässä.
      Nyt on taas entisellään lastensa vaivana kotona kiukuttelemassa entiseen tapaansa paikoillaan.
      En tarkoita että pieni liikkuminen mitään korjaisi mutta parantaa elämisen ja olemisen mahdollisuutta, kokeilla kannattaa.
      Mielen virkistyskin auttaa kun saa jotain palautumaan vaikkapa vain liikeratoja.

      Yritin virkistykseksi kertoilla aloittajalle, itsekin alan hömpsääntyä...aamulla sotkin insuliini annokset ja nyt on tarkkailtava muutama tunti, että pääsen taas arvokkaasti arkeen!

      • Ikä ei ole ESTE!

        "Sairaalassa oli mentävä pitkä matka rolaattorilla ja vielä takasinki päästäkseen vaaka-asentoon parantamaan maailmaa ja ympäristön meluhaitaksi, alkoi kunto parantua muutamassa päivässä.
        Nyt on taas entisellään lastensa vaivana kotona kiukuttelemassa entiseen tapaansa paikoillaan."

        Tässäpä se syy useinkin on vanhusten raihnaantumiselle. Kun ei viitsitä sitä persausta liikauttaa enempää kuin sinne vessan ja jääkaapin kautta takasin sohvalle tai sänkyyn!
        Kaikki pitäisi passata eteen ja puolesta, koska "minä olen tämän maan rakentanut, verot maksanut, sodat sotinut ja uuden sukupolven kasvattanut"! Ja nyt sitten pitäisi tämän uuden sukupolven jopa liikkuakkin näiden "sankareiden" puolesta! Kai ruokakin pitäisi pureskella näiden puolesta!

        Minun 82 v. isoäitini lenkkeili kahdeksan kilometrin lenkkejä vesisateessa, myrkyssä, lumisateessa ja helteessä kaksi kertaa päivässä, loppuun saakka, eikä valittanut. Apua ei pyytänyt ikinä. Väkisin sai tuppautua pesemään isoja ikkunoita tai kantamaan paksut villamatot tuuletusparvekkeelle- useimmiten oli jo tehnyt nämä kun paikalle saavuimme. Lisäksi jumppasi jumppakepillä ja venytteli joka ikinen ilta. ei puhettakaan mistään "paikalla olosta"!

        Monet nykypäivän vanhukset saisivat hävetä! Hyvä arkikunto on itsestä kiinni. Ei sitä paikallaan makoilemalla saavuteta!

      • Korjaus tekstiin
        Ikä ei ole ESTE! kirjoitti:

        Sana "myrkyssä" pitäisi siis kuulua: MYRSKYSSÄ.

        Ettei tarvi siitäkin alkaa narisemaan ja itkemään näiden katkeroituneiden vanhusten.

    • hevat

      Kaikilla auttamattomasti vanhuus edessämme,siksi aikoinaan kun tulin näitä ketjuja lueskelee,hämmästyin mikä keljuilu.. Nyt aika on minutkin opettanut melkeimpä
      paremmaksi oikuttelijaksi... Alkuun arvelin sisullani käsien toimintaa vetreytää,
      saisi joustavammaksi taidot nää.
      Hymy ja huumori on ilopilleri oiva.Ilopilleri heti aamuisin nappaa niin ei hyväämieltäsi
      pysty mikään tappaa.

    • kitumista on vanhuus

      huomasi karvaasti,
      syödä pitää vanhan ihmisen hyvin,
      ( tai niin hyvin kuin osaa ) muutamana päivänä venähti aamupalan jälkeen seuraava aterian syöminen iltaan, siitä meniki koko ruumis epäkuntoon, monta päivää olen kärsiny pahasta olosta,
      verenpaine laski 99/46 ajattelin että nyt on kuolema lähellä, siis sydänpysähdys olisi voinu tulla,
      mutta jotenki keppuroin aamuun asti, hengissä,
      seuraavana päivänä söinki useamman kerran ja olo parani mutta ei ole täydellinen, päätä särkee, väsyttää,
      tänään on pakko siivota, pakko ulkoilua,
      epäilen että kuolema tulee äkkiä, kun verenpainen laskee liian alas, oletan että joku päivä sydän yksinkertasesti vaan pysähtyy,
      onko teillä kenelläkään alhaista verenpainetta, jos on kuinka voitte.

      • Ei kitumista

        On alhainen verenpaine, se on pitkän iän merkki, korkea verenpaine on paljon pahempi, suvussani on matalia verenpaineita ja pitkiä ikiä, ysikymppisiä! Saa ellää vanahaks tai niin kauan kun ukkonen tappaa!

      • mitäs tästä
        Ei kitumista kirjoitti:

        On alhainen verenpaine, se on pitkän iän merkki, korkea verenpaine on paljon pahempi, suvussani on matalia verenpaineita ja pitkiä ikiä, ysikymppisiä! Saa ellää vanahaks tai niin kauan kun ukkonen tappaa!

        Meillä korkeita verenpaineita ja viinan kiroja, ikää kumminkin kaikilla yli 85v. ;-)

    • Hieman alhaisesta verenpaineesta.
      Joillakin on luonnostaan alhainen verenpaine ja se on hyödyllisempi kuin kohonnut sellainen. Harvemmin silloin verisuoni päästä katkeaa.

      Nuorempana siitä on tuskin haittaa, sillä elimistö on tähän hyvin sopeutunut, mitä nyt kädet ovat vähän kylmänkalseat ja kuulut ihmisryhmään viluiset, jotka tuntevat aina vedon eivätkä haluaisi ikkunoita avattavan. (huom. poikkeuksia on tietenkin)

      Vanhemmiten voi haittoja ilmetä, koska elimistön mukautumiskyky hidastuu. Esim ylösnoustessa huippaa, siksi siinä vuoteen reunalla kannattaa hetken istahtaa ennen liikkeelle lähtöä.
      Painetta alentaa vanhan ihmisen laihtuminen ja kuivuminen (kiertävän verimäärän lasku), jolloin sydämellä ei riitä pumpattavaa paineen nostamiseen.
      Liikunnan ja ravinnon riittämättömyys lisää alaspäin menoa.
      On sellaisiakin, joilla ei ole kertakaikkiaan ruokahalua.

      Mitä se oma lääkäri on sanonut tilanteestasi. On hän varmaan tarkistanut lääkityksesi, ettei syynä olisi jonkun lääkkeen haittavaikutus (nesteenpoistolääke, verenpainelääke, sydänlääke).
      Syy on selville saatava, ennekun kyseeseen tulisi verenpainetta kohottava lääkitys, sellaistakin löytyy.

      Jokunen neuvo tässä. Olisi juotava ruuissa olevan nesteen lisäksi 1,5 - 2l vettä päivässä. Vesikannu vaan siihen keittiön työpöydälle ja tyhjennettävä iltaan mennessä. Osta pikku Vesta-sillipurkki ja napsaise siitä siivu silloin tällöin. Suolahan nostaa verenpainetta ja sitä ei suositellakaan niille joilla paine on kohonnut. Niin ja muista säännöllinen ruokailu.
      Kävely ulkoilmassa parantaa oloa kaikin puolin. Verikin kiertää paremmin joka puolelle kroppaa. Lämmintä päälle tarpeeksi vaan, että on lutuinen olo.

    • u-murmeli

      Iän myötä tuleva terveyden rapautuminen tuskin sinällään on sairautta, pikemminkin välttämätön luonnonlaki. Kuitenkin se harmittaa kuten edellä on kirjoitettu.
      Ihmis-olioina olemme luodut liikkumaan. Syystä tai toisesta ilman liikkumista oleva ihminen nuutuu sekä henkisesti että fyysisesti. Liikkumattomuus vie ruokahalun, myös elämänhalun.
      Onhan tätäkin kokeiltu, että jäädään päiväksi pariksi peiton alle. Miehelle oon tietysti eduksi jos saman peiton alle saadaan sopiva naismurmeli. Mut arkihan se on aina edessä kuin etelä.

    • kyllä tämä tästä,,

      veren pane heittelee, aina kun menen lääkäriin verenpaine on normaali tai hieman koholla esm oli jotain yli 160 / 100, kotona laskee alhaalle, jopa 99 / 46
      alhainen verenpaine aiheuttaa jotain haittaa rintakehään ja kaulaan, muutenki on paha olo, korkea verenpainen ei aiheuta oireita,
      ohitus leikkauksen jälkeen verenpainen pyrkii liian alhaiseksi,
      leikkauksesta aikaa noin 7 -8 vuotta,
      liikkuminen on hyvää lääkettä, samoin syöminen usein jotain pientä auttaa asiaan,
      en ole aktiivinen mittaamaan verenpaineita, vaikka kotiläksyksi se on annettu,
      olen surkia hoidettava,
      huumoria väliin,, on hyvä ku on verenpainetta, tietääpähän olevansa vielä elossa, vrenpaine kun loppuu loppuu elämäni.

    • Asenne ratkaisee

      Jaksathan tännekin kirjoitella ja osallistua. Muuta asenteesi, niin kaikki muu muuttuu siinä samalla, luultavasti myös päänsärky paranee.

      • Väärässä olet

        Eipä nuo oikeat vaivat asennemuutoksella parane.

      • Sinäpäs
        Väärässä olet kirjoitti:

        Eipä nuo oikeat vaivat asennemuutoksella parane.

        Jooo, ihan oikea sairaus, vaiva ja vika ei ehkä parane asennemuutoksella, mutta sulla on mukavampi olla, kun et möyri omassa kurjuudessasi. Ja se, että soutaa optimistijollalla, on mukavampaa, tekee elämästä toiveikkaampaa, positiivisempaa, valoisampaa ... ja vaikuttaa taatun varmasti myös siihen, miten paranet ja / tai jaksat vaivasi kantaa. Sitä sanotaan myönteisyyden voimaksi ja negatiivisuus taas vie ne kaikki.

    • jospa tästä vielä

      älä yhtää yritä mua ojentaa,

      en yritä itsekää enää, lyön läskiksi koko loppu elämäni,

      paitsi noin kivan kaverin saan livenä lohdukseni ja tuekseni

      kuin " asenne ratkaisee " on,

      yksin ihminen masentuu, menettää elämän halun, kuten tiedät,

      • Elämä ei lopu vanhuu

        Kyllä minä yritän. Lössiksi ja läskiksi lyöneitä on liikaa ja juuri siitä johtuu, että elämä alkaa mennä alamäkeä kuin lehmän häntä. Yksinäisyyskin on asennejuttu, muoalima kun on immeisiä ja paikkoja, joista heitä löytyy, täynnään. Ei tarvitse olla yksin, jos ei halua.

        Jos hällä väliä -tyylillä ei ole pärjännyt muulloinkaan elämässään, miten hemmetissä sitten, kun virein toiminta-aika on takanapäin. Iäkkäitä patistetaan omatoimisuuteen, ei siis passata, juuri sen takia, että se on ainut keino pitää toimintakykyä yllä.

        Läskiksi lyöneet lojuvat petin pohjalla liian monta vuotta elämänsä ehtoosta, kun muunkin lainen vaihtoehto voisi olla mahdollista. Mutta sen pitää löytyä omasta päästä, omasta tahdosta, omasta ymmärryksestä, omasta tajunnan tasosta.

      • toivoton tapaus,,,
        Elämä ei lopu vanhuu kirjoitti:

        vielä meikä on omatoiminen, joksen pitkin kaupunkia asioilla ja muutenki aikaani vietän reissuillani,
        olen kyllä väsyny, " usein jollain tavalla hukassaki ",
        kaikenlaiset velvotteet tuottaa suurta tuskaa ja tressiä,
        jossain vaiheieessa ihminen joutuu antamaan periksi,
        ja lyömään läskiksi ainaki sitä aikaa pelkään ja aavistan sen olevan tulossa,
        puoliso on jo pois tästä maailmasta,
        vanhuksen ei ole hyvä olla yksin, ilman minkäällaista apua ja tukea,
        koen ahdistusta nyky politiikan suunitelmista,
        ettei vanhaa ihmistä auteta esm. siivouksessa, ym tarpeellisessa toiminnoissa missä apua tarvitsee,
        ihmisen pitäisi olla omatoiminen varmaan arkkuun laskettessaki, siis kömpiä itse arkuun,
        näin kammottavana koen nyky vanhusten tulevaisuuden.

      • 50 vuotias
        toivoton tapaus,,, kirjoitti:

        Nyt eikä tulevaisuudessa välitetä avuttomasta omaisesta, vaan oli sitä ennenkin; Mummo /pappa tuvan nurkassa, ei hodettu, odotettiin pois kuolevan.
        Aitini (kuoli 2001) sanoi aina: " Kun olet nuori vyötät isesi ja menet mihin tadot, kun tulet vanhaksi, toiset sinut vuöttävät ja vievat minne ET TAHDO"

      • Me happamat
        toivoton tapaus,,, kirjoitti:

        vielä meikä on omatoiminen, joksen pitkin kaupunkia asioilla ja muutenki aikaani vietän reissuillani,
        olen kyllä väsyny, " usein jollain tavalla hukassaki ",
        kaikenlaiset velvotteet tuottaa suurta tuskaa ja tressiä,
        jossain vaiheieessa ihminen joutuu antamaan periksi,
        ja lyömään läskiksi ainaki sitä aikaa pelkään ja aavistan sen olevan tulossa,
        puoliso on jo pois tästä maailmasta,
        vanhuksen ei ole hyvä olla yksin, ilman minkäällaista apua ja tukea,
        koen ahdistusta nyky politiikan suunitelmista,
        ettei vanhaa ihmistä auteta esm. siivouksessa, ym tarpeellisessa toiminnoissa missä apua tarvitsee,
        ihmisen pitäisi olla omatoiminen varmaan arkkuun laskettessaki, siis kömpiä itse arkuun,
        näin kammottavana koen nyky vanhusten tulevaisuuden.

        Kyllähän tuo on totta, kun ei jaksa ja voi eikä osaa. Mutta sieltäpähän perästä tulevat sitten nekin jotka näitä sääntöjään tekevät ja meiltä ikääntyneiltä oma toimisuutta vaativat. juohtuukohan sitten heille tälläinen asia mieleen, että itsehän me teimme nämä lait ja säännökset, kun he itse alkavat olla avun tarpeessa. On tässä vanhuudessa kuitenkin se lohtu, että hyvin moni kokee kuitenkin vanhuuden heikkouden ja sairauden jos ei kohtaa äkki kuolemaa. Ymmärtääkseni naiset useammin kokevat nämä viimeiset kitumis vuodet useammin kuin miehet. Kun nyt naiset on pitempi ikäisiä keskimäärin kuin miehet, niin naiset sitten kituvat viimeisillä vuosillaan useammin kuin mies. Miehiltä pettää se pumppu, eli sydän useammin kuin naisilla jotka riutyvat vanhuuden heikkouteen ja moni sairauksineen hitaasti loppua kohti. Maa vetää ja kutsuu jo minuakin vaikka ika on vasta 73 vuotta

    • ihmetellä saa

      Jos on vielä kuntoa osallistua eläkeläisten rientoihin , sielä on saman ikästä porukkaa.
      Ise olen vähän kyllästynyt kun istutaan ja juodaan kahvia , . Olen sellanen vilkkaan puoleinen jutuissani ja kyllästyn kun on vaan ne samat jotka aina suuna ja päänä . Minäkin joskus voisin sanoa sanasen -- mutta ei siinä oikeen kerkiä.
      Niin kaikki vaan sieläkin niistä vaivoistaan -- ja sekin kyllästyttää.

    • Lysimachia1

      Sanovat,että laksitsi noataa verenpainetta ,samoin porkkanamehu ja siitepöly.Kyselkää luontaistuotteita alan kaupoista.Tsemppiä.Itselläni on korkea verenpaine ja saan siihen lääkkeitä.

    • tuulinen1100

      Kirjoittelu täällä kuin istuminen jossain eläkeläiskerhoissan on jokaisen oma asia ainakin vapaaehtoista.
      Pidän nuorempien ihmisten seurasta kuten itseäni nuoremmista vastakkaisen sukupuolen edustajistakin.
      Ei kannatan ohjata tai mainostaa kaikille samaa mistä itse pitää, kokemusta on muutamista yrityksistä, lääkärissäkäynnit ja marmatukset kuinka lääkäri ei usko kun kerron sai minut tarttumaan aikakausilehteen siellä istuessa.
      Joku yritti kertoilla omista harrastuksistaan hänet jätettiin omaan rauhaan kun päällepuhujat aloitti "keskustelunsa", että mieluummin täällä käyn päivittäin.

    • talvi.kki

      Itsekin olen ajatellut, että pitääkö syöttää, jos ei toinen halua syödä.Syötettiinkö ennen vanhaan? Vai saiko pikkuhiljaa kuihtua pois?

      • 63-vuotias nainen

        Olen ollut kolme kuukautta sairaana . Sain sydänkohtauksen lokakuun lopussa . Jouduin sairaalaan samaan huoneeseen 90-vuotiaan naisen kanssa . Seurasin miten häntä hoidettiin . Ruokalautanen tuotiin pöydälle mutta hän ei yltänyt siihen . Hän pyysi minulta apua jatkuvasti enkä voinut kieltäytyä vaikka itsekkin olin sairas . Kun hän painoi yhtenään hätänappia niin hoitaja tuli ovelle ja huusi tälle vanhalle naiselle että älä yhtenään soita kun meillä on paljon huonoja potilaita . Kun hän soitti taas hälytintä niin hoitaja tuli ja siirsi hälyttimen niin että vanha nainen ei yltänyt siihen . Sitten hän alkoi minulle sanomaan että soita hälytintä hän tarttee apua . Soitin koska en tiennyt tartteeko hän tosiaan apua . Vierastunnilla tuli naisen poika katsomaan äitiään . Sitten kun poika oli lähdössä pois alkoi vanha nainen itkemään että hänkin haluaa kotiin . Poika sanoi silloin äidilleen että sinulla on hyvä olla täällä sairaalassa hoitajat syöttää sinua ja hoitaa hyvin sinua !!! En voinut sanoa mitään vaan kyyneleet vierivät silmistäni ja olin hiljaa . Hoitajat eivät kertaakaan syöttäneet tätä vanhaa naista . Kun hänelle tuotiin ruokaa ja autoin lautasen lähelle häntä niin seurasin että hän ei syönyt juuri mitään . Sanoin siksi hänelle että muista syödä muuten kuolet nälkään täällä sairaalassa . Silloin hän alkoi itkemään ja sanoi että en halua vielä kuolla ! Oli tosiaankin surullista seurata tätä vanhaa 90-vuotiasta naista . Pääsin sitten sairaalasta kotiin ja ei mennyt montakaan päivää kun luin hänen kuolinilmoituksen lehdestä . Nyt ajattelen usein häntä .

      • Julkissekt.johtaja
        63-vuotias nainen kirjoitti:

        Hämeenlinnan keskussairaala tietysti! Kunnon johtaminen puuttuu. Sietää lopettaa koko lasaretti. Hoivaavat vain läppäreitä. Alaluokkataustaisia lääkäreitä myöten. -siksi puuttuu sivistynyt käytös. Fuusioikaa Riihimäen ja Hämeenlinnnan keskussairaalat. Keskittämisestä syntyy isoja säästöjä. Iltasanomien 12.2. mukaan lääkärit ja potilaat pakenevat myös terveyskeskuksista.

      • huh huh ,

        olipa surullinen juttu, kyllä on menny pahaksi vanhusten hoito,

      • 63-vuotias nainen kirjoitti:

        Ei tullu mieleen kertoa pojalle asiasta????

      • HÖPÖ HÖPÖ!
        Julkissekt.johtaja kirjoitti:

        Hämeenlinnan keskussairaala tietysti! Kunnon johtaminen puuttuu. Sietää lopettaa koko lasaretti. Hoivaavat vain läppäreitä. Alaluokkataustaisia lääkäreitä myöten. -siksi puuttuu sivistynyt käytös. Fuusioikaa Riihimäen ja Hämeenlinnnan keskussairaalat. Keskittämisestä syntyy isoja säästöjä. Iltasanomien 12.2. mukaan lääkärit ja potilaat pakenevat myös terveyskeskuksista.

        "Hämeenlinnan keskussairaala tietysti! Kunnon johtaminen puuttuu. Sietää lopettaa koko lasaretti. Hoivaavat vain läppäreitä. Alaluokkataustaisia lääkäreitä myöten. -siksi puuttuu sivistynyt käytös. Fuusioikaa Riihimäen ja Hämeenlinnnan keskussairaalat. Keskittämisestä syntyy isoja säästöjä. Iltasanomien 12.2. mukaan lääkärit ja potilaat pakenevat myös terveyskeskuksista. "

        Pas*kaa jauhat! Ettäs kehtaatkin, tuon ikäinen ihminen.

        Vaan ei se ikä sitä sivistykstä tuokkaan, sen huomaa täällä kyllä!
        Arvostuskin on ansaittava, ei sekään lankea itsestään.

      • että näin....
        HÖPÖ HÖPÖ! kirjoitti:

        Eihän tuolla kirjoittajalla ollut ikää kirjoituksessa ! Tarkoitan kirjoittajaa Julkkissekt.johtaja . HÖPÖ HÖPÖ höpöttää omiaan .

      • Ei h-i !
        63-vuotias nainen kirjoitti:

        Olen ollut kolme kuukautta sairaana . Sain sydänkohtauksen lokakuun lopussa . Jouduin sairaalaan samaan huoneeseen 90-vuotiaan naisen kanssa . Seurasin miten häntä hoidettiin . Ruokalautanen tuotiin pöydälle mutta hän ei yltänyt siihen . Hän pyysi minulta apua jatkuvasti enkä voinut kieltäytyä vaikka itsekkin olin sairas . Kun hän painoi yhtenään hätänappia niin hoitaja tuli ovelle ja huusi tälle vanhalle naiselle että älä yhtenään soita kun meillä on paljon huonoja potilaita . Kun hän soitti taas hälytintä niin hoitaja tuli ja siirsi hälyttimen niin että vanha nainen ei yltänyt siihen . Sitten hän alkoi minulle sanomaan että soita hälytintä hän tarttee apua . Soitin koska en tiennyt tartteeko hän tosiaan apua . Vierastunnilla tuli naisen poika katsomaan äitiään . Sitten kun poika oli lähdössä pois alkoi vanha nainen itkemään että hänkin haluaa kotiin . Poika sanoi silloin äidilleen että sinulla on hyvä olla täällä sairaalassa hoitajat syöttää sinua ja hoitaa hyvin sinua !!! En voinut sanoa mitään vaan kyyneleet vierivät silmistäni ja olin hiljaa . Hoitajat eivät kertaakaan syöttäneet tätä vanhaa naista . Kun hänelle tuotiin ruokaa ja autoin lautasen lähelle häntä niin seurasin että hän ei syönyt juuri mitään . Sanoin siksi hänelle että muista syödä muuten kuolet nälkään täällä sairaalassa . Silloin hän alkoi itkemään ja sanoi että en halua vielä kuolla ! Oli tosiaankin surullista seurata tätä vanhaa 90-vuotiasta naista . Pääsin sitten sairaalasta kotiin ja ei mennyt montakaan päivää kun luin hänen kuolinilmoituksen lehdestä . Nyt ajattelen usein häntä .

        Sun kandeekin ajatella, kovasti: kysyitkö hoitajilta yhtäkään kertaa, miksi potilasta ei auta kukaan? Miksi et kertonut pojalle? Tämä on väärä paikka avautua, hölmö.

      • 63-vuotias nainen
        Ei h-i ! kirjoitti:

        Sun kandeekin ajatella, kovasti: kysyitkö hoitajilta yhtäkään kertaa, miksi potilasta ei auta kukaan? Miksi et kertonut pojalle? Tämä on väärä paikka avautua, hölmö.

        Kyllä sanoin siitä hoitajille että miksi kukaan ei syötä tuota vanhaa naista . Olin silloin hirveän väsynyt kun sain juuri sydänkohtauksen aamulla aikasten . Päivän se vanha nainen nukkui mutta seuraavan yön hän huusi koko yön . Sanoin yöllä hoitajalle että en voi nukkua tässä huoneessa . Valvoin aamulla kello 4.00 asti . Sitten hoitaja tuli sanomaan että siirrämme sinut eri huoneeseen että saat nukkua . Muutaman tunnin nukuin ja sitten jouduin takaisin samaan huoneeseen jossa se vanha nainen oli . Olin koko seuraavan päivän ihan väsynyt . Kuitenkin autoin koko ajan tätä vanhaa naista . Luin ääneen hänelle aamulehteä kun hän pyysi että lukisin . Hän kysyi koko ajan mikä päivä tänään on ja mikä vuosi nyt on jne...Yritin väsyneenä jaksaa vastata hänelle . Minulla oli tarkoitus sanoa vanhan naisen pojalle että viekää äitinne kotiin sillä hän ei saa ruokaa tarpeeksi täällä kun kukaan ei syötä häntä . Mutta en nähnyt enään sitä poikaa kun minut kirjoitettiin ulos sairaalasta päivällä jotain klo 12.00 .

      • Katsokaa peillin!
        että näin.... kirjoitti:

        Eihän tuolla kirjoittajalla ollut ikää kirjoituksessa ! Tarkoitan kirjoittajaa Julkkissekt.johtaja . HÖPÖ HÖPÖ höpöttää omiaan .

        Häpeäsisitte vanhat raakit tällä narisemassa!
        Teidän pitäisi olla esimerkkejä lapsenlapsillenne lempeydellä, suvaitsevaisuudella, viisaudella, mutta EI, kun ollaan niin KATKEROITUNEITA JA HAPPAMIA, että oikein teidän puolesta hävettää!

        Katsokaa vanhukset peiliin! Kuka tommosia jaksaa kuunnella ja katsella! Eipä ihme ole, etteivät ne omat lapset viitsi tulla edes käymään tuollaisen haukkumisen ja katkeruuden keskelle.

        Omia isoäitejäni ja isoisiäni muistelen lämmöllä: koskaan eivät narisseet ja haukkuneet. Eivät toisi eivätkä yhteiskuntaa. Jos joku epäkohta oli, niin sen korjasivat itse. Ei huudettu YHTEISKUNTAA APUUN JOKA VÄLISSÄ.

        Kun hoitoa ja hoivaa saivat, niin KIITTIVÄT siitä. Vaan mitä tekevät nykypäivän vanhukset? Räävivät suutaan kun pikkukakarat ja vaativat lisää ja lisää.

        HEI, teidän aikanne oli ja meni. Ja se on elämän kiertokulkua. Teidän tehtävänne on nyt auttaa ja varjella jäälkikasvua. Pieniä lapsenlasia, tyttöjä ja poikia. Eikä aina vaan VALITTAA!

    • Amanda.

      Talvikille vastaisin kyllä, että ei ainakaan väkisin saa syöttää.
      Miksi ihminen ei saisi olla syömättä? Joskushan lähdemme kaikki.Kukaan ei vielä ole tänne jäänyt.

    • raskas lopputaival

      puolisoni on saattohoidossa, alzhaimer pitkällä,
      sairas ihminen EI OSAA syödä se ei ole haluttomuutta

      se on unohtamista kuinka suu aukastaan,

      aina ei muista kuinka ruoka nielastaan, välillä taas osaa aukoa suutaan ja niellä,
      kyllä minun mielestä pitää syöttää niinkauan kuin ihminen osaa suutaan aukoa ja niellä, sitten kun se on loppu niin se on loppu,

      • vanhuus kauhistuttaa

        Käyn joka päivä syöttämässä vuodeosastolla olevaa omaistani juuri siksi, kun hoitohenkilökunta ei syötä tai antaa ruokaa liian vähän. Esim. päiväkahvia ei anneta sellaisille potilaille ollenkaan jos sitä ei itse pysty juomaan, vaikka siitäkin maksetaan hoitomaksun yhteydessä.

        Kauhistuttaa suomalainen ja suomalaisen hoitajan vanhukselle antama hoito. Eikö hoitajilla ole ollenkaan omaatuntoa siinä asiassa miten he vanhuksia hoitavat. Miksi vanhukset täytyy ja saa tappaa nälkään ja janoon? Miksi sellainen kidutus on sallittua, mutta eutanasia ei ole? Eikö lääkkeiden syöttämisen lopettaminen olisi paljon järkevämpää? Lääkkeitä syötetään, mutta ruokaa ja juomaa ei!

      • Ammatinvaihtaja
        vanhuus kauhistuttaa kirjoitti:

        Kuules , vaikka vanhuus kuinka kauhistuttaisi, niin se vaan tulee ! Ja, aivan turhaan on syyttäää sairaaloiden ja vanhainkotien hoitohenkilökuntaa. He ovat näinä aikoina kaikin puolin kovilla, kun joka puolelta tulee syyttelyitä huonosta hoidosta. Totuus vain on se, että heitä on liian vähän ! Ja palkka on niin pieni, että jokaisella heistä työ on kutsumustyötä. Harmittaa vanhainkodeissa työssä olleena kuinka varsinkin omaiset moittivat hoitohenkilökuntaa. Parhaansa he kuitenkin yrittävät jaksamisensa ylärajoilla. Sitten pitäisi vielä olla kohteliaita tuollaisille valittajille, joita omaisissa on paljon ! Miksei yhteiskunta ole valmis lisäämään hoitohenkilökuntaa? Se olisi todella yksinkertainen asia, kun vaan osoitettaisiin rahaa enemmän vanhustenhuoltoon! Me äänestäjät voimme siihen vaikuttaa. Kuka kohta enää uskaltaa opiskella esimerkiksi lähihoitajaksi, kun yleinen mielipide on koko ajan heitä mollaava? Jos tekee koko ajan vuorotyötä jaksamisensa ylärajoilla niin ei paljoa huvita omaisten ja muidenkaan valituksia kuunnella varsinkaan vielä alle kahden tonnin kuukausipalkalla! Minä käskin viime vuosina valittajien mennä valittamaan ja haukkumaan poliitikkoja . Sanon aina niille suoraan mitä sellaisista urputtajista ajattelen ! Antaisin näille ammattivalittajille ainakin porttikiellon vanhainkoteihin, ei niitä jaksaisi millään kuunnella. En silti kuunnellutkaan loputtomiin, vaihdoin ammattia ! Nyt on hyvä palkka ja saa kehuja ja arvostusta, kun luin itseni lääkäriksi !

      • Kaiken nähnyt

        Hoidin aivohalvauksen saanutta äitiäni vuonna 1997 viisi kuukautta Uudellamaalla sijaitsevan terveyskeskuksen vuodeosastolla joka päivä kello 10- klo 19 iltaan asti .En yksinkertaisesti uskaltanut jättää häntä hoitohenkliökunnan armoille. Siinä sivussa autoin muitakin samassa huoneessa olevia potilaita, joilta kiellettiin jopa vesilasi .Otin lopulta erittäin huonokuntoisen,sokeutuneen äitini kotihoitoon,koska en kestänyt enään seurata sivusta sairaiden vanhusten ja kroonikkojen huonoa kohtelua, enkä joidenkin hoitajien ilkeyksiä ja kiusantekoa minua kohtaan. Selvisin äitini vaativasta hoidosta hyvin, kiitos äitini asuinpaikan terveyskeskuksen kotihoitajien ja sisareni avulla, ja äitini eli vielä vuoden turvallisessa ympäristössä, jossa ei huudettu,haukuttu tai jätetty ruoatta, tai pesemättä. Se mikä minua hämmästyttää on, että vielä vuoteen 2013 mennessä ei mikään ole muuttunut .Samat politiikkojen pitämättömät lupaukset arvokkaasta vanhuudesta jne. Samat kirjoitukset ja lupaukset lehdissä.Toivottavasti niihin kukaan ei usko.Jos joudut kroonikko-osastolle tiettyihin sairaaloihin sinut ajetaan "alas" joko lääkityksellä,jätetään syöttämättä tai avataan ikkunaa, (keuhkokuume),unohdetaan kaiteet ,ja putoat sängystä tuloksena lonkkamurtuma, joka vanhuksilla useimmiten johtaa kuolemaaan.Huolehtikaa sairaalassa olevista omaisistanne,käykää syöttämässä ja viettäkää aikaa heidän kanssaan. Ottakaa kotilomalle välillä mikäli mahdollista. Luulin,etten pysty halvaantuneen äitini hygieenian hoitoon,mutta pystyin. Kaikki vanhuslait ja hoitotakuut ovat "sananhelinää".Totuus on toisenlainen. Itse olen saanut ikuisen trauman näkemistäni kauheuksista. Toivon vain että en dementoidu ja pystyn puolustamaan itseän jos joudun laitoshoitoon.Tapasin myös kyseisessä paikassa muutaman upean hoitajan,jotka selvästi olivat kutsumusammatissaan .Ikävä kyllä heitä oli kymmenestä hoitajasta ehkä kolme. Jaksamista sekä vanhuksille,että välittäville omaisille.

      • kaiken nähnyt
        Ammatinvaihtaja kirjoitti:

        Ei mikään kiire tai huonot ajat oikeuta kohtelemaan huonosti vanhuksia tai sairaita , jotka eivät pysty puolustautumaan. Jos todella olet lukenut lääkäriksi, kertoistko missä työskentelet etten vahingossakaan joutuisi potlaakseksesi.Ehkä olisi aihetta lukea vielä kolmas ammatti ja hakeutua pois hoitotyöstä ja palvelualalta.

      • empaattisuutta

        Olet selvästikin opiskellut väärälle alalle tai olisi parempi, että hakeutuisit tutkimustyöhön. Se sopii sinulle, kun empaattisuutta ei näytä löytyvän etkä ymmärrä yhtään omaisen tai potilaan hädän ja huolen päälle. Ne vanhatkin ja sairaat ihmiset ovat omaisille rakkaita. Ei pelkästään sängyssä makaavia kiireisesti hoidettavia kohteita kuten nykyiselle hoitohenkilökunnalle näkyy olevan. Suurin osa päivittäisestä työajastanne näkyy menevän kahvihuoneessa istumiseen.

      • mitä pitäisi tehdä
        Kaiken nähnyt kirjoitti:

        Hoidin aivohalvauksen saanutta äitiäni vuonna 1997 viisi kuukautta Uudellamaalla sijaitsevan terveyskeskuksen vuodeosastolla joka päivä kello 10- klo 19 iltaan asti .En yksinkertaisesti uskaltanut jättää häntä hoitohenkliökunnan armoille. Siinä sivussa autoin muitakin samassa huoneessa olevia potilaita, joilta kiellettiin jopa vesilasi .Otin lopulta erittäin huonokuntoisen,sokeutuneen äitini kotihoitoon,koska en kestänyt enään seurata sivusta sairaiden vanhusten ja kroonikkojen huonoa kohtelua, enkä joidenkin hoitajien ilkeyksiä ja kiusantekoa minua kohtaan. Selvisin äitini vaativasta hoidosta hyvin, kiitos äitini asuinpaikan terveyskeskuksen kotihoitajien ja sisareni avulla, ja äitini eli vielä vuoden turvallisessa ympäristössä, jossa ei huudettu,haukuttu tai jätetty ruoatta, tai pesemättä. Se mikä minua hämmästyttää on, että vielä vuoteen 2013 mennessä ei mikään ole muuttunut .Samat politiikkojen pitämättömät lupaukset arvokkaasta vanhuudesta jne. Samat kirjoitukset ja lupaukset lehdissä.Toivottavasti niihin kukaan ei usko.Jos joudut kroonikko-osastolle tiettyihin sairaaloihin sinut ajetaan "alas" joko lääkityksellä,jätetään syöttämättä tai avataan ikkunaa, (keuhkokuume),unohdetaan kaiteet ,ja putoat sängystä tuloksena lonkkamurtuma, joka vanhuksilla useimmiten johtaa kuolemaaan.Huolehtikaa sairaalassa olevista omaisistanne,käykää syöttämässä ja viettäkää aikaa heidän kanssaan. Ottakaa kotilomalle välillä mikäli mahdollista. Luulin,etten pysty halvaantuneen äitini hygieenian hoitoon,mutta pystyin. Kaikki vanhuslait ja hoitotakuut ovat "sananhelinää".Totuus on toisenlainen. Itse olen saanut ikuisen trauman näkemistäni kauheuksista. Toivon vain että en dementoidu ja pystyn puolustamaan itseän jos joudun laitoshoitoon.Tapasin myös kyseisessä paikassa muutaman upean hoitajan,jotka selvästi olivat kutsumusammatissaan .Ikävä kyllä heitä oli kymmenestä hoitajasta ehkä kolme. Jaksamista sekä vanhuksille,että välittäville omaisille.

        Et voi todenmukaisemmin kirjoittaa kokemuksistasi mitä vanhustenhoito valitettavasti on myös tänä päivänä.
        Itse olen aivan samanlaisten asioiden äärellä tällä hetkellä. Hoiden omaistani vuodeosastolla joka päivä klo 11-21 juuri sen takia, että en voi jättää häntä hoitajien armoille. Teen kaiken hoitotyön hoitajien puolesta. Välillä jopa sängyn petaamisenkin.
        Aamupäivällä kun menen, niin huomaan, milloin häntä on pidetty yöllä ilman peittoa, kun koko ihminen on aivan kylmissään. Aamupuuroa ei ole syötetty. Sydäntä kylmää, mutta en halua sanoa kuin harvoin laiminlyönneistä, kun se johtaa heti kostamiseen potilasta kohtaan.

      • kokemusta on
        kaiken nähnyt kirjoitti:

        Ei mikään kiire tai huonot ajat oikeuta kohtelemaan huonosti vanhuksia tai sairaita , jotka eivät pysty puolustautumaan. Jos todella olet lukenut lääkäriksi, kertoistko missä työskentelet etten vahingossakaan joutuisi potlaakseksesi.Ehkä olisi aihetta lukea vielä kolmas ammatti ja hakeutua pois hoitotyöstä ja palvelualalta.

        Kiire ei tosiaankaan oikeuta olemaan töykeä. Hoitohenkilökunnassa on paljon todella töykeitä ihmisiä. Karjutaan vanhuksille, ei tulla katsomaan kun soitetaan kelloa, ei viedä vessaan, ei ei ei.

        Totta kai on paljon hyviä hoitajia, mutta joukossa on liian paljon kammottavia tyyppejä.

      • arvokas vanhuus
        Kaiken nähnyt kirjoitti:

        Hoidin aivohalvauksen saanutta äitiäni vuonna 1997 viisi kuukautta Uudellamaalla sijaitsevan terveyskeskuksen vuodeosastolla joka päivä kello 10- klo 19 iltaan asti .En yksinkertaisesti uskaltanut jättää häntä hoitohenkliökunnan armoille. Siinä sivussa autoin muitakin samassa huoneessa olevia potilaita, joilta kiellettiin jopa vesilasi .Otin lopulta erittäin huonokuntoisen,sokeutuneen äitini kotihoitoon,koska en kestänyt enään seurata sivusta sairaiden vanhusten ja kroonikkojen huonoa kohtelua, enkä joidenkin hoitajien ilkeyksiä ja kiusantekoa minua kohtaan. Selvisin äitini vaativasta hoidosta hyvin, kiitos äitini asuinpaikan terveyskeskuksen kotihoitajien ja sisareni avulla, ja äitini eli vielä vuoden turvallisessa ympäristössä, jossa ei huudettu,haukuttu tai jätetty ruoatta, tai pesemättä. Se mikä minua hämmästyttää on, että vielä vuoteen 2013 mennessä ei mikään ole muuttunut .Samat politiikkojen pitämättömät lupaukset arvokkaasta vanhuudesta jne. Samat kirjoitukset ja lupaukset lehdissä.Toivottavasti niihin kukaan ei usko.Jos joudut kroonikko-osastolle tiettyihin sairaaloihin sinut ajetaan "alas" joko lääkityksellä,jätetään syöttämättä tai avataan ikkunaa, (keuhkokuume),unohdetaan kaiteet ,ja putoat sängystä tuloksena lonkkamurtuma, joka vanhuksilla useimmiten johtaa kuolemaaan.Huolehtikaa sairaalassa olevista omaisistanne,käykää syöttämässä ja viettäkää aikaa heidän kanssaan. Ottakaa kotilomalle välillä mikäli mahdollista. Luulin,etten pysty halvaantuneen äitini hygieenian hoitoon,mutta pystyin. Kaikki vanhuslait ja hoitotakuut ovat "sananhelinää".Totuus on toisenlainen. Itse olen saanut ikuisen trauman näkemistäni kauheuksista. Toivon vain että en dementoidu ja pystyn puolustamaan itseän jos joudun laitoshoitoon.Tapasin myös kyseisessä paikassa muutaman upean hoitajan,jotka selvästi olivat kutsumusammatissaan .Ikävä kyllä heitä oli kymmenestä hoitajasta ehkä kolme. Jaksamista sekä vanhuksille,että välittäville omaisille.

        Kyllä tällaisen"kaiken nähnyt" kirjoituksen pitäisi vaikuttaa jo toimenpiteisiin vanhusten hoitoon.Ylläolevan kirjoituksen"90"vuotias-hoito on mielestäni myös ala-arvoista hoitoa ja kohtelua.Jos ihminen elää 90-vuotiaaksi, hänellä pitäisi olla arvokas loppuiän vanhuus.Miksi tämä vanhusten asia:hoito,kohtelu ei ole arvokasta vanhuutta? Ihmisille pitäisi turvata arvokas vanhuus.Tämän yhteiskunnan todelliset asiat jäävät politiikkojen taskuihin.Kukaan ei uskalla pureutua todellisiin asioihin.Kyllä sudet ja muut homoasiat jauhetaan eduskunnassa, mutta vain pintanaarmuna mainitaan vanhusten ala-arvoinen hoito.Hävetkää kansanedustajat, muka kansaa edustamassa?Unohtuiko todelliset veronmaksajat?

      • Muutosvastarinta
        mitä pitäisi tehdä kirjoitti:

        Et voi todenmukaisemmin kirjoittaa kokemuksistasi mitä vanhustenhoito valitettavasti on myös tänä päivänä.
        Itse olen aivan samanlaisten asioiden äärellä tällä hetkellä. Hoiden omaistani vuodeosastolla joka päivä klo 11-21 juuri sen takia, että en voi jättää häntä hoitajien armoille. Teen kaiken hoitotyön hoitajien puolesta. Välillä jopa sängyn petaamisenkin.
        Aamupäivällä kun menen, niin huomaan, milloin häntä on pidetty yöllä ilman peittoa, kun koko ihminen on aivan kylmissään. Aamupuuroa ei ole syötetty. Sydäntä kylmää, mutta en halua sanoa kuin harvoin laiminlyönneistä, kun se johtaa heti kostamiseen potilasta kohtaan.

        Olin 1977-2000 vuosina sos. ja terveyspuolen pikkupomona. Yritin muuttaa vanhainkodin työrutiineja vanhusystävällisemmiksi.Sain koko vanhainkodin henkilökunnan vihat päälleni. "Aina on tehty näin", oli kommentit lehtikirjoittelua myöten. Mielestäni vanhainkotien ja sairaaloiden henkilökunta on suurelta osin itse niin laitostuneita, että he eivät näe huonoisakaan hoitokäytännöissä mitään muuttamisen tarvetta. Kiire ei ole aina se suurin syy hoitolaiminlyönteihin vaan turtuminen avuttomiin ihmisiin. Kokemuksesta 2000 menehtyneen äitini tarina. Kävelevänä, tukka permanentattuna, tekohampaat suussa joutui dementian vuoksi vanhainkotiin. Kahden viikon hoitojakson jälkeen hampaat oli laatikossa ja äiti vuodepotilaana vahvojen rauhoittavien lääkkeiden takia.
        Mielestäni hoitoalan koulutusta olisi uudistettava ihmisläheisempään suuntaan.

      • kaiken nähnyt
        mitä pitäisi tehdä kirjoitti:

        Et voi todenmukaisemmin kirjoittaa kokemuksistasi mitä vanhustenhoito valitettavasti on myös tänä päivänä.
        Itse olen aivan samanlaisten asioiden äärellä tällä hetkellä. Hoiden omaistani vuodeosastolla joka päivä klo 11-21 juuri sen takia, että en voi jättää häntä hoitajien armoille. Teen kaiken hoitotyön hoitajien puolesta. Välillä jopa sängyn petaamisenkin.
        Aamupäivällä kun menen, niin huomaan, milloin häntä on pidetty yöllä ilman peittoa, kun koko ihminen on aivan kylmissään. Aamupuuroa ei ole syötetty. Sydäntä kylmää, mutta en halua sanoa kuin harvoin laiminlyönneistä, kun se johtaa heti kostamiseen potilasta kohtaan.

        Hei kohtalotoveri.Tilanteesi on yhtä vaikea kuin minulla oli 1997. Tärkeää on, että pidät huolen myös itsestäsi,muuten et jaksa .Minäkin löysin äitini usein aamulla klo 11 makaamassa ilman peittoja läpimärän vaipan päältä ja aamuruoan koskemattomana. Kun näin tapahtuu ,soita kelloa tai mene hoitajien huoneeseen ja vaadi heitä ystävällisesti tekemään työnsä.Sinun ei tarvitse pedata sänkyä,se on heidän tehtävänsä.Ymmärrän hyvin pelkosi kostotoimenpiteistä, koska sekä äitini,että minä jouduimme niiden kohteeksi . Ei voi olla mahdollista, että vuonna 2013 täytyy pelätä hoitajien kostotoimenpiteitä, jos uskaltaa huomauttaa heille kuuluvien toimenpiteiden laiminlyömisestä . Ratkaisin tilanteen tekemällä valituksen ja ottamalla äitini kotihoitoon.En kestänyt päivääkään hoitajien naureskelua siitä, että hoidin heidän työnsä . Mikä sen mukavampaa .Minua myös uhkailtiin,että saan tulla vain vierailuaikana,koska puutuin myös muiden potilaiden laiminlyömiseen.Oli kauheaa nähdä,kun vanhus roikkui television ääressä keinutuoliin unohdettuna, täydessä unessa klo 19 illalla . Jos 15 vuodessa ei ole tapahtunut edistystä,niin en tiedä tapahtuuko sitä koskaan. Sinulle toivon jaksamista . Minäkin selvisin,vaikka en koskaan tule unohtamaan siinä paikassa näkemiäni kauheuksia. Yksinäisille ihmisille antaisin neuvoksi, että jokaisella pitäisi olla edes yksi ystävä , joka kävisi edes kerran viikossa istumassa sängyn laidalla. Rikkaille uhoaijille tiedoksi, joissain yksityisissä hoitoloissa on vielä huonompi kohtelu . Pitää tehdä tulosta, vaipoissa pitää säästää,että saadaan jaettua osinkoja.

    • dthbdgshth

      Itse ottaisin mieluummin napin ottaan, kuin kituisin tuollalailla

      • niin mistä ?

        mistä niitä nappeja saa, ?? ei niitä noin vain vanha osaa eikä tiedä ottaa vaikka haluaiski,,

    • Khyll hatuttaa

      Tosi on, kuolema lähestyy ja kyllä vituttaa ite oon nyt tasan 60 vee! Voe Hel-vetti tätä elämää kun pitää vielä kärsiäkin ja loppu palkinto on sitten riutuva vanhuus ja kuolema! Et kyllä oli hauskaa ja kannatti.

      • +55+

        Olet nuori 60v

      • Khyll hatuttaa
        +55+ kirjoitti:

        Olet nuori 60v

        Ihana vastaus, oi kiitos sinä ihana ihminen ja kaikkea kivaa ja mukavaa itselles eteenpäin! :)

      • +50+
        Khyll hatuttaa kirjoitti:

        Ihana vastaus, oi kiitos sinä ihana ihminen ja kaikkea kivaa ja mukavaa itselles eteenpäin! :)

        Joku sanoi 60v alkaa toinen nuoruus

      • masentavaa potenssii

        Tota varten sitten raadetaan että päästään sairaalaan kidutettavaksii ilman että kukaan tulee katsomaan tai pitämään huolta viimeisiksi vuosiksi. Ehkä jotkut rikkaat voivat ostaa orjia paasaamaan loppuelämän auringon alla mutta normi työläiselle kyllä nappi ottaan työrupeaman jälkeen olisi jo inhimillisempi vaihtoehto kuin joutua systeemin pyörittämiin vanhuksille suunnattuihin keskitysleireihin. Annetaan huonokehnoa ruoakaa joka heikentää immuniteettia ja kuntoa siihen päälle synteettiset lääkkeet haittaamaan elimistön toimintaa ja viemään viimeiset voimat vastustaa tuota kidutusta.

        Huhhuh. Aika pienillä satsauksilla voisi vanhustenkin elämää parantaa eikä ne edes maksaisi mitään.

        -Kyllä me olemme sivilisaationa ihan apinan tasolla vaikka nyt on parit laaserit keksitty niin kauan kun tunteet puuttuu niin on tällä globaalilla porukalla vastassa varma kierto kivikaudesta hirmuhallintoon. Henkisesti thaimaakin tuntui paratiisilta. Kyllä suomesta tunteet puuttuu. ja jos niitä miehenä osoitat olet hintti. kaksi kertaa täällä on enemmän itsemurhia puhumatta kiusaamisesta.
        Suomessa osataan syyttää mutta elämästä nauttiminen on joku hirveä synti.

    • ...................

      Pakko myöntää, että pelkään vanhuutta. Tosin en ehkä näillä elämäntavoilla elä kovinkaan vanhaksi mutta mistä sitä ikinä tietää.

      Omaa mummoa kun käy katsomassa vanhainkodissa, niin tulee todella ahdistunut ja masentunut fiilis. Jos ei ole jo valmiiksi sekaisin, niin siellä se pää viimeistään sekoaa. Mummollani pelasi vielä pää siinä vaiheessa kun hän joutui vanhainkotiin, oli vain fyysisesti liian huonossa kunnossa huolehtimaan itsestään.

      Nyt hän on yli 90 vuotias ja ollut vanhainkodissa jtn 2-3 vuotta, puhuu täysin absurdeja asioita jotka eivät liity enää mitenkään tähän todellisuuteen.
      Näkee olemattomia, hyppii asiasta toiseen, ja tuskin muistaa edes omaa nimeään.

      Totta varmaan sekin, että vanhustenhoitajat eivät jaksa kovinkaan paljoa kiinnittää huomiota vanhusten hyvinvointiin, mutta enpä voi heitä syyttää, itsestäni ei olisi todellakaan edes tekemään tuollaista hommaa. Pelkkä muutaman tunnin visiitti vanhainkodissa aiheuttaa usein jo ahdistusta.

      • Kristitty

        Kuolema pelottaa, kun iäisyysasiat eivät ole kunnossa. Se on nykyihmisen hinta pakanuudesta.

      • ....................
        Kristitty kirjoitti:

        Kuolema pelottaa, kun iäisyysasiat eivät ole kunnossa. Se on nykyihmisen hinta pakanuudesta.

        Missasit pointtini totaalisesti, ei kuolema juurikaan pelota(ehkä se pelottaa millä tavalla kuolee ja paljon se sattuu), mutta nimenomaan vanheneminen. En yhtään ihmettele että nämä vanhainkodissa asuvat vanhukset toivovat kuolevansa pian.

        Enemmän pelottaa, että joutuisi makaamaan sängyssä jossain laitoksessa vuosikausia paskat housussa kivuissa ja lääkepöllyissä.

      • AlfMelmac

        Tuo dementikkojen kirjo on laajaa. Kuukaudessa eräs muuttui järkeviä puhuvasta aivan höperöksi. Alzheimer otti vain pidemmän loikan kerralla. Näin se homma etenee.

      • mitenhistoriaaluetaa
        Kristitty kirjoitti:

        Kuolema pelottaa, kun iäisyysasiat eivät ole kunnossa. Se on nykyihmisen hinta pakanuudesta.

        Pakanuudesta? maailmassa on 33 prossaa kristittyjä ja loput muslimeja ja muita melkein samoilla doktriineilla varustettuja tyyppejä joten kyllä pakanuutta on ihan turha syyttää. pakana itseasiassa tulee sanasta "maalla asuva" tai maalainen jossa oli tapana suvun tai yhteisönvoimin hoitaa vanhukset kun taas kristittyjen kaupunkilaisten tapana oli nimittää juuri maalaisia pakanoiksi. Noh nykypäivä suurin osa ihmisistä on kristittyjä kaupungeissa tai niiden läheisyydessä asuvia ja meno on juuri tämä mikä on. Ei siinä silloin maalaisia kannata syytellä kun on kaupunkiin lähdetty leikkimään kristittyä kirkasotsaa ja parempaa väkeä.

      • pakana1
        Kristitty kirjoitti:

        Kuolema pelottaa, kun iäisyysasiat eivät ole kunnossa. Se on nykyihmisen hinta pakanuudesta.

        "Kristitylle" Minulla on sellainen tuntuma yleensä sairaisiin ihmisiin, että varsinaista kuoleman pelkoa on hyvin vähän. enemmän pelätään elämää kun ei enää pysty itse mitenkään vaikuttamaan siihen, miten hoidetaan ja kohdellaan. Kun minun vaimoni teki lähtöä viimeisenä vuotenaan ja tunsi loppunsa lähenevän, niin hän sanoi, "Tuleehan se kuolema pelkäämättäkkin". Keskustelumme vakavasta luonteesta huolimatta, meiltä kummaltakin kirposi hymy tässä vaiheessa se oli kaikessa karuudessaan minun mielestäni sattuva sana tähän tilanteeseen. Kuolemaa pelätään juuri siksi kun meitä täällä pelotellaan koko ikämme miten sitten kuoleman jälkeen meidät pannaan kadotukseen. Helvettiin jossa palaa sammumaton tuli. Teemmeköhän me ihan oikein juuri tässä asiassa kun me vielä lisäämme näitä ihmisen henkisiä paineita niille jotka näitä uskonnon juttuja uskovat ja pelkäävät.

      • varotetaan
        pakana1 kirjoitti:

        Aika outoa, että sanot kuten monet muutkin, että pelotellaan helvetillä...Eihän se mitään pelottelua ole, se on varoittamista, että kadotukseen joutuu jos ei huoli Jumalan Pojan sijaiskärsimyksestä. Vielä on mahdollista kääntyä kun on vielä elossa!

      • :///////
        varotetaan kirjoitti:

        Aika outoa, että sanot kuten monet muutkin, että pelotellaan helvetillä...Eihän se mitään pelottelua ole, se on varoittamista, että kadotukseen joutuu jos ei huoli Jumalan Pojan sijaiskärsimyksestä. Vielä on mahdollista kääntyä kun on vielä elossa!

        Elämä on tarpeelsi pahaa hel*ettiä monille, muu hel*etti ei ole muuta kuin peloketta.
        Kun ihminen viimeisen henkäyksen henkäisee, se on siinä.
        Muu on ikiaikaista pelottelua.

        Jos Jumala on olemassa, Hän on Rakkauden Jumala, ei mikään katkerien tiukkapipojen ilkeilyn syyte.
        Ihminen tuomitsee, Jumala armahtaa, siihen Hänellä on varaa.

    • Kokemusta on

      Ainakin Helsingin Puistolan palvetalossa tuli kolme kertaa päivässä ruoka vanhuksille ja muille jotka eivät yksin kotona pärjää, että söit sitten tai et niin aina tuli ruokaa ja siihen päälle kahvit iltapäivällä.

      Ettei todellakaan siinä ole perää ettei vanhukset saa muka ruokaa. Jos vaikka ei ollut hampaita tarpeeksi suussa ruuan puremiseen niin se ruoka tehtiin soseeksi jolloin söit sen sitten lusikalla. Tämä tarina on sitten tosi mummoni asui siellä vuosina 2008 - 2011. Lääkkeet tilattiin aina sieltä missä olit ennen asunut niin siitä lähinnä olevasta apteekista toivat sinne paikan päälle asti.

      Vaipat, vessapaperit, pesuaineet ja muut ostettiin sinne ihan itse, että muuta ei kuulu hintaa kuin asunto, ruoka, vesi ja hoitopalvelut.

      • Tunnollinen

        Puistolan pt. outo meininki. Kyräilevä, kyttäävä pahansuopa keikkalaisia kohtaan! Lista vain käteen ja alahan mennä siitä tekemään työsi! Annetaan lista, jossa on hoidettavien nimet, työlista puutteellinen ja vajaa, eikä selvää merkintää lääkkeiden jaosta, sanotaan ne on siellä ja siellä, mutta ei tarkenneta missä ne on. Keikkalaisille, sijaisille selvää tietoa mitä pitäisi kultakin asukasta hoitaa tai mitä kunkin asukkaan luona pitäisi tehdä! Ei saa apua toisilta työntekijöiltä vaikka olisi kahden autettava asukas, ihmetellään kuitenkin kuinka kauan asukkaan hoito on kestänyt yksintyöskentelyssä. Työntekijän pitää olla ajatusten lukija, varsinkin keikkalaisten, ei kerrota, jos ei älyä kysyä. Keikkalaisen pitää olla näkymätön, ei perehdytetä eikä neuvota, ei opasteta, ohjeisteta, turhaa juoksemista, juoksuttamista, jälkikäteen joutuu selvittelemään. Monelta olemme kuulleet samanlaisia kokemuksia emme ole ainuita.
        HUONO JÄLKIMAKU JA PAHANSUOPA KYTTÄYSMEININKI.
        Luulevat ja pelkäävät, että keikkalaiset/sijaiset vievät heidän työpaikkansa

      • huh huh --
        Tunnollinen kirjoitti:

        ompa ikävää touhua
        voi voi hoidokin kohtaloa, tuolla menolla hidettavat varmasti kuolee pian suureen kärsimykseen,
        kuinka tommonen saa olla mahdollista, vaikka julkisuudessa politikot vannovat että kaikki apua tarvitsevat saa hoitoa,

      • Säälittää..
        huh huh -- kirjoitti:

        ompa ikävää touhua
        voi voi hoidokin kohtaloa, tuolla menolla hidettavat varmasti kuolee pian suureen kärsimykseen,
        kuinka tommonen saa olla mahdollista, vaikka julkisuudessa politikot vannovat että kaikki apua tarvitsevat saa hoitoa,

        Säälittää... nuokin
        jotka ovat lopulta joutuneet omaishoitajiensa armoille!

        kyllä eutanasia olisi paljon armollisempi kohtalo

        ihmispolot

    • hoitaja5

      Olen hoitaja ammatiltani. Usein vanhukset sanovat "ei oo ilo olla vanha", "pääsisimpä jo pois täältä" Tuntuu pahalle kuulla........ ei tiedä mitä vastaisi.......

      • Mielekkyyden uhat

        Kohta varmaan tarvitaan ns,kolmatta psykologiaa,mutta vielä se on suomalaisen katsantokannan mukaan,niin moraalisesti väärin.

    • vahvin aines

      Mitäs et oo pitänyt itsestäs huolta? Istunu tietty kaiket päivät telkkarin ääressä eläkkeelle jäätyäs Kauniita Ja Rohkeita ja Napakymppiä katsomassa ja syöny vaan lihapullia ja perunamuusia. Vihanneksia ja hedelmiähän syö vaan viherpiipero-sivarit. Sitä saa mitä tilaa.

      • skarppaaja1

        Sama se on kohtalo niin viher piipertäjillä kuin läskin syöjilläkin kaikki meistä sairastuu ja tulee heikoks ja sama on kohtalo sinullakin nimm Vahvin aines vaikka söisit raparperin varsia, salaattia. ja inkivääriä koko ikäs niin siellä nähdään jos nähdään samassa paikassa kuitenkin. Nii minä joka olen nyt skarppaaja, voin täällä vielä viipyä vähä kauemmin kun sinä joka syöt niitä raparperin varsiasi

    • ......
    • Militantti Antti

      Minusta jokaisen pitäisi ajatellaa vanhaksi tulemistaan jo nuorempana ja turvattava oma vanhuutensa taloudellisesti. Minä en todellakaan halua jäädä yhteiskunnan holhokiksi johonkin vanhainkotiin riutumaan, vaan ostan kunnon palvelua yksityiseltä puolelta ! Sitä varten olen aktiivisesti säästänyt rahaa jo yli 30 vuotta ja saanut hyvän pesämunan sitten, kun hoitoa alan tarvita! Niin moni tuttuni ei ole ajatellut aikoinaan säästämistä, vaan ovat olleet vuokralla ikänsä ja silti eivät ole saaneet mitään säästöön. Minä sen sijaan voin palkata vaikka kodinhoitajan tulevaisuudessa ja yhtiövastikkeeni on ihan kohtuullinen. Kehotan kaikkia säästämään silloin kun rahaa vileä on siihen ja ostamaan oman asunnon. Sitten on turha itkeä jossain terveyskeskuksen vuodeosastolla unohdettuna ja sairaana! En mollaa ketään,mutta näin tämä vaan nyt menee, ja yhteiskunnan varat vaan eivät kerta kaikkiaan riitä takaamaan vanhuksille hyvää hoitoa. Siis: säästäkää ajoissa !!

      • Näin se menee

        Sellasta se byrokratia on, mutta moni ns "heikomman aineksen edustaja" elää kuitenkin kädestä suuhun. Paha säästää silloin kun Babylon vie tuhkatkin pesästä.

        Itselläni on tuohon eläke-ikään vielä lähes 40 vuotta, eli siinä vaiheessa robotit pyyhkivät perseeni, mikäli en ole enää kykenevä edes itsemurhaan.

      • intuittupää

        Kysyisin, että maksaako vaivaa säästää, jos voimme vaikka jäädä bussin alle jo huomenna. Pahaa ei kannata pelätä, oli palvelua tai ei niin ei se nuoremmaksi saa.

      • No, huh huh

        Ei kaikilla ole yksinkertiasesti niin hyvää palkkaa, että pystyisi säästämään. Pienituloiset joutuvat kärsimään. Joku viisas tähän varmasti kommentoi että olisit käynyt kouluja. Mutta kun kaikilla ei kouluttautumiseenkaan ole ollut mahdollisuuksia. Monella heikot lähtökohdat jo syntyessään.

        Niin paljon on yksinäisiä vanhuksia ja työttömiä, miten nämä saataisiin kohtaamaan? Sosiaalinen elämä molemmilta hakusessa jos vielä niin, että sukulaisiakaan ei ole lähistöllä. Entiset, nykyiset ja tulevat veronmaksajat vaan on hoidettava tavalla tai toisella ja mielestäni he ovat etusijalla! Tämä aiha saa taas nutturan kiristymään.

        Ruoasta ei edes saa kaikkia vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita, mitä sitten jos et saa edes ruokaa? Ei ihme että masentuu ja kuihtuu. Kamala kohtalo! Ravintolisiä vanhuksille, niin pysyvät virkeinä! Liikaa lykätään kaiken maailman lääkkeitä, kun kukaan ei ehdi miettimään kokonaisuutta. Liikojen lääkkeiden hinnalla saisi aika paljon vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita jotka kehollemme välttämättömiä!

        Voimia kaikille ihanille vanhuksille, koettakaa päästä liikkeelle ja ihmisten ilmoille niin kauan kuin pystytte. Itse aloitin vuoden vaihteessa kuntosalin neljä krt vkossa, en halua osastolle käänneltäväksi 10 vuoden päästä... (44 v) Kremppoja jo nyt, mutta omalla toiminnallani pystyn estämään niitä lisääntymästä.

    • Life goes bye bye

      Tämmöistä tämä elämä on, eihän se muuksi muutu.

      Synnyt, elät ja sitten kuolet. Niin se menee ja tulee aina menemään, toisilla koettuna enemmin ja toisilla vähemmin.

      Joku kerran elämästä totesi viimeisillä hetkillään:

      Paska keikka mutta tulipahan tehtyä.

    • Heikompi aines

      Pelkään, että kun olen vanhus, niin samaan aikaan markkinaliberalistiset voimat ovat saaneet pysyvän niskalenkin ihmisyydestä

    • sisar hento

      Tuota ... mistäs voit tietää että saat kunnon palvelua yksityiseltä puolelta?.. yhtä vaikea sinne on saada ammattitaitoista henkilökuntaa kuin kunnallisiin palvetaloihin.
      Ja sellainenkin haaste voi tulla vastaan että sinua ei voida hoitaa kotonasi, et voi tietää millainen sairaus sinulle annetaan.....
      en halua maalata piruja seinille mutta ....... kun ei meiltä kysytä mikä tauti/sairaus me halutaan vanhana.... ja kaikkia ei voida hoitaa kotona......

      • ..........

        sisar hento ON oikeassa,

      • omaisen kokemuksena

        Niin syöpään saattaa kuolla nopeastikin, mutta sellaiset sairaudet kuten Parkinson, MS-tauti, Alzhaimer, ALS kestävät vuosia ja saattavat vaatia laitoshoitoa. Haluaa tai ei sillä aina kotona hoitaminen ei ole mahdollista.

      • halloota!

        Hei ja haloo! Jos jollakulla on vielä se käsitys, että jossain yksityisessä paikassa vanhus saa parempaa hoitoa kuin kunnallisessa niin....voihan nenä!!!! Asiahan on juuri päinvastoin tai samalla lailla!!! Joka paikassa säästetään....kun ei tuota mitään, ei ole minkään arvoinenkaan! Nykypäivänä vain raha ratkaisee ja merkitsee! Voisi omaiset enemmän ottaa vanhuksiaan kotiin, kummallista että joku viettää laitoksessa koko päivän, ihan vain siis seuraa miten ei omainen muuten saisi juotavaa ei syötävää....syöttää ja seurailee...voihan! Ottaisitte kotiin! Pitäkää huolta kun noin arvostelette, nähdäkseni hoitajat yrittävät parhaansa kaikki asiat huomioon ottaen! Meillä kun vanhukset ihan "perinteisesti" paapotaan niin etteivät enää syö, juo itse! Vanhuus ei oikeuta yhtään mihinkään, sairaus tietty! Kohta tämä Suomi on täynnä ja kerroksittain, makaavia, raihnaisia vanhuksia! Ei tuu mitään, ei todellakaan. Eutanasia käytäntöön, ei ole elämää vuosikymmenkin vain maata, kastella ja kakkia vuoteessa, etenkin kun omaiset vain arvostelevat! Hoitakaa siis itse ja piste. Eutanasialla tarkoitan sitä että me teemme sellaisen sitovan sopimuksen siinä vaiheessa kun ollaaan kaikinpuolin kunnossa. Omaisiahan kuunnellaan jo nyt kun ne yleensä haluavat omaisiaan tehohoidettavan vaikka toivoa ei enään paremmasta ole. Miksi näin päin sitten? Olisi nuijalla todella duunia!!!

    • ME hukumme ,,,

      heh, varat riitäisi LOISTAVASTI jos ei Katainen Urpilainen veisi miljaardeja EU:n jäsenmaksuihin,
      EU:ta pidetään yllä vanhusten, nuorten ja kaikkien työttömien kustannuksella !!!
      EU politiikkaaaan ON tultava MUUTOS,,,,

      TIMO SOINI AAAAPUUUWWAAAAAAA !!!!!!!!

    • Harrasta nuorena

      Mitä tästä opimme...
      Älkää siirtäkö ja jättäkö sitä harrastuksen aloittamista tai unelmien toteuttamisia sinne vanhuuteen perustelemalla, että sitten on sitä aikaa harrastaa ja toteuttaa unelmia.
      Siinä voi käydä niin, että sitten ei enää pystykään toteuttamaan niitä harrastuksia ja unelmia, mitä oli suunnitellut.
      Jos harrastuksen toteuttamiseen tarvii autoa, niin eipä niitä harrastuksia pysty toteuttamaan vanhana, jos ei ole ajokorttia.

      Älkääkä vaan uskoko pankin sjoitus neuvojaa, joka teille yrittää kaupata eläkesäästövakuutusta perutellen sen tarvetta sillä, että sitten vanhana olisi hyvä eläke ja olisi rahaa harrastuksiin ja unelmien toteuttamisiin.
      Pankin mielestähän jokainen elää vähintään 90 vuotiaaksi ja on silloin yhtä virkeä, kuin 30-40 vuotiaana.
      Nuorenahan ihmisellä on rahanmenoja, kun hankitaan asunto, auto, kesämökki, matkustellaan ja harrastetaan.
      Kyllä ne harrastukset ja kaikki maalliset asiat käy merkityksettömiksi, kun lähestytään 80 vuoden ikää ja tämä maallinen elämä alkaa olemaan jo eletty.
      Joka silloin havahtuu siihen, että voi minähän olen pankin ohjeistuksen mukaisesti elänyt ja nyt pitäisi alkaa harrastamaan ja toteuttamaan haaveita.
      Enhän minä enää mitään jaksa harrastaa ja haaveetkin on iän myötä karisseet.
      Mitä minä teen 10 000 e/kk eläkkeellä, kun ei minulta lääkkeisiinkään mene rahaa ja ruokaakin syön vähemmän.
      Eikä ole enää autokaan, eikä tässä enää jaksa lähteä mihinkään liikkeellekään, varsinkaan että lähtisin ulkomaan matkalle, kuten ne siellä pankissa silloin minulle neuvoivat 40 vuotta sitten.

    • Vitsit on vähissä

      Kaikki vanhukset ja vanhuutta pelkäävät
      puolustamaan oikeuksiaan NYT.

      Jos meinataan säilyttää eläkkeemme - meidän on liityttävä samaan puolueeseen ja vaadittava oikeuksiemme säilyttämistä.

      Ilman rahaa ja eläkettä ei tulla toimeen.
      Pitäisi hankkia ejkä yhteisasuntoja - kesakustellaan.

    • pirteä vanhuus

      Ihmisen tarkeimmät elämän ylläpitäjät ovan :
      Oikea ravinto, liikunta ja lepo, olipa ikä mikä tahansa.
      Ihmisen kroppa on rakennettu niin.
      Joa jokin näistä on vajaa, elämä alkaa horjua ja muuttuu kärsimykseksi.

      • Leipää sirkushuveja

        Tärkein kuitenkin on elämän-nälkä/elämänhalu.

      • Tarvehierarkiaa
        Leipää sirkushuveja kirjoitti:

        Tärkein kuitenkin on elämän-nälkä/elämänhalu.

        Jos et syö oikein, nuku riittävästi ja liiku säännöllisesti, niin elämänhalua ja -nälkä katoavat yllättävän äkkiä. Perusasioilla, vahvoilla 'perustuksilla', kaikki muut asiat ja aiheet pysyvät kunnossa. Onko se tieto vai taito, mikä uupuu, kun tämä on liian monelle vierasta ja outoa, vaikka elämää on takana jo enemmän kuin edessä.

    • mulle sopis

      minustakin joku yhteisasuminen olis hyvä juttu, ei olis yksinäisyyttä, sillä vanhempana ei jaksa lähteä enää "bailaamaan", en kotona halua viettää yksin vanhuuttani..jos elän pidempään..

    • kuinka tämä on

      menny näin vaikeaksi, enen eoli vanhusten elämä turvattu, omatki vanhempani sai hyvän kotihoidon, olin itse työelämässä silloin, huolehdin että kotipalvelu kävi tarpeenmukaan heitä auttamassa, molemmat kuoli aikanaan suorilta jaloiltaan kotia,

      totta on maallinen mammona menettää merkityksensä kun kolema kolkuttaa ovella,
      tietenki rahaa pitää olla niinpaljon että jokapäiväinen hyvinvointi on turvattu,
      tuo EU politiikka on tehny meistä turvattomia,
      kaikki huononnukset on EU politiikan syytä, koska sinne löytyy rahaa mutta ei oman kansan tarpeisiin,
      ja Katainen vaan HYMYILEE !!!

    • Täälläkin on yksi, joka ei haluaisi koskaan olla vanhus. Joutuu kokemaan menopaussin ja monella on dementia. Olisi hauskaa ennen menopaussia vielä synnytellä ja olla avioliitossa. Nyt kahden lapsen yyhoona.

      • Sinä nainen OUlusta -- Minä 80 sanon että elä täysillä -- ole oman elämäsi seppä --ihan kun minääkin ja äänestä nyt kun olet nuori niin sellaset vanhuuslait ettei tällaisia kirjoituksia sinun vanhuuspäivinä ole .
        Kohta tulee minulle se Ruunen lupaama elämä siellä toisella puolella -- uskonkin uudesti syntymiseen . voi kun olisin Sääksi -- lintu siinä uudessa elämässä
        Kaikkea hyvää sinulle nainen-oulu

    • N 34 v.

      Minun mielestäni sukulaisten pitäisi järjestää omille vanhuksilleen viriketoimintaa esim. viedä elokuviin (jos pystyy katsomaan) tai järjestää ohjelmaa esim. tanssi- ja lauluiltoja. Positiivinen viriketoiminta auttaisi asiaa paljonkin. Vanhuudessa on paljon luopumisen tuskaa ja sairauksia ym., mutta mielestäni pahinta on se, että ihminen joutuu kohtaamaan vanhuuden yksin tai hän ei luota muihin ihmisiin. Olisin paljon enemmän esim. äitini kanssa tekemisissä, jos hän ei olisi toisinaan niin ilkeä ja vainoharhainen. Katkeruus on tosi pahasta, että on vaikeaa olla sellaisen vanhuksen kanssa tekemisissä, joka on tosi katkera. Ehkä se liittyy persoonaan yleensä, että toiset osaavat ottaa elämästä sen positiivisen puolen, mutta toiset eivät löydä mistään positiivista. Se on aivan sama, mitä sanoisit tai tekisit, niin kaikki on huonosti.

      • kaikkea hyvää -

        elämääsi, ota yhteyttä vanhempiisi, ole rohkea, pärjäät kyllä.

        N 34 v

        Vanhemmilla on ihmeelisen suuri sydän, he aina kaipaavat omia jälkeläisiää ja toivovat aina parasta jaksavat odottaa että saisivat josku jonkun iesti kadonneilta lapsiltaan,
        ottavat kadonneen jäkeläisen aina suurella ilolla avosylin vastaan,

        puhu varmaan omista kipeistä tunteistasi, ja käännät ne vanhaa äitiäsi vastaan,
        tyypillistä äiti / tytär suhteessa,
        jokin prosessi on pahasti keskeneräinen suhteessanne,
        ole rehellinen itselle, uskalla katsoa peiliin, MIETI tarkaan mitä todella itse sisimmässäsi tunnet, mitä itse elämältä tahtoisit,
        voitko myöntää virheesi,
        ilmeisesti olet hyvin hyvin pettyny ja alistettu parisuhteesasi,

        hyviä ajatuksia sinulla on, menen ihmeessä vanhuksesi luokse, hän varmasti ottaa sinut avosylin vastaan, ( itkee ilos ) järjestä jotain yhteistä menoa teatteriin tai konserttiin ainaki josku, voi olla että vanhempasi maksaa " viulut", pelkästä ilosta, jos ei ole pitkiin aikoihin nähnyt edes sinua,

      • N 34 v.
        kaikkea hyvää - kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta. Olen ollut ennen paljonkin äidin kanssa tekemisissä. Teimme paljon marja- ja sienireissuja, kävimme monta kertaa elokuvissa ja teatterissa ja teimme pienimuotoisia kesäretkiä esim. kävimme hänen sukulaisia moikkaamassa Savossa. Olen auttanut häntä siivouksissa ym.

        Minulla on vaan se, että erosin neljä vuotta sitten ja en ole löytänyt uutta parisuhdetta. Minulla on paljon ikäeroa (42 vutta) äidin kanssa, että se voi osaltaan vaikuttaa hänen sanomisiin. Äiti on sellainen, että kaikki sanomiset hän pystyy kääntämään toisin päin, eli jos avaudun hänelle, hän käyttää tietoa myöhemmin hyväksi ja ilkeilee siitä. Sen takia en uskalla puhua hänen kanssaan enää mistään kovin syvällisistä asioista.

        Tottakai olen pettynyt omiin virheisiini ja siksi en halua olla erityisesti ainakaan tällä hetkellä vanhempien kanssa tekemisissä. Olin ennen paljon enemmän tekemisissä kuin muut vanhemmat sisarukset. Nyt on toisin päin.

      • kaikki muuttuu -
        N 34 v. kirjoitti:

        vielä hyväksi, kaikkea hyvää elämääsi,,,,, rukoile ,,, luoja auttaa,,

        ymmärrän jollain tasolla tunteesi, luonto on järjestäny tytär / äiti suhteen aina kimurantiksi,
        siihen liittyy itsenäiseksi tulemisen prosessi,
        se kestää ihmisellä harvinaisen kauan ennekuin nainen huomaa olevansa itsensä herra,
        joten aika parantaa teidänki suhteet vielä hyväksi , oletan niin,
        omakohtainen koemus osottaa saman , meillä oli aina
        " napit vastakkain "
        suhteeni äitiin muuttui vasta kun välimatkaa oli lähes tuhat km, ja aikaa kului noin pari vuotta ennekuin taas nähtiin,
        siinä vaihessa kaikki muuttui minussa, sutautuminen äitiin muuttui täysin huomasi jopa ikävöiväni häntä,
        -- tarvitaan aikaa ja hieman välimatkaa,, vanha sanonta " aika parantaa "

      • kiltsi11

        Minä olen myös eronnut ja etsin parisuhdetta.Haluan mahdollisuuksien rajoissa elää elämäni niin ettei tarvitsisi vanhana katua elämätöntä elämää.Ei se aina siitä ikäerostakaan johdu toi yhteysenpito vanhempiinsa.Miun isä on kuollut jo vuosia sitten.Äitini on 18 vuotta miusta vanhempi,mutten silti tunne voivani avautua hänelle.Koen että hän myös ensin utelee asioitani ja jos jotain kerron jälkeenpäin ilkeilee niillä tietoonsa saamilla asioilla.Kerran sitten otin puheeksi,että taidat olla kateellinen niille joilla on vipinää myös sänkykammarin puolella.Yllätyksekseni hän myönsi asian ja sanoi että onhan se niinkin kun ei itsellä ole vuosiin sellaista ollut.Minä koen että uuden parisuhteen luominen on todella haasteellista nyt kun olen jo 45 vuotias,mutta en aio helpolla luovuttaa.Yksin kun en halua olla.Avioliitossanikin jo kärsin kovasti yksinäisyydestä,siitä tämä taistelutahto varmaan osaltaan onkin lähtöisin.

      • Äidit ja tyttäret
        kaikki muuttuu - kirjoitti:

        vielä hyväksi, kaikkea hyvää elämääsi,,,,, rukoile ,,, luoja auttaa,,

        ymmärrän jollain tasolla tunteesi, luonto on järjestäny tytär / äiti suhteen aina kimurantiksi,
        siihen liittyy itsenäiseksi tulemisen prosessi,
        se kestää ihmisellä harvinaisen kauan ennekuin nainen huomaa olevansa itsensä herra,
        joten aika parantaa teidänki suhteet vielä hyväksi , oletan niin,
        omakohtainen koemus osottaa saman , meillä oli aina
        " napit vastakkain "
        suhteeni äitiin muuttui vasta kun välimatkaa oli lähes tuhat km, ja aikaa kului noin pari vuotta ennekuin taas nähtiin,
        siinä vaihessa kaikki muuttui minussa, sutautuminen äitiin muuttui täysin huomasi jopa ikävöiväni häntä,
        -- tarvitaan aikaa ja hieman välimatkaa,, vanha sanonta " aika parantaa "

        Olen tehnyt vanhustyötä kolmeymmentä vuotta ja nyt otin äitini luokseni asumaan, koska hän tarvitsee paljon apua. Ja äiti tietty itse sitä myös halusi. Tämä onkin hankalampi yhtälö kuin ikinä olisin osannut aavistaakaan. Äiti on oikeasti elämälle katkera ja hän on tois ilkeä nytkin minulle. ( Oli meille lapsille silloin kun olimme pieniä ja myös lapsenlapsille) Jos minulle joku soittaa hän terorrisoi puhelua ja jälkeenpäin sanoo, että jatkuvasti puhun puhelimessa ja kuka se oli ja pitääkö sitä tuollaisia puhua. Jos menen toiseen huoneeseen puhumaan, hän sinnekin raahautuu kuuntelemaan mitä puhun. Mies ystävääni hän ei hyväksy lainkaa, kun hän kuulema sotkee meidän välit. Eli vie minun aikaa joka on pois äidiltä. Hiihtämään ja lenkille lähtökin on kuulema turhaa,, en tee kunnon töitäkään ja teen huonoa ruokaa, kun yritän tehdä mahdollisimman terveellistä, mikä ei pahentaisi äidin oireita (monisairas). Minulla on sovittu lomaviikko huhtikuule, että lähden kaverini kanssa Lappiin hiihtämään, siitäkin kamala syyllistäminen, miten huonosti vanhuksia kohdellaan suomessa nykyisin , hän joutuu olemaan heittopussina, kun yritin sopia siskoni kanssa, että hän hoitaisi äitiä tuon viikon.Sovimme kaikista ennen muuttoa, että minulla on oma elämä ja saan sitä jatkaa normaalisti ja äidillä oma elämä jota hän toteuttaa totutulla tavalla. Ajattelin sinisilmäisesti, että kun asumme yhdessä, jää pois se syyllistäminen kun en voi joka yksittäinenkin vapaapäivä ajaa äidin luo (välimatkaa oli yli sata km) Nyt olen pahemmassa tilanteessa ja muuta ratkaisua ei ilmeisesti ole kuin etsiä öidille hoitopaikka. Olen kaiken pitänyt sisällä enkä koskaan sanonut vastaan, mutta nyt tein päätöksen, että seuraavan kerran kun hän puuttuu tekemisiini ja mollaa minua, pysäytän hänet ja kerron miten pahalta minusta tuo llainne käytös tuntuu. Ymmärrän että hänenkin on paha olla. En kaipaa niinkään neuvoja, vaan kerronpahan tämänkin kokemukseni tänne.

    • siis mitä ????

      nainen - oulu

      höh mitä tarkotat, synnyttää vielä, höpön höpö,

      tietenki viisikymppinen voi tulla rakaaksi hormoonien avulla, MUTTA miksi vielä synnyttämään, sitä en ymmärrä tossa ijässä,
      ompa kummalinen haave,,,

      mieluummin menen avuksi omille vanhemmilesi, he olisivat hyvin hyvin ilahtuneita avustasi,

      mikä kiinostaa seitenkymppisten palstalla ???

      • ---------

        Taitaa harva hoksata, että on 70 palstan ketju.
        Tämähän on nostettu ylös.
        Ja nainen - ouluhan on vielä nuori ihminen, näethän sen profiilista.

      • uusi alotus tää on
        --------- kirjoitti:

        Taitaa harva hoksata, että on 70 palstan ketju.
        Tämähän on nostettu ylös.
        Ja nainen - ouluhan on vielä nuori ihminen, näethän sen profiilista.

        tämä ketju on uusi alotettu 9 pv, siis eilen,

        ihme kumma kun jotkut nuoretki eksyy tänne, , toisaaltaan on hyvä kun nuoret tulevat
        täällä on unohdettuja vanhuksia joitten omaiset ovat juuri sun viisikymppisiä ja 34 v uotiaita,, ikäsiä, jotka eivät pidä yhteyttä kuin harvakseltaan,

      • --------
        uusi alotus tää on kirjoitti:

        tämä ketju on uusi alotettu 9 pv, siis eilen,

        ihme kumma kun jotkut nuoretki eksyy tänne, , toisaaltaan on hyvä kun nuoret tulevat
        täällä on unohdettuja vanhuksia joitten omaiset ovat juuri sun viisikymppisiä ja 34 v uotiaita,, ikäsiä, jotka eivät pidä yhteyttä kuin harvakseltaan,

        Et tainnut hoksata, mitä tarkoitin.
        Ketju on pantu tuonne ylös, sivun ylälaitaan, "Vanhuus kuihduttaa elämän".

      • alotuksen tekijä,,
        -------- kirjoitti:

        Et tainnut hoksata, mitä tarkoitin.
        Ketju on pantu tuonne ylös, sivun ylälaitaan, "Vanhuus kuihduttaa elämän".

        ai jaaa, kiitos kun huomautit, en todellakaan huomannu,

        aihe on polttava jopa politiikassa tällähetkellä,

        joten aiheesta keskustelu on enemmän kuin tarpeen,

      • --------
        alotuksen tekijä,, kirjoitti:

        ai jaaa, kiitos kun huomautit, en todellakaan huomannu,

        aihe on polttava jopa politiikassa tällähetkellä,

        joten aiheesta keskustelu on enemmän kuin tarpeen,

        Hyvä aihe, todellakin.
        Itseä vanhuus pelottaa, tottakai, kun olemme lapseton pari.
        Ajattelen kuitenkin, kun kuolema on jo muutaman kerran ollut oven takana, että huominen huolehtii omastaan.

        Kun koko ajan puhutaan, että laitoksiinkin pitäisi suvun tulla hoitamaan, niin toivottavasti meitä lapsettomia ei vallan unohdeta.
        Olin kuulevinani radiosta, että nyt syntyvistä tytöistä joka toinen elää 100-vuotiaaksi.

        Minua haittaa nuorison torjuva asenne vanhoihin nähden. Jokaisesta tulee vanha, jos elämän päiviä riittää.
        On surullista, että vanhuksille itselleenkin tulee turhuuden tunne.
        Vanha sanonta, valtio on silloin hyvä, kun se huolehtii vähimmistään, pitäisi jokaisen sisäistää.

      • uusi alotus tää on kirjoitti:

        tämä ketju on uusi alotettu 9 pv, siis eilen,

        ihme kumma kun jotkut nuoretki eksyy tänne, , toisaaltaan on hyvä kun nuoret tulevat
        täällä on unohdettuja vanhuksia joitten omaiset ovat juuri sun viisikymppisiä ja 34 v uotiaita,, ikäsiä, jotka eivät pidä yhteyttä kuin harvakseltaan,

        Olen tuo Kiltsi11 ja ollut jo reilut 20 vuotta hoitotyössä vanhusten parissa ja se työ on ihan miun juttu.Hoitelen vanhuksia pitkälti omalla persoonallani eli koen antavani heille paljon.Kerron omasta elämästäni,säästä, ajankohtaisista uutisista,harrastuksistani siinä töitä tehdessäni.Kohtaan päivittäin vanhusten yksinäisyyden,tarpeettomuudentunteen,kuolemahaaveet yms.Yritetään sitten aina yhdessä pohtia esille niitä asioita,mitkä juuri heidän kohdallaan ovat hyvin ja niin päivä jatkuu edes hitusen valoisampana.Koen työni ajoittain hyvinkin henkisesti raskaaksi,mutta aina se myös palkitsee.Arvostan vuosi vuodelta enemmän ja enemmän hyvää työyhteisöä missä voi jakaa kaiken.Iste olen sitä mieltä,että vanhuksia pitäisi saada nykyistä enemmän sosiaalisiin tilanteisiin pois yksinäisyydestä ajatusten vaihtoon ikätoverittensa pariin.Siitä kohenisi monen ajatusmaailma ja olisivat pois sängyn pohjalta.

    • Kohtalomme

      Onnellinenkin vanhus delaa. Säästyt vanhuudelta jos älyät kuolla nuorempana.

    • Näitä juttuja lukiessani tuli mieleen, että pitäisi pyrkiä paikalliseen keehitysvammaisten hoitokotiin vanhana. Kun olin siellä työharjoittelussa, syötimme kaikkia, jotka eivät syöneet itse. Sunnuntaisin siellä oli herkkupäivä. Jollain se oli karkkia, jollain likööriä. Saakos vanhainkodissa likööriä?

      • sormustin.

        Tuskinpa talon puolesta. Hoitajat antavat asiakkaan omasta pullosta, oletan.
        Fingerporillisen.

    • childfreelife

      Suvussani on dementiaa sekä äidin että isän puolelta, perintötekijöistä ei siis ainakaan ole kiinni, etteikö tuo olisi edessä. Kammottavinta on, että sukumme ihmiset ovat olleet fyysisesti loistavassa kunnossa vaikka pää ei pelaa.

      Pelkään. Siksi olemme päättäneet aviopuolisoni kanssa jättää lapset tekemättä, nauttia elämästä ja tehdä rahaa säästöön, kiinteä omaisuus ja pienet asunnot pääkaupunkiseudulla ovat aika turvallisia ratkaisuja. Kun aikanaan tuo vaihe koittaa, on meillä realisointien jälkeen resursseja järjestää asuminen yksityisestä asuinyhteisöstä ja varaa hyvään juristiin, joka meistä tuolloin huolehtii.

      Sääli niitä, jotka laskevat sen varaan, että lapset pitävät huolta sitten joskus ja tuhlaavat rahansa näiden kasvattamiseen ja tukemiseen.

      • HILPEÄ EVAKKO

        MINÄKIN OLEN RAJUSTI SIJOITTANUT 120000 EURON JOHTAJAPALKASTANI. AUTOTALLEJA RUUTUKAAVA-ALUEELLA JO 4. ELÄKEKIN KOVA.

    • KALLE KELLO

      no ei mikään ihme tuolla asenteella!! Olet niin läpeesi apaattinen, tylsä ja vaikka mitä Et varmaankaan harrasta mitään, et tapaa ketään, et käy missään. Oletettavasti olet ollut koko ikäsi yhtä umpitylsä, huumorintajuton kuva raakku, jota työkaveritkin inhosivat. Sinussa ei ole tippaakaan positiivisuutta. Olet säälittävä itseesi käpertynyt ja marttyroit kaikille ja kaikkialaa-.

    • juupelijuu1

      asennetta hyvä immeinen, tee palvelutalosta kotisi ja puuhaa siellä kaikkea mahdollista mitä suinkin pystyt ja kutsut vieraita ja käyt itse kylillä.ei ole pakko odottaa palveluja.vanhuksen passaaminen vie loputkin omatoimisuuden rippeet pois.ruoka tuodaan ja syötetään ellei itse siihen pysty.piristystä sulle.

    • Major Tom

      Loppuko lähellä, kuule se on vasta uuden alkua, juhlavan uuden =)

      • Iloinen evakkotyttö

        Ikä 75 vuotta, muuttamassa Helsinkiin. 85 000 euron ansioeläke tienattu. Katselen Katajanokan suuntaan ja yksityissairaalani on tulevaisuudessa Eirassa Kirjoja parituhatta, oopperaa, elokuvia. Olen tukehtumassa innostukseen tulevasta henkisestä elämästäni.

      • Wiipuri takaisin!
        Iloinen evakkotyttö kirjoitti:

        Suomi on tilastojen mukaan maailman paras maa elää. Jippii, 75 v-vuotias Wiipurista

      • ONNI POTKII
        Iloinen evakkotyttö kirjoitti:

        Ikä 75 vuotta, muuttamassa Helsinkiin. 85 000 euron ansioeläke tienattu. Katselen Katajanokan suuntaan ja yksityissairaalani on tulevaisuudessa Eirassa Kirjoja parituhatta, oopperaa, elokuvia. Olen tukehtumassa innostukseen tulevasta henkisestä elämästäni.

        HOITOTESTAMENTTI YKSITYISEEN DIAKONISSALAITOKSEN HOIVAAN. KANNATTI LUKEA KOLME YLIOPISTOTUTKINTOA JA TIENATA ISO ELÄKE TULEVAISUUDEN VARALLE. OMAISUUS ON JO TESTAMENTATTU LAPSENLAPSILLE, 1,5 V JA 5 VUOTTA.

    • ent. hoitaja

      Rikkaitakin vanhuksia kohdellaan huonosti joissakin vanhaikodeissa. Ei saa edes juustosiivua leipänsä päälle, jos on pari ylipainokiloa. Ja sitten se vaipparajoitus! Eipä ole kiva olla ulosteissaan tuntitolkulla, jos vahinko on käynyt. Kaikista kauheinta on kuitenkin, jos kohdellaan kuin eläintä tai lässytetään, kuin pikkulapselle.

      • Paskafetisistit

        Vappu Kaarenoja ja Aurora Rämö Ylioppilaslehdesä todistivat , että paskantaminen housuihin linja-autossa on erityisen kivaa.

      • PORVARIPROTESTI

        VAPPU KAARENOJA JA AURORA RÄMÖ TODISTIVAT, ETTÄ ULOSTAMINEN PÖKSYIHIN ON KIVAA. HYVÄ YLIOPPILASLEHTI!

    • 25 vuotta vanha

      Ihminen vanhenee 28 vuotiaaksi eikä yhtään enempää. 28 vuotaasta eteenpäin ihminen rappeutuu ympäristön vaikutuksesta. Sinut voidaan pakastaa ja rappeutuminen en loppuu. Olet iäkäs, et yhtään vanhempi mitä 28 vuotiaat. Tämä on todettu lukemattomissa testeisä missä on tutkittu ihmisen kehittymistä. Kaikissa tukimuksissa ihmisen kehitys loppuua noin 28 vuotiaana. Toiset käyttävät "vanha" sanaa ja toiset "iäkäs".

      • elinluovuttaja

        Kaikenlainen alkoholi, tupakka, aurinko, saasteet, sairaudet, ruoka jne aiheuttavat rappeutumista. Ihmiset ovat kuolleet sairauteen 85 vuotiaana elimistön ollen 30 vuotiaan tasolla (elinluovuttajat). Jollakin saattaa pumpata rinnassa 65 vuotiaan sydän.

    • aloitukses virheitä

      Kaiken ikäiset sairastavat. Päänsärkykin on enemmän nuorten vaiva kuin vanhusten.
      Vanhusten palvelutaloasuminen on omatoimista asumista, jossa ostetaan tarpeen mukaan palveluita.
      Vanhainkoti on esisaattohoitola, jossa vanhukset hiljennetään lääkityksellä.

      Ja sinä aloittaja olet kaikkea muuta kuin väsynyt, sairas vanhus. He eivät nimittäin kirjoittele nettiin ja muutenkin huonosti provoiltu.

      • jostainSyystäKiitän

        sua " alotuksen virheitä "

        yllättävä komentti, nooh olen 73 ja risat täytän tävä vuonna 74, itse pidän itseäni jo vanhuksena,
        elämä on omallatavallaan rajoittunutta, en ole niin kuin olin pari kolmekymmentä vuotta sitten,
        suhteellisen pirteä olen päivittäin huolehdin kuntoilusta uimalla ja ulkoilemalla,
        ohitusleikkauksen seurauksena olen alakuloinen, tietenki lääkkeillä voisi vanhuksen masennusta hoitaa,
        mutta olen suhtautunu toistaiseksi siihen negatiivisesti,
        siis muuta vikaa ei ole kuin alhainen verenpaine aiheuttaa joskus vaikeusia, ala painen saattaa olla 46 ,
        tänään siivosin kunnolla, ja silitin pyykkiä montakoneelista, joten olen kuin nuoret tytöt välillä,
        ku saataisiin tuo mieli musta hieman kohoomaan, että runosuoni taas kukkis muutaman kauniin kukkasen,
        kiva kun luulet mua paremmaksi kuin itse luulen,
        kohta huomaan ettei tämä elämä vielä ollutkaa tässä,

    • ei oo vitsi!!!

      Liikuntakyvyttömästä vanhuksesta saa enemmän rahaa. Olkaa varovaisia vanhainkotien kanssa ettei loppuelämä ole tarkoituksellisesti vuoteeseen sidottu. Summa on merkittävä terveen ja liikuntakyvyttömän välillä. Ulkomailla melkein kaikki on sidottu sänkyyn isomman korvauksen takia.

      • raha elättää

        Ulkomailla jopa kuolleita vanhuksia pidetään elävien kirjoissa (pakastimessa).

    • Alalla jo yli 20 v

      No no,varmaan on olemassa huonojakin paikkoja,mutta minä tiedän että on tosi hyviäkin paikkoja ikäihmisille.
      tehdään niin paljon hallaa kun yleistetään kaikki samaan nippuun.
      Vanhuus ei ole sairaus,vaan elettyä elämää.
      Mihin mukamas ihminen katoaa kun vanhenee, eläkää täysillä, niinkauan kun voitte. Ikäihmisiä kunnioittaen.

      • HAPPY GIRL

        NYT LÄHDEN ILTAKONJAKEILLE. KADEHTIKAA!

    • velkaa

      Ostakaa lisää aikaa!

      • Totta

        Rahalla saa hoitoa ja lisää aikaa.

      • Kultainen nuoruus
        Totta kirjoitti:

        Rahalla saa hoitoa ja lisää aikaa.

        Mutta nuoruutta et voi ostaa. Pitäisköhän tehdä katoamisilmoitus nuoruudesta?

    • rizla85

      Olin terveyskeskuksen vuodeosastolla jokunen vuosi sitten potilaana, samassa huoneessa minulla oli seurana iäkäs nainen. Hänen kätensä eivät toimineet kunnolla, tärsivät ,eikä lusikka tai haarukka pysynyt kädessä. Kerran kysyin, voisinko auttaa aamupuuron kanssa, että olisin syöttänyt hätnä. En kerennyt antamaan ku pari lusikallista puuroja, kun hoitaja paukkasi huoneeseen ja kielsi minua syöttämästä vanhusta. Hoitajaa ei näkynyt tuon pikasen visiitin jälkeen, vasta lounaan aikaan. vahnuksen puuro kylmeni, kun hoitaja ei kerennyt auttamaan syöttämisestä. En uskaltanu enää tuon jälkeen auttaa vanhusta, vaikka mieli teki kun näin ettei hän itse pysty syömään. ..

      • potilas Nro.232

        Ei oo hyväntekeväisyyttä, raakaa bisnestä ja kilpailu on kovaa. Espanjassa sairaalat ovat miljardeja euroja velkaa ja ihmisiä pidetään asiakkaina keinoja kaihtamatta.

      • Näkyykö?

        Ei oo hyväntekeväisyyttä vaan bisnestä. Espanjassa sairaalat ovat miljardeja euroja velkaa ja ihmisiä pidetään asiakkaina keinoja kaihtamatta.

      • AlfMelmac

        Olisitko osannut auttaa, jos vanhus olisi aspiroinut. Muuttunut siniseksi, kun puuro olisi ollut henkitorvessa. Kuolemantuottamus eli mieti vähän. Hoitajalla syyte ja Sinä....

      • hevat

        rizla85 sinulle sanoisin sieltä vanhusten hoitopaikoista olen päättäjien kuullu saovan ,pitää saada nopeampi kierto.Joka tarkoittaa kuole nopeasti.
        Satuin ulkomailla 10vrk sairaalaan vierustoverini kuoli ei pummu tikittänyt,veivät juoksujalkaa jonnekin hoitohuoneeseen..SILLOIN OLI YÖ,MINULLE TOSI RAUHATON
        Hänet tuotiin noin 3tunnin päästä takaisin,kai ne oli saanut vähän elpymään.
        Minä en elonmerkkiä huomannut..SE OLI YKSITYINEN SAIRAALA ,joten vakuutus on heille siellä mannaa.Ulkomaillakaan ei syöttäneet näin ,koska hän oli heikko potilas.

    • VANHUUDENHÖPERÖSSÄ

      Mikään ei meitä varjele vanhuudelta, muu kuin , että kuolee nuorena!
      Tätäkö se on ?
      Tässä tarinoita hoidon tasosta Suomessa!
      Istuin" Kittilän linjurissa" Rovaniemellä keväisenä aamuna, kohti kaupunkia Ounasrinteeltä, bussissa istui minun edessä kaksi nuorta naista, he keskustelivat äänekkäästi eilisestä työpäivästä " kyllä meillä oli mukava ilta, mutta sitten se yksi vanha nainen kuoli" Ja tämä oli aiheuttanut toimenpiteitä ja ilmeisesti jäi tämä sairaaloiden osastoilla hyvin nähtävä, "kahvitunti" kun kaikki hoitajat istuvat mukavassa ringissä ja juttu luistaa, niin jäi kesken..

      MUISTAN USEIN TÄMÄN ASIAN, JA AJATTELEN SITÄ POIS MENNYTTÄ
      KUKA KUOLEMALLAAN VIELÄ AIHEUTTI YLIMÄÄRÄISIÄ TOIMENPITEITÄ ROVANIEMELÄISILLE HOITAJILLE!
      (Nyt joku hoitsu sanoo että "ilkeät ihmiset puhuvat pahaa")
      Mutta missä työpaikalla kaikki työntekijät ovat samalla kertaa pyöreän pöydän äärellä kahvilla.

      Istuin niin niin monet aamut ja illat tuossa samaisessa bussissa ja niin monesti kuulin näitä ns. "salassapidettäviä työasioita".
      Se työpaikka missä itse olin silloin, ja jos olisin kertonut omia työasioita samalla tavalla siinä bussissa kun nämä Roilaiset sairaanhoitajat puhuivat kovalla äänellä olisin ollut "vankilassa" tai muuten "tuomittu" työttömyyteen.
      Häpeän näiden hoitajien asennetta omaan työhön.
      Siinä jää vanhukset hoitamatta kun pitää viettää mukavaa iltapäivää sairaalassa/työpaikalla.

      Toinen tarina Rovaniemen keskussairaalasta, tuttavani oli aikuisopiskelija,opiskeli sairaanhoitajaksi.
      Hän kertoi , että kun tämä hoitohenkilökunta valittaa stressiä, siis liikaa työtä on näillä aina, eikö ne mene työhön, sitä varten että potilaat hoidetaan????
      Hän oli osastolla harjoittelemassa ja kun vaikeasti sairaat ihmiset olivat soittaneet kelloa niin " taasko se soittaa" "mikä sillä taas on " jne...
      Asenne oli kuulemma ollut hukassa oikein lopullisesti hän kertoi minulle!
      Kun aikuinen hlö joka on jo tehnyt pitkän työuran on huomioimassa niin hän huomaa minkälaisella asenteella tehdään työtä, ja näkee toisenlaisilla silmillä kun nuori opiskelija.
      Minkälaisen opetuksen hoitotyöhön tällaiset henkilöt antavat, vain sen, hoida silloin kun on pakko!

      JOS OLISIN NÄIN HUONOA HOITOTYÖTÄ TEKEVÄ HLÖ NIIN KYLLÄ MINÄ
      HÄPEÄISIN SITÄ MITEN HUONOSTI TEEN TYÖNI!
      Ei voi olla että aina on vain liikaa työtä, niin ehkä silloin kannattasi ajatella
      alan vaihtamista!

      TOIVON , ETTÄ LÄHDEN TÄÄLTÄ KORKOKENGÄT JALASSA!
      ARVATKAA MIKSI! PELKÄÄN SITÄ JOS JOUDUN HOITOLAITOKSEEN !
      EHKÄ MEIDÄN PITÄÄ ALKAA KAPINOIMAAN JA VAATIMAAN KUNNIOITUSTA
      OLEMME SEN ARVOISIA!

      • oletteko?

        miten kohteletta eläimiä?

      • AlfMelmac

        No jopas, kerran päivän aikana toisaalla potilas soitti varmaan kolmekymmentä kertaa/ 8 tuntia ja mikä oli hätä; oikaise tuo peiton kulma, ei mikään halusin vain soittaa, onko jo ruoka-aika, tuo kukkia, soita, että tutut tulee käymään, kirjoita kirje, tuo konjakkia ja koko pullo sitten, tuo savuke, koska poltan tupakkaa kotona sängyssä, lue minulle Huovisen koko tuotanto, hyvännäköinen hoitaja eli mukava nähdä, lista on loputon.

    • yksinäisyys ahistaa
      • ullamirjami****

        Näitä paikkoja olisi tarvis ympäri Suomea .
        Yksinäisyyttä potetee syrjäseudun vanhukset pikkukunnissa enemmän , ja näitä kohtaamispaikkoja kaikenikäisille olis saatava enemmän .
        Kyllä vanhempikin ihminen tarvitsee kaikenikäistä seuraa , ei saa eristää ihmisiä iän perusteella .
        Vanhempi ihminen ei vaa n tarvitse Diskoa , niinkun nuori. ,ja ilman sitäkin tulis ihminen toimeen .

        Nyt ennalta ehkäisyyn ja mielenterveys on kaikkien asia .

    • vanhuus pelottaa

      usein olen vieraillu hoitolaitoksissa joissa muistisairaita hoidetaan usein hoitajat istu lukojen takana kokousta pitämässä,
      koputtelen ovelle joku tulee kattomaan mitä asiaa, ja samlla kierteli vanhusten vointa kattomassa,
      tulin siihen tulokseen että hoitajat pitää terapiaa toisilleen, siis terapoivat toisiaan, vanhukset ja niiten hoito on sivuseikka,

      sairaalassa päivystyksessä on kyllä vipinää, siellä hoitajat ja lääkrit juoksee potiilaitten tykönä yhtenään,
      siellä ei ehditä terapiaa pitämään,

      • AlfMelmac

        Pastaa puhut. Olet tullut silloin paikalle, kun annetaan rapsaa. Mene itseesi ja syö pääsi.....

    • JKLOO

      VAI NIII N

    • Äiti oli...

      Kaikki hoitoloissa olijat on laihdutettu ( kuivatettu ) .Onko kevyempi käsitellä ? Standardiannokset ja kalorit vain. Mitä se enää haittaa, vaikka kiloja tulisi ? Lihakset myös kuivuneet pieniksi, kun heti lääkitsevät helppohoitosiksi sänkyyn. Janoonsa joisivat vaikka kuin , kun vai juottaa. Kokeilkaa käydessänne omaisten luona ! Säälittää senverran etten mielelläni käy katsomassa , koska tulee paha mieli. Mitään ei voi. Vai voiko ,kun nämä nyt tiedostetaan ?

    • vanhukset

      pitäis pitää mahdollisimman liikuntakykyisinä ja järjestää heille omia vanhusten kerrostaloja virikehuoneineen...... ja talossa voisi olla siipi jossa on hoitajia sillon kun tarttee apua. Lounasruokala jne,

      Ei lääkkeitä saa syöttää turhaan!!!!

      Ainoastaan silloin kun on kuolemansairas, joutaa vuodeosastolle.

      • ----------

        Onhan sellaisia olemassakin.
        On myös senioritaloja, omia asuntoja, joissa asuvat voivat ostaa talon tarjoamia palvetuita, aterioita, kampaajaa, fys.hoitoa, kuka mitäkin, tai ei mitään.
        Muistini mukaan asuntoihin vaaditaan 55-vuoden ikä.

        Paljonhan nyt on olemassa palveluita, kaikki maksaa, ilmaista ei ole mikään.

      • kaikki maksaa liikaa
        ---------- kirjoitti:

        Onhan sellaisia olemassakin.
        On myös senioritaloja, omia asuntoja, joissa asuvat voivat ostaa talon tarjoamia palvetuita, aterioita, kampaajaa, fys.hoitoa, kuka mitäkin, tai ei mitään.
        Muistini mukaan asuntoihin vaaditaan 55-vuoden ikä.

        Paljonhan nyt on olemassa palveluita, kaikki maksaa, ilmaista ei ole mikään.

        Niin ja kuinka suuret eläkkeet on naisilla ja muilla pienituloisilla? Vaikee se on edes noihin taloihin päästä.

      • ---------
        kaikki maksaa liikaa kirjoitti:

        Niin ja kuinka suuret eläkkeet on naisilla ja muilla pienituloisilla? Vaikee se on edes noihin taloihin päästä.

        Nehän ovat tavallisia vuokra- tai omistusasuntoja, vain ikärja on määräävä.

    • kaikki kuuluu elämää

      Tässä yhteiskunnassa vanheneminen onkin pelon aihe...pelkoa on muutenkin ilmassa liiankin kanssa. Ei vanhenemisessa itsessään ole mitään pelättävää, mutta täällä vanhukset ovat/jäävät yksin tai elävät epäinhimillisesti yksin hoitokodissa. No onneksi on edes hoitokoteja. On vielä maita, joissa eletään perhekeskeisimmin ja vanhus kuuluu ja osallistuu perheen elämään yhtenä osana loppuun asti ja hänestä myös huolehditaan. Niissä maissa vanhuksista ei edes tule katkeria, muille kovaksi taakaksi olevia ihmisiä, vaan heidän viisauttaan kuunnellaan ja he osallistuvat kaikkeen niin kauan kuin pystyvät.
      Jos meillä jo nuoretkin erakoituu, kun kaikki tuijottaa vain omaa napaansa eikä näe toisiaan ympärillään niin mitä sitten vanhana. En sano, että nuorten pitäisi uhrata elämänsä vanhuksia hoitamalla, vaan kaikki pienillä huomion osoituksilla tehdä osansa, jos ollaan samalla pallon puoliskolla. Miksi täällä Suomessa vanheneminen on myöskin iso kynnys on se, kun ei olla totuttu ottamaan apua vastaan, itseriittoisena on vaan painettu elämään eteenpäin, joten kai se tuntuu nöyryyttävältä joutua tilanteeseen, ettei enään omat voimat riitä ja joutuu päästämään irti ja luottamaan muihin. Se voi olla kyllä juuri se asia mihin elämä on yrittänyt opettaa jo nuorena. Olen itse vielä aika nuori, mutta elämää nähnyt ja kun ikää alkaa tulla, alkaa huolettomuus hävitä, mutta sen ei tarvitse tapahtua. Elää vain hetkessä ja nauttia jokaisesta auringon noususta ja muistaa että kaikki on hetkellistä.

      • taaton tassu

        YKSINÄISYYS on vanhuudessa kaikista kamalinta. Ihmettelen, miksi kaikkien pitäisi asua kotona ja mieluusti yksin ja oman katon alla.

        Tarvitaan YHTEISÖASUMISTA.

        Tarvitaan PERHEKOTEJA vanhuksille.

        Tarvitaan tavallisia entisaikojen VANHAINKOTEJA.

        Tarvitaan TOISTA IHMISTÄ lähelle.

        Vanha ihminenkin haluaa olla TARPEELLINEN.

      • AlfMelmac
        taaton tassu kirjoitti:

        Useimmat haluavat aina kotiin. Ei se oma huone riitä, kun saman katon alla asuu vieraita ihmisiä. Dementikoilla on muistissa oma asunto ja toiset ovat taas lähdössä töihin jne.

      • kyl
        taaton tassu kirjoitti:

        YKSINÄISYYS on vanhuudessa kaikista kamalinta. Ihmettelen, miksi kaikkien pitäisi asua kotona ja mieluusti yksin ja oman katon alla.

        Tarvitaan YHTEISÖASUMISTA.

        Tarvitaan PERHEKOTEJA vanhuksille.

        Tarvitaan tavallisia entisaikojen VANHAINKOTEJA.

        Tarvitaan TOISTA IHMISTÄ lähelle.

        Vanha ihminenkin haluaa olla TARPEELLINEN.

        Olen kanssasi samaa mieltä. Tarvitaan juuri noita asioita, mitä mainitsit. Dementiakin pysyy poissa, kun on virikettä ja vuorovaikutusta muiden kanssa.
        Mutta mistä lähtee muutos?

    • Yksinäinen Iita

      Vanhuus on yksinäistä, kun ei ole puolisoa vierellä. Lapset ja lapsenlapset ovat ihania, mutta kun ihminen kaipaa aikuista kaveria ja hellyyttä! Itse olen menossa pieneen leikkaukseen, ja sinne tarvittaisiin joku hakemaan pois kotiutettaessa. Arvatkaa, löytyykö hakijaa? Ei löydy! Yksin pitää sitten tulla kotiin, jos nyt päästävät sieltä lähtemään.

      • Neuvoja.

        Ymmärrän tunteesi, mutta älä syyllistä lapsiasi.

        Oma isoäitini oli koko lailla samassa tilanteessa ja syyllisti sitten rivien välistä lapsensa ja sitä kautta myös meikäläisen.

        Mulla oli kutuaika menossa ja mummoa en ehtinyt tai jaksanut useinkaan käydä katsomassa. Sitten hän kuoli ja omatunto soi vieläkin, yli 20 vuotta tapahtuman jälkeen.

        En usko mummoni halunneen minulle huonoa omaatuntoa. Ole siis tarkkana, urhea ja ota taksi sen leikkauksen jälkeen. Tilaa pitsa ja katso kauniita ja rohkeita. Kun olet kunnossa, pyydä suku kylään ja vähättele leikkausta jos joku siitä jotain kysyy.

        Aikanaan suvulle jää hyvä mieli reippaasta isovanhemmasta, joka ei yrittänyt lukita jälkikasvua omaan elämäänsä.

        Sillä lailla sen pitää mennä!

      • Yksin yhdessä
        Neuvoja. kirjoitti:

        Olette kumpikin oikeassa. Olen nuori, mutta minusta vanhuksia ei saa unohtaa ja jos ihmiset oikeasti välittävät toinen toisistaan ja tuntee myötätuntoa, silloin toisen asiat automaattisesti kiinnostaa. Ei vain yksinäisen tai vanhuksen vaan kaikkien lähellä olevien ihmisten. Kaikki kaipaa läsnäoloa ja kaipaamme myös olla läsnä muille. Mutta on totta, että elämä on kelle vain lyhyt ja se pitää elää ja iloita täysillä. Elämää ei pidä uhrata muiden puolesta jne. vaan jos on itse onnellinen voi hymyllään tehdä myös muut onnellisiksi. liputan yhteisöllisyyden puolesta.

    • Kannattaa pyrkiä

      hyvään vanhuuteen Jumalassa jokaisen, tietysti Jeesus on se hyvä Herra.

    • mykkä sano olevansa

      Kuinka oot tänne pystyny kirjottamaan jos et kerran saa itse syötyäkään vai kirjottiko hoitajasi tänne.Ei ihme ku toiset on nälissään jos tuallaasien ruikuttajien viestiä kirjottelevat hoitajat.

    • lusimaan.

      Jos haluaa virikkeitä, hyvää ruokaa ja ihmismäiset olosuhteet kannattaa hakeutua vankilaan. Niissä nimittäin huolehditaan vangeista paljon paremmin kuin vanhuksista.

    • Hyvä ihminen

      Kaikkea hyvää vanhuksille! Vanhoja kohdellaan kuin ilmaa....

    • Ph.D.

      No voi, voi! Kateus on yksi perisynneistä, siihen ei pidä antautua. Koskaan et tiedä, onko ihminen, jonka kohtaat, terve, sairas, rikas, köyhä.

      Minulla on kuolettava sairaus, mutta en tuo sitä esiin. Mieheni kanssa käymme auttamassa vielä iäkkäämpiä tuttujamme pikkuasioissa. Siitä saa hyvän mielen. Menemme yksityisesti, ei minkään yhdistyksen kautta. Pieniä tekoja, saatan mennä Altzheimer -tutun luo istumaan seuraksi, että vaimo pääsee hautajaisiin, saatamme kauppareissulla heittää jokusen maitopurkin, jotka sitä tarvitsevat.

      Kun olin 20-40 kärsin alhaisesta verenpaineesta, joka tosiaan välillä katosi. En kuollut, menin vain tajuttomaksi. Juoda pitää ja liikkua. Kahvi nostaa verenpainetta, myös suklaa ja salmiakki sekä konjakki. Alhaiseen verenpaineeseen on myös lääke.

      Meillä on kissa ja koira, jotka tuovat lämpöä ja iloa elämäämme. Ei yksin tarvitse kenenkään jäädä. Seurakunnat, Mannerheimliitto, Martat ja Punainen Risti lähettävät 'ystävän' käymään silloin tällöin, kun asiasta soittaa ja sopii.

      Jos muisti klickaa, kannattaa mennä muistitutkimukseen, ettei se ole vain sellaista lajia, jota voidaan hoitaa.

      Impikin oli ihana, nukkui ihan oikeasti pois 2 viikkoa sitten. Olisi kuukauden kuluttua täyttänyt 102 v. Asui yksin, mutta miniänsä hoiti muonituksen ja poikansa katsoi muiden asioiden perään.

      Kyllä oman onnellisuuden ja vanhuuden eteen kannattaa nähdä vaivaa.

    • Päättäjä2

      Juupati juu, itse olen ajatellut poistua vapaaehtoisesti siinä vaiheessa, kun elämässä ei tunnu enää olevan mieltä, tai jo vähän ennen. Ihan turhaa hommaahan tämä eläminen muutenkin on.

    • drpepperi

      Olen äijä olen silti se ukko joka tekeepi toisen eteen jotain. On oma perhe ja kaikki on kivasti kohillaan, mutta töissä on vanha mies joka on perheetön ja mielelläni voisin tutustuttaa hänet minun perheeseen, koska hän varmaan haluaa jotain ennen kuin lähtee. En saanut lupaa hoitokodilta tutustuttaa häntä minun perheeseeni. Mitäs tässä tapauksessa tehdään?

      • kui vartes

        miksi et saanut? Pelkääkö, että viette hänen perintönsä? Tämä maailma elää rahan illuusiossa...mitäpä ihmisistä itsestään.

      • ???

        "Töissä vanha mies..........hoitokodilta"

        Asuuko hän hoitokodissa?

    • Hoijakkaa. . .

      Yhteiskunta ei enää ole kuin ennen.

      Tämä nyky-yhteiskunta on NARSISTIEN, J.KÄTEISTEN, yhteisö.
      Johtajat loisivat veronmaksajain rahoilla.

      Kohti USA.ta mennään , ELIITTI juhlii.

      Että suunnatkaapa katseenne sinne EDUSKUNTAAN.

    • antares222

      Älä viitsi.. Ihminen voi välttyä 99 prosenttisesti kaikilta sairauksilta jos vain niin haluaa. Se ruoka mitä suurin osa ihmisistä ostaa kaupasta on järkyttävää sontaa, ei ihme kun porukka sairastelee. Tuosta sonnasta aiheutuneita sairauksia sitten lääkitään, ja ihmisen vointi huononee entisestään. Monet kuvittelevat syövänsä terveellisesti, koska he syövät ruokapyramidien ja ympyröiden mukaisesti. Todellisuudessa he syövät tavalla, joka tappaa heidät hitaasti mutta varmasti. Käyttäkää aivoja hyvät ihmiset, ja kuunnelkaa kehoanne!

      Amerikassa elää Amish- niminen lahko, johon kuuluu n. 5 miljoonaa jäsentä. Amishit syövät itse tuottamaansa luomuruokaa, ja he eivät käytä mitään teollisesti tuottuja lääkkeitä tai rokotteita. Amisheilla ei ole esiintynyt ollenkaan esim. autismia, joka on todella yleinen "sairaus" länsimaissa. Kahdella amish-lapsella todettiin autismi, mutta myöhemmin selvisi että molemmille oltiin annettu rokote viranomaisten pakottamina. Amisheilla ei esiinny nimeksikään syöpää, diabetesta, sydän- tai verisuonisairauksia, osteoporoosia tai muitakaan länsimaissa yleisiä sairauksia.

      MIETTIKÄÄ SITÄ!

      • Päättäjä2

        Kuitenkin olen aivan varma, että heillä esiintyy vanhuutta.

      • taaton tassu

        Vaikeaa uskoa, varsinkin kun on kysymyksessä lahko, joka ei "hengitä" ilman mainostamista. Noin hyvin ei voi mitenkään olla, vaikka kuinka eläisivät, silti toisessa päässä synnytään, toisessa kuollaan.

        Myös noin eläville ihmisille tulee päätepysäkki, ihminen ei ole kuolematon.

        En puolusta roskaruokaa, vaikka se on niin hyvää, mm. voissa paistetut perunat. Ah, miten hyviä.
        Arvatkaapa, mitä eilen tein: vanhanajan ruispuuroa. Haudutin sitä pitkään ja hyvältä maistui.
        Yksinkertainen on yleensä parasta. Kaikessa. Suosittelen.

      • antares222
        Päättäjä2 kirjoitti:

        Kuitenkin olen aivan varma, että heillä esiintyy vanhuutta.

        "Esiintyy vanhuutta"?

        Vanhuus ei ole sairaus. On vain harhaluulo, että vanhana kuuluu olla sairas, ja että silloin kuuluu olla kipuja ja kolotuksia!

      • antares222
        taaton tassu kirjoitti:

        Vaikeaa uskoa, varsinkin kun on kysymyksessä lahko, joka ei "hengitä" ilman mainostamista. Noin hyvin ei voi mitenkään olla, vaikka kuinka eläisivät, silti toisessa päässä synnytään, toisessa kuollaan.

        Myös noin eläville ihmisille tulee päätepysäkki, ihminen ei ole kuolematon.

        En puolusta roskaruokaa, vaikka se on niin hyvää, mm. voissa paistetut perunat. Ah, miten hyviä.
        Arvatkaapa, mitä eilen tein: vanhanajan ruispuuroa. Haudutin sitä pitkään ja hyvältä maistui.
        Yksinkertainen on yleensä parasta. Kaikessa. Suosittelen.

        Ei nämä ole mitään uskonasioita, vaan kylmiä faktoja. Jos ottaisit asioista selvää, niin tajuaisit. En puhu pelkästään Amish-lahkosta, vaan kaikista ihmisistä jotka elävät heidän tavallaan. Maailmassa on paljon tällaisia kansoja ja yhteisöjä, joissa eletään lähes 100-vuotiaiksi sairastelematta. Jos todella kuvittelet että tuollainen on mahdotonta, olet toivottomasti yhteiskunnan aivopesemä yksilö. Suurin osa ihmisistä on kaltaisiasi, siksi maailma näyttää tällaiselta. Elätte laput silmillä.

      • Päättäjä2
        antares222 kirjoitti:

        "Esiintyy vanhuutta"?

        Vanhuus ei ole sairaus. On vain harhaluulo, että vanhana kuuluu olla sairas, ja että silloin kuuluu olla kipuja ja kolotuksia!

        No mitäs se vanhuus sitten on, ellei kokoelma erilaisia vaivoja? Totta on, ettei vanhuutta sinänsä pidä mieltää sairaudeksi, mutta kyllä se keho vähitellen pettää kovimmallakin tyypillä ja harva täältä ihan saappaat jalassa lähtee, oli noita "kansansairauksia" tai ei.

    • vanhuuden keskitys

      Hei sinä, kerron tulevaisuutesi, jos sairastut dementoivaan sairauteen.
      Minulla on vuosien kokemus siitä omaisena.

      Jo ensimmäisenä laitospäivänä menetät ykistyisyytesi täydellisesti.
      Sinun peppuasi tulee pyyhkimään ja pesemään nuori mies, jos olet nainen ja nuori nainen, jos olet mies. Kukaan ei kysy mielipidettäsi.

      Sinulle puetaan, joko liikaa tai liian vähän vaatteita. Järjettömästi, ajattelematta.
      Usein päällesi autetaan jonkun toisen housut tai kalsarit, rintaliivit.

      Hoitopaikassasi ei ole mitään tekemistä. Tv saattaa olla auki, mikäli hoitajasi antaa sen olla päällä. Musiikkia kuulet lauantaina. Tv:n kivojen musiikkiohjelmien aikaan nukut jo.

      Lehdet joita luet, ovat joka päivä samoja.

      Vuodenajan tuotteita, marjoja jms. et saa koskaan. Herkkuja et saa, et ainakaan niitä, joista pidät.

      Ruoka on halvinta höttöä, ravintoköyhää makaronia, velliä. Hedelmän puolikkaan saatat saada lauantaina.
      Hyvin usein hoitaja vie lautasesi koskemattomana pois, koska et ole heti tarttunut haarukkaan tai et enää osaa sitä tehdä.

      Juotavaa saat harvoin, koska se kastelee vaippasi. Kakat teet aina vaippaan, koska kukaan ei vie sinua ajoissa vessaan.
      Usein istut kakkasi päällä muutamia tunteja.
      Hampaasi pestään ehkä kerran viikossa. Käsiäsi ei koskaan erikseen.

      Tässä vaiheessa osaat kuitenkin vielä puhua ja tunnet läheisesi. Ilostut normaalisti ja naurat vitseille. Osaat jutella, jos omaisesi antaa aikaansa.

      Kesällä pääset suihkuun noin puolentoista viikon välein. Haiset hielle. Hiuksesi ovat paksussa rasvassa usein.
      Korvantauastasi ovat paksussa likaklimpissä, jotka ovat kiinni hiuksissasi. Kyntesi ovat liian pitkät ja mustat aluset.
      Varpaan kynsiäsi ei kukaan katso. Kasvojesi karvat saavat kasvaa valtoimenaan, jos olet nainen. Et pääse kampaajalle, jos omaisia ei ole.
      Ihosi on kauttaaltaan kuiva kuin korppu, rasva purkin ollessa pöydälläsi.

      Kärsitpä kuinka ikävistä sairauksista tahansa, ei sinua lähetetä tutkimuksiin,
      sillä lääkärisi arvelee sen olevan turhaa. Olkoon ikäsi mitä tahansa, vanha kun olet.

      Osastollasi katselet vuodesta toiseen niitä muutamaa taulua ja paria raidallista seinävaatetta. Istut koko päivän kovalla tuolilla, koska et löydä huonettasi ja sänkyäsi.
      Jos sinulla ei ole omaisia, jäät usein paitsi niistä harvoista tapahtumista mitä siellä järjestetään.
      Ne on varattu asukkaille, joiden kanssa hoitajilla synkkaa.

      Tämä yksityisessä palvelutalossa, Helsingissä, josta kaupunki maksaa n.3900€ kuukaudessa hoitopaikan antavalle taholle
      ja sinä maksat melkein koko eläkkeesi.

      Elämä on ihanaa.

      • AlfMelmac

        No jopas oli vuodatus. Lue viestiketjusta tuo tämän päiväinen viimeinen viesti. Vaateiden kohdalla on se, että omaiset eivät ole merkinneet vaatteita; usea pesukerta liottaa pois tussimerkinnät eli omaiset voisivat merkitä vaikka punaisella langalla vaatteet. Ruoka on monipuolista, mutta maut ovat sitten eri asia. Kerran viikossa on suihku, mutta mitä jos asukas ei halua suihkuun eli pitääkö väkisin viedä. Hoitoalalla on enemmän naisia kuin miehiä. Toisaaltajos naishoitaja hoitaa naista niin pitäisikö toisen naisen odottaa vai ei sitten mieshoitaja käy. Useimmat asukkaista ovat naisia. Huoneeseen ohjataan.
        Kyllä joku omainen on nimimerkin takana, joka itse ei omalta osaltaan huolehdi äidistään, vaan käy ehkä syntymäpäivänä käymässä ja aikaa on sen verran, että jättää ruusun ja suklaarasian ja sanoo moi do.

      • vanhuus pelottaa,,

        surullista mutta totta,
        vanhuus on vkava sairaus, johtaa varmasti kuolemaan,,

        jotain pitää tehdä vahusten hyväksi, että tuleva kuoleman on arvokas ja mahdollisimman mukava ,,

      • kynsienleikkaus 45€

        Kirjoituksesi on aivan totta. Näin minäkin sen näen joka päivä tapahtuvan.

        Itse pesen oman omaiseni kaksi kertaa viikossa ja vaihdan puhtaat vaatteet päälle. Pepun pesen joka päivä ja hampaat.
        Kynnet ja hiukset leikkaan tarvittaessa. Jalat rasvaan. Korvakäytävät puhdistan ym.ym.

      • Suhteellisuudentaju
        kynsienleikkaus 45€ kirjoitti:

        Kirjoituksesi on aivan totta. Näin minäkin sen näen joka päivä tapahtuvan.

        Itse pesen oman omaiseni kaksi kertaa viikossa ja vaihdan puhtaat vaatteet päälle. Pepun pesen joka päivä ja hampaat.
        Kynnet ja hiukset leikkaan tarvittaessa. Jalat rasvaan. Korvakäytävät puhdistan ym.ym.

        Entä sitten, jos omaisesi kynnet olisivat torakynnet, joita ei kotikonstein lyhyeksi saa? Sellaiset, joita on pakko myös ohentaa, jotta kenkä mahtuu jalkaan ja pystyy askeltamaan. Ja jaloissa on paljon muitakin sellaisia ongelmia, joihin eivät kotikonstit riitä eivätkä auta. 45 euroa on halpa hinta terveistä jaloista.

    • taaton tassu

      No, voi sinua, mitä nyt saneletkaan! Ihan terveitä vanhuksia ei ole ainuttakaan, se kun kuuluu tähän ikäämme. Elämä on työtä ja vaivannäköä, niistä seuraa väistämättä vaivoja, kipuja, pelkoja ja olemassaolon heikkoutta.

      Älkäämme lannistuko! Viereltä kuolee moni ystävä, vaan ainakin vielä saamme olla ja elää. Kevään saapuminen tuo suurta toivoa, valoa, linnunlaulua ja kiitollisuutta. Ihmeisiin saamme aina luottaa, myös ikäihmisen kannattaa ottaa edelleen vastaan joka päiväinen apu Yläkerran Isältä. Vanhuus ei ole sairaus, se on joka päivä uusi mahdollisuus. Pyri toisten ikäisiesi seuraan, lähelläsi voi olla ihminen, joka tarvitsee sinua. Niin - tai sinä häntä.

      • elämäni on minun

        taaton tassu: näin minäkin ajattelen. Jokainen päivä on uusi. Muisti ainakin täytyy pitää kunnossa. Syön perusruokaa, mutta paljon hedelmiä, marjoja ja vihanneksia. Menen joka päivä lenkille. Teen sanaristikoita, pelaan pasianssia, opiskelen uutta kieltä.. Käyn viikoittain leikkimässä lapsenlapseni kanssa.

        Takana on lonkkaleikkaus, vaivana verenpainetauti. Mutta mitä siitä. Jokainen meistä tulee vanhaksi. Elämä on elämistä varten, siitä pitää nauttia. Asun yksin ja pidän siitä. Voin rauhassa suunnitella päiväni miten haluan. Odotan ilolla kevättä ja kesää. Pääsen istuttamaan kukkia ja kasveja pyttyihin parvekkeelle.

    • lääkärissä

      Jatkuva päänsärky ei ole normaalia eikä väsymys, käy lääkärissä. Vanhuus ei itsessään ole päänsäryn syy, vaan siellä on joku muu tekijä. Pääsetkö yhtään kävelemään? Minkälainen verenpaine on tällä hetkellä?

      • tuota noin

        Saat myös kunnalta apua, ruoka ja siivouspalveluita. Masennukseenkin saa apua. Vaikka vanheneminen onkin tosiasia numerollisesti. :( Kannattaa keksiä jotain mikä piristää ja tuo onnellisuutta jos se on mahdollista.

    • hoksotin55556

      Vanhuus sepä vaivaa täälläkin plussien muodossa, eikä unohdeta tehoja venytyksessä

    • mansikki75

      Miksi nuoret on tänne valittamaan on tullut-.Tämä yli 70v ketju...

      Yksityiset vanhain kodit ovat rahan-ahneita,myytävä,jos ei rahat riitä niin kaikki mitäon kiinteistäja irtotavarat ..tiedän kokemuksesta .helsingissä serkkuni on hoidossa
      jossa 2000e kk ja hänen eläkkeensä on 920e kk ei riitä.HÄN on ny83v aivoveren-
      vuoto 3vsitten joten kunto meni,kun hoiti 86v miestänsä,jokarullatuolissa oli..
      Nyt molemmat hoitokodeissa tietenkään ei päässeet samaan, vaikka 66vovat naimisissa olleet..

      Pirullinen yhteiskunta.

      • alalla työskennellyt

        Ompa rumasti sanottu huh huh!
        Ei voi, eikä saisi odottaa yhteiskunnan järjestävän jokaiselle yhteiskunnan vastuulle jäävän, varattoman t ä y d e l l i s t ä hoivaa vanhuudessa. Sitä ei kestä mikään yhteikuntarakenne, nuoret ja lapsiperheet menevät a i n a etusijalla.

        Valtiohan jo m a k s a a tuon erotuksen serkkusi osalta, se että eivät ole päässeet samaan hoitopaikkaan, saattaa olla tilan puutetta sekä lisäkustannuksia aiheuttavaa. Kuntien varallisuudesta on kiinni pystyvätkö lisäämään hoidettavien määrää.

        Olisi hyvä oppia luottamaan järkisyihin, eikä vain sappeaan purkaa.

      • palvelualat

        Vanhuksien palvelut on kovasti kilpailtua liiketoimintaa. Ulkomailla sairaaloilla on miljardien eurojen velat ja henkilöstöllä asuntolainat ym. elinkustannukset. Ulkomailla on paljastunut, että vanhuksia on pidettu elävien kirjoissa pakastimessa. Kreikassa kuolleet omaiset ovat maksaneet eläkettä. Hoitajat ovat kaiken lisäksi ihmisvihaajia palveluammatin takia. Kilpailu kovenee koko ajan, ja uusia palvelukeskuksia perustetaan koko ajan. Vanhuksien palvelut ovat kaikista koviten kilpailtu ala. Yhdysvalloissa kaikista suurimmat työllistäjät ovat armeija, sosiaali- ja terveusala ja vankeinhoito.

      • vanheneminen

        Olen sitä mieltä, että tervetuloa nuoret, kaiken ikäiset tällekin palstalle ja varsinkin tälläsessä asiassa kun puhutaan vanhemisesta ja sen mukanaan tuomista ongelmista.Jokainen vanhenemme, niin nuoretkin ja heillekin on terveellistä pohtia vanhuutta vaikka siitä näkökulmasta millaisen vanhuuden toivoo itselleen tai isälleen , äidilleen, muulle läheiselleen. Jokainen kohtaa vanhuuden ainakin läheisissään ennen kuin on itse vanha.

      • huh,huh
        alalla työskennellyt kirjoitti:

        Ompa rumasti sanottu huh huh!
        Ei voi, eikä saisi odottaa yhteiskunnan järjestävän jokaiselle yhteiskunnan vastuulle jäävän, varattoman t ä y d e l l i s t ä hoivaa vanhuudessa. Sitä ei kestä mikään yhteikuntarakenne, nuoret ja lapsiperheet menevät a i n a etusijalla.

        Valtiohan jo m a k s a a tuon erotuksen serkkusi osalta, se että eivät ole päässeet samaan hoitopaikkaan, saattaa olla tilan puutetta sekä lisäkustannuksia aiheuttavaa. Kuntien varallisuudesta on kiinni pystyvätkö lisäämään hoidettavien määrää.

        Olisi hyvä oppia luottamaan järkisyihin, eikä vain sappeaan purkaa.

        Jopas on älytön kirjoitus alalla työskennelleeltä!

        Minäkin olen alalla työskennellyt ja silti arvostan sairaiden ja vanhojen hoitamista.

    • iloinen mummu

      Itsestä välittäminen on kaiken a ja o. Vaikka pienikin kävelylenkki päivittäin, useampi hedelmä päivässä välipalaksi, vitamiinipilleri myös, ei pidä jäädä surkuttelemaan vanhuuttaan/vanhenemistaan, jokaiselle niin käy jos saa kauan elää. Itse täytän pian 62 v. liikun päivittäin ja voimistelen, en murehdi enkä pelkää vanhenemista ja sairauksiani vaikka olen työkyvyttömyyseläkkeellä.

    • mummo9

      Hyvä vanhus,

      syntymää ei olisi ilman vanhenemista ja kuolemaa. Niin kauan kuin Sinulla on muisti, nauti sen helmistä. Vanheneminen ja muistisairaus on siitä armollinen, että useimmat muistavat parhaat (ja vanhimmat) hetket ja niistä on lupa kertoa ja nauttia.

      Nuoremmille on syytä muistuttaa, että on elettävä täysillä. Useimmat katuvat vain sitä, mikä jäi tekemättä. Elämästä tekee katkeransuloisen juuri se, että kaikki on rajallistä.

      Hyvää loppuelämää
      toivoo toinen onnellinen mummo, 73 v.

      • liirumlaarumia

        Elettävä täysillä? Et tiedä itsekään mitä tarkoitat. Tarkoitatko, että pitäisi olla sukupuoliyhteydessä mahdollisimman monen ihmisen kanssa? Mitä muita tarkoitusperia on ihmisillä?

    • AlfMelmac

      Kumma kyllä, kaikissa paikoissa missä olen työssä niin vanhuksen ruokailussa avustaminen kuuluu työtehtäviin. Useimmilla on myös tarvittaessa annettavia lääkkeitä eli kipulääkkeitä. Lisäksi lääkärin kierrolla pitää puhua kivuista eli lääkitykseen muutos. Toimintakyky pidetään yllä eli niin pitkälle kuin rahkeet riittävät asukkaan kohdalla eli sängystä ylösnousu, kävely rollaattorilla jne. Useimmiten omat omaiset hylkäävät ja eivät käy katsomassa kuin jouluna. Voisivat käydä useimmin; viedä ulos syömään, teatteriin, lätkämatsiin jne, mutta ei niin ei. Usein kyllä ihminen lihoo, mutta toisaalta asukas itse panee hanttiin; ei juo, ottaa ruokaa muutaman lusikallisen, lääkkeiden annot yhtä vaikea eli lääkkeet syljetään suusta pois, jauhetut lääkkeet maistuvat ruuassa eli en syö, vaikka lusikka on jo matkalla suuhun.

      • WWAALLTTER

        EI OLE KAIKILLA OMAISET LÄHELLÄ AJATELKAA JÄRJELLÄ..

      • .............
        WWAALLTTER kirjoitti:

        EI OLE KAIKILLA OMAISET LÄHELLÄ AJATELKAA JÄRJELLÄ..

        Waltter

        vaikka olisi omaisia, niistä ei ole apua,
        niillä on omat vaikeutensa,
        vanhus aiheuttaa vaan lisää heille pahaa oloa ja huonoa omaatuntoa kun eivät ehdi, eivätkä jäksa käydä apuna ,
        mä en edes odota että mua kukaan auttaisi,
        yksin kuolen eikä se mua haittaa,
        pappi voi kaydä ennen kuolin hetkeä siunaamassa ja rukoilemassa puolestani ja anteeksi antoa pyytämässä luojalta,,

    • fkfk

      juu elämä on karua..kun synnytään ollaa muiden hoidettavana sit joitain vuosia täällä jonkun työn perässä hypitään ja sitten palataan taas lähtöruutuun toisten hoidettavaks ja kuollaan pois. ja siinä se sitten on se pieni onnekas piipahdus et täällä pääsi hetken käväsee.

    • kiitollinen mummi
      • linda

        Tähän väliin vetäsen kirjoituksen,kun olisi kauhean hyvä.Laittakaa hoitopaikan nimi hyvä .--huono tiedettäis kun elämässä tulee aika mennä..

    • elämäonihanaa.

      Lähihoitajien pitäisi muuttaa asennettaan omaan työhönsä. Auttaminen ei ole passaamista vaan elämänehto! Eikö ole ihanaa kun näkee kuinka vanha ihminen voi hyvin, hänen tarpeensa tyydytetään oikealla tavalla... ja hoitaja saa siitä niin paljon takaisin, aivan varmasti. Kohdelkaa toisianne kuin haluaisitte itse kohdeltavan...

      • siitä kyyneleeni,,,

        aivan oikein, ( elämäonihanaa ), rakastin puolisoni hoivaamista, noin 6v omaishoitajana, olisin hoivannu mielelläni loppuun asti, MUTTA kuolema kolkuttikin minun ovelleni,
        kaikki muuttui yhdessä rysäyksessä, sydän petti,
        ohitusleikkaus pelasti, mutta en koskaan enään jaksanu alkaa omaishoitajaksi,
        nyt on täysi työ pitää ittensä kunnossa ettei joudu toisten hoivattavaksi, toivottavasti luoja vie äkkiä pois kun sen aika tulee,

    • ---------------

      Kunnallisessa hoivayksikössä on parempi hoito kuin yksityisissä, tästä on omakohtainen kokemus omaisesta,

      valvontaa enenmän kaikkiin hoitolaitoksiin erikoisesti yksityisiin, niissä lintsataan eniten,,

      hoitohenkilökuntaa pitää saada riittävästi,
      tässäki asiassa kunnalinen menee edelle yksityisen laitoksen,,
      kunnalisesa on loistava ammattitaitoinen henkilökunta,

    • Paras Iitti

      Riutuvat on jees, hyödyn heistä.

      Kannattaa olla hyvää pataa vanhojen ihmisten, etenkin miesten, kanssa. Niin sukulaisten kuin muidenkin kans. Miksi? Kun kunto alkaa heillä olla mitä on, niin heiltä saa helposti ostettua aivan pilkkahintaan kuitenkin käyttöarvoltaan vielä hyvää tavaraa. Ovat useasti pitäneet niitä kuin kukkaa kämmenellä, joten tavara on usein todella hyvässä kunnossa!

      Olen tehnyt useita hyviä kauppoja esim. eri kulkupeleistä (autot, traktorit, moottorikelkat yms.) ja aseet tällaisten vanhuksien kanssa, jotka jo petipotilaita tai esim pyörätuolissa. He eivät enää itse pysty niitä käyttämään, joten ovat valmiita luopumaan niistä aivan naurettavaan hintaan. Ongelma vaan on siinä, että kaupat pitää ehtiä tekemään ennen kuin heittävät veivinsä. Perillisilläkään ei ole silloin mitään asiaan sanottavaa.

      • ihan haiset

        Hyi sinua, olet ilkeä ihminen.

      • tunnevammaiselle

        Luuletko saavasi pilkkahintaan ostamasi tavarat hautaan mukanasi. Hae apua. Olet vakavasti tunnevammainen.Sääliitävä tyyppi..

    • aivan kauheeta,,

      " paras litti "

      HYIII, mikä asenne, kehtaatki käyttää hyväksesi avuttomia vanhuksia,,

      maksa edes kunnon hinta,,

    • vanha vaakku

      Olen pikäaikaishoidossa olleen omaisen kautta 4:eri paikassa nähnyt
      että jotka ei pysty syömään niin saavat jäädä syömättä useinmiten.
      Ei se aina ole ajastakaan kiini. Kahvihuoneessa vietetään tosi paljon ai-
      kaa. Kyllä he sen tietävät- valittavat palkkaansa ym. johon potilaat ja omaiset
      ei voi vaikuttaa. On hoitajia jotka todella tekevät töitä potilaiden hyväsi, mutta
      valitettavasti vähemmän. Noita kirjoituksissa kuvattuja laiminlyöntejä näin
      tosi paljon. Pidin niinä vuosina päiväkirjaa joissa kokemani on kuvattuna.
      Olen itse jo vanhaksi määriteltävä ja olen todella armokuoleman kannattaja.
      Ihmisten hoidon laiminlyöminen on kidutusta ja mielestäni julmaa. Ihmisellä
      pitäs olla oikeus päättää vielä suht. kunnossa ollessaan haluaako kitua vai
      kuolla. Tuutin täydeltä toisaalta toitotetaan miten taloudellinen katastroofi
      eläkeläinen on pitkään eläessään. Ei tämän ajan nuorempi polvi kovinkaan
      ymmärrä vanhoja. Ei vanhojen sanomisista kannata loukkaantua. Ikäänty-
      vä voi muuttua ilkeäksikin, voimatta sille itse mitään. "se vain kuuluu taudin kuvaan". Kyllä nuoruudessani kaikesta puutteelisuudesta huolimatta suhtaudut-
      vanhoihin kunnioittavammin.

      • kannatan2

        armokuolemaa. On ihmisten kiduttamista pitää väkisin elossa vaikka elämä ei ole ollut elämisen arvoista pitkään aikaa ja potilas toivoo kuolemaansa täysin selkeäjärkisenä, mutta sairaana ja köyhänä!

    • Ei ahdasta

      No onpa ajatus maailma. Tule tänne vankilaan.
      Hommaa sellainen elinkautinen tai jotain täällä toimii kaikki.
      Tää on toimiva eläkejärjästely.

    • Tuntuu pahalta ajatella, että ikätovereilla voi olla jatkuva sairaus ilman paranemisen toivetta. Masennus on myös sairaus, joka voi viedä voimat. Kun itse on vielä voimissaan, ei ehkä osaa suhtautua oikein toisten elämäntilanteisiin.

      Kotiin käpertyminen on monella huonosti liikkuvalla totuttu tapa. Talvisilla teillä ja kaduilla on vaikea liikkua ostoksille tai harrastuksiin. Pitää kuitekin muistaa, että ei kukaan tule toista hakemaan kotoaan, itse on jaksettava lähteä.

      Ikäviä tarinoita ns. palvelutaloista kuullaan kaiken aikaa, mutta kuitenkin on ihmisiä, joiden asiat niissä ovat hyvin. Tämän päivän Hesarissa esimerkiksi kerrotaan hoivakodista, joka huolehtii muistisairaista. Heillä ei ole syytä valittaa hoivan puutteesta.
      Hoitokodit eivät kaikkialla varmastikaan ole pelkkiä säilytyslokeroita ikäihmisille. Oma äitini eli sellaisessa 12 v. eikä koskaan valittanut henkilökunnan toimista. Se oli hänelle mieluisa koti loppuun asti.
      Meille nuoremmille oli mieleen se, että hän sai ravitsevat ateriat, eikä hänen tarvinnut käyttää voimiaan jokapäiväisten arkitoimien pyörittämiseen.

      Nykyisin on muotina moittia vanhusten kohtelua ja korostaa hoivan puutetta. Toivoisi, että asenne hiukan paranisi, niin että ikäihminen uskaltaisii siirtyä palvelutaloon taii hoivakotiin. Kaikkialla ei ole asiat huonosti.

      Toivon sinulle jaksamista ja parempaa mieltä, kun talvikin sentään on jo kääntymässä kevääseen.
      Mikä asia sinua virkistäisi?
      Tällä palstallakin vain motkotetaan kaiken aikaa. Tarvittaisiin tännekin asennemuutos!

    • hoitaja5

      No, tuo kommentti, että koskematon ruoka viedään pois, ei pidä paikkaansa ainakaan siinä palvelutalossa, jossa itse työskentelen. Kyllä kaikkia niitä vanhuksia autetaan ruokailussa ja tarvittaessa syötetäänkin, jotka apua tarvitsevat. Ruokailu on rauhallinen ja kiireetön hetki meillä.

      • Sivusta seurannut

        Ihan tiedoksi, että olen nähnyt useamman läheisen kohdalla, että ruokalautanen
        viedään pois, vaikka vanhus tai muuten sairas ihminen ei ole kyennyt itse
        syömään. Hoidin ystävääni, joka oli saattohoidossa 50-vuotiaana ja hoito
        oli ala-arvoista. Muutama hoitaja jopa oli kieltäytynyt hoitamasta häntä, koska
        kyseisessä terv.keskuksen vuodeosastolla ei ollut osaamista hoitaa
        saattohoitopotilasta, jolla oli voimakas kivunlievitys, halusi sedaation
        loppuvaiheessa ja muutakin erikoisosaamista hoidossa. Sen vuoksi hän
        jaksoi kaksi vuorokautta kyseisessä terveyskeskuksessa, kunnes nukkui pois.
        Näin myös, miten ko. osastolla hoidettiin vanhusten ruokailu, jos ei lusikka itsekseen mennyt suuhun, todettiin vain, että eipä rva tai hra sille ja sille ruoka maistunut. Sen vuoksi en voinut jättää asiaa tähän, vaan tein kantelun asiasta eteenpäin. Myös hoitajamitoituksessa oli puutteita, eli eivät olleet suositusten mukaiset (tämä on tietysti vain suositus ja ei ole hoitajien vika). Mutta se, että kieltäydytään hoitamasta jotain potilasta, kertoo siitä, että ehkä hoitaja ei ole omalla alallaan. Kaiken tämän nähtyäni (ystäväni oli ko. terv.keskuksessa myös välillä muutoinkin, kuin vain saattohoidossa). Kyllä todellakin huomasi, mikä ero on kunnan hoitolaitoksilla ja erikoissairaanhoidolla, jo pelkästään hoitajien asenteessa potilasta kohtaan. Enpä voinut jättää asiaa siihen, vaan vaikka olen itse sairas, tein asiasta kantelun. Toivon, että tämä johtaa johonkin sanktioihin ko. terveyskeskusta kohtaan. Sen vuoksi kaikki kynnelle kykenevät, tehkää kaikkenne läheistenne puolesta tai mikäli näette laiminlyöntejä vanhusten hoidossa tai hoidossa muutoinkin. MInisteri Maria Guzenina-Richarssonhan
        on tehnyt muutaman omaisen yhteydenoton johdosta itse henkilökohtaisesti yllätyskäyntejä hoitolaitoksiin. Ja aina voi kannella aluehallintovirastoon tai oikeusasiamiehelle. Toivon, että huolehtisimme toinen toisistamme, vaikka emme heitä tuntisikaan. Se kai lienee elämän perimmäinen tarkoitus, miksi me olemme täällä. Ja toivottavasti sitten kun oma aikamme täällä on päättynyt, ehkä vastaamme teoistamme sitten siellä seuraavassa paikassa.

    • Lähkäri

      Vanhuus ei todellakaan tarvitse olla harmittavaa. Lähes jokaisella vanhuksella on lapsia tai muita läheisiä. Palvelutaloihin / terveyskeskuksiin ym. voi mennä ulkoiluttamaan/syöttämään/laulattamaan/tanssittamaan/pelaamaan.. ihan mitä vaan keksittekin. Usein kuitenkin omaiset käyvät voivottelemassa, eivätkä uskalla laskea edes laitoja mummon sängystä. Katsokaa peiliin hyvät ihmiset, eikä kaikkia juttuja, jotka tv:ssä esitetään, tarvitse uskoa. Vielä päättäjille: menkää viikoksi hoitokotiin seuraamaan, kuinka kiireistä ja työntäyteistä vanhushoito voi olla. Jospa sitten tulisi lisää käsipareja laitoksiin.

      • 1 + 1 = 2

        Ihan tiedoksi vain, ei ole omaisten tehtävä hoitaa niitä asioita, jotka kuuluu
        hoitohenkilökunnalle! Omaisen kanssa voi käydä seurustelemassa, ottaa
        kotiin päiväksi tms., mihin omainen kykenee. Tässä taas yritetään nakittaa
        omaisille heille kuulumattomia töitä. Ei ole vanhuksen/omaisten syy, jos henkilömitouitus on pielessä vai olisiko sitten organisointi. Eräs hoitoalalla
        työskentelevä ystäväni kertoi, että hoitajat ehtivät ainakin hänen osastollaan
        olla Facebookissa ym. surffailua netissä. Joten olisiko peiliin katsomisen aika ja seurata miten työt on organisoitu, onko henkilömitoitus riittävä ja mitä hoitohenkilökunta työajallaan tekee. Miten käy niiden vanhusten, joilla ei ole
        omaisia tai ystäviä elossa, jotka tekisivät tämän "Lähkärin" mainisemat asiat.
        Haloo, ehkä kannattaa miettiä, kenelle niitä yhteiskunnalle kuuluvia töitä yritetään nakittaa ja varsinkin, kun itselläni on omakohtaisia kokemuksia läheisteni hoidon seuraamisesta, siis miten se ei ole onnistunut. Olen tosin auttanut sen mitä olen omalta liikuntarajoitteisuudeltani kyennyt, vaikkakaan se ei olisi minulle kuulunut (myös sellaisia toimenpiteitä, johon minulla ei missään tapauksessa ole koulutusta, mm. hengitysputken puhdistamista, lääkkeiden antamista jne.). Että aivokapasiteettia käyttöön eikä kannata katsoa yhdellä kiikarilla.

    • ajattelen

      Aivan, kohdistappa tuo itseesikin.Teehän tuotakin hoitotyötä kaikkien sääntöjen mukaan, niin olet itse loppu parissa vuosikymmenessä.
      Olettaen,että itselläsi on myös perhe ja lapset,jotka tarvitsevat omaa kapasiteettiäsi.
      Onko oikein uhrata itsensä ammattinsa vuoksi ?sen tuloksen tietää jokainen alalla ollut.
      Hoitajia on turha syyllistää,ei se helppoa ole tehdä rajoja siinä ,kun henkilökunnan puute on suurin syy.
      Palvelutaloissa ja hoitolaitoksissa asuvillakin:metsä vastaa niinkuin sinne huutaa.On myös vihaisia ja vaikeita vanhuksia niinkuin on nuoriakin.Usein vielä korostuu piirteet,niinkuin täälläkin kirjoituksista huomaa.
      Siinäkin olisi hieman miettimistä!

      • Ajattelen minäkin

        Tietenkin voidaan ajatella, että työ on niin raskasta, että on oikeutettu ajattelemaan, ettei tarvitse tehdä kaikkea "sääntöjen mukaan", koska voimat menisivät parissa vuosikymmenessä.
        Tietenkin voidaan ajatella, että työn tekeminen on oman itsensä uhraamista.
        Tietenkin voidaan ajatella, että kotielämä kärsii työn vuoksi.
        Tietenkin voidaan sanoa, että on hankalaa kun potilaat ovat vihaisia ja vaikeita. Heitä kohdellaan sitten sen mukaan. "Niin metsä vastaa...."

        Kaikesta huomaa, että alalle menevä ei ole tullut ajatelleeksi, että laitoksissa on ne potilaat. Jos niitä ei olisi, olisi työ paljon, paljon kevyempää ja suorastaan miellyttävää.
        Mutta ne potilaat... Jotkut ovat suorastaan vanhuksia.

    • Yhteisvastuu.

      Yhteisvastuu vanhuksista keräys 3.2.2012.

      Presidentti Sauli niinistön avajaispuhe, sekä piispa Irja Askolan puhe.

      Selaa sivuston aiheita, Niinistön puhe katsottavissa myös Yle Areenassa.

      http://yhteisvastuu.fi/fi/ajankohtaista
      --------

    • No, huh huh

      Itselläni on aivan ihana 84- vuotias vanhus ystävänä. Sukulaisia ei ole enää elossa. Hän asuu kotona ja pystyy siihen, kiitos ympärillä olevan ystävien tukiverkon. Hänelle viedään valmiit kotona valmistetut ruoat, kaupassa käydään kaksi krt vkossa. Siivous kerran vkossa. Apteekit ja muut asiat hoituu. Vanhus on täysissä ruumiin ja sielun voimissa, paitsi liukkaalla ulkoilu unohdettava rollaattorin kanssa. Seuraa yhteiskunnan menoa, lukee sanomalehden kannesta kanteen joka aamu. Persoonana hän on aivan ihana, terävä kuin partaveitsi, huumorintajuinen, kiinnostunut ja vireä. Häntä katsomassa on todella mukava käydä. Eniten tykkään kuunnella hänen kertomuksiaan menneiltä ajoilta. Hän ei ole vanhanaikainen vaan ymmärtää myös nykyaikaa, ei tuomitseva vaan kannustava. Ei ole sellaista puheenaihetta josta emme voisi keskustella. Omat isovanhempani ja vanhempani ovat olleet jo kauan taivaassa, kiitän nöyrästi, että olen saanut tutustua tähän vikinuoreen vanhukseen. Rakastakaa lähimmäisiänne

      • Huhuilija huhhuh

        No huhhuh.
        Minun mieheni on 82-vuotias, Hän ajaa autoa, hoitaa omakotitalon pihatyöt, hakkaa halkoja keäsmökillä, lukee lehdet ja seuraa uutiset.
        Hän on kiinnostunut ruuan laitosta, seuraa kokkiohjelmia ja kokeilee uusia reseptejä.
        Meillä ei ole muuta tukiverkkoa kuin siivooja, joka käyt 2 krt kuussa, tunnin ajan.

        Hänellä on sydänvaiva ja leikattu syöpä, josta sai puhtaat paperit 5 v. kuluttua.
        Toimeen tullaan, ja toivon, että kahden vuodenkin kuluttua ihan samaan tapaan, vaikka eihän sitä koskaan tiedä.

        Ikä ei ole ongelma. Nykypäivän hyväkuntoiseen ihmiseen ei saa lyödä "vanhus"-leimaa pelkkien ikävuosien perusteella. Sanalla on yhä ikävä kaiku ja tuo kuulijan mieleen alipainoisen ja kalvakkaan ihmisen, jota on kannateltava ja siirrettävä pyörätuolissa.
        Huhhuh ínkin "vanhus" on itsekseen elävä eläkeläinen, joka tulee toimeen rollaattorin ja kodinhoidon tuen avulla.
        Hän ei ole se vanhanajan vanhus, jota piti aikanaan hoitamalla hoitaa ja kohdella kuin hoilhottia.

      • No, huh huh
        Huhuilija huhhuh kirjoitti:

        Kotihoidon tukea ei tämä vanhus ole nostanut päivääkään...

        Merkillistä, että kirjoituksestani joku vetää herneen nenäänsä. Kateellisuusko nostaa päätään vai mikä ihme? Vanhus leima, no huh huh...? Olen itse ollut sosiaalilautakunnassa edesauttamassa, jotta kylämme vanhukset voivat ja saavat olla kotonaan mahdoollisimman pitkälle. Mielestäni inhimillisempää kuin laitokset.

    • No, huh huh

      ❤ Sitten kun en enää muista nimeäni.
      Sitten kun tämä päivä on sekoittunut eiliseen.
      Sitten kun aikuiset lapseni ovat kasvaneet muistoissani pieniksi jälleen, sitten kun en enää ole tuottava yksilö, kohdelkaa minua silloinkin ihmisenä.
      Välittäkää minusta, antakaa rakkautta, koskettakaa hellästi.
      Kello hidastaa, eräänä päivänä se pysähtyy kokonaan, mutta siihen on vielä aikaa.
      Antakaa minulle arvokas vanhuus. ❤

      - Tuntematon -

    • hope8

      Huom! Totuushan on että liika passaaminen alentaa vanhemman ihmisen omaa toimintakykyä joka edesauttaa vanhuksen toimintakyvyn alenemiseen joka tarkoittaa että vanhus menee huonompaan kuntoon miksi ihmisten on se niin vaikeaa ymmärtää ei hoitajat sitä tee kiusatakseen vanhuksia!

      • Laiskureita laulatta

        Siksi, kun entisaikaan hoitaja passasi eivätkä kaikki ole muuttaneet vieläkään käsillä olevalle vuodelle.

    • KAIKKI VANHENEE

      elämänkokemusta ei mikään voita.Ja kertoo paljon suomalaisten todellisesta luonteesta vanhusten hoito.kaikki ylimääräinen sijoitetaan nuoriin terveisiin perheisiin.

    • elv5

      Maahanmuuttajille kyllä syydetään rahaa, mutta ikäihmiset, jotka maan ovat rakentaneet, kärvistelevät leipäjonoissa ja hoitokodeissa! Oletteko muuten panneet merkille, että leipäjonoissa ei ole noita huntupäisiä Allahin h....a.

      • Jonotuslappu

        Kaikkia sinäkin jonoihin kaipaat!

    • Eläkeläinen

      30 vuotta elämää takana, tasapainohäiriö, muistiongelmia, epilepsiaa, veritauti johon piikkilääkitys 3 krt viikossa. v. 99 lakkas toimimasta opiskelemassa ollessani jalat ja kädet kun jouduin kolariin. Siitä tasapaino ym ongelmat. Sitten epilepsia myöhemmin, josta tuli omat ongelmat, ja yks aivoverenvuoto päälle joka vei muistia. Jotta Jeesus kuitenkin on ollut mun kanssa kaikissa jutuissa, kiitos Hänen huolenpidostaan!

    • näin työt tehdään

      Hoitokodissa oleva tuttavani on pyytänyt muutaman viikon ajan, että voisinko viedä hänelle aseen. Hän haluaisi ampua itsensä, koska henkilökunta ei tee mitään ns. sulkemisajan jälkeen. Osa hoitajista menee yöksi kotiinsa, paikalla olijat tekevät omia asioitaan tai nukkuvat.

    • surmanloukku1

      Palvelukodeissa liikuntakyvyttömiä on enemmän mitä omassa kodissa asuvia. Tämä johtuu palvelemisesta. Toiset tekevät kaiken vanhuksien puolesta eikä vanhukset saa liikuntaa ym. virikettä..

    • karmeeta8

      Kyllä kaikki ihmiset pitäisi automaattisesti lopettaa 60 vuotiaina.

      • Ällitälli

        Miksi? Minä olen elämäni kunnossa. Paaaljooon paremmassa kuin moni nuori, joka ei ymmärrä terveellisistä elämäntavoista mitään.

    • Nainen 43v.

      Kannattaisi ehkä ajoissa ottaa selvää oman paikkakunnan vanhuspalveluista.Ainakin isommissa kauoungeissa on vanhusten vuokra-asuntoja,joissa asutaan itsenäisesti,niihin saa apua vain tilaaamalla kotipalvelun eli kodinhoitajan (joka käy suurin piirtein ovella kääntymässä)Näissä on yleensä suhteellisen edullinen ruokala sekä harrastusmahdollisuuksia usein.mm.vesijumppaa..Sitten on yksityisiä palvelutaloja,joissa jokaisella oma asunto ja josta ostetaan palvelupaketti,tätä varten saa kelalta anottuna korkeimman hoitotuen.Kaupungin hoitopaikkoihin on yleensä vaikea päästä,vaikka olisi suurikin akuutti tarve.Turussa pääsee ainakin vain kotona jonottamalla,vaikkei siellä pärjäisikään.Useissa kaupungeissa on vanhuspalvelujen neuvontapiste.A-studion kesskustelu oli mielestäni epäasiallinen ja pinnallinen,outoa ettei palvelujen käyttäjiltä kysytä mitä he haluavat.Tuskin monikaan haluaa kitua ykssinään kotona kuolemaa odottaen!

    • Rakkaan isäni puolesta

      Isäni on ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevien hoitolaitoksessa, jossa vanhuksista huolehditaan. Ruoka on hyvää, hoitajat ihania, tilat mukavat ja asialliset. Oma huone on ja tekemistäkin juuri sopivasti. Isä on myös kuntoutunut hyvin ja omaa osallistumista tekemisiin lisätään jokaiselle asukkaalle kykyjen mukaan. Kun luen näitä kammottavia tarinoita vanhustenhuollosta, niin ihmettelen, voiko se olla totta vai onko isäni todellakin saanut lottovoiton päästessään tuonne?
      Joten on niitä hyviäkin paikkoja..
      Hoitotyö on rankkaa ja arvostan todella hoitajia. He kohtelevat vanhuksia tärkeinä ihmisinä. He koskettavat ja halaavat.
      Vierailemme usein isäni luona. Juttelimme aina myös muiden asukkaiden kanssa.
      Vanhukset ovat ihania, aitoja. Halattavan ihania!
      Kiitos hoitotyötä tekeville!

      • justiina 6

        Rakkaan isäni puolesta.
        Ihana positiivinen asenne sinulla.Näin pitäisi suhtautua kaikenikäisiin. Pois kateus ja vihamielisyys ikäerojen välillä.Elämän kaari ja elämän pituus ei ole itse päätettäviä asioita Siis eläkäämme niin kauan kun meillä on aikaa

    • siskon tyttö

      Niin, tuon käsityksen olen saanut itsekin vieraillessani palvelutalossa Helsingissä. Omaiseni asui omassa yksiössään ja kutsui vieraita yhteiseen ruokasaliin lounaallekin, ja viihtyi itsekin, ei toki kaikkien asukkaiden kanssa, mutta ystäviensä jotka olivat iloluontoisia kuin hän itsekin.

      Monet parjasivat talon tapoja silloinkin, eivät osanneet käyttää suihkun kraanoja, jolloin omaiseni kykeni auttamaan siinä.
      Eri asia on tietysti heillä. jotka vielä liikkuvat itse kaupungilla, ja ovat vain ajoittain huonokuntoisempia. Hän eli kuitenkin kauan palvelutalossa, oli kuollessaan yli 90 vuotias.
      Eikös nyt ollut jaossa vanhustyöhön kuitenkin 1,6 miljoona €, ehkä sillä voidaan pahimpaan tarpeeseen palkata hoitajia ja kylvettäjiä lisää.

    • fettu

      Vaikka et olisi ollut koskaan sairas, niin yhteikunta ja lakia hallitsevat pankit voivat ohittaa Suomen perustuslaissa kirjoitetut lakipykälät,.saamalla sinut vastuuseen vieraista veloista ilman velkakirjan esiintuontia, väitteellä, kantaja on luvannut maksa velat.Näin on tapahtunut minulle vastaväitteistä huolimatta. Ulosotot ovat jatkuneet vuodesta 1990 asti eikä lopusta ole tietoa.Ole kärsinyt puutetta ja ihmisarvon polkemisen sekä kodin menetysen

      • fetulle

        Ulosotto vanhenee 15 vuodessa. Tässä maassa ihminen saadaan kyllä sairastumaan myös " velkavankeuteen" tuomitsemisesta .Lakia voi tulkita monella tavalla.Jos velkoja on mennyt ulosottoon 90-luvulla, ne ovat vanhentuneet 2005.Pidä puolesi.

    • Kömpölö provo

      "Harmittaa tämä vanhuus,......
      kuulemma vanhuksia ei saa passata liikaa,

      kauhulla olen katsonu palvelutalossa"

      Sotkuisen tekstisi perusteella et itse ole vanhus, vaan näitä vanhuksia hoitava nainen.

      Miksi tekeydyt vanhukseksi?

      • harmittaa vanhuus

        voihan olla että joku pitää 74 vuotiasta nuorena, mutta harvemmin " hoitsuna " enään,
        voimat hiipuu kuntoilusta huolimatta, jaksaminen rajallista,
        päältäpäin katsottuna olen pirteä vanhus moneen muuhun verrattuna,
        mutta avuttomaksi tulo pelottaa tosissaan,
        olen vieraillu eri laitoksissa joten eroja on, luotan kunnalliseen hoivaan enemmän kuin yksityisiin,
        toivottavasti pysyn omatoimisena loppuun asti,
        toivottavasti luoja suuressa armossaan vei äkkiä arvaamatta pois kuten omat vanhempani aikoinaan,
        laitokset ovat täynnä vuode dementikkoja täysin avuttomia, sitä kohtaloa en tahtoisi omalle kohdalle,
        turhaan en valita, voimat hiipuu vääjäämättä, vaivat lisääntyy, syynä sepelvaltimotauti läppävikoineen, joten pelko avuttomuutdesta on aiheellinen ja tulevasta avun tarpeesta,
        kun poliittinen suuntaus on vain kiristää vanhustenki hoidosta, kuten varmasti olet julkisuudesta lukenu ja kuullu eri kanavien kautta,
        "kömpölö provo " ki tulee varmasti vielä vanhaksi itsekki, ole onnellinen jos vielä saat olla terve ja hyvävointinen, mutta ei kannata väheksyä huonokuntoisia vanhuksia kipuineen.

    • Irmeli

      Ei vanhuus mikään sairaus ole. Vanhalla ja nuorella on erinäisiä sairauksia. Kun ihminen on sairas, niin silloin ei jaksa eikä halua olla virkeä. Moni ikäihminen on virkeä ja virilli. Kuntosalit ja atk-luokat ovat pullolaan ikäihmisiä päivittäin. Ja jos on niin, että keho rapistuu, niin henkinen kasvaa. Tunnen paljon henkisesti viisaita ikäihmisiä.

    • tuleva yksinäinen va

      Luin tästä viestiketjusta kaikki viestit. Ihmettelen edelleenkin sitä, että miksi eutanasiaa ei sallita. Minulla on erittäin pieni suku ja vähän ystäviä. On erittäin epätodennäköistä, että sitten 20-30 vuoden päästä, kun minä olisin vanhainkoti-ikäinen niin että silloin enää olisi sitäkään hoitajamäärää kuin nyt.

      Eutanasiasta ei haluta herättää keskustelua. Toisaalta tabuna on myös vanhusten masennus ja itsemurhat. Toisaalta pidetään hengissä väkisin täysin dementoituneita loppuvaiheen vanhuksia, vaikka moni muu jää hoitamatta resurssipulan takia. Miksi ei tähän yhdistelmään puututa? Mihin niitä resursseja ohjataan ja mikä on oman tahdon merkitys? Samaa hoitohenkilökunta pulaa on myös esim. alkoholisti-, mielenterveys- ja nuorten hoidon puolella.

      • Makriina ek

        Kuinka ja kuka tekisi päätökset asiassa?
        Tunnekuohussa tehty päätös kaduttaisi ehkä sitten, kun terveys kohenisi tai asiat muuten paranisivat.
        Koska päätös olisi niin lopullinen, ettei sitä voisi enää perua?

        Suomen itsemurhaluvut ovat isot. Eutanasia lisäisi niitä entisestään, vai katsottaisiinko eutanasia omaksi kuolinsyykseen?

        Eikö mieluummin tulisi suunnata varat ja toiminta elämänlaadun parantamisen kuin sen ennenaikaiseen päättämiseen?

      • Tieto ja taju uupuu
        Makriina ek kirjoitti:

        "Ennenaikaiseen päättämiseen?" Kyllä se mielestäni on päättynyt, jos makaa vihanneksena monta vuotta laitoksen petissä. Se ei ole elämää, että muut tekevät puolestasi kaiken - siis KAIKEN - jotta se siitä "elämänlaadusta". Hus heti pitkäaikaisosastolle ja silmät sekä korvat auki ja mieli valloilleen.

    • en juo

      alkoholi aiheuttaa masennusta, näin se vaan on..

      • Juoda pitää kyllä

        Alkoholi aiheuttaa myös monta muuta dementoivaa sairautta. Myös pitkäaikainen, hoitamaton masennus voi dementoida. Mutta alkoholittomia nesteitä pitää juoda päivittäin 2-3 litraa, jotta nestetasapaino yms. pysyy kondiksessa.

      • on jo paljon
        Juoda pitää kyllä kirjoitti:

        Alkoholi aiheuttaa myös monta muuta dementoivaa sairautta. Myös pitkäaikainen, hoitamaton masennus voi dementoida. Mutta alkoholittomia nesteitä pitää juoda päivittäin 2-3 litraa, jotta nestetasapaino yms. pysyy kondiksessa.

        Alkoholin aiheuttamille dementikoille on perustettu Saloon hoitopaikkoja, jopa pysyvää hoitoa tarvitseville. Viis-kuuskymppiset eivät oikein sovellu tavallisille vanhainkotipaikoille kahdeksankymppisten kanssa elämään.

      • Eri viat
        on jo paljon kirjoitti:

        Niin: 50 - 60 -vuotias, joka on pämpännyt koko ikänsä, lienee samassa kunnossa kuin 80 - 90 -vuotias dementikko. Hmmm; tai väärin, yleensä paljon, paljon pahemmassa. Ja siksi eivät sovellu tavallisen sairaan kanssa samaan hoito- tai hoivapaikkaan. Viina vie järjen lisäksi myös mielen, joten yleensä alkoholidementti kuuluisi psykogeriatriselle osastolle.

      • mitä juomat maks?
        on jo paljon kirjoitti:

        Alkoholin aiheuttamille dementikoille on perustettu Saloon hoitopaikkoja, jopa pysyvää hoitoa tarvitseville. Viis-kuuskymppiset eivät oikein sovellu tavallisille vanhainkotipaikoille kahdeksankymppisten kanssa elämään.

        Seurasin erästä kotiseutuni kamua. Pyrki saamaan jurrin päälle jokaisena päivänä vuodessa jos kuinkin mahollista. Runsaan 10 vuoden jatkuvan käytön jälkeen mies oli alkoholidementikko.
        Ei häntä ole näkynyt vuosiin täällä. En usko, että olisi elossa. Saattoi olla sellaset keenit, ettei viina olis sopinu.

    • Pettteri..

      Itse harrastan kakkaleikkejä. Tosi kiva leikkiä kakkaleilla, voidella vartalo ja naama, maistella jne. Upeaa vaihtelua normiseksiin, elämästä nauttien.

    • Lutwikki

      Täyshulluun ei dementtiakaan pysty!

      • huono vitsi,,,,

        lutwikki,,,,

        ONTUVA väite, ei mene vitsinäkään täydestä,

        dementtia on vakava sairaus, se aiheuttaa jopa hulluutta saisatuneessa,
        näkee harhoja, on sekava, ärtyny, ei hallitse omaa egoaan, johtaa hitaasti ja varmasti kuolemaan,,,,,,,

    • hevat

      ystävä hyvä,elämäsi on paljon helpompi,kun kateuden lopetat..
      Nyt lippu korkealle ja kädet ristiin ja häntä pystyyn.

      Päivämme on ihana....

    • Lähimmäiset usein

      pahimmin kärsivät silloin. Eihän se ite tajua mitään.

    • dementia on raskas -

      sairaus,

      edelliselle ,,,

      totta, omalla puolisolla alzhaimer on pitkällä, ei enään juurikaan reagoi , osaa vielä suutaan aukoa ja nielasta ruokansa kun ammatti ihminen syöttää,
      minulla sydän syrjällään hänen puolestaan,
      nytki kävin häntä kattomassa itku kurkussa olen usein yksikseni,
      vuosiaa kestävä piina on omailelle myös piinaa, suru aina päälimmäisenä päivästä päivään,
      nykyään usein mietin että voin kuolla ennen häntä,
      tai jos luoja suo kuollaan yhtäaikaa,
      olishan se kiva kun hautajaiset olis yhtäaikaa siinä jälkeen jäävät pääsis vähemmällä,
      kamalata tuntuu jos jään yksin, ja hänelle pitäisi hautajaiset järjestää, aivan pelottaa ajatus,

    • Koettelemus todella

      on hautajaisten järjestäminen rakkaalle, on suru puserossa sekä hänen takiaan että myös itsesäälikin päällä.

      • Mutta helpottava

        Jos "rakkaalle" on ollut sellaista sairautta poteva, joka dementoi, niin mitä suremista kuolemassa on? Se on vapautus maallisesta vaivasta, koska täällä jatkoa ei enää ollut.

        Kyllä ihmiset yleensä surevat vain ja ainoastaan omiaan, ts. läheisen kuolema koetaan juuri sen oman puseron kautta, ei laisinkaan lähtijän puolesta. Tänne jäävä kantaa ikävää, surua, vihaa ja ties mitä tuntemusta, lähtijä on niistä kaikista lopullisesti vapaa.

    • ....................

      tietenki suru on myös omasta itsestään, yksinäisyys pelottaa ketä tahansa,

    • Atolfia

      Ei ole SOTE hyvin tuolla Ruotsin puolellakaan. Katsoin tänään ohjelman Femmalta, joka kertoi sairaalasta kotiutetusta vanhuksesta, olkaleikkauksen jälkeen suoraan kotiin kovissa kivuissa. Vanhuksen tytär ja poika olivat todella huolissaan äidistään ja yrittivät saada häntä hoitoon johonkin sairaalan yksikköön, mutta ei minnekään häntä huolittu eikä kellään ollut aikaa tulla kotiin katsomaan potilasta.

      Aika lohdutonta oli tuon vanhuksen olo ja myös noitten hoitavien lapsien.

      Luulisi, että varakkaassa Ruotsissa asiat olisivat paremmin kuin meillä, mutta näytti olevan vielä huonommin.

    • texsanell1

      Niin Atolfia minäkin jäin sitä katsomaan. Liikuttavaa kuinka hän kaipasi tuntureille takaisin rauhaan ja hilaisuuteen. Tytär sai tosin rauhoitettua kipuilevan äidin, että saatiin siirrettyä saattohoitoon, mutta loppu olikin jo lähellä, ei kestänyt muuttoa edes.
      Ongelmahan vanhusväestön hoito on, kuunnellessa lääkäreitä ja hoitohenkilökuntaa, joka yksikkö aamu ja iltapartiot tekevät minkä voivat, mutta pitkäikäisyys ja monisairaus on hankala yhdistelmä.

      Tuo tapaus oli vain vaikeimpia esimerkkejä, on niitä osa vammaisia, on
      jälkeenjääneitäkin koko ihmiskirjossamme, mutta toivoisi niin, ettei joutusi kärsimään kovin niin monet. Varmaan he, jotka alalla ovat tekevät minkä kykenevät.
      Aikanaan oli itselläni vanhustyössä hyvä yhteispeli kunnan terveysviranhaltioiden kanssa, jotka tulivat apuun samana päivänä kun jouduin ilmoittamaan huonontuneesta tilanteesta.

      Tietenkin siinä joutuu painottamaan tilanteen vakavuuden, ja mahdolliset seuraukset potilaan kannalta, sekä oma riittämättömyys.

      • Armaksentytär

        Texsanell
        oletko hoitaja koulutukseltasi, kun olet hoitotyössä ollut?
        Minun kokemukseni hoitajista on se, että mitä enemmän koulutusta sen huonommat sosiaaliset taidot. Alimman koulutuksen saaneet, siivoojat mukaan lukien ovat
        ystävällisiä ja auttavaisia, mutta sairaanhoitajat ovat yleensä töykeitä ja oman
        arvonsa tuntevia ja kohtelevat muita huonosti. Heitä pelätään ja heistä kerrotaan kauhutarinoita.

    • mykäksi vetää asia -

      on hyvin ajankohtainen ja huolestuttava.

      Joku nostanu vanhan ketjun,
      pitkistä ketjuista ei löydä tuoreinta viestiä,
      suomi 24 saisi muutta jotenki näitä ketjuja että löytäisi sen viimeiseksi tuleen viestin,

      tämä on hyvin ajankohtainen viesti edelleen,
      avuttoman vanhusten asema on pelottava nyky yhteiskunassamme,

      olen juuri menettäny puolisoni pitkäaikaisen sairauden murtamana,
      itse olen vielä suhteellisen virkeä ja omatoiminen, mutta voimat hiipuu väistämättä jossain vaiheessa, ja avun tarve tulee ajankohtaiseksi, se aika pelottaa,

      toiveeni onki että saisi poistua tästä maailmasta haluamani ajankohtana,
      kivuttomasti omaan sänkyyn nukkuessa, siis nukkua vaan pois,
      puolisoni kohtaloa en tahdo omalle kohdalleni, hän oli täysin avuton toisten ihmisten varassa vuosia.

      nyt aurinko paistaa kutsuvasti, on kevät, ja kesän odotus on aivan ihanaa aikaa,
      tämän kevään sain vielä elämältä lahjaksi, nauttikaamme vielä siitä ajasta jonka voimme vielä itse elää , ja nauttia uudesta päivästä,

      toivotaan että päättäjät saa sotesotkun jokseenki järkevälle tasolle, ja saadaan vanhuksille kunniallinen hyvä hoito ja loppu sitten kun sen aika kulle tulee.

      • Matamimimmi

        Tämän ketjun ensimmäinen viesti oli otsikoitu:"Kun dementia iskee".
        Minun kohdallani huonomuistisuus on tullut hiipien, vähän kerrallaan.
        Sen on pystynyt huomaamaan ja pikkuhiljaa sopeutumaan. Tuntuu kauhealta ajatuskin, että joku tauti iskisi kuin slama kirkkaalta taivaalta.
        Onko muistin huononeminen edes sairaus tai tauti. Ehkä enemmänkin normaaliin vanhenemiseen kuuluva väistämätön ilmiö. Niinkuin liikunnallisesti ketteriä ihmisiä on paljonkin vielä meikäläisten iässä, niin on hyvämuistisia vanhempaan ikäluokkaan kuuluvia.
        Lohdullista on ainakin se, että menemme myötäeläen, toisiamme ymmärtäen tätä elämän ehtoopuolta, vaikka ei aina olisikaan "kivaa".
        Myönteistäkin tässä iässä on: Ei välitä enää kaikista sellaisista todellisita, tai kuvitelluista loukkauksista, mitkä nuorena harmittivat kyyneliin asti.
        Hymyillään kilpaa kevätauringon kanssa, ja odotetaan, että kesä toisi uutta iloa ja valoa tähän välillä todella tympeään ikäänymiseen:)

    • alotuksen tekijä --

      väsyny toipilas,

      Joku on nostanu keväällä tekemäni alotuksen ylös, asia tietenki on ajankohtainen tässäkin ikäluokassa,
      kerron kuitenki omia kuulumisia,
      puolisoni poistui tuonpuoleiseen maaliskuussa, hän sairasti yli kymmenen vuotta alzhaimer diaknoosin saatuaan,
      kuihtui lopulta pois, tauti on hyvin raskas kaikille osapuolille, sairaalle itselleen , omaisille ja lopulta laitoshoidossa hoitajilleen,
      suru vaivaa edelleen, varmaan elän loppuelämäni surun kanssa.
      Itse olen vielä hengissä, suhteelisen hyvässä kunnossa, kuitenkin tiedostan vointini hiipuvan pikkuhiljaa heikompaan suuntaan,
      askel lyheenee ja vauhti hiljenee, kävely pitää tehdä hitaasti, muuten pysähtyy kokonaan,
      johtuu sepelvaltimotaudista ohitusleikkauksineen ja läppävikoineen, se on luonnollista tässäijässä, ei me nuorruta enään,
      nyt olen antibiottikuurilla saatuani vyöruusun vaivakseni, lääkäri lohdutti että saadaan aisoihin, mutta hermokipua saattaa jäädä,
      nyt pähkäilen voinko ottaa flunssarokotusta , kun olen lääkekuurilla ja toi ruusu, se on pitkäaikainen vaiva sekin,
      nooh siitä kysyn terveyskeskuksesta loppukuusta hiukan ennen kuin rokotukset loppuu, jää nähtäväksi voidaanko mua rokottaa,

      ketjussa on paljon loistavan hyviä asiakllisia kommentteja aiheesta,
      kokemusta aiheesta näyttää olevan monen monella,

      meillä on yhteinen huoli tulevaisuudestamme, jokapäivä olemme lähempänä lopullista poismenoa,

      kaikkea hyää teille pirteät kanssa kulkijat.

    • Tämä ketju on erittäin hyvä ja antaa paljon ajattelemisen aihetta.

      Olen lukenut tästä aiheesta paljon,kun ystäväni miehellä on tämä tauti..
      niitä asioista,kun olen lukenut ,siellä kerrotaan --sairaalle on tauti hyvä,kun hä ei ymmärrä eikä pakota.Mutta hoitajalle kauheaa.

      Sinun rokotukseen ,kerron itse kerran otin sellaisessa tilanteessa rokotuksen , niinpä en ikinä enää,-sain pahimman flunssan kuin koskaan.... Ketju saisi olla mutta lyhempänä,jos joku osaa lyhentää olisi kiva.

    • ei vielä nimimerkkiä

      Eikö ylläpito voisi katkaista automaattisesti kun ketjuun tulee joka tietty pituus (80 kirjoitusta?) ja tarina jatkuisi samannimisenä mutta järjestysnumerolla 2. merkittynä? Ykköseen ei sitten enää voisi kirjoittaa.
      "Kun terveys pettää ja dementia iskee 2."
      Olisi helpompi seurata.

      • segertvarma

        Käyttämällä HOME ja END painikkeita viesti ketku kelautuu kyllä nopsaan loppupäähän, josta ne viimeksi kirjoitetut viestit löytyvät.
        On tullut sopeutumisen, jopa luovuttamisen aika monille mieluisille harrastuksille. Heikentynyt terveys ei enää niitä salli. Pitkät luonnossa samoilut tai pyöräretket. Eldankaa ne on jo.

    • Kyllä tuli pitkä rimpsu jännitysnäytelmää suomalaisten vanhustenhoidosta .
      En kestänyt puoliväliinkään . Kenessä vika , hoitaja pulaa ei olisi kun tulioita on pilvinpimein rajojentakaa . Siellä esm. etelänmaissa vanhuksille annetaan heille kuuluva ihmisarvo. Ja muutahan he eivät vaadikkaan . Eläinsuojelukin tuntuu Suomessa olevan paremmasa jamassa .
      Täälä Kodinhoitajia meidäntalossa on Heillä on Huivi hiustensa suojana --ja Hississä aamusella tapaan --ovat hyvin herttaisia ihmisiä . Talo missä asun on Ulkomailla - Teidän kotikielennekin monella on se Parjattu ruotsi -- mutta vanhukset sentää täälä saa arvoistaan hoitoa jos ovat sairaita vanhana - itse olen terve 80 ja kaikkeen positiivisesti elämään suhtautuva vanhus.

      • Sääliks käy

        joku tuolla ylempänä sääli niitä, joilla on vihaava omainen

        hoitajana.

        sanoi että eutanasia oli ollut paljon armeliaampaa

      • nestori x

        Terveyden rapautuminen iän myötä on kuitenkin hyvin monelle ihmiselle tosiasia. Harvat "onnekkaat" saavat lähes suorilta jaloilta ja saappaat jalassa poistua tuntemattomaan.
        Vuosi vuodelta saa todeta, että entisistä patikointimatkoista ja muistakin harrastuksista on nyt oikea aika luopua.
        Toistaiseksi itsellä on ollut kipuja aika vähän ja lääkkeetkin lieviä. Unirytmit hiukan heittelevät sen mukaan, miten on jaksanut liikuskella.

        Jaksellaan kaikesta huolimatta, ikäkansalaiset

      • hoitotestamentti
        Sääliks käy kirjoitti:

        joku tuolla ylempänä sääli niitä, joilla on vihaava omainen

        hoitajana.

        sanoi että eutanasia oli ollut paljon armeliaampaa

        Seuraavan hallituksemme aikana eutanasiaan otetaan lääkäreiden taholta terveempi, edistysmielisten maiden asenne.
        Myös hoitotestamenttien kasvu helpottaa kroonisesti sairastuneen potilaan kärsimysten lyhentämistä.
        Iäkkäät sukulaiseni saivat poistua ajasta kuukausia tai jopa vuosia kitumatta. Heidän tahtonsa toteutettiin, kun tiedettiin, ettei paramenemista ole odotettavissa.

      • ja unten maille

        Minusta ei olisi omaiseni omaishoitajaksi. Siihen tarvitaan SUURTA RAKKAUTTA, jota minulla ei ole. Ei sukumme miehillä ehkä kellään.
        Hatun reuhkan nosto niille tuhansille, jotka omaishoitoa jaksavat tehdä. Osa heistä ei saa mitään rahallista tukea, vaikka kunta säästää kymmeniä tuhansia euroja.

      • <3<3
        ja unten maille kirjoitti:

        Eivät kaikki omaishoidettavat ole dementoineita, vaan hoidon syy voi olla pelkka fyysinen.

        Rakkaus ja välittäminen voi hyvin säilyä monemminpuolisena.
        Selkeänä.
        Useinmiten puoliso toimii omaishoitajana, ei serkku eikä pikkuserkku.

      • .--.
        ja unten maille kirjoitti:

        Minusta ei olisi omaiseni omaishoitajaksi. Siihen tarvitaan SUURTA RAKKAUTTA, jota minulla ei ole. Ei sukumme miehillä ehkä kellään.
        Hatun reuhkan nosto niille tuhansille, jotka omaishoitoa jaksavat tehdä. Osa heistä ei saa mitään rahallista tukea, vaikka kunta säästää kymmeniä tuhansia euroja.

        "kymmeniä tuhansia euroja"

        Ei ainakaan vuodessa. Yleisin omaishoidon tuki lon alle 400 €/kk - verot, siis jos sitäkään..
        Ei siitä ainakaan vuodessa moista summaa kerry.

      • --------------------
        hoitotestamentti kirjoitti:

        Seuraavan hallituksemme aikana eutanasiaan otetaan lääkäreiden taholta terveempi, edistysmielisten maiden asenne.
        Myös hoitotestamenttien kasvu helpottaa kroonisesti sairastuneen potilaan kärsimysten lyhentämistä.
        Iäkkäät sukulaiseni saivat poistua ajasta kuukausia tai jopa vuosia kitumatta. Heidän tahtonsa toteutettiin, kun tiedettiin, ettei paramenemista ole odotettavissa.

        höpön höpön,

        ei kenekää elämää saa luhentää, vaan lähtöä pitää helpotta ettei tarvitse olla kipeä,

      • taas ramasoo
        .--. kirjoitti:

        "kymmeniä tuhansia euroja"

        Ei ainakaan vuodessa. Yleisin omaishoidon tuki lon alle 400 €/kk - verot, siis jos sitäkään..
        Ei siitä ainakaan vuodessa moista summaa kerry.

        kymmeniä tuhansia euroja

        Kattos toi noin, omaishoidon piirissä on monia tuhansia ikä- tai vammaishoidettavia. Kaikki eivät saa mitään korvausta tai tukea omaisensa hoidosta.

      • Riksisraksisruksisree

        Tosi on! Nimittäin se, että kaikki eivät saa omaishoidon tukea. Meille kävi niin, kun lääkärimme kehotti hakemaan. Hänen mielestään täytämme varmasti sen ehdot.

        Eräs naishenkilö käväisi lepuuttamassa jalkojaan, kyseli jotain ja sillä siisti.
        Lautakunta epäsi anomuksemme, ja anomuksen epäämisen syynä oli liitteenä naishenkilön laatima lausunto, jonka mukaan emme tarvitse kyseistä tukea.

      • Eivapaa

        JIIKOO:
        Valittaa voi, ja se maksaa 250 euroa!

    • Aloittaja kirjoitti vuosia sitten tekstinsä. Millainen on vointi tänään? Onko masennus hellittänyt?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      80
      2809
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      295
      1626
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1527
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1371
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      401
      1349
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      396
      1273
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1027
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      999
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      854
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      832
    Aihe