Pienille pehmo, suurille kova
Maisterilla tiedetään olleen hirveä muisti. Kun hän matkustavaisia Forssan linja-autoasemalla tullasi ja pummasi, aivokoppa tallensi asiakkaiden reissut, päämäärät ja perheolot. Hän oli hyvä haastattelija, armoton urkkija. Hän käsitteli uhrejaan niin, että mummolta hän ei ottanut aina markkaakaan mutta isokenkäiseltä ulosmitattiin kymppi kumminkin. Se oli raakaa meininkiä. Julkisella paikalla kaupunginhallituksen puheenjohtajakin sujautti setelin ja suhahti, että ”mene nyt perkele helvettiin”.
Forssan lehden toimitus muista maisterin ansiokkaana avustajana – oivallisten biologisten tekstien kirjoittajana. Jossakin vaiheessa välit katkesivat, kun paperilla tuli enemmän lasolia kuin asiaa.
Maisteri kosti senkin.
Kuinka ollakaan, muuanna kesäpäivänä Forssan Lehden uusi kesätoimittaja yhytti kaupungilla maailmaympärimatkaajan. Sillä oli hieno fillari, asianmukaiset varusteet ja se puhui gambridgea kuin vettä vaan.
Siitä tuli hieno juttu ja kuvakin kelpasi premille saakka. Painokone oli juuri lähdössä käyntiin, kun joku fiksu latomossa parahti:”JUMALAUTA, toi maailmanmatkaaja on MAISTERI!”
Hyvinkin kolmatta vuosikymmentä maisteri piti forssalaisia näpeissään. Kaikenlaiset huhuaallot kiersivät. Kymmenen aallokko nousi kun kerrottiin maisterin menneen naimisiin vanhoilla päivillään jossain pääkaupunkiseudulla. Tapaus lienee olut tosi. Pari viikkoa vihkimisen jälkeen maisteri ilmaantui Forssaan ja kertoi tulleensa avioliittolomalle hoitamaan bisneksiään. Niihin aikoihin tilaisuus oli otollinen – uusi vitosen kolikko.
Hän ei ollut mitätön. Mahdoton hän oli juuri niin pitkälle kuin sielu sieti.
Eikä yksikään saattaja itkenyt
Siunaustilaisuudessa nuori pappi ja lukkari osasivat suhtautua ammattiinsa asiallisesti; lyhyt puhe, vähät virret, kevyet mullat.
Forssan Alun veteraanijalkapalloilijat kantoivat vainajan hautaan (sosiaalitoimiston ympäripuhumina). Kukkia ei kertynyt muovikummulle paljon.
Tosiasiallisia saattajia taisi olla vain seitsemän; viisi viimeistä kaveria ja Marja ja Carita – äiti ja tytär...
Sosiaali-ihminen oli mukana työtään hoitamassa Forssan kaupungin puolesta ja yksi sopuli – lehtihenkilö tarkistamassa ettei Eero ja Eeron kaverit tee vielä haudan takaa jotakuta jekkua.
Hautapaikka on vanhan ja uuden siunauskappelin puolivälissä kahden tuuhean tuijan nurkalla. Hyvällä paikalla.
Siinä siunaustilaisuudessa maisterin viimeiset uskolliset – lievästi liikuttuneina – sanoivat, että pehmo se oli kuin perhosen siipi.
Ja tarvittaessa kova. Sillä perhosensiipi on sosiaalidemokraattiakin haavoittuvampi mutta etevämpi hoitamaan jämptisti kokoomuksen asiallista arkkua.
Siinä kun tihkusateessa astelimme pois maisemasta – hautausmaalta, jonka rinteille valkoiset lahtasivat kansalaissodassa puolituhatta punikkia, kysytyksi tuli maisterin nykyinen olotila.
”Oli se ylhäällä tai alhaalla, vartiohenkilö ei helpolla pääse.”
JUSSI RANTALA
(juttu julkaistu Turun Sanomissa 23.10.1994)
Maisterilla tiedetään olleen hirveä muisti. Kun hän matkustavaisia Forssan linja-autoasemalla tullasi ja pummasi, aivokoppa tallensi asiakkaiden reissut, päämäärät ja perheolot. Hän oli hyvä haastattelija, armoton urkkija. Hän käsitteli uhrejaan niin, että mummolta hän ei ottanut aina markkaakaan mutta isokenkäiseltä ulosmitattiin kymppi kumminkin. Se oli raakaa meininkiä. Julkisella paikalla kaupunginhallituksen puheenjohtajakin sujautti setelin ja suhahti, että ”mene nyt perkele helvettiin”.
Forssan lehden toimitus muista maisterin ansiokkaana avustajana – oivallisten biologisten tekstien kirjoittajana. Jossakin vaiheessa välit katkesivat, kun paperilla tuli enemmän lasolia kuin asiaa.
Maisteri kosti senkin.
Kuinka ollakaan, muuanna kesäpäivänä Forssan Lehden uusi kesätoimittaja yhytti kaupungilla maailmaympärimatkaajan. Sillä oli hieno fillari, asianmukaiset varusteet ja se puhui gambridgea kuin vettä vaan.
Siitä tuli hieno juttu ja kuvakin kelpasi premille saakka. Painokone oli juuri lähdössä käyntiin, kun joku fiksu latomossa parahti:”JUMALAUTA, toi maailmanmatkaaja on MAISTERI!”
Hyvinkin kolmatta vuosikymmentä maisteri piti forssalaisia näpeissään. Kaikenlaiset huhuaallot kiersivät. Kymmenen aallokko nousi kun kerrottiin maisterin menneen naimisiin vanhoilla päivillään jossain pääkaupunkiseudulla. Tapaus lienee olut tosi. Pari viikkoa vihkimisen jälkeen maisteri ilmaantui Forssaan ja kertoi tulleensa avioliittolomalle hoitamaan bisneksiään. Niihin aikoihin tilaisuus oli otollinen – uusi vitosen kolikko.
Hän ei ollut mitätön. Mahdoton hän oli juuri niin pitkälle kuin sielu sieti.
Eikä yksikään saattaja itkenyt
Siunaustilaisuudessa nuori pappi ja lukkari osasivat suhtautua ammattiinsa asiallisesti; lyhyt puhe, vähät virret, kevyet mullat.
Forssan Alun veteraanijalkapalloilijat kantoivat vainajan hautaan (sosiaalitoimiston ympäripuhumina). Kukkia ei kertynyt muovikummulle paljon.
Tosiasiallisia saattajia taisi olla vain seitsemän; viisi viimeistä kaveria ja Marja ja Carita – äiti ja tytär...
Sosiaali-ihminen oli mukana työtään hoitamassa Forssan kaupungin puolesta ja yksi sopuli – lehtihenkilö tarkistamassa ettei Eero ja Eeron kaverit tee vielä haudan takaa jotakuta jekkua.
Hautapaikka on vanhan ja uuden siunauskappelin puolivälissä kahden tuuhean tuijan nurkalla. Hyvällä paikalla.
Siinä siunaustilaisuudessa maisterin viimeiset uskolliset – lievästi liikuttuneina – sanoivat, että pehmo se oli kuin perhosen siipi.
Ja tarvittaessa kova. Sillä perhosensiipi on sosiaalidemokraattiakin haavoittuvampi mutta etevämpi hoitamaan jämptisti kokoomuksen asiallista arkkua.
Siinä kun tihkusateessa astelimme pois maisemasta – hautausmaalta, jonka rinteille valkoiset lahtasivat kansalaissodassa puolituhatta punikkia, kysytyksi tuli maisterin nykyinen olotila.
”Oli se ylhäällä tai alhaalla, vartiohenkilö ei helpolla pääse.”
JUSSI RANTALA
(juttu julkaistu Turun Sanomissa 23.10.1994)
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaiu pieru auran rantaan!!!