Anna Tapio

Pistin hakemusta menemään Anna Tapion sisäoppilaitokseen, ja pidän todellakin peukkuja, että pääsen sinne. Haluaisin kuulla ihmisten kokemuksia siitä koulusta. Kävin siellä viime viikon tiistaina tutustumassa, ja koulu vaikutti tosi mahtavalta paikalta, varsinkin teiniangsteille joita kiusataan koulussa. Sain kuulla oppailta jo ihan kivasti siitä paikasta, mutta haluaisin kuulla myös ulkopuolisten kokemuksia & mielipiteitä.
1259
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Anna Tapioon JOUDUTAAN, ei sinne kukaan halua.
Sinne joutuvat lapset, joiden vanhemmat haluavat päästä teinikakaroistaan eroon arkipäiviksi ja USEIN siellä vietetään myös viikonloppuja.

Tiedän samasta perheestä kaksi, jotka ovat peräkanaan joutuneet sinne, eivätkä ole kotiin enään koulun jälkeen muuttaneet vaan toiselle paikkakunnalle ammattikouluun/lukioon..

Sellainen 13 vuotta onkin ihan sopiva ikä muuttaa lopullisesti pois kotoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mansoner kirjoitti:

Pistin hakemusta menemään Anna Tapion sisäoppilaitokseen, ja pidän todellakin peukkuja, että pääsen sinne. Haluaisin kuulla ihmisten kokemuksia siitä koulusta. Kävin siellä viime viikon tiistaina tutustumassa, ja koulu vaikutti tosi mahtavalta paikalta, varsinkin teiniangsteille joita kiusataan koulussa. Sain kuulla oppailta jo ihan kivasti siitä paikasta, mutta haluaisin kuulla myös ulkopuolisten kokemuksia & mielipiteitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu