Terrieri kokeili hampailla jalkaan

lekkeilijänainen

Nuori mies ulkoilutti koiria, terrieri (mahdollisesti se rotu) kuitenkin kääntyi pojan taakse, hyppäsi jalkaani vasten ja kokeili hampailla taipeesta. Ei veri roiskunut ei, mutta kun sanoin miehelle asiasta, tuumasi vain kylmästi että "ei purrut". Se että ei itse näe taakse, ei tarkoita etteikö koira olisi kokeillut. Vaikka koiralla ei ole dobermannin ulkonäköä, kyllä sillä on hampaat silti.

Samoin kävi yhtenä kesänä rannalla, vanhemman naisen pieni terrieri raapi täysillä jalkojani takaa. Se että koira on pieni, ei tarkoita etteikö sitä voi kouluttaa ja pitää hihnassa. Ohituksissa se ei saa päästä käsiksi ihmiseen, kääntyessään sivulle tai taakse. Sitten pidetään hulluna, kun toinen valittaa että koira kokeili hampailla. Koiralle riittää siihen muutama sekunti aikaa!

Harmittaa että jotkut eivät tiedosta, mitä pikkukoira tai muunkin kokoinen voi puuhailla selän takansa. "Ei meidän kiltti koira mitään tee". Sitten katsotaan kieroon, kun sanoo. Ei ole mukava tunne kun joku laittaa hampaat jalkasuonelle ja puristaa, kyllä siinä säikähtää. Tosi typerä tunne tulee, kun ei voi suojautua sellaiselta. Pitää varmaan kulkea ilmeettömänä ohi, etteivät vaan koirat sekoa lopullisesti.

Varmaan "kiva" kun tulevat seuraavan kerran vastaan.

14

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • snakun isäntä

      >>Tosi typerä tunne tulee, kun ei voi suojautua sellaiselta.

      • iholle taitaa käydä

        Meilläkin koira säikähtää samoin kun minä, kun yhtäkkiä juostaan melkein iholle ja sitten ihmettelevät että miksi koira haukahtaa.

        Jännä ettei itselle ole koskaan noin käynyt, että ohi mennessä koira yrittäisin puraista, niin no pidän väliä koiriin, kun niitä on itsellä useampia ollut. Eli vikaa ei ole vain koirissa.


      • sori mutta

        En mennyt ihan vierestä, vaan kävelytiellä laidalla ohi, siitä ei voi hypätä ojaan.


      • no niin

        "Mutta jos joku äkkiarvaamatta vierestä säntää juoksuun, vahinko voi sattua."

        Vahinkoa ei pidä sattua, ja sen kokoinen koira pitäisi olla hallinnassa helposti mikä ulkona oli. Omistajan vastuulla AINA. En ole juossut missään vaiheessa. Hihnasta pääsee koira kääntymään helposti, jos siinä on yhtään mittaa ja tie on kapea.


    • 6+10

      Kouluta se koira niin ettei se säntäile ihmisten perään ...kyllä viettäänkin koiran koulutettua saa ja pitää kouluttaa edes noin perusjuttu !

      • snakun isäntä

        Kyllä olisi ihmistenkin syytä kouluttaa itseään sen verran, että osaisivat olla säntäämättä aivan koiran vierestä, ainakaan takaa päin, jolloin isännällä/emännällä ei ole mahdollisuutta kohtaamiseen varautua. Sopu sijaa antaa.


      • logiikkaa?

        Miten minä koulutan sen nuoren miehen koiran? En mitenkään. Kyllä hänen pitää oma koiransa kouluttaa! Tai vanhempien.


      • huh2
        snakun isäntä kirjoitti:

        Kyllä olisi ihmistenkin syytä kouluttaa itseään sen verran, että osaisivat olla säntäämättä aivan koiran vierestä, ainakaan takaa päin, jolloin isännällä/emännällä ei ole mahdollisuutta kohtaamiseen varautua. Sopu sijaa antaa.

        Minä en sännännyt vierestä!! Enkä takaa, vaan edestä ja sivulta. Koira karkasi hihnan kanssa tyypin taakse. Typerää saivartelua. Suututtaa joidenkin asenne, että vika on aina muussa kuin hihnan päässä. Ensikerralla soitan poliisille jos koskemattomuuttani loukataan. Tehkää lakialoitteita ettei koirat pääse kiinni!!


      • korjaus
        huh2 kirjoitti:

        Minä en sännännyt vierestä!! Enkä takaa, vaan edestä ja sivulta. Koira karkasi hihnan kanssa tyypin taakse. Typerää saivartelua. Suututtaa joidenkin asenne, että vika on aina muussa kuin hihnan päässä. Ensikerralla soitan poliisille jos koskemattomuuttani loukataan. Tehkää lakialoitteita ettei koirat pääse kiinni!!

        "Enkä takaa, vaan edestä ja sivulta"

        En siis kävellyt takaa. Kävelin normaalivauhtia, koko ajan sama vauhti oli. Säntääminen on oma terminne.


      • Pieni vinkki
        korjaus kirjoitti:

        "Enkä takaa, vaan edestä ja sivulta"

        En siis kävellyt takaa. Kävelin normaalivauhtia, koko ajan sama vauhti oli. Säntääminen on oma terminne.

        ihan vastaisia tilanteita varten: Yskäise. Näin edelläkulkeva kuulee että joku on tulossa. Tai no, nykyään kyllä koiria näytetään kusetettavan iphone päässä ja järki jäässä.

        Mutta aina ei ilmankaan niitä kulkiessa huomaa jos joku tulossa takaa.


      • snakun isäntä
        huh2 kirjoitti:

        Minä en sännännyt vierestä!! Enkä takaa, vaan edestä ja sivulta. Koira karkasi hihnan kanssa tyypin taakse. Typerää saivartelua. Suututtaa joidenkin asenne, että vika on aina muussa kuin hihnan päässä. Ensikerralla soitan poliisille jos koskemattomuuttani loukataan. Tehkää lakialoitteita ettei koirat pääse kiinni!!

        Typerä olet sinä itse. Minä en ole arvuutellut, miten sinä olet tehnyt, olen puhunut kohtaamistilanteesta yleisesti. Saat rauhassa suututella, mutta vikaa kyllä voi olla myös juoksijoissa. Varsinkin, jos asenteet ovat sinun laisesi.

        Mitä lakialoitteisiin tulee, niin minä olen tällä palstalla useassa kommentissa ehdottanut, että Suomessakin olisi, monen muun maan (Iso-Britannia, Tanska, Norja) tapaan syytä kieltää kieltää muutama iso/vahva/vahvapurentainen = vaarallinen rotu.


    • fgfgjgjgjg

      Kummallista että olet saanut vain aina pienen koiran ja aina terrierin "kimppuusi"..

      Hiukan epäuskottava tarina..

      itseni perään ei ole tullut kuin rotikka(jonka mies onneksi sai pysähtymään) ja schipperke. Ja yksi pirullinen kissa.. puri oikeasti jalkaan kun silitin. :)

      Yleisimmin keskikokoiset seropit rynnii päälle kun menen polkupyörällä.

    • ohitus kuntoon

      Sanonta "sopu sijaa antaa" on erittäin hyvä muistaa. Kaikilla meillä on oikeus käyttää jalkakäytäviä, niin kävelijöillä, juoksijoilla kuin koiran kanssa kulkijoillakin - sekä fillareilla, mikäli kyseessä on pyöräilijöille sallittu kevyen liikenteen väylä. Toisten kulkijoiden huomioiminen on ensiarvoisen tärkeää. Lähtökohtaisesti kaikilla on oikeus siihen omaan koskemattomuuteensa.

      Koiranulkoiluttajille ei ole yli-inhimillisiä kykyjä havaita esim. takaa tulevia juoksijoita tai fillareita. Kun siis ohitatte koirakkoa (oli se mistä suunnasta hyvänsä) niin tehkää itsenne huomioduksi esim. soittamalla fillarin kelloa tai yskäisemällä. Kun koiranulkoiluttaja huomaa ajoissa ohittajan hän voi antaa hyvin sitä tilaa ohitukselle.

    • Kyllä tuo iha klassisia "eihän meidän koira" tapauksia, joita sataa iholle joka viikko joka kylässä: shoppaillaan elukoita eikä oteta vastuuta omasta saati koiran käytöksestä.
      Montakohan kertaa vastaantuleva koira on ohitettuaan livahtanut taakse ja näykännyt takaa päin vaikka omaa koiraani, kun vastaantulija on kuljettanut pitkällä hihnalla koiraa eikä seuraa lainkaan koiransa tekemisiä. Oman koirani äänetön, neutraali ohitus varmaan provosoi niin paljon että pitää päästää rakki näykkimään kintereistä? Hännän alta reikä tuijotti niin pahasti että piti käydä kiinni????
      Valitettava tosiasia että pitäisi olla silmät selässäkin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      189
      1316
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      50
      711
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      251
      612
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      590
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe