Maksoin taksin luonnossa

Rtå

Tulin baarista ja otin asemalta taksin. Muo oli panettanut koko illan mutta koska olin kaverini kanssa liikentessä en uskaltanut iskeä ketään miestä baarista. Taksikuski oli kohtuullisen hyvänäköinen ja mielikuvitkseni alkoi laukkaamaan. Rupesin kaivelemaa käsilaukkuani ja valehtelin kuskille että olin hukannut kukkaroni. Kuski kysyi rauhallisesti että oliko mulla rahaa kenties kotona ja että kortit olis hyvä kuolettaa pikaisesti. Vastasin että en tiennyt oliko meillä kotona yhtään rahaa.
Hetken päästä kysyin voisinko maksaa jollakin muulla tavoin. Vieläkään kuski ei tajunnut tilannetta vaan ehdotti että voisin maksaa pankkitililleen. Päätin olla suorapuheisempi ja ehdotin suoraan että voisin maksaa luonnossa.
Kuljettaja antoi myöntävän vastauksen. Ainoa ongelma oli mieheni joka oli kotona.
Kerroin sen kuskille ja hän ehdotti että hoidettais homma auton takapenkillä. Kuski ajoi jollekin syrjäiselle parkkipaikalle jossa hän tuli vieereeni takapenkille.
Aloin heti suutelemaan hänta ahneesti ja kohta tunsin hänen kätensä haneeni alla hyväilemässä mun pimppiä skukkahousujen ja pikkuhousjen päältä.
Kourin hänen etumustaan ja avasin vetskarin ja kaivoin munasa esiin. Vedin sukkahousut niin alas kuin pistyn ja menin hajareisin hänen syliinsä, raotin pikkuhousjani ja ohjasin munan sisääni. Olinpikkaisen hnkalaa ahtaassa autossa ja skkiksetkin oli vähän tiellä. Rupesin ratsastaa ja kohta kusiki jo laukesi sisälleni. Jatkoin kuitenkin ratsastamisen ja tunsin kuinka spermat valui ulos liikeiden tahdissa. Ehdin itskin laueta ennenkuin hänen munansa vetostui.
Kuskin housut, mun pikkuhousut ja vähän hameestakin oli spermassa. Vedin sukkahousut ylös, kuski asetteli munansa housuihin ja nousi autosta ja siirtyi ratin taakse ja jatkettin hiljasina matkaa. Paikalla missä kuski oli istununt panon aikana oli kannsa sperma läikkä.

20

18867

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juuj uu

      surkee avioliitto!! ja kertomus..!!??

    • Suhari45

      Kyllä mullekkin on ehdoteltu, mutta vastasin isukin ohjeen mukaan, "Ettei ole antaa noin suuresta takaisin"

    • juupaseipäs80

      toi on tosi tavallista.

      Ajoin ite taksia aikanaan. Moni nainen tekee samalla tavalla.

    • Maxi kusgi
      • Maxi kuszi

        Tamaa olla rasizmi. musta ei sa. valkone sa :-€


    • kirotusvihree

      skukkahosut.ehhehe,spermaläkä

    • svssfrgtgr

      Tulin kakkosesta a otin asemalta taksin. Muo oli pierettänyt koko illan mutta koska olin kaverini kanssa liikentessä en uskaltanut iskeä ketään miestä baarista. Taksikuski oli kohtuullisen hyvänäköinen ja mielikuvitkseni alkoi laukkaamaan. Rupesin kaivelemaa käsilaukkuani ja valehtelin kuskille että olin hukannut pilluni. Kuski kysyi rauhallisesti että oliko mulla rahaa kenties kotona ja että kortit olis hyvä kuolettaa pikaisesti. Vastasin että en tiennyt oliko meillä kotona yhtään rahaa.
      Hetken päästä kysyin voisinko maksaa jollakin muulla tavoin. Vieläkään kuski ei tajunnut tilannetta vaan ehdotti että voisin maksaa pankkitililleen. Päätin olla suorapuheisempi ja ehdotin suoraan että voisin maksaa mäkkärissä.
      Kuljettaja antoi myöntävän vastauksen. Ainoa ongelma oli mieheni joka oli kotona.
      Kerroin sen kuskille ja hän ehdotti että hoidettais tino auton takapenkillä. Kuski ajoi jollekin syrjäiselle parkkipaikalle jossa hän tuli vieereeni takapenkille.
      Aloin heti suutelemaan hänta ahneesti jkyrvälle a kohta tunsin hänen kätensä haneeni alla hyväilemässä mun pimppiä skukkahousujen ja pikkuhousjen päältä.
      Kourin hänen etumustaan ja avasin vetskarin ja kaivoin homon esiin. Vedin sukkahousut niin alas kuin pistyn ja menin hajareisin hänen syliinsä, raotin pikkuhousjani ja ohjasin munan sisääni. Olinpikkaisen hnkalaa ahtaassa autossa ja skkiksetkin oli vähän tiellä. Rupesin oksentaa ja kohta kusiki jo laukesi sisälleni. Jatkoin kuitenkin ratsastamisen ja tunsin kuinka spermat valui ulos liikeiden tahdissa. Ehdin itskin laueta ennenkuin hänen munansa vetostui.
      Kuskin housut, mun pikkuhousut ja vähän hameestakin oli spermassa. Vedin sukkahousut ylös, kuski asetteli munansa kakkoseen ja nousi autosta ja siirtyi ratin taakse ja jatkettin hiljasina matkaa. Paikalla missä kuski oli istununt panon aikan

    • Kusi laukeaa? wtf?

      Rupesin ratsastaa ja kohta kusiki jo laukesi sisälleni. Ö____ö

    • biggy123

      what if any girl want to ride a nice cock , i live alone and here is the contact [email protected]

    • Anonyymi

      "Ainoa ongelma oli mieheni joka oli kotona."

      Miten luokittelet oman miehesi ongelmaksi, jos sua panettaa? Ennemmin olisi luullut, että menet reippaasti kotiin ja ilmoittanut miehellesi, että tekee mieli ja ryhtynyt toimiin.

      • Anonyymi

        Miestä ei ole panettanut minun kanssa moneen vuoteen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miestä ei ole panettanut minun kanssa moneen vuoteen.

        Se ei ole mikään ongelma koska hän tietää millainen horo olen, ja että annan kaikille jotka vaan haluaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miestä ei ole panettanut minun kanssa moneen vuoteen.

        Ei minunkaan kanssa enää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei minunkaan kanssa enää.

        Entä taksikuskia?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miestä ei ole panettanut minun kanssa moneen vuoteen.

        Se on naapurinmiehenkin eduksi, himokkaita pikapanoja piisaa ;)


    • Anonyymi

      Sit avasit oven ja laskit kissan ulos... Hoh...hoijaa...

      • Anonyymi

        Mitä runkkari huokailee?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä runkkari huokailee?

        Runkkarilla tuli aivot ulos sperman mukana!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä runkkari huokailee?

        Runk Kari 🤣


    • Anonyymi

      Tulin illalla liikematkalta Helsinki-Vantaalle. Ilta oli jo pitkällä. Kuski kysyin haluaisinko maksaa luonnossa. Kaveri oli ehkä parikymppinen. Puhui hyvää suomea. Ihan musta kaveri. Itse olen tavallinen keski-ikäinen kantasuomalainen mies.
      Maksoin luonnossa. Mulle se oli eka kerta kun sain munaa peppuuni.
      Pidin siitä. Hämmentävä kokemus.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      611
      2213
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1088
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      23
      1065
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      927
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      855
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      85
      833
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe