Olen 11 vuotias tyttö. Omistin 4 vuotiaana vielä villakoiran joka annettiin pois. Se tuska oli sietämätöntä. Olin niin nuori vielä silloin. Se koira oli ystäväni, rakkaani ja kaikki kaikessa minulle. Siitä on pian 8 vuotta kun koirani annettiin pois, mutta itken silti yleensä sitä rakastani muistellessa. Omistan kyllä taas 2 lemmikkiä. Ne auttavat minua pääsemään asiasta yli. Mutta miten pääsisin asiasta kokonaan yli? Minulla on vaan niin suuri ikävä sitä. Koira lähti perääni ja juoksi 15 km että löytäisi minut. Pitkien etsintöjen jälkeen se löytyi. Siitäkin on kauan mutta muistan sen. Koira rakasti tosiaan minua. Sen huomasi. Mutta auttakaa minua miten pääsen asiasta yli. :C
Entinen koirani, vieläkin itkettää
hyppymyyrä
6105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Voi Sinua! Olet tosi tunteellinen ihminen ja siksi vieläkin muistelet koiraasi. Minullakin oli pienenä yli neljäkymmentä vuotta sitten villakoira, jota rakastin hyvin paljon. Hän on vieläkin muistoissani. Ikävä loppuu aikanaan, mutta koira pysyy aina muistoissa.
Voisitko keskustella tästä ikävästäsi jonkun aikuisen kanssa? Jos et halua puhua vanhempiesi kanssa voit puhua asiasta jollekin muulle aikuiselle vaikka kouluterveydenhoitajalle - puhuminenkin auttaa.
Puhu vanhemmillesi. Hehän koiran poisantoivat jostain syystä. Ja tunnet itsesi petetyksi vaikka tuskin edes muistat koiraa kuin kuvien kautta. Koiran poisantaminen voi aiheuttaa hylätyksi jättämisen tunteen jms.
Todellisuus tuon ikäisenä 4v.menee usein sekaisin ja värittyy. Ja luulet monta asiaa todelliseksi vaikka ei olekaan.
Vanhempien kanssa keskustelu auttaa laittaa asian järjestykseen :)
Voit myös vanhempien kautta ottaa selvää mitä koiralle tapahtui..
Koira.on kunnossa ja elää vielä. Olen käynyt katsomassa sitä kahdesti ja ehkä pian kolmesti. Koirasta on jäänyt paljon muistoja ja seikkailuita. Koira ulisi käytävällä kun sitä vietiin entisten omistajiwn luo sen veljen seuraan. Syy miksi annoimme sen pois oli muutto.
Heppoinen oli syy :(
Juttele vanhemmillesi miten asian koet. :)
hyppymyyrä minulla on ihan sama juttu,pari kk sitten jouduin antamaan koirani pois ",(koska muutto ja minun pitää mennä opiskelemaan) josta ehti tulla parasystäväni,enkä kuvittelisi päiviä ilman sitä,mutta näin kävi. Suren sitä vielä tänäkin päivänä,vaikka siitä ei montaa kk ole,äitini valittaa minulle,että siitä pitäisi jo päästä yli ja valittaa minulle,kuinka se oli VAAN koira..minulle se tekee pahaa,sillä se ei ollut vaan koira,vaan se oli parasystäväni,itkenkin vähän väliä ja unettomia öitä on monta,mutta koita puhua vanhemmillesi tai jollekkin toiselle vaikka ystävällesi. Sillä minä en voi puhua vanhemmilleni,heille se oli vain pelkkä eläin ja riesa..että pistää vihaksi..
No johan on... otan todella osaa sinunkin tapaukseen. Mutta eikö tullut mieleen suunnitella jo ennen koiran ottoa, mitä tehdä, kun lähdet opiskelemaan ja muutat mahdollisesti toiselle paikkakunnalle? Koiraa kun ei pitäisi ottaa suunnittelematta oikeasti KUNNOLLA, niin, että on valmis pitämään siitä huolta koko sen eliniän ajan. Ja eikö koiran otostakeskustella myös vanhempien kanssa, jos asut vielä kotona? Anteeksi, mutta en ymmärrä laisinkaan tuollaista ajatusmaailmaa, että "muutan, annan koiran pois." Asia olisi ollut ennalta ehkäistävissä tai järjesteltävissä hyvällä suunnittelulla jo ennen koiran ottoa. Olisit ottanut koiran mukaasi opiskelupaikkakunnallesi. Jos olisit ollut lemmikinhankinnasta yhteismieltä vanhempiesi kanssa, olisivat he pitäneet koirasta huolta alkuperäiskodissasi. Omituista. Hyvin.