Huh, huh. Ensimmäinen kokopitkä romaani on työstön alla. Kirjoittanut olen koko elämäni, työssänikin perustuu käytännössä kirjoittamiseen – tosin virallisiin asiakirjoihin, pöytäkirjoihin ja muistioihin. Tekstin tuottaminen ei ole koskaan ollut minulle ongelma. Gradujakin on tullut elämän aikana väsäiltyä kolme kappaletta.
Sain inspiraation kirjasta viime vuoden syyskuussa ja lähdin kirjoittamaan sitä vauhdilla. Tekstiä syntyi nopeasti ja ajattelin ensimmäisen version valmistuvan kevääseen mennessä. Nyt ollaan helmikuussa, eikä ensimmäinen versio ole lähellekään valmis. Eikä se ole sitä vielä pitkään aikaan. Vasta nyt tajuan, kuinka valtava urakka kirjan kirjoittaminen on. Uskomaton muokkaustyö, uusia ideoita tulee jatkuvasti, jonkin asian lisääminen muuttaa toista jne. Kirjoitan joka ilta 1-2 tuntia lasten mentyä nukkumaan, viikonloppuisin hieman enemmän. Se ei riitä mihinkään!
Kaikille kirjan koskaan kirjoittaneille (on se julkaistu tai ei) iso hatun nosto! Sitten vielä isompi hatunnosto Väinö Linnalle ja Kalle Päätalolle ja muille suurille, jotka ovat kirjoittaneet tiiliskivensä ilman nykyaikaisia tekstinkäsittelyohjelmia. Jäätävä työ!
Sen minkä tässä kirjoittamistyössä on oivaltanut on, että homma on suurimmaksi osaksi sisusta kiinni. Istua koneen ääreen illasta toiseen, tavata samoja lauseita uudelleen ja uudelleen, muokata, oikolukea ja kirjoittaa päivästä – kuukaudesta toiseen.
Jokaiselle kirjaa kirjoittavalle kovasti tsemppiä!
Sain inspiraation kirjasta viime vuoden syyskuussa ja lähdin kirjoittamaan sitä vauhdilla. Tekstiä syntyi nopeasti ja ajattelin ensimmäisen version valmistuvan kevääseen mennessä. Nyt ollaan helmikuussa, eikä ensimmäinen versio ole lähellekään valmis. Eikä se ole sitä vielä pitkään aikaan. Vasta nyt tajuan, kuinka valtava urakka kirjan kirjoittaminen on. Uskomaton muokkaustyö, uusia ideoita tulee jatkuvasti, jonkin asian lisääminen muuttaa toista jne. Kirjoitan joka ilta 1-2 tuntia lasten mentyä nukkumaan, viikonloppuisin hieman enemmän. Se ei riitä mihinkään!
Kaikille kirjan koskaan kirjoittaneille (on se julkaistu tai ei) iso hatun nosto! Sitten vielä isompi hatunnosto Väinö Linnalle ja Kalle Päätalolle ja muille suurille, jotka ovat kirjoittaneet tiiliskivensä ilman nykyaikaisia tekstinkäsittelyohjelmia. Jäätävä työ!
Sen minkä tässä kirjoittamistyössä on oivaltanut on, että homma on suurimmaksi osaksi sisusta kiinni. Istua koneen ääreen illasta toiseen, tavata samoja lauseita uudelleen ja uudelleen, muokata, oikolukea ja kirjoittaa päivästä – kuukaudesta toiseen.
Jokaiselle kirjaa kirjoittavalle kovasti tsemppiä!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jaan tunteesi.
...ja esikoisen jälkeen se ei muutu ainakaan helpommaksi.
Tiedän, mitä tarkoitat. Itsellä oli vielä vuosi sitten kova into päällä. Kirjoitin todella lyhyessä ajassa, usko tai älä, neljä täyspitkää romaania. Mitään en ole julkaissut, tuskin julkaistaankaan. Nyt olen tilanteessa, että olen aloittanut uusia kirjoituksia, mutten saa itseäni samaan kurinalaisuuteen, jonka avulla kirjoitin edelliset juttuni. Valmista saadakseen olisi tosiaankin kirjoitettava tunti illassa, kaksi parhaassa. Ei vain ole voimia kirjoittaa. Ehkä kirjoitin liikaa, nyt en enää jaksa. Valmiit teokset vaativat kaikki muokkausta, en vaan saa mitään tehtyä.
"Istua koneen ääreen illasta toiseen, tavata samoja lauseita uudelleen ja uudelleen, muokata, oikolukea ja kirjoittaa päivästä – kuukaudesta toiseen."
Hehehe, sehän on Sisyfoksen myytti. Ihminen tekee sinnikkäästi jotain hullua tai kiskoo rekeä metsässä tai asettelee kiviä keljun lutin käskystä.
Mieleeni nousi tänä aamuna vertaus kirjaijaksi havittelemisen ja urheilun välillä. Jos haluaa maratonjuoksijaksi, ei riitä, että katselee muita maratonjuoksijoita ja puhuu, että aikoo itsekin sellaiseksi. On harjoiteltava päivittäin, juostava, juostava. Maraton on lopputuote. Ja sitten valmistautumaan seuraavaan maratoniin.
Jos aikoo kirjoittaa, on luotava kirjoittamisen rutiini. On kirjoitettava. Itse en vielä ole siihen pystynyt. Kirjoittelen netissä, tuhlaan aikaani ja sanojani.
Löytyihän tämä ketju kun sitä hetken hain. Meinasin kommentoida jo aiemmin, mutta se jotenkin silloin jäi. Nyt tuli kuitenkin uusi tilaisuus, kun saavutin oman pikku esikoisraapustukseni kanssa eräänlaisen virstanpylvään. Pakko oli tapauksesta ottaa "printscreenit" että jää edes jotain muistoksi jos jonain päivänä hermostun ja deletoin koko höskän.
http://aijaa.com/9MRtTG
Sanamäärä ei toki ratkaise mitään, eikä tuo ole tarinallisesti tai muutenkaan mikään kohokohta, mutta onpahan sentään 150 000 sanaa kirjoitelman varsinaisessa muokkausversiossa, ja kolmen-neljän vuoden työ. 100 000 lisää niin aletaan olla jo lähellä maalia. Mielipuolinen urakka.
Aloittajan kanssa olen täysin samaa mieltä kirjoitustyön haastavuudesta, mutta myös siitä että sen palkkio jää takuulla vaivaan nähden mitättömäksi. Aloittaja oli ruvennut urakkaansa viime syksynä, minä joskus 2008-2009, ja tuntemukset pitkälti samat. Itse asiassa jopa niin että nyt työn mittavuuden tietäen en enää siihen ryhtyisi. Keksisin jonkun toisen kivan harrastuksen iltojen ratoksi.
Omat kirjoitustottumukseni ovat myös iltapainotteiset. Työpäivinä tulee naputeltua tunnista kahteen, ja siinä ajassa ehtii yleensä saada puolesta sivusta sivuun tavaraa aikaiseksi (Times, fontti 12, riviväli 1). Ei riitä mihinkään. Seuraavana päivänä vielä yleensä poistan tai ainakin muokkaan siitä isoimman osan. Aina ei tiedä edistyykö tarina enemmän eteen- vai taaksepäin.
Dude... 250 000 sanainen esikoisteos: that´s insane!! Oma 70 000 sanan näpertelyni alkaa tuntua finninaamaisen teinin kouluaineelta. Tuollainen sanamäärähän vastaa palttiarallaa 1000 sivuista romaania.
Otan hattuni päästä, kumarran nöyrästi ja toivotan onnea. Tuollaisen urakan päässä soisin sinulle kustannussopimuksen.
T: ketjun aloittaja
250 000 sanainen teos vastaa n. 1200 sivuista romaania.
Kiitos toivotuksesta, samaa sinulle.
Itse en ole pahemmin miettinyt tulevan (ehkä) kirjan pituutta. Sivumäärään vaikuttaa kuitenkin aika paljon kirjasinlaji, fonttikoko, sivukoko, riviväli, yms. En usko että kukaan lähtisi tuota omaa pökälettä 1000 sivuisena julkaisemaan. Onhan esimerkiksi Taru Sormusten Herrassa jonkun tiedon mukaan noin puoli miljoonaa sanaa, ja pituus itse tarinalla "vain" 950 sivua. Tämä siis tuossa yhteisniteessä, jossa kaikki osat samoissa kansissa.
Paljon vaikuttaa kirjan fyysiseen pituuteen genre ja tarinan laajuus. Itselläni genre sama kuin TSH:ssa, taitaa yleisesti olla se pisin mahdollinen, ja laajuuskaan ei paljoa jää.
Monesta paikasta olen lukenut, että joku tuollainen 70-80 tuhatta sanaa olisi aika ihannepituus romaanille. Siihen määrään kun saisi napakan ja toimivan tarinan...
sanojen muuttaminen sivuiksi on kai vaikeampaa kuin merkkien muuttaminen sivuiksi.... montako merkkiä siinä 250 000 sanan tekstissä on?
150 000 sanaisessa. Arvio oli sata tuhatta lisää ennen valmistumista. No joo, tällä hetkellä mittari näyttää noin 151 500 sanaa, ja merkkejä aika tarkalleen 1 000 000. Mitä tuosta nyt tulisi jos tahti jatkuisi samana... 1,65 miljoonaa?
paljonko numeroita on siinä Knausgård sarjassa ?
Kukakohan ensimmäiseksi yltää kirjoittamaan sellaista tekstiä,
vai onko sitä samaa jo joku suomalainen kirjoittanut.
En siis ole lukenut vielä yhtäkään niistä kirjoista, oletteko Te muut? Kannattaako edes aloittaa ?
häh ?
Laskin joskus huvikseni muutaman kirjan sivujen sanamääriä. Noissa kirjoissa sanamäärä vaihteli ka. 190 - 250 sanaa sivulla. Tietenkin sivuilla, joilla on paljon napakkaa dialogia, on sanoja huomattavasti vähemmän.
Em. kvantitatiivisella (täysin aukottomalla, luotettavalla ja yleistettävällä) menetelmällä suorittamani tutkimuksen mukaan, normikirjan (onko olemassa normikirjaa?) sivulla on noin 210 sanaa. Poikkeuksena ovat siten nuo TSH:n kaltaiset giganttisanamäärällä varustetut kertomukset. Niiden fonttikokoa on pakko alkaa pienentämään, jottei kirjan paksuus yllä miehille tarkoitetun: Kuinka Ymmärrät Naista -oppaan paksuuteen.
http://www.apachefoorumi.net/index.php?topic=63303.0