Taskuvarkaat Teneriffa

Jäi hieman ikävä kuva Teneriffan eteläosasta kun anastettiin rahakukkaro repusta Montana Chayofi vaelluksen taukopaikalla. Kun hetkeksi laski repun maahan ihaillessa hienoja maisemia ja keskustellessa paikalla olleiden muiden suomalaisten kanssa. Varkaita oli monella suunnalla ja paikalla, jossa vähiten sitä odottaa.
Americas poliisissa on suuri joukko ulkomaalaisia tekemässä ilmoituksia varkauksista, jotka sattuneet tuolla alueella. Palvelu poliisissa hidasta ja vieraan kielen taito heikko.
31129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Nuo varkaudet on tosi kurjia. Olemme nyt vuoden sisällä olleet eteläisellä Teneriffalla kahteenkin kertaa. . Ensimmäisellä kerralla ajatteli aluetta suhteellisen turvalliseksi, kunnes samalla matkalla kuuli hotellin portilla asiakkasiin hyökänneistä ryöstäneistä. Toisella kertaa piti olla varovaisempi.
Espanjassa on paha työttömyys, mutta osa näistä varkaista ja ryöstäjistä on maahan tulleita, joita pyöri riesaksi asti alueella.
Mainitsemasi alue on ilmeisesti tunnettu "ammattilaisten" piirissä.

Äänestä

Totta on, että ikäviä tapauksia. Sitä tuntee itsensäkin hölmöläiseksi, kun menettää lompakkonsa. Minulle ei onneksi ole koskaan Kanarialla näin tapahtunut, mutta tiedän kyllä tapauksista. Sensijaan Prahassa ratikassa tungoksessa minulta vietiin napitetusta reisitaskusta lompakko ja tunsin itseni todella hölmöläiseksi, kun annoin rosvon viedä lompakkoni. En oikein vieläkään ole asiaa antanut itselleni anteeksi, vaikka lompakossa tosin ei ollut kuin vajaa 100 €, mutta ajokortti, pankkikortti ym. papereita. Kyllä muuten harmitti!

Äänestä

Reisitasku ei ole oikea paikka tosiaan säilyttää lompakkoa eikä selkäreppu puhumattakaan käsilaukku.
Suomessakin naiset esm. kaupassa jättävät käsilaukkunsa ostoskärryyn ja kääntävät selän kastellakseen tavaroita hyllystä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kale12 kirjoitti:

Jäi hieman ikävä kuva Teneriffan eteläosasta kun anastettiin rahakukkaro repusta Montana Chayofi vaelluksen taukopaikalla. Kun hetkeksi laski repun maahan ihaillessa hienoja maisemia ja keskustellessa paikalla olleiden muiden suomalaisten kanssa. Varkaita oli monella suunnalla ja paikalla, jossa vähiten sitä odottaa.
Americas poliisissa on suuri joukko ulkomaalaisia tekemässä ilmoituksia varkauksista, jotka sattuneet tuolla alueella. Palvelu poliisissa hidasta ja vieraan kielen taito heikko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu