Suomen ja Euroopan talous on todella huterassa kunnossa. Tilanne on järkyttävä ja Suomi haavoittuvaisempi kuin koskaan aiemmin. Kilpailukykymme on rapistunut, eläköitymisen aikaansaama kestävyysvaje painaa raskaana niskassa, ja lisäksi kansainvälisen talouden taantuma hidastaa meidänkin talouskasvuamme. Moni suomalainen näkee odotushorisontin harmaana – kansalaisen mieli on ankea. Moni kysyy: Voiko poliitikkoon enää luottaa? Ja onneksi suomalainen on aina tiukan paikan tullen antanut sen luottamuksen äänestämällä. Valtiopäivät on avattu. Nyt meidän on aika ansaita kansalaisten luottamus.
Perussuomalaiset kiinnostavat lähellä ja kaukana. Ansioksemme on luettu, että toimme politiikan takaisin politiikkaan. Nyt haluamme palauttaa myös uskon Suomeen, suomalaisen työntekijän ja yrittäjän kykyyn menestyä sekä kotimaassa että maailmalla. Uskomme, että Suomi kestää ja pärjää.
Eurokriisi ei katoa
Eurokriisi ei tänäkään vuonna katoa mihinkään. Meidän on nyt kirkastettava tämä soppa.
Eurooppalaisuus ei voi tarkoittaa sitä, että meidän on osallistuttava jokaiseen EU:n lypsy-yritykseen hievahtamatta. Kevään kuluessa euroalueen on ratkaistava, pelastammeko Kyproksen pankit. Euroopan parhaana veroparatiisina itseään markkinoiva Kypros kinuaa bruttokansantuotteensa kokoista apupakettia. Perussuomalaisten linja on selvä: Suomen kansaa ei voi pakottaa veroparatiisien paijaamiseen. Pian nähdään, löytyykö linjallemme kannattajia.
EU:n budjettineuvotteluissa hallitus syväjäädytti Suomen EU-maksut pysyvästi korkealle tasolle, maksuhelpotusta hakematta. Samalla se sulatti harvaan asuttujen alueiden tuet. Parempi olisi ollut valita Soinin-Cameronin-linja.
Omaishoidon tuen maksaminen siirrettävä vihdoin Kelalle

Vastaukset 7
Vanhimmat
Onhan eri kannanotot kuin maan virallisissa uutissa on annettu.
Timo Soinillako on piireissänne ainoa oma uutiskanava?
"Suomen ja Euroopan talous on todella huterassa kunnossa.
Tilanne on järkyttävä ja Suomi haavoittuvaisempi kuin koskaan aiemmin.
Kilpailukykymme on rapistunut, eläköitymisen aikaansaama kestävyysvaje painaa raskaana niskassa, ja lisäksi kansainvälisen talouden taantuma hidastaa meidänkin talouskasvuamme.
Moni suomalainen näkee odotushorisontin harmaana – kansalaisen mieli on ankea. Moni kysyy: Voiko poliitikkoon enää luottaa?
Ja onneksi suomalainen on aina tiukan paikan tullen antanut sen luottamuksen äänestämällä. Valtiopäivät on avattu. Nyt meidän on aika ansaita kansalaisten luottamus.
Perussuomalaiset kiinnostavat lähellä ja kaukana.
Ansioksemme on luettu, että toimme politiikan takaisin politiikkaan.
Nyt haluamme palauttaa myös uskon Suomeen, suomalaisen työntekijän ja yrittäjän kykyyn menestyä sekä kotimaassa että maailmalla.
Uskomme, että Suomi kestää ja pärjää.
Eurokriisi ei katoa!
Eurokriisi ei tänäkään vuonna katoa mihinkään. Meidän on nyt kirkastettava tämä soppa.
Eurooppalaisuus ei voi tarkoittaa sitä, että meidän on osallistuttava jokaiseen EU:n lypsy-yritykseen hievahtamatta.
Kevään kuluessa euroalueen on ratkaistava, pelastammeko Kyproksen pankit.
Euroopan parhaana veroparatiisina itseään markkinoiva Kypros kinuaa bruttokansantuotteensa kokoista apupakettia.
Perussuomalaisten linja on selvä: Suomen kansaa ei voi pakottaa veroparatiisien paijaamiseen.
Pian nähdään, löytyykö linjallemme kannattajia.
EU:n budjettineuvotteluissa hallitus syväjäädytti Suomen EU-maksut pysyvästi korkealle tasolle, maksuhelpotusta hakematta.
Samalla se sulatti harvaan asuttujen alueiden tuet.
Parempi olisi ollut valita Soinin-Cameronin-linja."
Kyllä päättäjillä pitäisi olla jämäkkyyttä pitää oman maan puolta paremmin.
Heille olisipitänyt tehdä selväksi ennen kokousta, että nousua ei saa tulla.
Parempi valmistelu olisi ollut tarpeen!
Dementtiaa on saman jankutus kuukausikaupalla...
Vai onko sittenkin kokonaisvaltainen Alzheimer
Wiljami Alzheimer... kenties?
Tuntuuko muutenkin siltä että jotakin ollaan viemässä sinulta muutakin kuin Suomea? Kuuluuhan taudin kuvaan sekin nähdä uhkia kaikkialla.
Jätähän jo äänestäjien värvääminen Perussuomalaisille, kyllä täällä päätämme itse mihin äänemme annamme, kun sen aika on.
että joku panee sinut äänestämään mielensä mukaan?? :DD