Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Hyrylässä -94

HUOM! Tarina on tositapahtumaan perustuvaa fiktiota. Nimiä ja tilanteita on ehkä muutettu, tapahtumapaikka on oikea. Tarina on aikaisemmin julkaistu myös koodi.net -sivulla. Pahoittelen kirjoitusvirheitä. -Kertoja73

Olin juuri viettänyt alokasryhmäni kanssa ensimmäiset yöt metsässä leirillä Hyrylän kallioilla. Kun -93 lähdin armeijaan ajattelin, etten todellakaan olisi sielä kun ne välttämättömät kuukaudet, mutta jotenkin ajauduin Auk:iin ja jäin tekemään ne täydet 11 kk. Pidin siitä, että minulla oli oma ryhmä ja oma tupa johdettavanani ja että alokkaat olivat myös oppineet luottaamaan minuun kun oli tarvis. Muutenkin armeija oli paljastunut paljon mainettaan paremmaksi paikaksi ja nautin kyllä suurimman osan ajastani siellä.

Varusteet oli palautettu jo patterille, nopea huolto siellä johdetusti tehty ja ne, jotka lomille pääsisivät, tekivät jo kovasti valmisteluitaan sen suhteen. Itse jäisin oman ryhmäni kanssa viikonlopuksi ginekseen ja meillä ei ollut mihinkään kiire. Sauna, joka oli ruokalan talossa, oli varattu käyttöömme vielä pariksi tunniksi ja jo metsässä yöllä minulta oli varmistettu, että porukasta joka jäi gineen halukkaat pääsisivät varmasti saunaan. Tietysti minulla oli myös omat intressini sen varmistamiseksi, että näin todella tapahtuisi.

Miellyttävä tehtävä porukan saunavuoron valvojana oli siis jätetty minulle ja vaikken ollutkaan ainoa ryhmänjohtaja, joka jäisi viikonlopuksi kiinni, olin ainoa joka halusi saunaan. Komensin ginesporukan saunavuoron patterin eteen kolmiriviin samalla kun muista tuvista kuului muutamia pilkkahuutoja näille raukoille, jotka jäisivät paitsi tyttöystävistään ja dokausreissuista kavereiden kanssa. Saunapussit pakattuina kundit juoksivat patterin eteen ja nopean järjestäytymisen jälkeen marssimme muutaman sata metriä saunaan.

Pukutila Hyrylässä oli aika pieni, joten jäin suosiolla viimeisten joukkoon. Innokkaimmat alokkaat tungeksivat pukuhuoneessa vähentäen vaatteitaan. He ryntäsivät suihkuihin ja saunan lauteille ja sain seurata sitä kaikea sivusta. Huoneen täytti likaisista miehistä lähtevä hien haju ja halusin hetkeksi vielä ulos raittiiseen ilmaan. Palasin pihalle muutaman alokkaan seuraksi tupakkapaikalle, vaikken itse polttanutkaan.
   ”Ei taida herra alikersanttiakaan kauheesti napata jäädä ginekseen?”, kysyi yksi alokkaista hymynkare suupielessään. Hän oli toisen alikersantin tuvasta, enkä tietänyt tämän nimeä.
   ”No ei tää nyt niin kamalaakaan ole”, vastasin siihen. ”Tuskin meitä paljon täällä viikonloppuna kiusataan kun on oman patterin skappari viikonloppuna vahdissa myös. Saadaan varmaankin olla aika lalla omissa oloissamme ja vapaalla, mitä nyt nää pakolliset toimet hoidetaan. Sitä paitsi saadaan heti näin alkuun käydä leirin päälle saunassa, ja vaikkei nyt saunakaljoja olekkaan niin onhan tää ihan mukavaa näinkin.”
Alokas hymyili ja tumppas tupakkansa. Oltiin viimeiset tupakkapaikalla.
   ”Totta. Ihan kivaahan tää tuntuu olevan.”
   ”Mitäs jos sitten sinne saunaan...?”

Pukuhuoneessa oli jo miehiä tulossa takaisinpäin. Likaisista miehistä lähtenyt tunkkainen haju oli hiukan hälvennyt ja huoneen täytti nyt kostea suihkuhuoneesta tuleva samppoon ja hoitoaineen tuoksu. Nopeimmat tekivät jo lähtöä takaisin patterille.
   ”Alokkaat menevät sitten suoraan takasin patterille.” komensin, ”Ryhmänjohtajat siellä päästävät sodeen ja muihin touhuihin sitten kun katsovat sen aiheellikseksi.”
   ”Kyllä herra alikersantti!” kuului vastaus useammastakin suusta.

Riisuin vaatteeni ripeästi ja kaappasin mukaani tarvittavat pesuaineet. Vasta nyt huomasin unohtaneeni hoitoaineen kaappiini patterille. Lainaisin sitä joltain alokkaalta, jos se olisi mahdollista. Muuten täytyisi olla vain ilman, mikä ei täällä todellakaan olisi ensimmäinen kerta. Kaikki suihkut olivat juuri sillä hetkellä varattuja, joten jäin suihkunpenkille odottamaan. Yritin istua penkillä mahdollisimman välinpitämättömänä, mutta katseeni seurasi koko ajan suihkussa peseytyviä ja touhuavia miehiä ympärilläni. Ajatus lähti väkisin harhailemaan ja sain tehdä oikein kunnolla töitä, ettei kyrpäni olisi antanut minua ilmi siinä penkillä istuesssani.

   ”Haluaako herra alikersantti suihkuun tässä välissä niin pääsee myös saunomaan?” Ääni herätti minut ajatuksistani ja kun käänsin katseeni huomasin saman alokkaan, joka oli puhunt kanssani tupakkapaikalla seisovan yhden suihkun vieressä ja katsovan minua hymyillen.
   ”Kiitos. Mietinkin jo pitääkö tässä koko ilta istua kylmällä penkillä.” naurahdin takaisin ja siirryin suihkun alle. Alokas sai samalla hetkellä viereisen suihkun ja jäi siihen peseytymään. Sivusilmällä katsoin kaveria lähemmin hänen peseytyessään. Hän oli muutamaa senttiä lyhyempi kuin minä, raamikas kaveri. Sängelle ajetun tukkansa kanssa hän toi mieleeni venäläisen sotavangin tai vastaavan, samanlaista rujoa komeutta hänessä oli. Kaveri oli myös ilmeisen hyvin varustettu, reilunkokoinen kyrpä roikkui pallien päällä hiukan ehkä pesusta turvonneena, terska kauniisti esinahan alla piilossa. Hän ei ollut kovin karvainen ja ne karvat jotka jalkoväliään komistivat olivat väriltään vaaleat.

Suljin suihkun ja siirryin saunan puolelle. Muutamat viimeisistä alokkaista vielä istuivat lauteilla ja runsaan löylyn heittämisen johdosta lämpötila saunassa ei ollu liian kuuma. Siirryin istumaan aivan toiseen laitaan kiukaan lähelle, jonka luona istuvat alokkaat kuuliaisesti ja pyytämättä tekivät minulle tilaa. Keskustelu rönsyili naisista ja panemisesta myös muihin asioihin, palatakseen taas pikaisesti sen asian ääreen mikä yleisesti eniten tämän ikäisiä miehiä viikonloppuisin kiinnosti. Miesten äänistä kuului selvä pettymys siihen, miten paska säkä oli käynyt kun he joutuivat näin metsässä vietetyn viikon jälkeen vielä olemaan viikonlopun kasarmilla. Sanomatta mitään minua hiukan hymyilytti. Itsekin joskus alkuaikoina yhtä dramaattisesti suhtauduin viikonloppuihin, mutta jo nyt jaksoin olla välittämättä mokomasta, armeijassa kun oltiin niin tehtiin vaan niin kuin käskettiin.

Heitin hiukan vettä kiukaalle ja sain näin kolme alokasta lähtemään. Enää muutamat jäivät urheasti istumaan. Usein jäin tarkoituksella viimeiseksi saunaan, sain näin hetken omaa aikaa nauttia olosta saunan lämmössa ja ehkä vetää käteen. Runkkaaminen oli tänäänkin mielessäni ja odotellessani sitä kun kaverit lähtisivät pois päätin käydä välillä peseytymässä. Käänsin suihkun kuumalle ja peseydyin, alokkaat alkoivat hiljakseen lähteä takaisin patterille. Useimmilla oli jo kiire sodeen kahveille tai mahdollisia vieraitaan tapaamaan. Huuhtelin ja käänsin suihkun kylmälle ennen siirtymistäni saunaan.

Lauteilla ei ollut enää ketään. Vihdoinkin sain oman rauhan! Istuin ylimmälle lauteelle saunan toiseen päähän jalat levälleen. Miesten äänet kuuluivat pukuhuoneesta ja viimeiset vielä touhusivat suihkussa, mutta mielikuvitukseni oli jo sen verran kauan ollut kahlittuna, etä se alkoi jo väkisin vaikutaa kyrpääni. Se paisui nopeasti enkä voinut olla puristamatta sitä. Mielihyvä täytti mieleni ja suustani pääsi tahtomattani heikko ääni. Viimeinen suihku pesuhuoneessa sammui – ja samalla saunan ovi aukesi ja alokas astui sisään.

Hätkähdin, ehkä liiankin selvästi, kun yritin nostaa toisen jalkani lauteelle pystyssä sojottavan paisuneen kyrpäni eteen. Alokas oli sama jonka kanssa olin jutellut aiemmin.
   ”Anteeksi herra alikersantti, tarkoitus ei ollut pelastyttää.”
”Ei se mitään.” sain sanotuksi.”Jätetään nyt se herroittelu kuitenkin jo pois, eihän täällä saunassa mitään arvomerkkejä kuitenkaan ole.” sanoin ja nostin toisenkin jalkani lauteelle eteeni. Alokas istui suoraan vastapäätä ja nosti molemmat jalkansa lauteelle mutta niin leveälle, että näin varmasti kaiken mitä hänen jälkovälissään oli. Hänen kyrpänsä oli selvästi paksumpi kuin äsken suihkussa ja vaikka yritin kuinka nopeasti katsoa sitä olen varma, että hän huomasi silmieni liikkeen. Hän levitti polviaan hiukan leveämmälle ja risti kätensä polviensa päälle. Uskaltauduin tekemään samoin, vaikka tunsin katsomattakin, ettei kyrpäni ollut äskeisestä vielä läheskään kokonaan laskenut. Raotin polviani hiukan ja hänen katseensa laski välittömästi jalkoväliini. Hän piti sen sielä muutaman sekunnin ja nosti sen sitten kohdatakseen katseeni.

   ”Toivottavasti sä et sen takia lopettanu kun mä tulin sisään,” hän sanoi nyt selvästi hymyillen. Hänen silmänsä suorastaan loistivat, niin kauniit ne olivat. ”Mulle jäis paha mieli jos sä et jatkais tota loppuun vaan sen takia kun mä istun tässä. Vois jopa käydä niin, etten sais unta sen takia. Joutuisin vielä valvomaan ens yön.” Samalla kun hän sanoi niin hänen kyrpänsä alkoi hiljalleen paisua ja nosti nyt tasaista vauhtia päätään yhä ylemmäksi. Samoin teki mun oma kyrpäni, levitin jalkojani leveämmälle ja laskin ne alemalle lauteelle niin, että kyrpäni kunnolla pääsi nousemaan. Kaveri mua vastapäätä otti kalustaan kiinni kädellään ja huokasi mielihyvästä.

   ”Mä luulen, että mä en voi sallia sitä, ettet sä sais yöllä nukuttua. Mun varmaan täytyy jatkaa sitä mitä äsken olinkin tekemässä.” Tunsin, kuinka hengitykseni kävi jo hiukan kiihkeäksi ja katkonaiseksi. Tartuin kyrpääni oikealla kädelläni ja aloin hiljalleen vedellä esinahkaani edes takaisin. Tunnelma saunassa oli latautunut; mä en voinu uskoa, että mua vastapäätä istui yks mun alokkaistani kyrpä kädessään, jalat levällään ja veti käteensä. Samalla mua kiihotti kamalasti se, kuinka mä alikersanttina sain kokea jotain tällasta.

   ”Mä olisin joka tapauksessa illala vessassa tai lenkillä joutunu vetään kuivat. Niin koville otti toi leiri.”, alokas sanoi ja kiihdytti hiljalleen tahtiaan. Mä tein samoin. Hengityksemme kävivät jo aika voimakkaina ja jos suihkuhuoneeseen nyt tulisi joku ei sille varmaan jäisi epäselväksi mitä saunassa tapahtui.
”Mä ylensä hoidan hommat täällä saunassa tai sitten suihkussa patterilla kun teille alokkaille on huudettu hiljasuus. Sillon ryhmänjohtajat usein käy suihkussa, kun saa ola rauhassa ja tehä mitä lystää. Sit tunnin hiljasuuden jälkeen se ei oo enää välttämättä turvallista kun sinne saattaa tulla joku teistä.” Seurasin katseellani miehen kättä kun se liikkui pitkin kivikovan kyrvän vartta. Terskan kärki kiilsi ja oma kaluni tuntui kuumalta ja kovalta kuin joku rautatanko.

”Tekee hyvää kun saa katsoa sua kun sä runkkaat.” sanoin sille. Kaveri hymyili ja vastasi kiihdyttämällä tahtiaan entisestään.
”Mä laukeen ihan pian. En kestä enää pitkään.”
”Oota hetki, mä tuun kans pian.” Nojasin hiukan taaksepäin ja laskin samalla jalkojani alas lauteilla. Pallini roikkuivat nyt vapaasti lauteen reunan yli ja olin todella lähellä laukeamista. En hetkeksikään irrottanu katsettani mua vastapäätä istuvasta alokkaasta, sen kyrvästä ja silmistä, jotka puolestaan seurasivat omia liikkeitäni koko ajan.

   ”Vittu mä laukeen ihan just!” alokas sanoi ja huohotti rajusti.
   ”Mä myös. Just... nyyyyyt! Aaaah!” Lensin joka puolelle. Vatsalleni, rintakehälle ja kaulalle, osa lensi naamalle saakka ja tunsin miltä oma spermani maistui kielelläni. Katsoin vastapäätä istuvaa kaveria kun hän laukesi vatsalleen aina vaan uudestaan ja udestaan. Hän oli hiukan sulkenut silmiään, mutta katsoi minua silti koko ajan silmiini. Hän huohotti ja näin kuinka hänen rintakehänsä nousi ja laski ja kiilsi spermasta ja hiestä. Alokas hymyili minulle koko ajan ja nautin tilanteesta täysin rinnoin.

   ”Vittu, se teki hyvää!” alokas sanoi ja nauroi päälle. Olisin voinut kuunnella sitä naurua koko viikonlopun. ”Ai että! Onneks ei tarvinnu tehä tätä yksinään jossain vessassa tai tuola metässä muka lenkillä. Onneks mä maltoin koko viikon leirillä olla runkkaamatta.”

   ”Sä laukesitkin pitkään, sotkit itses ihan kunnolla sitten.”, naurahdin ja nousin seisomaan alemmalle lauteelle. Näin pääsin lähemmäs kaveria kuin mitä olin vielä ollut ja hänkin nousi samalla istumaan. Hän nosti kätensä varovasti, hiukan arkaillen mun kasvoille, pyyhkäs mun mällini kasvoilta sormenpäilleen ja maistoi.
   ”Niin säkin teit. Ja maistutkin hyvältä! Siistii!”

Nyt nauroimme avoimesti jo molemmat. Siirryimme suihkuun jossa peseydyimme kumpikin oman suihkun alla. Alokas oli nopeammin valmis ja kulkiessan ohitseni pysähtyi ja suuteli mua suoraan suulle.
”Mun nimi on muuten Tomi. Tehäänkö tää vielä joskus uudestaan?”
”Varmasti, jos vain tilaisuus tulee.” sanoin ja suutelin häntä vielä kerran.

Ennen lahtöäni huuhtelin varmuuden vuoksi tekemämme sotkut lauteilta ja sammutin valot hymyssä suin. En muistanut pyytää sitä hoitoainetta kuitenkaan lainaksi.

107012
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ihana.... aivan ihana tarina!! Kiihotti ja oli todellinen nautinto lukea! Kiitos sinulle!

Äänestä

SAIRASTA TOUHUA TUOLLAINEN!!!! Onneksi minä olen normaali, että voin tuomita kaltaisesi sairaat pervessit!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Toi ois ihan kiva omalle kohdallekki! Aika kiihottavaa

    Äänestä

  • ei homous ole sairaus!! he eivät vaan yksinkertaisesti tunne kiinnostusta naisia kohtaan! "..onneksi minä olen normaali.." ja paskat, et sinä ole yhtään sen "Normaalimpi" kuin hekään! älä jakele tuomioita noin innolla, piste.

    Äänestä

  • Jos olet tyttö ja normaali ni sä oot ihan märkänä...! Mä ainakin oon...

    Äänestä

..kaunista tekstiä.

Taitavaa kirjoitusta kyllä, jatka ihmeessä ja pian! :D

Äänestä

... ja kiihottavaa tekstiä. Miten sille alikessulle ja alokkaalle sitten kävi ? Kai he tapasivat uudelleen ?

Äänestä

Kiitos eroottisesta kirjoituksestasi. Oli ihana. Kiihoituin ....

Äänestä

Hyvä teksti.Harvoin näin hyvää eroottista tekstiä olen nähnyt.

Äänestä

tosi hyvä :D kiitos

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Alikersantti kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu