Luokitelkaa minut

Eeva

Hämmentyneenä näistä monista lesbo/bisse - keskusteluista päätin kirjoittaa oman tarinani.

Nuoruudessa olin kuten "normaali hetero", olin kiinnostunut pojista. 18-vuotiaana aloin seurustella ensimmäistä kertaa vakavasti, miehen kanssa. Seurustelua kesti kolme vuotta. Jo alussa orastava bi-seksuaalisuus alkoi nostaa päätään. Suhde kaatui omaan mahdottomuuteensa, romantiikka kuoli (minun osaltani) ja olimme vain ystäviä lopuksi.

Eron jälkeen en ole ollut kiinnostunut miehistä lainkaan (erosta on nyt kaksi vuotta). Olen ihmetellyt itsessäni tapahtunutta muutosta, mutta mihinkään järkevään "selitykseen" en ole päätynyt. Tuo miesystäväni oli aika täydellinen pakkaus - ei kohdellut minua kaltoin tm, eli mitään miesvihaa hän ei minussa saanut aikaan. Tuon jälkeen kaikki kiinnostuksenkohteet ja ihastukset ovat olleet naisia. Kaksi kertaa olen seurustellut lyhyesti, naisen kanssa. Kuten todettua, miehiin en ole tuntenut seksuaalista vetoa. Enkä tunne vieläkään.

Miten te nyt luokittelisitte minut? Olenko tuo bisse, johon suurin osa lesboista ei halua " sekaantua" koska saatan vain hyväksikäyttää ja palata taas miehen syliin. En voi kai täysipäiväinen lesbokaan olla, koska aiemmin olin kiinnostunut miehistä ja jopa seurustellut sellaisen kanssa. Mitä mieltä olette? Voiko lesboksi kääntyä, vai onko ainut mahdollisuus syntyä sellaiseksi?

Varmaan joku sanoo että luokittelu ei ole tärkeää... eihän se kaikille olekaan, mutta olisi hauska tietää mitä muut ajattelevat minunlaisesta kummajaisesta :). Tärkeintä on tietysti se, että itse tiedän miltä sydämessä tuntuu. Harmittaa vain, että mielenkiintoisen naisen kohdatessani minulle näytetään usein punaista valoa: olenhan ollut miesten kanssa. Valheellekaan en halua suhdetta perustaa.

Kiitos joku viitsi vastata ja kertoa ajatuksia, joita tämä vuodatukseni herätti :)

24

2406

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • virkkeli

      Jos olet itsekin epävarma, kysymyksestäsi päätellen, miten voit olettaa, että joku nainen ottaa sinut avosylin vastaan. Ensin pitää tietää, mitä haluaa ja vasta sitten voi ottaa toisen ihmisen elämäänsä. Paljonhan noita on, myöhäisherännäisiä ja suhteessa ovat, joten ei siinä ongelmaa ole, mutta tietävät, mitä haluavat. Jos ei tiedä, seuraukset saa kantaa itse =o

      • Alkuperäinen

        Taisin vähän huonosti ilmaista itseni. Eli tiedän kyllä itse mitä haluan - haluaisin löytää elämänkumppanin jota rakastan, ja joka rakastaa minua. Ja haluaisin tuon kumppanin olevan nainen.

        Pointti oli se, että haluaisin kuulla mihin lokeroon tuntemattomat ihmiset laittaisivat minut kertomani perusteella. En ole löytänyt etsimääni vielä (aikaa on, nuori kun olen) mutta on surullista, että törmään usein negatiiviseen ajatteluun ja saan pakit, koska olen siis aikaisemmin ollut miesten kanssa.

      • maippi

        Älä huolehdi siitä mitä olet nyt sillä olet vielä niin nuori että nuo asiat ovat vasta kehittymässä.
        Ei kai sillä ole paljon merkistystäkään onko lesbo vai bi vaan sillä on merkitystä että löydätkö ihmisen jonka kanssa voit jakaa elämäsi yhdessä. Minusta on aika outoa että monet ihmiset ovat ehdottomia siinä että pitää tietää onko lesbo vai bi vai mikä ja että se olis suhteen kestävyyden tae???? Eiköhän sen suhteen kestävyys löydy muista asioista..........

      • No Hätä
        Alkuperäinen kirjoitti:

        Vaikka täällä kaksi suuriäänisintä henkisesti hyvinkin ahdasmielistä pissistä tuomitsee bi-suhteet niin ei siitä kannata laajempia yleistyksiä tehdä :)

      • M44
        maippi kirjoitti:

        Outoahan se onkin, tuo lokerointi. Tämänkin areenan kellokkaat - varsinaisia fasisteja - ylentävät itsensä lesbiaaniseen taivaaseen ja esim. minunlaiseni 88-prosenttinen heteromies yritetään hirttää munista hiirijohdolla!

        Sukupuoli on vain sijaintia pitkällä suoralla: toiset meistä keskellä, toiset kauempana keskipisteestä. Sama pätee seksuaaliseen suuntautumiseen! Niin paljon on tälläkin palstalla itsensä etsijöitä.

      • Jennifer

        ..etteivät monetkaan ihmiset anna toisilleen mitään polttomerkkejä otsaan.

        Ja jos sitten sellainen annetaan, se syntyy kahden ihmisen kommunikaation tuloksena, keskusteluista, joita käydään, käyttäytymisestä.

        Minusta kuulostat kovasti itseäsi etsivältä naiselta, joka on haaveiden ja todellisuuden välimaastossa. Siksi ilmeisesti kysytkin asiaa täällä, ellei kysymyksesi ole sitten pelkkä tapa herättää keskustelua. Vaikea sanoa mitään varmaa.

      • Jennifer
        No Hätä kirjoitti:

        Vaikka täällä kaksi suuriäänisintä henkisesti hyvinkin ahdasmielistä pissistä tuomitsee bi-suhteet niin ei siitä kannata laajempia yleistyksiä tehdä :)

        ..viestiä en ymmärtänyt. Ei auennut minulle.

      • Jennifer
        M44 kirjoitti:

        Outoahan se onkin, tuo lokerointi. Tämänkin areenan kellokkaat - varsinaisia fasisteja - ylentävät itsensä lesbiaaniseen taivaaseen ja esim. minunlaiseni 88-prosenttinen heteromies yritetään hirttää munista hiirijohdolla!

        Sukupuoli on vain sijaintia pitkällä suoralla: toiset meistä keskellä, toiset kauempana keskipisteestä. Sama pätee seksuaaliseen suuntautumiseen! Niin paljon on tälläkin palstalla itsensä etsijöitä.

        ..sinä olet siis bi-seksuaali?

        Mitä muuta voikaan tarkoittaa tuo 88 %:n heterous?

      • Herra nro 47
        Jennifer kirjoitti:

        ..sinä olet siis bi-seksuaali?

        Mitä muuta voikaan tarkoittaa tuo 88 %:n heterous?

        Voi tätä ilon päivää, jennifer alkaa hahmottamaan että ihmiset ovat jotain muuta kuin heteroita tai homoja, he ovat jossain siinä välissä :)

      • Angie
        Herra nro 47 kirjoitti:

        Voi tätä ilon päivää, jennifer alkaa hahmottamaan että ihmiset ovat jotain muuta kuin heteroita tai homoja, he ovat jossain siinä välissä :)

        Taitaa joutaa jonnekkin muualle..

      • Jennifer
        Herra nro 47 kirjoitti:

        Voi tätä ilon päivää, jennifer alkaa hahmottamaan että ihmiset ovat jotain muuta kuin heteroita tai homoja, he ovat jossain siinä välissä :)

        ..laita sanoja suuhuni.

        Et onnistu kuitenkaan!

    • Angie

      olenhan minäkin seurustellut elämässäni monienkin miesten kanssa..
      Oma polkuni tähän oli täynnä kivikkoa ja taistelua..

      • olet bi

        .............

      • Angie
        olet bi kirjoitti:

        .............

        minusta bissen jos olen joskus ollut miesten kanssa?
        En koe olevani mistään kohdasta bisse!!!!!
        En voisi kuvitella enää ikinä olevani miehen kanssa..tiedän mitä haluan ja minulla on se. Elämä rakkaan naiseni kanssa.

        Loppujen lopuksi lesboja olisi todella vähän jos oletetaan että lesbo on sellainen joka ei ikinä ole ollut miehen kanssa....

      • Cooler
        Angie kirjoitti:

        Eikä se miehen kanssa oleminen todellakaan niin erikoista ole, että muuttaa naista mihinkään suuntaan.

      • Angie
        Cooler kirjoitti:

        Eikä se miehen kanssa oleminen todellakaan niin erikoista ole, että muuttaa naista mihinkään suuntaan.

        kunnes viimein myönsin itselleni että turha sitä on väkisin yrittää sellasta mikä ei tunnu hyvältä. Pari vuotta sitten kolistelin kaapin ovet kunnolla auki ja sen jälkeen on ollut niin hyvä tän asian suhteen olla =)

        Ompahan tullut kokeiltua tuota heteroelämää joka ei ollut kyllä yhtään mua varten..

    • n25

      Tuolla aiemmin käytiin keskustelua myös kaapissa olemisesta ja sieltä tulemisesta.

      Pohdin taannoin, että mitäpä jos menisin vaikkapa baariin ja joku nainen tulisi "ehdottamaan" jotain. Mitä ihmettä sanoisin? Jos minulta kysyttäisiin, olenko lesbo, bi vai hetero, en osaisi vastata, vaikka olen sitä melkein neljännesvuosisadan pohtinut. Sanoisin siis, että en todellakaan tiedä.

      Ihminen muuttuu elämäntilanteidensa mukana eikä seksuaalinen suuntautuneisuus ole aina vakio. On naurettavaa ajatella, että parikymppisenä koettu miessuhde olisi jotenkin "haitaksi" vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin, jolloin kenties löytää naisen elämänkumppaniksi. Jonkun toisen kohdalla tilanne voi olla päinvastainen, tai mitä tahansa siltä väliltä.

      Olin vuosikausia melkeinpä varma lesboudestani, kunnes päädyin juuri tuohon kyseiseen miessuhteeseen. Siinä tietenkin kävi kuten niin monella muullakin, eli alkuinnostuksen jälkeen miehestä tuli paras ystäväni. Toista yhtä fiksua, hauskaa ja uskollista ystävää en löydä koskaan.

      Mutta entä se jokin, joka puuttuu? Vai puuttuuko? Olenko edes oikeasti lesbo, vai elänkö vain siinä harhaluulossa, että minun pitäisi olla? Entä jos en osaa rakastaa ketään, en miehiä enkä naisia. Monet ovat ihailtavan varmoja tässä asiassa - "sen vain tuntee". Itse en tunne oikein mitään, katselen mielelläni kauniita naisia, miehistä en ole kiinnostunut, siinä kaikki. Kuinka voisin edes tietää millaista on elää lesbona, kun en ole koskaan kokenut suhdetta naiseen?

      Ja niin edelleen.

      Aktiivipalstalaiset saavat täällä paljon lokaa niskaansa, mutta ainakin he tuntevat itsensä ja tietävät olevansa oikeassa paikassa (toisin kuin minä :) - tekstejä on ilo lukea, koska yksi perusteltu mielipide kertoo kirjoittajastaan enemmän kuin tuhat sanaa.

      Jatkakaa :)

    • mrh

      jos vielä palaisit jonkun miehen syliin. Niin kauan kun sitä ei tapahdu, pidän sinua kyllä lesbona, ja sillä hyvä.

    • battery016

      mitä itse haluat. ei sitä kukaan muu voi päättää. itse en koe itseäni biiksi vaikka olen nuorena miesten kanssa sekoillutkin.

    • IndigoBlue

      Hei Eeva,

      Mitäs jos esittelisit itsesi ihan ihmisenä ihmiselle, sen enempää lokerointia edes yrittämättä?
      Miksi lokeroida itsensä, jos ei koe siihen tarvetta, tai haluakaan?

      Seurustelusuhteeseen tarvitaan ennenkaikkea halua ja kykyä rakastaa ja jakaa elämäänsä toisen ihmisen kanssa. Ihminen ihmisen kanssa. Kysehän on yksilöllisestä kyvystä sitoutua toiseen ihmiseen, halusta jakaa elämänsä tämän kanssa.
      Ja siitä, että löytää sen ihmisen, joka täyttää ne kriteerit, joita itse hakee --- ja jonka kriteerit itse sattuu täyttämään.

      Jos tämänhetkisessä elämässäsi koet olevasi lesbo, voit sanoa olevasi naista rakastava nainen jos lesbo sanana tuntuu liian rajulta tai radikaalilta.

      Minä olen lesbo, ja seurustelen lesboksi itsensä määrittelevän henkilön kanssa.
      Olen joskus nuorena saanut siipeeni seurusteltuani biseksuaalin naisen kanssa, jolle satuin olemaan parisuhdekokeilu. Hänen mielenkiintonsa naisiin rajoittuu lähinnä härnäämiseen, fyysisyytensä miehiin. En silti usko, että kaikki biseksuaalit ovat samanlaisia, enkä karsi ystäviäni preferenssien mukaan.

      Onnea sinulle matkallasi ihmissuhdemaailmassa.
      Toivottavasti löydät etsimäsi ihmisen, jonka kanssa pääset jakamaan arkeasi!

    • Dyke

      Ei lesboks kääntyä voi. Hölmöä. Syntyä voi.

      Mut ei se tarkota että kaikki tuntee ittensä syntymästä asti lesboks. Voiha sitä havahtua vasta myöhemmin, mut ei kääntyä. Ehä tää mikään uskonto sentää ole.

      • martsa

        kun istun tässä koneen ääressä kertomassa samaa stooria eri kyselijöille. Itse olen kokenut hyvin nuorena viehtymystä omaan sukupuoleeni ja sitten myöhemmin olin aidosti ja syvästi rakastunut mieheen. Minulla on siis ollut sekä hetero-että homoseksuaalisia tunteita elmäni aikana. Jouduin kuitenkin voimakkaaseen kriisiin jonka jälkeen aloin selvitellä ja analysoida seksuaalisuuttani. Nyt voin seestyneesti hyväksyä oman lesbouteni ja myös käyttää sanaa "lesbo" itsestäni. En usko että seksuaaliset kategoriat ovat aina essentiaalisia eli syntymässä annettuja - tai ehkä perusorientoituminen voi olla jotenkin valmiina ihmisen persoonallisuudessa hänen syntyessään. Yleensä seksuaalisuus kuitenkin vakiintuu johonkin muotoon kun elämä alkaa seestyä. Tärkeintä on antaa itselleen aikaa prosessoida rauhassa seksuaalisuuttaan. Tässä auttaa myös hyvän tutkimuskirjallisuuden lukeminen ja keskustelu toisten biseksuaalien/lesbojen/homojen kanssa. Seksuaalisuudestaan voi keskustella myös SETA:ssa ja jopa joissakin seurakunnissa on laajakatseisia pappeja/teologeja jotka voivat auttaa, etenkin jos ongelmaan liittyy uskonnollisia taustatekijöitä.

    • Usva

      En ymmärrä minäkään miksi lesbot eivät ole kiinnostuneita bi-seksuaalisista naisista?
      Tuo tieto on minulle uusi ja sitä kyllä ihmettelen itsekin.
      Mitä vikaa on sitten noissa bisseissä?
      Voivathan hekin olla kiinnostuneita olemaan naisten kanssa myös seksisuhteessä, poikien/miesten lisäksi, miten tämä voi haitata tai häiritä lesboja?

      Itse olen vasta etsimässä seksuaalista identiteettiä ja se viittaisi lesbouteen (tosin ei ole vielä kokemusta, joten etsin koko ajan naisia jotka voisivat olla minun kaa silleen...) ja siksi myös kelpuutan lesbojen lisäksi naispuolisia bi-ihmisiä, eikä se minua häiritse.

      En kuitenkaan vielä etsi elämän kumppania, ehkä sen aika sitten tulee joskus tulevaisuudessa, ei sitä tiedä. Mutta pojat/miehet eivät ole koskaan minua kiinnostaneet.
      Jos on joku lesbo tai bi-naisihminen, joka voisi olla kanssani niin kirjoita minulle, itse olen yli 20v.
      sp: usva9@yahoo.com

      Usva

    • niin se on

      .............

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9140
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7873
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5547
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2334
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2079
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1729
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1664
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1413
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1348
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      1206
    Aihe