koirastani...

sillä on joitakin huonoja piirteitä/tapoja, nyt kysynkin teiltä toisilta apua miten saisin kitkettyä ne pois. ensinnäkin omistan 3 koiraa kaikki on uroksia. tämä ns.huonotapainen uros on leikattu, kaksi muuta urosta ei ole. kaikki yli 5v.
.
1. kun ollaan koirat minä kotona, se vartioi taloa liiaksi, haukkuu ja murisee ihmiset ja varsinkin ohimenevät koirat. ei tee tätä silloin jos mieheni koirien kanssa.

2. koirani kun leikkii ei siitä oikeen aina saa selvää onko leikkiä vai ei, se on aina siinä rajamailla. miksi se koirapuistossakin aina vaan yhtä toista koiraani kiusaa, näykkii ja murisee, niin että toisella koirallani menee hermot ja murisee ja näyttää hampaita. muut koirapuistossa olevat koirat jättää rauhaan ja niiden kanssa ei ongelmaa ,mutta toisen oman koirani kanssa kyllä, tykkää oikeen ärsyttää sitä. (muut kaksi urostani on todella rauhallisia ja alistuvia) eli miten opetan rauhallista leikkiä vai voiko sellaista edes opettaa?!

3. alussa koirani murisi ja näykki jos toinen koira tuli ruokakipolle tai otti lelun, ei enää nykyään, mutta syöksyy edelleen lelun eteen ja ottaa sen itselleen jos toinen koira haluasi leikkiä, miten opetan että ne lelut on kaikille koirille?

4.alussa koirani oli ihan mahdoton remmirähjä, nyt on tullut parannusta huimasti, enää ei sinkoile vastaantulevia koiria päin ja hauku, mutta ohitus ei ole vielä ok , kerran tai pari haukkuu vielä, miten sen saisi kokonaan pois??

5.miten opetan koiran että on ok kakakata myös tien sivuun, en viitsis mennä kerää kakkoja varsinkaan näin talvella pitkin ojia ym ku koira kakkaa niin kauas kävelytiestä. tämä koirani on aina pidemmässä hihnassa ja kaksi muuta koiraani on ns. tuplahihnassa. pitääkö mun alkaa pitää vaan lyhyemmässä hihnassa koiraa niin oppii väkisinkin lähemmäs tietä kakkaamaan??

6. nyt kun kesäkin taas tulee olisi kiva pitää koiraa pihalla (aidattu alue) mutta kun haukkuu niin paljon ohikulkijoille että en kehtaa. miten saan haukkumisen pois??

en tiedä millaisen kuvan koirastani saatte, onko se teidän mielestä ongelma-koira, mutta sen voin sanoa että edistystä on tapahtunut ja paljon, eli jotain hyvääkin. vaikka koirastahan ei voi sanoa enneku on livenä nähnyt. mutta silti rakastan koiraani enkä halua siitä luopua. kiitti jos jaksoit lukea ja vielä jos kommentteja saan ni vielä kivempi :)
886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Pertti Vilander, siis tämä kuuluis ongelmakoira kouluttaja sanoi luennollaan osuvasti; koira on ongelmakoira vain jos omsitaja kokee sen käytöksen ongelmaksi. Sitten sitä pitää kohdella kuten ongelmakoiraa ja siihenhän Pertilla on oma ohjelma valmiina.

Edellä mainituista ongelmista kärsivää koiraa en itse pitäisi ongelmakoirana.

1. Ehkä koirasi ei koe miehesi ollessa kotona koirien kanssa kotona olevan mitään puolustamisen arvoista. Tai sitten miehesi ei vain reakoi sen kiihtyvään käytökseen millään tavoin ja se kokee puolustukseen ryhtymisen täysin turhaksi. Ehkä sinä taas nostat kättäsi, sanot koiralle jotain tai jotain muuta, että koira kokee käytöksen kannattavaksi. Tai sitten se oiekasti pelkää ulkoa päin tulevaa uhkaa ja puolustautuu.

2. Et voi opettaa koiraa leikkimään. Se leikkii tavallaan ja se on siinä.

3. Koirista se jolle lelu on merkityksellisin vie lelun. Toisille se ei ole niin merkityksellinen, jos ne eivät leluaan puolusta, joten ei sillä ole väliä vaikka tämä yksi sen vie. Jos toisetkin sen haluaisivat, niin kyllä ne sen ottaisivat tai yrittäisivät ottaa ja teillä olisi tappelu pystyssä. Niin kauan kun ei ole tappeluita, ei ole mitään hätää.

4. Kontaktia parantamalla.

5. Lyhyt hihna varmasti toimii.

6. Riippuu siitä miksi koira haukkuu. Vaikuttamalla syyhyn siis. Jos haukkuu puolustamista, niin vie siltä tarve puolustaa. Jos haukkuu vain pystykorvamaiseen tapaan aina innostuessaan, et ehkä pysty sitä kitkemään mitenkään. Jos haukkuu vain tavan vuoksi, niin opeta tilalle uusi tapa.

Äänestä

"Pertti Vilander, siis tämä kuuluis ongelmakoira kouluttaja sanoi luennollaan osuvasti; koira on ongelmakoira vain jos omsitaja kokee sen käytöksen ongelmaksi. "....ai vasta sitten? Kyllä se ympäristö tulee ensin ja paine käytöksen muutokseen tätä kautta. (syy ja seuraus)

Tässäkin tapauksessa sormi osoittaa koiraa , vaikka varsinainen syy on omistajan riittämättömissä resursseissa -Kaksi koiraa liikaa. (syy ja seuraus)

Äänestä
  • Kyllä, vasta sitten. Pertti vilanderhan lähtee johtajuudesta käsin korjaamaan ongelmakoiria, siis sen perheen sisäisestä arvojärjestyksestä. Eli sillä, että naapurit pitävät jonkun koiraa ongelmana ei ole tässä näkökulmassa merkitystä, vaan ainoastaan sillä miten perhe koiransa kokee.

    Itse taas en näe ongelmakoiria olevan ollenkaan, aivan kuten sinäkin sanoit. Meillä on vain monta tilannetta (ympäristön painetta) joissa koiralla on ongelmia käyttäytyä toivotusti ja ne ovat minulle suuria ongelmia. Siksi minun koirani saisi tehdä vaikka mitä, enkä sitä ongelmakoirana pitäisi. Edeltävät koirani kuitenkin olivat edellä mainitun Vilanderin ongelmakoiranettitestin mukaan todellisia ongelmikkoja.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kyllä, vasta sitten. Pertti vilanderhan lähtee johtajuudesta käsin korjaamaan ongelmakoiria, siis sen perheen sisäisestä arvojärjestyksestä. Eli sillä, että naapurit pitävät jonkun koiraa ongelmana ei ole tässä näkökulmassa merkitystä, vaan ainoastaan sillä miten perhe koiransa kokee.

    Itse taas en näe ongelmakoiria olevan ollenkaan, aivan kuten sinäkin sanoit. Meillä on vain monta tilannetta (ympäristön painetta) joissa koiralla on ongelmia käyttäytyä toivotusti ja ne ovat minulle suuria ongelmia. Siksi minun koirani saisi tehdä vaikka mitä, enkä sitä ongelmakoirana pitäisi. Edeltävät koirani kuitenkin olivat edellä mainitun Vilanderin ongelmakoiranettitestin mukaan todellisia ongelmikkoja.

    Meillä on vahtiviettinen koira ja kyllä en näe ongelmaa siinä että haukkuu pihaa kohti tulevia, ihan asiasta tuo varoittaa, meidän aidatulle pihalle ei ole tulemista. Ja maailmaan kyllä ääntä mahtuu, edes metsän keskellä ei ole hiljaista. Joten päivällä saa koira haukkua, jos on asiaa, yöt nukkuu sisällä, niin kauan kuin lapset kiljuu, juopot huutaa, rakennustyömaan äänet jne. kuuluvat saa koirakin haukkua. Haukkumalla koira asiansa kertoo.

    Äänestä

  • asiasta sanoo kirjoitti:

    ole kovin kivaa kuultavaa jos jonkun koira räkyttää tuntitolkulla pihalla yksin. Sillä saa vain helposti aikaan naapurusriidan joka pahimmassa tapauksessa saattaa kestää kymmeniä vuosia tai joskus ääritapauksissa johtaa jommankumman ennenaikaiseen hautaan. Ja onhan koiria pienemmästäkin myrkytetty.

    Eli kannattaa kuitenkin pyrkiä siihen että olisi kohtuullinen rauha maassa. ;D

    Äänestä

  • Ei se silti kirjoitti:

    No ei ole, mutta kun koira ei ole koskaan yksin ulkona, silloin kun itsekin ollaan on koirakin, muttei yksin jätetä. Ja eiköhän tuo seinänaapuri olis sanonut jos häiritsee. JA IHMETYTTÄÄ JOS SANOO ETTÄ KOIRA HAUKKUU PIHALLA, NIIN HETI KUVITELLAAN ETTÄ SE SIELLÄ YKSIN TUNTITOLKULLA HUUTAA.

    Äänestä

Rotukin olisi näissä tapauksissa hyvä tietää...

Mutta nyt karkeasti sanottuna.

1.Joko miehesi on puuttunut oikein koiran käytökseen,joten koira ei tee väärin,kun isäntä on paikalla.
Ja/tai isäntä on oikea auktoriteetti,hyvä ja luotettava,joten koira luottaa isännän kykyyn hoitaa asiat,kun on paikalla.

2."Miksi se..." Ellei ole pelkästään rajua leikkiä,niin voi olla,ettei välit ole ihan stabiilit.Sitten stressitilanteissa purkautuu.
Toi pitäis selvittää.
Oikeaa tapaa leikkiä varsinaisesti ei voi opettaa,mutta jonkun verran voi säännöstellä mm.puuttumalla esim.lopettamalla´,kun liian rajuksi menee tai jos taitoa,niin kontrolloida sitä.

3.Koirilla pitäisi olla ruokarauha.Omistajan tehtävä olisi taata ja opettaa,ettei toisten kupille mennä.
Lelut on hankalampi juttu.kyllä tuohonkin pystyy,kieltämällä tarvittaessa,mutta vaatii silmää,että se tehdään oikein,ettei leluista jää sitten jotain "hampaankoloon",joka myöhemmin voi purkautua,ellei koira kunnolla tiedosta paikkaansa.

4.Hienoa,että parannusta :)
En tiedä miten opetettu,mutta paras olisi,kun heti alussa opettaa oikean ohituksen,johon kuuluu myös kontakti.Kontaktissa ei hajoisi muuhun.Toki voi noin alusta alkaen vieläkin tehdä.
Toisaalta,voisihan tuon hoitaa ihan kiellollakin.Mutta edellyttää,että tietää,mitä se tarkoittaa ja auktoriteettipuoli on kunnossa(mikä nyt ylipäätään pitäisi aina),että myös tietää,että kieltoa kuuluu totella...

5.Tuo on hankala.Periaatteessa koira kun toimii tuossa itsessään hienosti...
Enpä muuta keksi,kuin se lyhyempi hihna,ja kannustaa rauhallisesti,kun halutusti toimii.

6.Minä en pidä turhaan räksyttävistä koirista.Vahtimisenkin saa ja voivat hoitaa ilman turhia ääniefektejä,joten meillä ei aidoilla saa meluta.
Tuohon ei auta,kun kunnon projekti,aina.
Meillä se lähtee jo pennusta.Eli lyhyesti.Kun bongaa jonkun,kutsutaan luokse(myöhemmin vaan tyyliin "anna olla").Palkitaan alussa varsinkin hyvin,kehut ja makupalat,ja mikä tärkee,pitää harjoitella.
Mutta...myöskin jos lipsuu,niin tarvittaessa kielto ja tarvittaessa myös siihen "muistutus",ettei lepsukset kannata.
PÄÄPAINO kuitenkin positiivisella opettamisella ja motivoinnilla oikeaan.

En näe ongelmakoirana.Vähän vaan ehkä "omanlaisensa" koira,joka päässyt hieman liikaa "toteuttamaan itseään",miten itse halunnut...

"Kaksi koiraa liikaa..." aina ajattelemisen arvoista.Pystytäänkö tarjoamaan riittävät aktiviteetit,fyysinen ei aina riitä pelkästään.Ym.puoli,joka korostuu heti,kun on enemmänkuin yksi.

Äänestä

kiitoksia kaikille paljon vastauksista, rotu on rhodesiankoira.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ongelmakoira?? kirjoitti:

sillä on joitakin huonoja piirteitä/tapoja, nyt kysynkin teiltä toisilta apua miten saisin kitkettyä ne pois. ensinnäkin omistan 3 koiraa kaikki on uroksia. tämä ns.huonotapainen uros on leikattu, kaksi muuta urosta ei ole. kaikki yli 5v.
.
1. kun ollaan koirat minä kotona, se vartioi taloa liiaksi, haukkuu ja murisee ihmiset ja varsinkin ohimenevät koirat. ei tee tätä silloin jos mieheni koirien kanssa.

2. koirani kun leikkii ei siitä oikeen aina saa selvää onko leikkiä vai ei, se on aina siinä rajamailla. miksi se koirapuistossakin aina vaan yhtä toista koiraani kiusaa, näykkii ja murisee, niin että toisella koirallani menee hermot ja murisee ja näyttää hampaita. muut koirapuistossa olevat koirat jättää rauhaan ja niiden kanssa ei ongelmaa ,mutta toisen oman koirani kanssa kyllä, tykkää oikeen ärsyttää sitä. (muut kaksi urostani on todella rauhallisia ja alistuvia) eli miten opetan rauhallista leikkiä vai voiko sellaista edes opettaa?!

3. alussa koirani murisi ja näykki jos toinen koira tuli ruokakipolle tai otti lelun, ei enää nykyään, mutta syöksyy edelleen lelun eteen ja ottaa sen itselleen jos toinen koira haluasi leikkiä, miten opetan että ne lelut on kaikille koirille?

4.alussa koirani oli ihan mahdoton remmirähjä, nyt on tullut parannusta huimasti, enää ei sinkoile vastaantulevia koiria päin ja hauku, mutta ohitus ei ole vielä ok , kerran tai pari haukkuu vielä, miten sen saisi kokonaan pois??

5.miten opetan koiran että on ok kakakata myös tien sivuun, en viitsis mennä kerää kakkoja varsinkaan näin talvella pitkin ojia ym ku koira kakkaa niin kauas kävelytiestä. tämä koirani on aina pidemmässä hihnassa ja kaksi muuta koiraani on ns. tuplahihnassa. pitääkö mun alkaa pitää vaan lyhyemmässä hihnassa koiraa niin oppii väkisinkin lähemmäs tietä kakkaamaan??

6. nyt kun kesäkin taas tulee olisi kiva pitää koiraa pihalla (aidattu alue) mutta kun haukkuu niin paljon ohikulkijoille että en kehtaa. miten saan haukkumisen pois??

en tiedä millaisen kuvan koirastani saatte, onko se teidän mielestä ongelma-koira, mutta sen voin sanoa että edistystä on tapahtunut ja paljon, eli jotain hyvääkin. vaikka koirastahan ei voi sanoa enneku on livenä nähnyt. mutta silti rakastan koiraani enkä halua siitä luopua. kiitti jos jaksoit lukea ja vielä jos kommentteja saan ni vielä kivempi :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu