eilen purkki vorschmackia ja kyllä jäi viimeiseksi kerraksi. Ensin kun sen purkin avasi niin se näytti joltain koiran ruualta, eikä se makukaan mikään kulinaarinen ollut.
Taitaa olla yliarvostettua herrojen herkkua ja mistä mä tiedän mitä hevosta ja rapatinttiä siellä oli lihan/ sillin ja anjoviksen tilalla. Taidan syöttää loput kissoille jos se edes kelpaa niillekään.
Vanhempi kissakin oli oksentanut saman näköistä mönjää viimeyönä.
Taitaa olla yliarvostettua herrojen herkkua ja mistä mä tiedän mitä hevosta ja rapatinttiä siellä oli lihan/ sillin ja anjoviksen tilalla. Taidan syöttää loput kissoille jos se edes kelpaa niillekään.
Vanhempi kissakin oli oksentanut saman näköistä mönjää viimeyönä.
Vastaukset 50
Vanhimmat
"Nittaminax"
Taisit juuri tehdä Mannerheimista Kiinalaisen....
Hyvät tavat vaativat ruokapöydässäkin itse-kuria :)
mm. Lusikalla kauhotaan keittoa itsestä poispäin.
Sillee sievästi.
Pääsiäinen on lähellä, muista Mämmiä, sokeria ja täysmaitoa.
Jospa kissat antaisivat sit sinulle anteeksi?
H.
Niin ja pitää muistaa että lusikasta imaistaan suu kauniisti supussa.
Vorsmakki muuten ei ole keittoa vaikka kissan oksennus lähinnä sitä muistuttikin.
Mämmiin kuuluu kerma ei maito.
"Nittaminax"
Minähän olen laihtunut, kulta.
Yritä muistaa, mutta älä kuvittele ihan liikoja.
Brädin Pitti on sopiva malli.
Minulle tuli voimakas enne suppusuusta.
En taida kuitenkaan kirjoittaa tässä unelmiani.
Makki on löysää, aidosti tehtynä.
Tätä menoa saatat päätyä uusio-naimisiin, jonkun sivistyneen kanssa...:)
H.
Usko nyt ettei sitä lusikalla ryystetä. Muut selittelysi ovatkin täyttä kiinaa josta ei ota pirukaan selvää vaikka heevetti jäätyisi ja piru puhusi hepreaa.
"Nittaminax"
Sievästi sitä on syötävä, totta kyllä.
Varsinkin jos Suolakurkku on hienoksi hakattua.
Tuppaavat palaset putoamaan haarukan välistä.
Punajuuren viipaleet ovat helppoja imaista.
Teet minusta ujon, noilla julkisilla rakkauden-tunnustuksillasi.
H.
Tölkkikamat yleensäkään ole mitään kurmeeta. Pitänyt monta kertaa käydä ravintolassa maistamassa. Katoin joskus reseptin, ei mitenkään hankalalta vaikuttanut. Vaan, ei ole tullut koskaan tehtyäkään.
Mulla jemiksessä kiintoisa tölkki. Jotain puolalaista Flaki nimikstä keittoa, en muista tarkemmin, tehty jostain sisälmyksistä. Kiintoisan näköistä ainakin:
https://www.google.fi/search?q=flaki&hl=fi&lr=lang_fi&client=firefox-a&hs=zuv&tbo=d&rls=org.mozilla:fi:official&tbs=lr:lang_1fi&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=QG8bUYucC6SK4gSX0YC4Dg&ved=0CAcQ_AUoAQ&biw=1138&bih=523
Vaan onhan noita paljon ruokia, mitä ei ole tullut maistettua, vaikka nyt sitten Haggis.
=DW=
Vorsmakin teossa taida muuta olla hankalaa kuin sen pitkä tekoaika, mutta haudutetaanhan sitä karjalanpaistiakin uunissa pitkään.
Mielenkiintoisen näköistä murkinaa tosiaan, ja taitaisi jäädä meikäläiseltä todella vain maistelun asteelle.
kannattaa kaikki jättää, niin on muutakin elämää mistä nauttia.
En taida edes kokeilla! Ylipäänsä nämä "herrojen herkut" ei muutenkaan innosta, eikä mikään epämääräisen näköinen. Kuten osterit tai simpukat tai mitä niitä onkaan, se lima joka pitäisi nielaista. Ei kiitos.
Osterit taidetaan syödä raakana ja en minäkään niitä suuhuni laittaisi, mutta simpukoita vois kokeilla, siis ne jotka kypsennetään.
En myöskään pidä ko. ruokalajista. Sitähän tarjoiltiin keemeissä yöruokana, ja oli niin hienoa että...;)
Purkissa en ole huomannutkaan, kerran erehdyin pelmeeneihin, ja syömätä ne meiltä jäivät.
Kissu onneksi buklaa vattansa tyhjäksi, toivotaan ettei kummoisempaa ole.
"meriameeba"
Niihän nuo jossain sano, että monetkin hyytelöt olisivat saaneet jäädä mereen. :)
Siinä se Ajovis minulla menee, kuin osteri-vinokaskin...
Opettelee nyt syömään, eikä vaan helmoineen haaveile.
H.
Pelmeenit kannattaa ostaa pakasteena, niitä saa oikein hyvin jo suomessa.
Iteasiassa pelmeeneitä helppo tehä itekkin. Mulla olemassa sellanen harvinaisuus kuin pelmeenirauta, teen jonkun kerran vuodessa. Siis se rauta on alumiinilevy, jossa reikiä. Tehdään ohut ja venyvä taikina, se raudan päälle reikien kohdille jauhelihaa tms, taikina levy päälle ja kaulitaan, pelmeenit liimautuu yhteen ja leikkaantuu muotoihinsa, siis niinkuin muotti. Voi tehdä käsinkin.
Niin siis pelmeenien idea on se, että ne pakastetaan ja sitten nopeasti kiehautetaan kypsiksi jäisinä. Siihen sitten chilit, smetanat, salaatit etikka ehdottomasti, pippurit, ketsuppi jne kaveriksi lautaselle. Venäjäläistä pikaruokaa.
Alunperin net oli suosittua murkinaa joillain tataareilla. Jäätyneet pelmeenit säilyi hyvin ja jos kiire sotia eikä ehtinyt kokkailemaan, pelmeeneitä satulan alle, sillä sulivat :D
Niin siis, ehdottomasti votkaa kyytipojaksi.
Aikanaan tuli itänaapurissa perehdyttyä aiheeseen ja se rautakin hommattua. Ja meitsi oikein hyvä peömeenikokki. Niin helppo resepti, että ei siinä edes voi epäonnistua.
Että sulla ollut kyllä joku ihmeviritys pelmeeneistä. Enkä ole muuten tölkissä nähnytkäään. Mutta oletettavasti sama vika kuin tölkki torrelliineissa, ei niillä mitään tekemistää itetehtyjen kanssa ole. Ja muuten melkeinsama kampe kumpikin.
Ukko huomas tossa jokunen päivä sit ja aateltiin maistaa. Se tietenkin piti siitä, mutta en minä.
Karvoja tais puklata, en tosin viittinyt tutkia sen paremmin kun sitä ruokaakin oli seassa.
En ole tiennytkään, että sitä saa purkeissa.
Joten en tiedä sen purkkivorsmakin maustakaan, mutta ei nyt luulisi olevan kannattavaa tehdä ruokaa joka ei ole hyvää?
Jos jossain näen niin ehdottomasti ostan ja kokeilen. Vorsmakki on kyllä niin helppotekoinen, ettei sitä sen takia toimita valmiina ostaa. Ja on se hyvääkin.
Eikä näytä koiran ruoalta, ei yhtään. Tai sitten bologneset ja muut jauhelihapöperötkin näyttävät, ja maksalaatikko tietysti.
Silli (tai anjovis) on periaatteessa vain mauste (ehkä alunperin on ollut tarkoitus saada ruoka riittoisammaksi) Laitetaanhan maksapateisiinkin usein anjovista. Ja eikös silakkalaatikossakin joskus yhdistetä lihaa ja kalaa?
Kannattaa hylätä ennakkoluulot ja kokeilla, ei sen valmistus paljon sen kummempaa ole kuin vaikkapa juuri tuon bolognesekastikkeen.
Marskin pata.
Toi Vorssi tuli tunnetuksi Mannerheimin kautta suomessa. Se oli kierrellyt paljon ja tunsi erilaisia ruokakulttuureita, joista ei suomessa oikein tiedetty mitään.
Muistui mieleen Marskinpata, olen tehnyt joskus kokeeksi. Ei se erikoinen ole, kaalta ja hapankaalta, jotain muutakin siinä oli. Iteasiassa aika normaalia kaalipataa. Mutta marskin padassa pitää ehdottomasti olla prinssinakkeja :D
En tiedä, ruuanlaitto kiinnostasi, mutta harvemmin tulee kokkailtua. Pienet satsit suhteessa työläitä tehdä, paljon helpompi syödä hookooplöötä suoraan jääkaapista.
=DW=
Vorsmakki meillä yhdistetään nykyään Mannerheimiin, ja tarinoissa varmaan on osin perääkin, mutta olen varma että vorsmakin tapaista ruokaa on täällä syöty jo ennen kuin Mannerhein on syntynytkään, tai Savoy tehnyt ruokalajia tunnetuksi.
Ei mitenkään yleisemmin, mutta kuitenkin.
Hapankaalilla on kätevä korvata osa kaalista melkein missä tahansa kaaliruoassa, piirakan täytteistä lähtien. Tuollaiseen makkarakaalipataan käyttäisin, tai siis käytänkin, prinssinnakkeja lihaisampia, napakampia ja maustetumpia makkaroita.
Käytän kai keskivertoa enemmän kaalia. Nyt on pieni punakaali menossa, olen siitä vokkityyppiseen ruokaan juustohöylällä ottanut suikaleita jo pariin kolmeen ateriaan ja vielä riittää moneen.
Helpomman jälkeen ja kaikissa mahdollisissa kohdissa oikaisten minä itselleni kokkailen, jos nyt joka päivä tai viikkokaan edes viitsin.
Hookooplöö pitäisi kyllä ensin viipaloida ja paistaa, ei sitä jaksa ja onko aina sinappiakaan kotona.
Hernemaissipaprikaa juoksevalla vedellä tai mikrossa sulatettuna, se on siinä.
Ehkä kannattaa lukea mitä wikipedia asiasta sanoo. :))
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vorschmack
Onko sen niin vaivatonta kuin kastikeen teko. Reseptejä en ole viitsinyt katella kun en meinaa sitä koskaan itse tehdä. Tulipahan nyt kuitenkin kokeiltua edes toi purkitettu versio.
Minulleko, Nittaminax?
Olen näihinkin asti ilman wikipediaa vorsmakkini tehnyt, mutta uteliaisuuttani tuon katsoin. Taidan tehdä jatkossakin omilla tavoillani.
Yleensä ruskistan jauhelihan (nautaa, lammasta, mitä sattuu) öljytyllä uunipannulla, sillä lieteen kuuluvalla. Muistaakseni olisin joskus kolmekin kiloa kerralla ruskistanut, useimmiten ruskistan kaksi kiloa. Jos joskus sattuisi olemaan tarpeeksi paistin tähteitä, saattaisin niitä käyttää.
Levittelen lihan nokareina pannulle, sitten n. 200 asteeseen vartiksi tai sinnepäin, ei ole niin tarkkaa. Seuraavaksi murustan lihat metallisella survimella (sellaisella tukevalla ja "harvalla") painellen ja samalla kiertäen. Takaisin uuniin, joksikin aikaa ja sama uudelleen.
Sitten jaan ruskistamani jauhelihan suunnittelemieni ruokalajien määrän mukaisesti. Esim. 1/3 kaalilaatikkoa tms. varten (ehkä pakastimeen), 1/3 bologneseen, 1/3 vorsmakkiin.
Seuraavaksi kaksi sopivan kokoista öljyttyä (teräs)vuokaa, jotka mahtuvat samaan aikaan uuniin.
Toiseen teen bolognesen (tai chili con carne, tai paimenen piiraan "kastike", toiseen vorsmakin. Molempiin tulee sipulia, bologneseen esim. sopivia valmiita pakastevihannessuikaleita, tai itse raastettuja porkkanoita ym., vorsmakkiin sillifilettä (ilman leikkuulautaa suoraan vuokaan saksilla silputtuna), vähän aikaa uunissa sellaisenaan, sitten mausteet ja liemet ruokalajin mukaan, runsas tunti uunissa, enemmänkin jos vaikka lähden asioille välillä, pari kertaa säätöä ja sekoittelua, ulos uunista, rakenne mieleiseksi sauvasekoittimella, valmista on.
Osan ilmeisesti pakastan, en kuitenkaan vorsmakkia, koska teen sitä yleensä täsmätarpeeseen.
Sinullepa hyvinkin :) No kumpi on helpompi tehdä se polongnesikastike vai vorsmakki. :)
Ai helpompi
Se nyt vähän riippuu.
Bolognese on suuritöisempi juuresten kuorimisen ja pilkkomisen takia, siis ellen käytä pakasteita.
Vorsmakki on suuritöisempi raaka-aineiden hankkimisen takia, en saa lammasjauhelihaa lähikaupoistani. Pakastettua lammasta saisin, mutta sitten se vasta suuritöistä olisikin.
Kuten mainitsin, teen vorsmakkia yleensä "täsmätarpeeseen" ja meillä se edellyttää lampaanlihaa.
Varsinaisten työvaiheiden mukaan arvioiden sanoisin, että bolognese on suuritöisempi.
Usein tosin otan kaapista lasipurkillisen valmista kastikepohjaa ja pakastimesta valmiiksi ruskistettua jauhelihaa. Silloin suurin homma on pastan keittämisessä ja penne on helpompi keittää kuin spaghetti.:)
Vertaahan tätä ohjetta polognesen ja vorsmakin kanssa jonka annoit.
nokare
voita
400 g
jauhelihaa,nautaa
1 kpl
sipulia lohkona
5 dl
tomaattimurskaa
1 rkl
suolaa
mustapippuria
1/2 rkl
kanelia
2 rkl
sokeria
2 rkl
oreganoa,kuivattuna
2 rkl
basilikaa,kuivattuna
10 kpl
kirsikkatomaattia
1/2 dl
balsamico-etikkaa.
sulata pannussa voita ja ruskista jauheliha ja sipulit
kaada seos kattilaan ja lisää kaikki loput aineet sekaan ja anna hautua 1-2 tuntia,mitä kauemmin annat kastikkeen muhia sitä parempaa:)
tarvittaessa voit lisätä punaviiniä tai vettä
keitä spagettia250 grammaa ja sekoita kastikkeeseen ja anna maustua noin 10 minuuttia
Mieluummin mä ton kastikkeen tekisin kun vorsmakin. :))))
Oho..tulipa hassusti toi ainelista jonka kopsasin netistä.
"Nittaminax"
Since we (me) are talking about food,
I thought I'd give you a legendary recipe,
that was the favourite food of the Finnish Marschal C.G.E. Mannerheim.
This is thought to be originally Russian delicacy, but the opinions on that are
divided,
2nd runner up origin is Poland. Also Prussian is one possibility.
The name of this VERY delicious food is called "Vorschmack" - which is Jiddish
origin.
But no matter... the original recipe follows written here exactly as it was made
By Mannerheim's long time personal cook Ida Lehtinen.
VORSCHMACK
---------------
ingredients:
700 grams of beef
300 grams of veal
3 cans of Anchovies with the liquid from the can
3 Onions (yellow)
1 dl of Cognac
1 dl of bread crumbs
3 dl of Cream
White Pepper freshly grinded
Salt (carefully, anchovies are very salty)
Butter
Roast all the meats in oven in 250 degrees (Celsius), leaving them just a bit
"pink" inside.
Cool the meats down and mix together with raw chopped onions and
entire contents of the Anchovies cans.
Then grind in a meatgrinder carefully into a very fine mixture. (May take 2-3
times)
Spice with white pepper and only a little bit of salt. (leave salt out entirely
if you don't fancy "too" salty.)
Brown the mixture in hot frying pan in butter.
Add Cognac, bread crumbs and the cream.
Mix well.
Pour the mixture into a casserole and cook in oven about 20 minutes,
untill the surface starts to brown.
Serve with Smetana, pickled cucumber slices, pickled beetroot slices and
Duchesse-potatoes.
(you will have no troubles finding a recipe for Duchesse-potatoes from the net.)
Huomaa: Ei Lammasta.
H.
Ja mitä toi vorsmakin ohje kuuluu pologneesi kastikkeeseen tai miten bessie tekee vorsmakin. Ohjeesi olisi kuulunut bessielle, ei minulle.
"Nittaminax"
No kun sun aloituksessasi on tuo taika-sana.
Salaisesti toivoin että kokeisit tuota kotona.
H.
No en oikeastaan antanut kovinkaan tarkkaa ohjetta. Jos kerran lähden lammas(jauhe)lihaa hakemaan, ostan yksintein sitä vähän enemmän. Kun en yleensä käytä pelkkää lammasta niin lihaa on sitten niin paljon, että joko teen useamman ruokalajin samalla kertaa, tahi pakastan ruskistettuna.
Liedellä minäkin teen noin pienen määrän kuin sinun ohjeessasi, mutta tekisin kyllä alusta loppuun samassa astiassa, en käyttäisi voita vaan oliiviöljyä, balsamicon ja kirsikkatomaatit jättäisin pois, oreganoa laittaisin ainakin puolta vähemmän, sipulin pilkkoisin vähän lohkoja pienemmäksi, max. tunnin kypsentelisin ja kypsän spaghetin pätkisin saksilla ennen kuin laittaisin kastikkeen sekaan.
Mitä milloinkin tekee mieli, pidän voissa melkein hajalle paistetusta suolasillistäkin.
Öh..täsmenee nyt ihan sekasin kun tuntuu että sotket kaksi eri ruokaa keskenään. Eihän tuolla ohjeessa puhuta lampaasta mitään. Sit samaan syssyyn puhut sillistä???
Noinko helposti menet sekaisin
Viestissäni on kolme kappaletta.
Ota ensimmäinen kappale vastauksena sinun reseptin sisältävän viestisi ensimmäiseen lauseeseen. Vertailun hankaluudesta oli kysymys, sinä kirjoitit tarkasta reseptistä ja kerta-ateriasta, minä ylimalkaisesti "sarjatyöstä. Makujahan emme pysty vertailemaan missään mielessä.
Ota toinen kappale vastauksenani tuohon antamaasi reseptiin, kerroin miten muuntelisin sitä oman makuni mukaiseksi.
Ota kolmas kappale vastauksena sinun viestisi viimeiseen lauseeseen, viesti on että makuasioitahan nämä.
En tällä erää sekoita sinua enempää, teen lapsille pikaruoan sisäpaistisuikaleista ja ruokakermasta, valmista muusia jääkaapissaan näkyykin olevan.
Lähtivät lähikaupasta ostamaan porkkanaa lumiukon nenäksi, kielsin viivyttelemästä koska pitää tulla syömään. Paras pistää töpinäksi.
Juu helposti menen ja varsinkin jos välissä luen muitakin juttua, mutta haitanneeko tuokaan mitään. Asia tuli nyt selväksi. :)
Jo on korkeatasoista.
Suomalainen syö vaikka paskan kiveltä jos sitä suuressa maailmassa pidetään herkkuna.
Ai! No ensin sitä on onneksi muut syöneet ennenku me. :))
En kyllä syö ostereita, hyh, limaisen näköisiä niljakkeita.
Ja pilaantuneista saapi karmean ripulin ruokamyrkytyksen lisäksi. :(
Valmiit purkkiruo'at eivät oikein innosta, jos nyt ei hernepurkkia oteta huomioon.
Kiinalaiskeittoja on hyviäkin, purkeissa
Terveisiä ja kehräämisiä kisuleille!! Ja hyvää vointia.
Niin tuo hernekeitto taitaa olla suomalaisten suosikki ja hyväähän siitä saa kun lisää itse lisukkeita mitä nyt kukin haluaakin.
Aika hyvää vorschmackia sain aika erikoista aineista, jos sitä nyt voi alkuperäisellä nimellä kutsua.
Pannulle sikanautaa purkillinen, pieni anjovispurkki liemineen, valkosipulia, vähän tomaattipyreetä, On pitkä aika kun tein, voi jokin aines unohtua, taisin panna kermaa ja vähän lihaliemijauhetta. Pitää varoa että ei tule suolaista kun anjovis on hyvin suolaista.
Anjoviksen maku on niin voimakas että sikanauta menee täydestä :)
Mutta kyllä Vorschmack vaatii kyytipojaksi "marskin maljan" se kuuluu asiaan, sitten vasta ateria erikoisen hyvältä maistuu.
Totta.
On myös hyvä hiukopala illanistujaisten päätteeksi.
Minua ei suolakaan haittaa, on liiankin alhainen verenpaine.
Höh..kirjotin jo yhden vastauksen, mutta lensi avaruuteen nähtävästi.
Pääasiahan on että ruuasta saa omanmakuisensa ja mikä lie sitten se "aito" vorsmakki. Versioitahan on varmaan yhtä monta kuin tekijääkin. :)
Tässä teille "kotiohje Worschmacista"
Riistaworsmakkia ja hapanleipasmetanaa
Ainekset
• 300 g riistakäristyslihaa
• 10 kpl valkosipulinkynttä
• 125 g anjovista
1. Hapanleipäsmetana
200 g smetanaa
5 kpl ruissihtileipäviipaletta (hienonnettuna)
75 g persiljaa (silputtuna)
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
Tarjoiluun
5 kpl suolakurkkua
Keitä lihoja, valkosipulinkynsiä ja anjovista vähintään 10 tuntia
kattilassa reilussa vesimäärässä hiljaisella tulella. Soseuta sen
jälkeen keitto tasaiseksi. Jos worsmakki jää liian paksuksi, lisää
lihalientä.
Valmista hapanleipäsmetana. Vatkaa smetana hieman kiinteämmäksi
vispilällä. Lisää hienonnettu leipä, silputtu persilja ja mausteet.
Sekoita hyvin.
Asettele pikkulautasille reilu lusikallinen worsmakkia ja lusikallinen
smetanaa. Tarjoa niiden kanssa suolakurkkuja.
Marskin malja
5dl Pöytäviina
2 cl makeaa valkoista vermuttia
1 cl giniä
1. Valmistus
Mittaa aineet coctail sekoittimeen, ravista voimakkaasti ja jäähdytä pakastimessa.
Tarjoa piripintaan täytetyistä huurteisista laseista.
Marskin maljan aito resepti on tarkoin varjeltu salaisuus.
"Nittaminax"
Tosi kun vesi.
Vorschmack näyttää olevan hämmästyttävästi Suomalainen ilmiö.
En ainakaan koskaan ole löytänyt "alkuperäistä" reseptiä.
Ja käytännöllisesti katsoen aina kun se mainitaan, mainitaan myös Suomi.
Vanhat tiedot kertovat sen olevan Juutalaista alkuperää, joten uskon heidän laittaneen Lammastakin siihen.
Minunkin Bologneseni on jollekin taatusti elämys, Bolognese kun on oikeastaan vain jauheliha-kastike Etelä-Eurooppalaisilla mausteilla, joista minä inhoan Oreganoa ja Basilikaa.
H.
Eipä ole hättäisen ruokalaji, tai nälkäisen, 10 tuntia pitää lihaakin keittää, mutta uskoisin että on tosi hyvää kaikenkaikkiaan..ehkä purkkiversio antaa väärän kuvan tästä herkusta..
Teillä näyttää olevan puurot ja vellit sekaisin Bolognese kastikkeen ja Worschmachin kanssa.
Bolognese kastike on italiallainen versio, joka on aina ja ikuisesti ollut heidän soossinsa nimenomaan arkiruokana, spaghetin kanssa. Myös Lasagnen peruskastike on Bolognese-soosi.
Worschmach on taas herkuttelevien herrojen illanistujais herkku. Marsalkka Mannerhein lanseerasi sen Suomeen, Marskin Päämajakaupunkiin Mikkeliin, marskin maljoineen. Molempien alkuperäiset reseptit salaisuuksia.
Sokos hotelli Vaakuna kulkee Marskin jalanjäljillä, viime syksynä olin siellä juhlimassa. Worschmachista lisukkeineen ei vatsaansa saa täyteen – ei ole tarkoituskaan. Seurustelu sujuu varsin historiallisissa tunnelmissa.
Älä sano että meillä, vaan eräillä. :))
nitta
Teillä tai meillä, riippuu, kenestä puhuu tai kirjoittaa. Mutta asiani!
Olen lueskellut ketjua ja tietääkseni en ole koskaan syönyt Vorschmac:kia, eikä tuo tuntunut kovin mielenkiintoinen ruoka olevankaan.
Tänään kuitenkin nauroin ääneen, kun lajittelin lapseltani saatua ruoka kassia. Hän nimittäin on hieman himoshoppaaja ja ostelee kaikkea kokeeksi ja antaa minulle jos ei maistu hänelle. Kissaa hänellä ei enää ole.
Ja sekös nauratti, kun oli avaamaton purkki Vorschmackia!!
*pyrsk* :)) kuinka nyt noin sattuikin, ei muuta kuin maistelemaan. Eihän sitä tiedä jos vaikka sinä siitä tykkäisitkin.
Aika hyvä yhteensattuma kuitenkin. :))
nitta
Täytyyhän sitä maistella joskus. Aikaa on "eräpäivään" huhtikuun loppuun. Täytyy vain ostaa ne lisukkeet, smetana, suolakurkut ja punajuuria, niin ja perunaa. Voi olla, että käy kuin sinulle, että vain maisteluksi menee, mutta kerron sitten syötyäni.
Samainen lapsonen oli mennyt opiskelu aikaan kaupasta ostamaan pari savusilakkaa. Rahaa ei ollut enempään. Myyjä oli kysäissyt; "meinaatkos ihan juhlat järjestää"?
Onhan me sille naurettu usein, mutta olisiko hänelle sittenkin jäänyt jokin trauma moisesta, sillä nykyisin heidän taloudessa voisi olla juhlat aina ruokien puolesta. Siksi saankin aina kassillisen ruokaa siellä käydessäni.
Eipä ole kys. sapuska tuttua kuin nimestä..jes, vielä jotain uutta elämystä tiedossa..:/