Kyseistä rotuahan olen ihaillut aina sen ulkonäön takia ja josta painotetaan että sen perusteella ei huskyä kannata hankkia. Kääpiökoirarotuja ikäni omistaneena olen ajatellut hankkia ihan OIKEAN koiran joka ei vain viihdy sohvatyynyjen alla nukkumassa vaan lähtee mielellään reippaalle lenkille. Asumme kyllä kerrostalossa maatasossa ja meillä on oma aidattu piha missä mahdollisuus koiran ihmetellä maailman menia. Uskoisin että mitään rekihommia en huskyn kanssa harrastaisi. Itse vietän päivittäin paljon aikaa talleilla hevosten kanssa ja mietin miten husky pysyy vapaana? Tahtoisin vähän infoa ihmisiltä jotka EI ole aktiivisia rekiharrastajia vaan joilla Husky ns. kotikoirana normaali touhuissa mukana.
Siperianhuskyn hankinta suunnitteilla
13
782
Vastaukset
- En suosittele
On olemassa monia aktiivisia seurakoirarotuja jotka sopisivat paremmin kuvailemiisi olosuhteisiin. Siperianhusky on ensisijaisesti rekikoira ja mielyttämisen halun puutteestaan johtuen, ei välttämättä maailman luotettavin irtipidettävä. Lisäksi sen mahdollinen riistavietti voi teettää ongelmia hevosien kanssa, tai sitten ei.
Jos kaunista ulkonäköä halajat, ja koiran kokoista koiraa, aktiivista tallikaveria, jonka kanssa voi huoletta samoilla metsässä ja joka paljon varmemmin ja helpommalla koulutuksella pysyy irti, sinuna harkitsisin jotain paimenkoirarotua. Miten olisi esimerkiksi australianpaimenkoira?
Siperianhuskyäen muutenkaan suosittele kellekään jolla ei ole aikomustakaan harrastaa vetopuuhia, sillä se on huskeilla veressä. Liian paljon tiedän tapauksia joissa husky on otettu vain seurakoiraksi, mutta pian sen aikauiseksi kasvettua huomattu että vetoviettiä on vaan liikaa,ja haluttu tarjota sille mahdollisuus kotiin jossa harrastetaan vetopuuhia. Koira laitettu kiertoon.
Suosittelen käymään tutustumassa siperianhusky kasvattajien kenneleihin. Kun näetkoirat niille ominaisessa työssä, toivottavasti tajuat että olisi vain väärin riistä huskyltä mahdollisuus harrastukseen johon se on jalostettu. - unohda...
Kasvattajat eivät ainakaan myy siperianhuskyjä tuollaisin perustein.
- dmas
husky ei sovi tallille. mun narttu jahtas hevosia, tappo kissoja ja karkaili kun tuli tylsää/hajujen perään.
Meillä ei muuten harrasteta mitään vetopuuhia, mutta kaikkea muuta aktiviteettiä kehitellään. kesäisin pyöräillään, uidaan ja toki talvisin on ihan huippua kun neiti vetää mua pulkassa :)
Aidatusta pihasta vielä sen verran että meidän neiti mennyt 2.5m korkeesta aidata yli että ei se siellä hirveästi ihmettele..
Tärkeätä on myös muistaa että husky laumaeläin isolla Ellä. meidin neiti pisti kämpän remppaan joka päivä kun töihin lähdettiin, kaveri kun hankittiin niin loppui kuin seinään sekin homma.
Toki yksilöitä kaikki :) - mäpäwaan
Huskyn liikunnantarve on suuri, oikeasti SUURI! Sille EI RIITÄ aamu- ja iltapissalenkit ja maailman ihmettely aidatulla pihalla. Husky on jalostettu juoksemaan kymmeniä, jopa satoja kilometrejä rekeä vetämään, joten normaali kaupunkiarjessa ja kotitouhuissa se pitkästyy ja alkaa keksimään keinoja purkaa energiaansa ja menee yli, ali tai vaikka läpi aidoista ja seinistä omille lenkeilleen, eikä todellakaan pysy vapaana talleilla tai muuallakaan kiltisti omistaja läheisyydessä.
Huskyt ovat energisiä ja vilkkaita, vaikka niillä vetolajeja harrastettaisiinkin. Itse muutaman huskyn kanssa kaupungissa rivitalossa asuessani oli niillä vetotreeneistä huolimatta energiaa ja taipumusta lähteä aidan yli tai portin raosta omille teilleen jos ei ollut tarkkana. Kuvailemaasi elämäntyyliin ei husky sovi. - skl11
Pitää muistaa, että jokainen koira on yksilö ja kaikkeen pystyy vaikuttamaan tiukalla ja määrätietoisella koulutuksella. Toki huskyn luonne ei ole sellainen miellyttämisenhaluinen kuin taas sitten paimenkoirilla, minkä takia kannattaisi tässä tapauksessa ottaa paimensukuinen koira esim. samojedi tai muu pystykorva jos ulkonäkö vain miellyttää. Itse olen ottamassa myös haasteen, husky tulossa ja aion opettaa sen meidän perheenjäseneksi kaikenlaista aktiviteettia touhuten, ulkotarhaan kököttämään se ei mene vaan tulee sisäkoiraksi ja pitkille lenkeille kaveriksi!
- mieti vielä
Samojedi on kyllä vetokoira ihan kuten husky ja alaskanmalamuutti, vaikka huskyllä se kaikkein voimakkain vetovietti yleensä on. Ja alaskanmalamuutilla voimakkain riistavietti näistä kolmesta siis. Eikä samojediakaan yleensä voi irti pitää, kun niillä on tuo sama karkailutaipumus kuin huskeilla. Ja irti oleva paimenkoira ja ratsastaminen ei kuulosta mitenkään erityisen hyvältä/turvalliselta yhdistelmältä, kun se hevonen voi sen paimennus-/riistavietin koirassa herättää.
Ja aloittajalle älä ota huskya, ne karkailevat paljon ja joillain on metsästysvietti, eli eivät sovi irti pidettäviksi. Dalmantialainen sen sijaan voisi sopia sinulle hyvin, jos luppakorvainen käy. Dalmantialaisesta saat varmasti lenkki seuraa ja alkuperäiseltä käytöltään ovat vaunu- ja vahtikoiria. Eli pysyisi varmasti paljon helpommin vapaana ollesssakin lähistöllä, eikä karkaile samalla tavalla kuin husky. Ja kun niillä ei suurta riista- tai paimennusviettiä ole, joten tuskin hevosta ahdistelisivat, mikä huskyn tai varsinkin paimenkoiran kanssa voisi käydä.
- Kaukaaviisass
Siperianhuskyssä esiintyy todella paljon pentutehtailua.
Tehtailua esiintyy yleensä showlinjaisissa koirissa suomessa ja ne ovat 90% tapauksista niitä Andy's joy kennelin johdannaisia. Kannattaa siis välttää niitä.
Valitse kennel huolella, jos haluat terveen koiran oikeasti kunnolliselta kasvattajalta. Kasvattajan kennelnimi ja rekisteröidyt pennut eivät _todellakaan_ takaa enää nykyään _yhtään mitään_ nimimerkillä kokemusta on.
Erehdyin ottamaan ensimmäiseksi huskykseni tällaisen Andy's Joy koiria sukutaulussaan pitävän showkoiran kasvattajalta, jolla ei ole virallista kennelnimeä, ja koira on sairas epilepsiasta. Ko. kasvattaja asuu Iissä ja hänellä on ollut kymmeniä huskypentueita muutaman vuoden sisällä.
Katso aina koiranetistä paljonko pentueita kavsattaja on teettänyt ja vältä niitä, joilla niitä on vuosittain enemmän kuin kolme.- Huskyn omistaja
Meillä on kyllä ihan kotikoirana tuommonen. Ostettiin ihan rekikoira yrittäjältä sen takia että tämä neiti ei vetamisestä kyllä yhtään pidä... Hauku ei tämä neiti yhtään :) Mutta riistavietti on suuri ja pikkulapsista, alle koulu ikäsistä ei myöskään pidä. Toisiin koiriinkin se kyllästy parin vuoden vetokoirayrittäjällä ollessaan toisen koiran kanssa samassa häkissä. Sisätiloissa ei tämä nuku, mielummin kopissaan ulkona, sisällä hänelle tulee liian kuuma, suosittelisin tässsä parin huskyn jälkeen kyllä aikuista joka myydään syistä jotka eivät koirasta johdu. Ihana kyllä rotu on ja turkin hoidosta ei paljoa vaivaa, paitsi keväällä karvan lähtö aikaan, kerrostalossa asuminen ei kyllä kovin hyvä idea, jos joutuu päivät sisällä.
- Valkkari ja tallit
Huskyn omistaja kirjoitti:
Meillä on kyllä ihan kotikoirana tuommonen. Ostettiin ihan rekikoira yrittäjältä sen takia että tämä neiti ei vetamisestä kyllä yhtään pidä... Hauku ei tämä neiti yhtään :) Mutta riistavietti on suuri ja pikkulapsista, alle koulu ikäsistä ei myöskään pidä. Toisiin koiriinkin se kyllästy parin vuoden vetokoirayrittäjällä ollessaan toisen koiran kanssa samassa häkissä. Sisätiloissa ei tämä nuku, mielummin kopissaan ulkona, sisällä hänelle tulee liian kuuma, suosittelisin tässsä parin huskyn jälkeen kyllä aikuista joka myydään syistä jotka eivät koirasta johdu. Ihana kyllä rotu on ja turkin hoidosta ei paljoa vaivaa, paitsi keväällä karvan lähtö aikaan, kerrostalossa asuminen ei kyllä kovin hyvä idea, jos joutuu päivät sisällä.
Vedoten näihin paimenkoiriin ja hevosiin: omistan leikkaamattoman valkoisenpaimenkoira uroksen,joka on rohkea, avoin ja rakastaa yli kaiken ihmisiä ja toisia koiria. Harrastamme yhdessä tokoa ja agia. Joka päivä käyn hevostalleilla ja otan nuoren herran mukaani vapaana. Voin hakea hevosen talliin ja hoidella sitä sisällä, ilman että tarvitsisi pelätä koiran paimentavan hevosia, juoksemassa jaloissa ym. Ja kun lähden hevoseni kanssa hommiin (n. 200m päässä sijaitsevalle kentälle) tämä nuori herra jää tallin pihaan, ja aina välillä tulee kurkkaamaan, että en ole poistunut kentältä. Ei siis voi yleistää paimenkoirien paimentamisviettiä. :-) Ja eiköös se paimentamisviettikin ole aktiviteeteillä hallittavissa ;)
- 2+4
siperianhuskyjen kasvavaan epilepsiaan pitäisi kiinnittää huomiota ankarasti vielä kun mahdollista. Monet showlinjaisia kasvattavat kennelit suomessa sulkevat silmänsä omilta epilepsialinjoiltaan hyvällä menetyksellä, pennut menee kaupaksi ja epilepsiatapauksia tulee koko ajan lisää ilmi. Myöskin sisäsiittoisuuteen kannattaa tulevaisuudessa varautua, sillä samaiset showlinjan kasvattajat viljelevät tiettyjä sukulinjoja niin että ne tursuvat suomessa yli äyräidensä jo nyt ja alkavat vaikuttaa myös sekarotuisiin koiriin, sillä samoja sukuja yhdistellään niihin. Myös arkoja ja aggressiivisia, hermostuneita koiria on alkanut putkahdella rodusta, kun mitään laatuseulaa ei ole olemassa jalostuskoiria valitessa.
- Kotihuskyn omistaja
Voi jumalauta. Jos sinulla on mahdollisuus tarjota huskylle tarpeeksi liikuntaa (vapaana) ei todellakaan tarvitse harrastaa vetämistä. On muitakin harrastuksia joihin koira sopii vallan mainiosti, pyöräily canicross ja agility esimerkiksi. Minulla husky kotikoirana, käymme koirapuistossa tai metsässä vähintään tunnin vapaata juoksua joka päivä tavalliset puolen tunnin- tunnin lenkit. Koira voi LOISTAVASTI. Kyseisen koiran veli samasta pentueesta asuu maatilalla missä on jatkuvasti tallilla toisen tyttöhuskyn kanssa. Hyvin opetettuna ovat luotettavia. Omakin koira pysyy hyvin lähistöllä aina kun on vapaana, ja huskyhan on nimenomaan laumakoira joka ei todellakaan halua joutua kauas laumastaan. Tähän toki kannattaa panostaa jo pentuna, nimittäin luokseen kutsumista. Ei kannata kuunnella näitä sokeita yksinkertaisia ihmisiä. Toki on ihanteellista harrastaa vetämistä huskyn kanssa. Kyllä, se on koiran alkuperäinen käyttötarkoitus. Mutta, se ei ole välttämätöntä JOS olet valmis laittamaan paljon aikaa muiden asioiden parissa, talleilla käyminen on loistava harrastus, kun totuttaa koiran pienestä saakka hevosiin ja muihin tallin eläimiin. :)
- 4+7
Täällä on keskustelua siperianhuskyjen ongelmista jotka kannattaa ottaa huomioon koiraa hankittaessa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12052597 - Huskyladyy
Me otimme siperianhuskypennun vuonna 2009 hyvästä kennelistä Keski-Suomesta. Huskymme äiti on Andy’s Joy ****. Huskymme on ollut koko elämänsä todella terve ja aivan ihana luonteeltaan. Hänen yhdellä sisarellaan tosin on epilepsiakohtaus ollut, mutta meidän koira on hyvin harvoin ollut eläinlääkärin tarpeessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161658
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361396Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1621236- 1431199
- 521135
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1081095- 571081
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1161076Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46959