Minut hakattin n. puoli vuotta sitten. Aluksi se tuntui vaan siltä että "tälläistä sattuu". Nykyään minulle on tullut kauheita pelkoja tiloja juuri tuohon pahoinpitelyyn liittyen. En uskalla enää sanoa vieraille ihmisille mitään jos esim. olen viettämässä iltaa. Pelkään aina saavani nyrkistä. Ennen katsoin muutenkin televisiosta kamppailu lajeja mutta nykyyän vihaan niitä koska ihmiset tuntuvat olevan niin väkivaltaisia. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
pahoinpitely
vallanvihaaja
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei ole kokemuksia muusta kuin lähinnä henkisestä väkivallasta ja siitä, että on koetettu provosoida, jotta kävisin käsiksi johonkin. Sellaisissa tilanteissa pitää todella hermojen pitää ja nimenomaan EI pidä provosoitua.
Väkivaltaisten kuvien ja filmien katselu on vastenmielistä monillekin. Jos jotain tuollaista tulee yllättäen silmiini, suljen silmät tai käännän katseeni muualle tai vaihdan kanavaa heti.
Väkivalta ei miellytä ketään normaalijärkistä ihmistä.