Miksi näin

Kertokaa kanssasisaret (miehetkin mielellään), miksi ihastun niin noihin nuorempiin komeisiin miehiin. Heissä silmä lepää ja jos juttusille jotenkin sattuu, niin koskaan en ole saanut pakkeja. Olen itse 50 ja naimisissa vähän vanhemman (5 v) miehen kanssa, ollut jo "ihmisiän" ja ihan onnellisia ollaan yhdessä, koskaan ei olla aiottukaan erota, ei ongelmia. MUTTA::: Mulla on 10 v nuorempi miesystävä tälläkin hetkellä, jonka kanssa tavataan about kuukausittain. Mutta silti jos olen ravintolassa yksin niin ei koskaan vanhemmat tai edes samanikäiset miehet kiinnosta eivätkä kyllä hekään käy tanssimaan hakemassa. Olen kyllä kova juttelemaan, avoin ja ihan hyvännäköinen, jos nyt niin voi itsestään sanoa, mutta kun on kuullut sen miehiltä. Kohottaako juuri toi mun avoimmuus ja puheliaisuus nuorempien miesten itsetuntoa vai mistä on oikein kysymys. En ole montakaan kertaa käynyt ravintolassa yksin mutta aina siellä joku
haluaisi olla yhteydessä myöhemminkin.
Miehet ovat kyllä ihania, uskokaa se, kyllä nainenkin osaa nauttia hyvännäköisistä ja -kroppaisista miehistä.

Olenko jotenkin erilainen kuin muut 50-kymppiset nuorekkaat naiset??

s-postini: [email protected]
7690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

keinohan se on tuokin etsiä nuorempaa seuraa.

Äänestä

naiset pää kylmänä, vaihdevuodet saa hyvin useille naisille aikaan sen että seksi muuttuu hemmetin tärkeäksi, on melkein jatkuva kiima.
On miehiä jotka käyttää tätä hyväkseen ja naureskelevat selän takana.
Se menee kyllä ohi, mutta luulen että sen vuoksi nämä nuoret miehet on kiinnostuneet sinusta.

Äänestä
  • Jos muija tyydyttää himonsa,niin miten sinä väität että jätkät käyttää muijaa hyväkseen?No toihan on aivan selvä,jätkät joutuu höyläämään vanhempia muijia kun me vanhemmat viedään niiden nuoret neitoset

    Äänestä

  • Mies 50+ kirjoitti:

    Jos muija tyydyttää himonsa,niin miten sinä väität että jätkät käyttää muijaa hyväkseen?No toihan on aivan selvä,jätkät joutuu höyläämään vanhempia muijia kun me vanhemmat viedään niiden nuoret neitoset

    Harmi, et taida olla hyvännäköinen etkä hyväkroppainen, ei ihme jos et miellytä edes samanikäisiäsi. Katkeruus tuli ilmi ihmettelystäsi. Ja huomasit varmaan että Onnellinen oli itse valinnut seuransa!!!

    Äänestä

Niin mikä vika on hyväkroppaisissa ja nuorekkaissa 50-k miehissä, kun se aivan välttämättä pitää olla 10 v nuorempi kuin itse olet. Mä ainakin osaan nauttia hyväkroppaisista 50-v naisista. Vastaus tai paremminkin mielipide viimeiseen kysymykseen, jos se nyt kysymys on: kyllä.

Vaikka mies olenkin niin sanon silti, jos miehet jotain sulle tietyssä tilanteessa sanovat, niin ei varmaan ihan jumanlan sanana kannata ottaa. En muuten tiedä montaakaan terveellä itsetunnolla varustettua miestä, jotka itseään 10 v vanhempaa hakevat, itseasiassa en yhtään. Ei tullut kyllä itsellekään sen ikäisenä mieleen.

Äänestä

Noviisina näillä palstoilla olen ihmetellyt juttuja, joissa naiset haeskelevat nuorempia miehiä ja nuoret miehet vanhempia naisia. Naisena ymmärrän, että nuoremman miehen imartelu saattaa kohottaa ikääntymisensä tosiseikaksi huomaavan naisen itsetuntoa. Mutta mitä nuoret miehet etsivät? Äitiäkö?

Jokainen toki hakekoon onnellisuuttaan ja tasapainoaan, mistä arvelee sen löytyvän. Jotenkin vain on vaikea ymmärtää kovin eri-ikäisten kommunikoinnin onnistumista, kun varttuminen on tapahtunut eri vuosikymmenillä ja nykymaailma on muuttunut nopeasti.

Äänestä

Minun ihastumis, rakastumis kohteeni on miehinen mies eikä ikä!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnellinen kirjoitti:

Kertokaa kanssasisaret (miehetkin mielellään), miksi ihastun niin noihin nuorempiin komeisiin miehiin. Heissä silmä lepää ja jos juttusille jotenkin sattuu, niin koskaan en ole saanut pakkeja. Olen itse 50 ja naimisissa vähän vanhemman (5 v) miehen kanssa, ollut jo "ihmisiän" ja ihan onnellisia ollaan yhdessä, koskaan ei olla aiottukaan erota, ei ongelmia. MUTTA::: Mulla on 10 v nuorempi miesystävä tälläkin hetkellä, jonka kanssa tavataan about kuukausittain. Mutta silti jos olen ravintolassa yksin niin ei koskaan vanhemmat tai edes samanikäiset miehet kiinnosta eivätkä kyllä hekään käy tanssimaan hakemassa. Olen kyllä kova juttelemaan, avoin ja ihan hyvännäköinen, jos nyt niin voi itsestään sanoa, mutta kun on kuullut sen miehiltä. Kohottaako juuri toi mun avoimmuus ja puheliaisuus nuorempien miesten itsetuntoa vai mistä on oikein kysymys. En ole montakaan kertaa käynyt ravintolassa yksin mutta aina siellä joku
haluaisi olla yhteydessä myöhemminkin.
Miehet ovat kyllä ihania, uskokaa se, kyllä nainenkin osaa nauttia hyvännäköisistä ja -kroppaisista miehistä.

Olenko jotenkin erilainen kuin muut 50-kymppiset nuorekkaat naiset??

s-postini: [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu