Soveltuuko husky elämään jossa rekeä ei vedettäisi pääsääntöisenä harrastuksena vaan harrastettaisi muita asioita ulkona? Esimerkiksi vaeltamista josta itse pidän valtavasti. Onko husky onneton jos ei saa vetää rekeä? Missään nimessä minulla EI ole tarkoitusta hankkia kymmenen koiran valjakkoa ja esim. osallistua reenveto kisoihin. Vaikka kuka sitä tietää vaikka muutaman vuoden kuluttua olenkin hurahtanut parantumattomasti ja minulla on sittenkin kymmenen koiran valjakko ja vaikka hirsitönö tunturilla.
Koira myös periaatteessa olisi ensimmäinen koirani vaikkei välttämättä yhtä paljoa käytännössä. Asuin 6 vuotta siskoni kanssa kämppiksinä ja tuona aikana hän hankki kultaisennoutajan pennun (tiedän ettei kultsu ole luonteeltaan ja vietiltään sama kuin husky), hoidimme koiraa yhdessä ja se totteli minua siinä missä siskoanikin ja ajoittain hoidin sitä useammin kuin siskoni jos minulla oli vapaata ja hänellä kiireitä. En siis ole ihan untuvikko mutten myöskään ollut täysin yksin siitä vastuussa. Onko husky siis vaikea kouluttaa (malamuutin kaltainen) vai oppiiko se jos omistaja tietää miten kouluttaa? Asun tällä hetkellä myös yksin kerrostalossa ja ainakaan tuon kultsun kanssa ei ollut ongelmia kerrostaloasumisessa. Aktiviteetteja koiralla kyllä olisi koska itsekin olen aktiivinen, eikä muutenkaan ole tarkoitus jättää sitä yksin nukkumaan pedille kun itse lähtee muuhun ajan viettoon. Koira olisi myös seurakoira.
Voisiko husky siis olla onnellinen yksin kanssani kerrostalossa ja kaupunkielämässä vaikkei reen eteen pääsisikään ainakaan koko aikaa? Onko kellään kokemusta millaista on elämä huskyn kanssa jos rekiharrastusta ei ole?
Siperianhuskyista
5
597
Vastaukset
- Kysynvaan.
Kysy itseltäsi MIKSI sitten ylipäänsä haluat juuri siperianhuskyn?
Maailmassa on olemassa satoja eri rotuja jotka soveltuisivat kuvailemaasi elämäntyyliin huomattavasti paremmin. Siperianhusky on työkoira, rekikoira. Rodun tilanne on sinänsä hyvä, että veto-ominaisuuksia ja tietynlaista alkukantaisuutta on haalittu huolella. Miksi siis haluta jotain sellaista väkisin, mikä ei ole ominaisuuksiltaan siihen juuri passeli? - ytgyjgyuj
Ei kai noissa ole mikään ongelma. Tietysti aina plussaa jos jotain pienimuotoista vedättämistä, kuten pulkkaa, pyörää...
- dmas
Mulla 5vuotias husky narttu joka ei pääsääntöisesti vedä. Onnelliselta näyttää siitä huolimatta. Pulkassa vetää pari kertaa talvessa naapurin muksuja ja käydään kesäsin pyöräilemässä. Ja tietenkin uimassa.
Yksin tuo ei pärjännyt, pisti kämpän remppaan joka päivä kun yksin jäi. Kun sille tuli kaveri ni loppui sekin touhu kuin seinään.
Vaeltelu on varmasti huskyn mieleen, mutta vapaana sitä tuskin voi pitää kun pitää kaikki rusakot sun muut eläimet metsästää.
Ja niin meidän neiti rakastaa helsingin elämää :) - caninefamiglia
Itselläni on koira joka on suurimmaksi osaksi husky (75%). Asumme kerrostalossa , kaupungissa ja tämä uros on ensimmäinen koirani. Kun olin kakara meillä oli japaninpystykorva, mutta en voi sanoa hyvällä omalla tunnollakaan että minulla olisi ollut koirakokemusta ennen tätä husky sekoitustani. Ja olemme pärjänneet hyvin ja kotona asustaa tasapainoinen koira.
Husky on pääasiassa hiljainen ja se ei hauku, mutta jotkut äänet saattavat saada sen ulvomaan. Meillä esim. sireenit ja kirkon kellot sekä jäätelöauton kilkuttava musiikki saavat koiran ulvomaan (ulvonta loppuu kun äänikin loppuu). Se ei kuitenkaan reagoi rapun ääniin tai edes hauku kun joku koputtaa oveen.
Husky on koira täynnä ristiriitoja. Vaikka se rakastaakin laumaansa todella paljon se ei silti tunne suurta tarvetta totella. Jos tottelemattomuus hyödyttäisi sitä enemmän koira mitä ilmeisesti tekee juuri päin vastoin kuin omistaja sanoo, jos se saa siihen tilaisuuden. Välillä tuntuu kuin asuisi murkkuikäisen kanssa kun koiralle joutuu sanomaan ehkä useammankin kerran ennen kuin se kuulee.
Kannattaa myös ehdottomasti totuttaa koira jo pennusta asti yksinoloon. Husky on laumaeläin ja laumasta erossa oleminen on sille luultavasti kauhein asia, joten on hyvä opettaa pentu jo pienestä pitäen olemaan yksin. Meillä koira ei tuhonnut paikkoja tai mölynnyt yksin jäätyään, mutta se ei meinannut päästää lähtemään ovesta ilman sitä. Nykyään koira jää todella hienosti yksin ja voin pitää ovea auki vaikka rappuun, eikä se yritä rynniä ovesta ulos.
Se on älykäs ja sillä on hyvä muisti, mutta husky ei ole mikään palveluskoira. Toistot tappavat sen mielenkiintoa asiaan ja voi olla että vaikka tarjoaisi palkaksi mitä herkkua tahansa koira ei jaksa enää keskittyä ollenkaan.
Se on rauhallinen (kunhan liikunnan määrästä vain on huolehdittu, mutta mikä tahansa koira alkaa osoittaa ei toivottua käytöstä jos se ei pääsee purkamaan tarpeeksi energiaansa), mutta husky on kuitenkin myös villi tapaus ja menee ainakin muutama vuosi ennen kuin koira rauhoittuu. Se yleensä yrittää hyppiä vieraita ja toisia koiria vasten innostuksissaan joten sen kanssa pitää olla tarkkana. Yleensä siinä 2-3 vuoden iässä koira alkaa rauhoittua, eikä enää hötkyä niin paljon. Oma uros täytti heinäkuussa vuoden eli vielä on nuori ja todella pentumainen, mutta on rauhoittunut huomattavasti vaikka vielä parannettavaa on.
Huskin ei ole pakko päästä vetämään rekeä. Se on yleinen harhaluulo. Julmasti sanottuna koira ei osaa kaivata sitä mitä se ei tiedä olevan. Huskeilla on paljon energiaa purettavanaan joten siksi vetäminen on hyvä harrastus sillä se väsyttää paljon ja siihenhän koira juuri soveltuu. Mutta jos se saa jotain muuta kautta purkaa tarmoaan se riittää.
Kasvattajat tietysti myisivät koiriaan varmasti mielellään sellaisiin koteihin jossa koira pääsee hommiin, mutta haluan ainakin uskoa että kasvattajat ovat tyytyväisiä jos koiralle vain löytyy hyvä ja liikunnallinen koti. Vetäminen harrastuksena on kuitenkin aivan helvetin kallista ja minusta ainakin olisi ihan kohtuutonta vaatia että jokainen huskin omistaja hankkii reen, joka maksaa lähemmäs 1000euroa ja hankkii mönkijän tai jonkun muun mitä koira sitten pääsee vetämään kesällä.
Huskin omistuksesta ei tarvitse tehdä kallista. Kunhan koira pääsee tarpeeksi usein ulos ja saa juosta irti jossain ja kotona sitten vielä leikit siihen päälle ja meillä harrastetaan herkkujen piilotusta, mikä on ollut koiralle mieluisaa puuhaa.
Kannattaa kuitenkin olla varovainen missä huskia irti pitää (omani on irti vain aidatulla alueella). Koiralla on metsästysvaistoa ja huskille pieni eläin on yleensä saalis. Jos se näkee rusakon tai oravan koira yrittää takuulla ampaista sen perään ja metsästysvaiston ottaessa vallan koirasta tulee täysin kuuro.
Ja vielä viimeiset sanat: Huskin kanssa kannattaa olla aivan yhtä itsepäinen kuin sekin ja tarvitaan kärsivällisyyttä. - kysynpäminäkin
Esittäisin saman kysymyksen kuin ensimmäinen vastaaja, Miksi haluat juuri huskyn?
1. Vetäminen on niillä verissä ja ne ovat hyvin sosiaalisia ja laumasidonnaisia eli tarvitsevat (koira)kaverin.
2. vaellusretket hihnassa hulluna vetävän huskyn kanssa ei ole kovin mieluisia. Miksi hankkia vetokoira, ja sitten opettaa se pois siitä mihin se on jalostettu?
3. Kovin moni kunnollinen siperianhuskyn kasvattaja ei myy pentua kerrostaloon ainoaksi koiraksi ihmiselle joka ei ole kiinnostunut vetoharrastuksesta, rahastusmielessä kasvattavat ovat sitten erikseen, mutta ne eivät sitten olekaan vastuullisia rodun tai koirien etua ajattelevia oikeita kasvattajia.
Kaikki huskyt eivät välttämättä ole kuitenkaan "oikeita" hyviä vetokoiria ja viihtyvät varmasti sohvallakin ja muissa harrastuksissa, mutta pennusta sitä ei koskaan voi tietää, eikä ennenkuin on sitä kokeillut. On monta rotua joita ei enää käytetä alkuperäiseen tarkoitukseen, joko siksi ettei sille ole tarvetta, tai edes mahdollisuutta. Siperianhuskya voidaan vielä käyttää ja käytetään siihen mihin se on jalostettu, joten miksi siitäkin pitäisi yittää saada seurakoiraa?
Ja vielä edelliseen kommentiin, ei vetoharrastuksen tarvitse olla "helvetin kallis". Kahdella koiralla vetää jo potkukelkkaa tai yhdelläkin kevyempää kiksparkkia. Valjakkoharrastajia on ympäri suomen ja varmasti oman koiran saa toisen valjakkoon juoksemaan halutessaan.
Ja käytettyjä vanhoja, hyväkuntoisiakin pikkurekiä saa edullisesti hankittua muilta harrastajilta tai safarikenneleistä. Oma mielipiteeni on, että husky on onnellisimmillaan vetäessään valjakossa, kun näkee miten ne ensihetkestä alkaen "syttyvät" siihen tekemiseen ja ovat elementissään.
En minäkään ottaisi saksanpaimenkoiraa tai malinoisia, sillä ei minua kiinnosta pk-lajit, toko tms, siinä menisi hyvä koira hukkaan jos ei sille ominainen tekeminen kiinnosta omistajaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62473- 1161668
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361396Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1631247- 1431209
- 521145
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1171109Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1131106- 571081
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46969