voiko jättää (ison) pentukoiran johonkin huoneeseen missä ei oo (paljoa) tuhottavaa kun lähtee käymään kaupassa tai jossain mihin ei voi ottaa koiraa mukaan?
koiranpentu jää yksin kotiin ja tuhoaminen?
masuasukki
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Voit jättää. Koirat tuhoavat eroahdistuksessaan, eivät jos ovat pienestä pitäen oppineet olemaan yksin ja on hyvin ulkoilutettu ennen kuin jäävät yksin. Eli tuhoaminen ei ole automaattista. Meillä on viides koira, eikä koskaan ole ollut vielä koiraa joka olisi tuhonnut mitään.
hyvä eli pitkä lenkki ulkona ennen lähtöä ja lähteissä radio tai televiisio päälle. Sen voi jättää toiseen huoneeseen. Näin koirasta tuntuu kuin joku olisi viereisessä huoneessa. Kannattaa myös opettaa sitä olemaan toisessa huoneessa ovi kiinni siten että joku on paikalla toisessa huoneessa(tekee jotain ja radio/tv auki).
Eipä ole meilläkään mitään isoja tuhoja tehty, joskus matot vähän läjässä kun on kuopinut mukavan petipaikan itselleen.