Onko kenelläkään kokemusta seuraavanlaisesta ongelmasta: Kanin silmien vilkkuluomet näkyvät joinakin päivinä lähes koko ajan (peittävät n 1/4 kanin silmästä). Silmät vuotavat toisinaan hieman, kirkasta nestettä. Kani on kuitenkin käytökseltään täysin oma itsensä: aktiivinen ja reipas. Kani on aina vapaana.
Silmät on tarkastettu eläinlääkärillä. Epäiltiin lievää tulehdusta, silmätippoja annettiin mutta niillä ei nähdäkseni ollut vaikutusta tähän vilkkuluomiongelmaan. Kani syö täysin normaalisti, myös kovaa ruokaa. Näin ollen en usko hammasongelmiakaan olevan. En myöskään usko johtuvan stressistä, sillä elinympäristössä ei ole tapahtunut muutoksia. Epäilin myös allergiaa, joten heinät ja vessalaatikon purut vaihdettiin toisenlaisiin. Tällä ei kuitenkaan ollut vaikutusta. Vilkkuluomien näkyminen liitetään usein myös kipuiluun; nähdäkseni kanini reagoi kipuun lopettamalla syömisen ja kyyhöttämällä nurkassa, vilkkuluomien näkymistä ei ole koskaan vatsakipuihin tai virtsaongelmiin (kanilla ollut nuorempana virtsakiviä) liittynyt.
Voisiko vilkkuluomien näkyminen johtua kuivista silmistä? Talviaikaan huoneilma on varmasti melko kuivaa ja herkkäsilmäinen kani voisi reagoida siihen. Vai olisiko syytä epäillä jotain vakavampaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Osilla kaneilla on perinnöllinen taipumus siihen, että vilkkuluomi pilkistää sieltä silmästä koko elämän. Jos tulehdusta ei ole ja kovaa vuotoa sekä kani terve sekä eloisa..en menisi säikähtämään :) Varsinkin yli 2,5 kg kaneille tätä näkee yllättävän usein