Ensimäiseksi tahdon kertoa, että tarina on ensimäiseni ja otan enemmän kuin mielelläni palautetta vastaan, etenkin kirjoittajilta joilla on palstalla enemmänkin tekstiä sekä tarinoita. Uskokaa pois, melko hyvin olen kaikkien teidän tarinanne lukenut ja sivunne kollannut :) Tiedät varmasti, että puhun juuri sinusta (;
Lokakuu 2012
”Hei sinä, mitä sä haluaisit häälahjaksi? :)”
Ei jumalauta, ei kukaan avaa keskustelua noin! Paitsi tietysti minä, rakkauselämässä ja parisuhteissa totaalisen epäonnistunut ja toivoton tapaus. En vain osaa, mutta jostain kumman syystä jaksan silti yrittää. Ikuinen romantikko?
Päivä töissä oli äärimäisen kamala, en hirveästi liioittele jos sanon puolen porukasta olleen sairaana tai muuten vaan poissa. Kauhulla muistelen sitä tunnetta, kun paperipino alkaa uhkaavasti kaatua ja yrität epätoivoisesti ehtiä estämään tuon juuri aakkostamasi hakemuspinon täystuhoa. Puhelin soi, joku yrittää työpisteesi vieressä epätoivoisesti saada vastaustaan juuri esitettyyn, eikä edes kovin haastavaan kysymykseensä. Päivä oli siis huonoa kauhuelokuvaa aina siihen asti, kun sain lukita tietokoneen, kerätä kamani, suunnata parkkihalliin ja poppi huutaen hurauttaa kotiin. Paras hetki päivässä!
Keskiviikko ilta, rantauduin hetki sitten töistä kotiin ja sukelsin läppäri sylissä sohvan nurkkaan, kuin maitovalas rannalle, totuttuun tapaan tämä tapahtuu heti koiran lenkityksen jälkeen. Kämppis jo valittaa, että hänen kalliissa sohvassaan on perseeni kuva, siinä samaisessa nurkassa, jossa aina istun.
Facebook, Qruiser ja joskus jopa eräs nimeltä mainitsematon aikuisten kuvagalleria ensimäisenä auki. Qruiserista tiirataan lähialueen sisäänkirjautuneet 19-25 vuotiaat poitsut. Pöh, ei mitään uutta eikä mitään mielenkiintoista. Turhautuneisuudessani päätin laajentaa hakualuettani hieman, ei nyt takerruta pieniin välimatkaseikkoihin. Onhan minulla auto käytössä, säädin siis välimatkaksi 400 km ja aloitin selaamisen alusta. Hiirtä rullatessa ja profiilikuvien vilistessä havadun oven kolinaan, kunnianarvoisa asuintoverini ryömii raskaan päivän jälkeen takaisin koloonsa. Mikä idea siinä on, että myymälällä on päällikkö, joka tekee 12 tuntistä työpäivää koska myyjät on uusavuttomia tai sit työtävieroksuvia sossun tai työkkärin töihinpakottaneita laitapuolenkulkijoita tahi maahanmuuttajia. HUOMIO, on siellä kuulemma muutama kultakimpalekkin joukossa, maahanmuuttajia molemmat. Ei siis aloiteta rasismikeskustelua tässäkohtaa.
Päivän kuulumiset vaihdettuamme, syvennyn taas tietokoneen minulle suomaan tarjontaan. Aikoiessani jatkaa selaamista, huomaan tuon minua kolme vuotta nuoremman kundin, joka on väliaikaisesti kirjautunut sisään kotiseudullani. Profiilikuva ei ole mitenkään massasta erottuva, mutta päätän silti kurkistaa tuon etunimen ja alkoholijuoman mukaan nimimerkkinsä saaneeseen profiiliin. Kuitenkin joku teini. Profiilikuva ei tosiaan imartele henkilöä itseään, mutta selatessani kuvia enemmän voin todeta tämän jantterin olevan hyvinkin komea tapaus. Toisin sanoen ”Way out of my league”. Näh, paskat, yrittänyttä ei laiteta.
Hei Sinä! Osa 1.
9
1426
Vastaukset
- fonditrim
Oon aina ollut järisyttävän huono keskustelun avaaja, iskulauseista puhumattakaan. Tyyppi kertoo esittelytekstissään, että arvostaa omaperäisyyttä, eikä voi sietää ihmisiä joilla ei ole omia mielipiteitä ja jotka ovat suoraansanoen massaa. No just, taas joku helvetin hipsteri. Suurimaksi ongelmaksi mun mielikuvitukselle osoittautuu nyt se, et miten mä erotun joukosta. Miks mä edes haluan erottua joukosta? Okei, kuvien perusteella se on söpö, mut esittelytekstin perusteella jokseenkin ärsyttävä ja ehkä hivenen naivi. Jokin siinä silti kiehtoo. ” Moi, mitä sä haluaisit häälahjaksi? :)”. Sinne meni.
Ei mennyt aikaakaan kun tää ’Matiasmargarita’ otti ja vastasi. En edes tiedä miksi mua jännitti avata se viesti, ei mulla ollut sen suurempia luuloja taikka toiveita ton tyypin suhteen. ” Moi, mä haluaisin koalan. Santulta muuten terveisiä :b”. Että mitä tuota?! Tiesin kyllä heti kenestä puhuttiin, mutta miksi se lähettää mun kaverilta Santulta terveisiä.
Pikapuhelu Santulle, olihan se pakko udella et mikä tää tyyppi on ja miksi se on siellä. Keskustelun edetessä kävi ilmi, että meillä oli muutamia yhteisiä kavereita, muunmuassa mun kotiseudulla ja Matias oli viettämässä koulun syyslomaa heidän luonaan. Mikä yhteensattuma!
Kuluva viikko läheteltiin viestejä puolin ja toisin, viikonloppuna tää Matias oli tulossa Helsinkiin Santun kämppis Anton mukanaan, joka oli myös mun ystävä. Matias ja Anton olivat tulossa kaupunkiin juhlimaan kaveriporukkaan kuuluvan pojan synttäreitä ja sovittiinkin, että Anton tulisi meille yöksi lauantaina. Matias jatkaisi maakuntakierrostaan Tampereelle. Sääli, olisihan se meillekkin voinut tulla.
Oltiin lähetelty viestejä koko viikko, vielä perjantai iltanakin. Pojat olivat juhlissa ja minä kotona nukkumassa, koska suuntasin aamulla töihin tekemään hieman ekstraa. Ainahan rahalle on käyttöä. En tiedä mistä Matias oli saanut puhelinnumeroni, mutta aamulla herätessäni oli puhelimessani yksi vastaamaton puhelu ja vastaajassani yksi viesti. Hirveästi en tuosta viestistä saanut selvää, mutta kylmästä kullista siellä oli puhetta. Lähetin tuon numeron finderiin ja kappas Matiashan se sielä.
Laitoin tuolle känniääliölle viestin tyyliltään ” Tais olla melko kosteet bileet eilen, onko darra? ;) ” Vastausviestissään Matias kertoi olevansa Kampissa odottelemassa linja-autoa Tampereelle. Darra ei kuulemma ollut paha, mutta lemmehtynyt pepsi maistui uhkaavasti viskille. Raukka ei ollut ehtinyt edes suihkuun, koska hotellihuone oli pitänyt luovuttaa kahdeltatoista. Kuka kulkee bussilla pitkää matkaa nykypäivänä?
Mikä ihmeen pikkuporvari toi juippi on? Tiesin ettei Antonilla ainakaan ole rahaa mihinkään hotelliin, joten Matiaksen on täytynyt maksaaa molempien yöpyminen. Itse tienaan ihan mukavasti, mutten kuitenkaan sen vertaa, että säästöön jäisi. Siksi en saata ymmärtää, että työtön opiskelija kiertää maakuntia lomalla ja majoittuu hotelliin. Lintsarikin vielä, oli aloittanut lomansa omin lupineen ennen muita.
Matias vietti seuraavan viikon Pirkanmaalla, viestittelymme jatkui ja tutustuimme paremmin. Jossain vaiheessa Matias otti puheeksi, että olisi kiva vaikkapa tavata, kun hän viikonlopun jälkeen tulee Helsinkiin ja jatkaa siitä takaisin kotiin, loma kun lähenteli loppuaan. Olin haltioissani. Tuo elämää suloisempi nappisilmä tahtoi tavata, olikohan sillä päässä vikaa? Itsehän en siis ole mikään kedon kaunein kukka, en järjin urheilullinen ja sixpackin tilalla on sexpack. Tottakai halusin!
Viikonloppu oli yhtä odottamisen tuskaa. Olisi jo maanantai, taas se poika lintsaa koulusta. Oli ilmoittanut olevansa sairaana. Ei sillä että se mua haittaisi, kivahan oli saada tämä Matias käymään. Maanantaipäivä töissä oli melko muurahaispitoinen, tuntui että pöksyissä kutisi niin paljon, jotta oli vaikea olla aloillaan. Lähdin jopa aikaisemmin töistä, että ehtisin pikaisesti siivota ennen Matiaksen saapumista. Kämppikseni kun on melkoinen sottapytty, niin ajattelin pikasiivouksen olevan paikallaan.
Illan suunnitelmissa olisi ruoanlaittoa asetelmalla minä kokkaan ja Matias neuvoo vierestä. Minä tunari keittiössä ja hän kokki ensimäiseltä ammatiltaan. Mitenniin paineita? Ruoan jälkeen ohjelmassa olisi leffaa ja sen jälkeen olin lupautunut heittämään Matiaksen illan viimeiseen bussiin, jotta hän olisi huomenaamuna koulussa.
Kohtaamispaikaksi oli sovittu Kampin kauppakeskuksen pääovi, epäonnekseni unohduin jynssäämään asumustamme hieman liian tarkkaan ja ei aikaakaan, kun huomasin kellon olevan niin paljon, että myöhästyisin varmasti. Laitoin Matiakselle viesin ja pahoittelin myöhästymistäni, lupasin tulla mahdollisimman pikaisesti. Bussikaistakruisailua siis luvassa.
Ikuisuudelta tuntuneen ajomatkan päätteeksi sain autoni parkkiin Tennispalatsin taakse ja päätin soittaa Matiakselle, että oliko tämä asemissa. Matiaksen vastatessa puhelimeen tunsin jalkojeni muuttuvan spagetiksi ja puheeni puuroutuvan, kuinka komealta tuo ilmestys kuulostikin.
Tässä olisi ensimäinen osa, kannattaako jatkaa? :)- kolgrim
Ehdottomasti jatkoa tälle! Mielestäni tämä on yksi lupaavimmista aluista täällä vähään aikaan ja hämmästelenkin ettei kommentteja ole enempää, toisaalta ainahan se tuntuu ettei hyvät tekstit saa niitä tarpeeksi.
Tarina etenee ihan mukavasti, odotan jo kertojan ja Matiaksen ensimmäistä kohtaamista! Kertojan nimeä ei taidettu vielä mainita?
Toivoisin myös lisää ripoteltuja yksityiskohtia, kuten mitä työtä tarinan kertoja tekee, jne. se on ihan luonnollista ettei sitä ole vielä mainittu, sen ehtii kertoa myöhemminkin. Ehkä enemmän yritän juuri hakea sitä, että toivon tarinan etenevän sopivan rauhallisesti, kunnon juonelliset tarinat ovat parhaita :)
Ja piste sohvan nurkkaan sukeltamisesta läppärin kanssa! Minullakin on oma sohvannurkka, jonne aina asetun läppärini kanssa kun vaan mahdollista, avomieheni on nimennyt kyseisen sohvannurkan toimistokseni, käsinojalla on mm. hyvä paikka kahvikupillekin, lisäksi tähän kyllä kertyy välillä yhtä sun toista, huulirasvoja ja hiuspinnejä, niillä on hyvä merkata oma reviiri... Ja jostain syystä höpötän nyt tässäkin aivan asian vierestä, taitaa johtua aikaisesta aamusta, pahoitteluni :)
No niin, tämän parempaan kommenttiin en nähtävästi kykene huonosti nukutun yön jälkeen...Mutta jatkoa pian? :) - fonditrim
kolgrim kirjoitti:
Ehdottomasti jatkoa tälle! Mielestäni tämä on yksi lupaavimmista aluista täällä vähään aikaan ja hämmästelenkin ettei kommentteja ole enempää, toisaalta ainahan se tuntuu ettei hyvät tekstit saa niitä tarpeeksi.
Tarina etenee ihan mukavasti, odotan jo kertojan ja Matiaksen ensimmäistä kohtaamista! Kertojan nimeä ei taidettu vielä mainita?
Toivoisin myös lisää ripoteltuja yksityiskohtia, kuten mitä työtä tarinan kertoja tekee, jne. se on ihan luonnollista ettei sitä ole vielä mainittu, sen ehtii kertoa myöhemminkin. Ehkä enemmän yritän juuri hakea sitä, että toivon tarinan etenevän sopivan rauhallisesti, kunnon juonelliset tarinat ovat parhaita :)
Ja piste sohvan nurkkaan sukeltamisesta läppärin kanssa! Minullakin on oma sohvannurkka, jonne aina asetun läppärini kanssa kun vaan mahdollista, avomieheni on nimennyt kyseisen sohvannurkan toimistokseni, käsinojalla on mm. hyvä paikka kahvikupillekin, lisäksi tähän kyllä kertyy välillä yhtä sun toista, huulirasvoja ja hiuspinnejä, niillä on hyvä merkata oma reviiri... Ja jostain syystä höpötän nyt tässäkin aivan asian vierestä, taitaa johtua aikaisesta aamusta, pahoitteluni :)
No niin, tämän parempaan kommenttiin en nähtävästi kykene huonosti nukutun yön jälkeen...Mutta jatkoa pian? :)Kiitos Kolgrim, arvostan panostustasi pitkään ja sisältöpitoiseen kommenttiin.
Iso kiitos myös muille kommentoijille!
Kirjoittajana olen täysi noviisi ja sen takia kritiikki, kommentit, ehdotukset ja palaute ovat erittäin tervetulleita.
En edes tajunnut, että kertoja on esittelemättä. Muihin syvennytään myöhemmin, mutta kertoja olisi kyllä pitänyt esitellä alkuun kunnolla.
Yritän tämän järkeistää kakkos osaan, joka on jo hyvässä vauhdissa :)
Muita hyviä kirjoittajia vähättelemättä, sinun kommenttiasi odotin eniten. Lähes jokaisen tarinasi lukeneena ja muut kirjoittajat kauttasi löytäneenä olsin hieman pettynyt, jos kommenttisi olisi jäänyt tulematta :) - kolgrim
fonditrim kirjoitti:
Kiitos Kolgrim, arvostan panostustasi pitkään ja sisältöpitoiseen kommenttiin.
Iso kiitos myös muille kommentoijille!
Kirjoittajana olen täysi noviisi ja sen takia kritiikki, kommentit, ehdotukset ja palaute ovat erittäin tervetulleita.
En edes tajunnut, että kertoja on esittelemättä. Muihin syvennytään myöhemmin, mutta kertoja olisi kyllä pitänyt esitellä alkuun kunnolla.
Yritän tämän järkeistää kakkos osaan, joka on jo hyvässä vauhdissa :)
Muita hyviä kirjoittajia vähättelemättä, sinun kommenttiasi odotin eniten. Lähes jokaisen tarinasi lukeneena ja muut kirjoittajat kauttasi löytäneenä olsin hieman pettynyt, jos kommenttisi olisi jäänyt tulematta :)Kiitos fonditrim, imartelevaa kuulla :) Ja olen iloinen, jos kommentistani oli apua! Pyrin aina antamaan palautetta ainakin niille tarinoille joista pidän, sitä tietää miten paljon sitä kirjoittajana arvostaa, myös kritiikkiä (-rakentavaa sellaista) itsekin kun olen kirjoittanut jo reilusti yli kymmenen vuotta... (luoja aika menee nopeasti...)
Toivon, että saat jatkoa tälle pian! Minusta tämän tarinan alku on oikein hyvä, etenkin ottaen huomioon, että tämä on sinulle uutta. Kannustan ehdottomasti jatkamaan! :)
- uutta osaa oottelen
Kannattaa jatkaa ehdottomasti! :)
- pian jatkoa
Ehdottomasti!
- odotan -
Hyvä meno - jatka ihmeesä-
- ultramariinitaivas
Joku voisi väittää, ettei tämä johdu listasta, mutta kuin ihmeen kaupalla tänne on lyhyen ajan sisällä eksynyt uusia, hyviä ja lupaavia kirjoittajia... Mahtavaa!
- kommentin varjopuoli
tässä osa1 ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä431805Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2071238- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321137- 781086
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057