Koska auttaa?

pimu33v

Minulla on ongelmana jännitys sosiaalisissa tilanteissa, oireena erityisesti punastuminen ja sen pelko. Olen yrittänyt hoidattaa ongelmaani hypnoosin avulla. Kahden epäonnistuneen hypnoterapeutti-kokeilun (siis kaksi eri henkilöä, joilla molemmilla kävin useamman kerran) jälkeen päätin vielä haluta uskoa hypnoosiin, ja ostin pari hypnoosiäänitettä. Molemmat on tarkoitettu hoidoksi sos. tilanteiden pelkoon ja toinen jopa suoranaisesti punasteluun. Kysymys kuuluukin, kuinka kauan kestää, ennen kuin alan huomata vapautuneeni? Olen kuunnellut molempia äänitteitä nyt n. kolme kertaa, ja mielestäni rentoutunutkin niiden kuuntelun aikana kunnolla. Vieläkin vaan olen jännittynyt ja pelkään punastumista. Teenkö jotain väärin? Vinkkejä, neuvoja? Haluaisin jo päästä tästä elämääni rajoittavasta vaivasta...

5

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pimulle....

      Olisi hyvä että kuuntelisit noita äänitteitä, tai mieluummin vain toista päivttäin
      Tulokset huomaat siten kun lakkaat punastemasta:) Joskus tuo esim.oikean hypnoterapeutin löytäminen on hieman hakuammuntaa, mutta kannattaaj atkaa yrittämistä!

    • Pimu33v

      Minkä ihmeen terapeutin? En ole aikonut millekään terapeutille mennäkään vaan hypnotisoijalle.

      • Anna lupa itsellesi

        Päätä nyt mihin menet! Ensin kirjoitat olleesi hypnoterapeutilla, kahdellakin! Sitten kerrot kuuntelevasi äänitettä, sitten taas kerrot olevasi menossa hypnotisoijalle? Vai sotkeeko joku muu kirjoitustasi?

        Äänitteet sen enempää kuin terapeuttikaan ei ehkä saa mitään aikaiseksi, jos itse kiellät vaikutukset jatkuvasti! Koska loppujen lopuksi sinä teet sen muutoksen, ei terapeutti eikä äänite. Halautko muuttua?

        Voi kestää aikansa, jos asenteesi on kovin torjuva. Anna itsellesi tilaisuus, sillä punastumista ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa on hoidettu erittäin onnistuneesti hypnoosilla. Miksei siis sinullakin? Kyse on sisäisestä torjunnasta, älä turhaan syyllistä itseäsi siitä, mutta yritä keskittää ajatuksesi äänitteeseen ilman mitään muita ajatuksia.

        En ole kylläkään mikään terapeutti, nämä ovat vain ajatuksia.


      • alkuperäinen Pimu33v
        Anna lupa itsellesi kirjoitti:

        Päätä nyt mihin menet! Ensin kirjoitat olleesi hypnoterapeutilla, kahdellakin! Sitten kerrot kuuntelevasi äänitettä, sitten taas kerrot olevasi menossa hypnotisoijalle? Vai sotkeeko joku muu kirjoitustasi?

        Äänitteet sen enempää kuin terapeuttikaan ei ehkä saa mitään aikaiseksi, jos itse kiellät vaikutukset jatkuvasti! Koska loppujen lopuksi sinä teet sen muutoksen, ei terapeutti eikä äänite. Halautko muuttua?

        Voi kestää aikansa, jos asenteesi on kovin torjuva. Anna itsellesi tilaisuus, sillä punastumista ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa on hoidettu erittäin onnistuneesti hypnoosilla. Miksei siis sinullakin? Kyse on sisäisestä torjunnasta, älä turhaan syyllistä itseäsi siitä, mutta yritä keskittää ajatuksesi äänitteeseen ilman mitään muita ajatuksia.

        En ole kylläkään mikään terapeutti, nämä ovat vain ajatuksia.

        Joku tosiaan omi nimimerkkini, miksiköhän? En ymmärrä tuollaista...

        Kai tämä vaatii vain aikaa ja uskoa itseeni. Kiitos vastauksistasi. :)

        Pimi33v


    • Pointti

      Älä vaan mee maallikolle !!!!!!! Voi joutua liivimiesten uhkailun kohteeksi tai joku käpälöitsijä saa hyvät kiksit, kun oot transsissa.
      Maallikoita ei valvo kukaan ja kuka tahansa voi ryhtyä maallikoksi.

      Tämä on VAROITUS.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      108
      9763
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      77
      4982
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      66
      4759
    4. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      5
      3243
    5. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      9
      2451
    6. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      106
      1696
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      45
      1487
    8. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      53
      1451
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      59
      1414
    10. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      65
      1331
    Aihe