Saan todennäköisesti kuulla olevani nimimerkki "Lissu", kun kirjoitan tämän mielipiteeni. Jokainen voi päätellä, onko asia niin.
Ymmärrän sen asian, että ihmiset perustavat uusia perheitä - se on luonnollista. Asiassa itsessään ei ole mitään väärää.
Tosiasia kuitenkin on se, että LAPSET ovat se taho, joka kaikki nämä perheleikkien seuraukset kantaa harteillaan. Heissä näkyvät ikävimmin ne seuraukset, joita kaikista näistä parisuhdepuuhista seuraa.
Kun mietin omaa luokkaani, nykypäivän todellisuus näkyyy surullisesti, vaikka kysymyksessä on kohtuullisen pienen kunnan keskikokoinen koulu. Luokkani oppilaista noin puolet on rikkinäisten perheiden kasvatteja.
Käytännössä lähes jokainen noista lapsista oireilee jollakin tavoin, kuka mitenkin. Varsinkin pojat kärsivät perheiden hajotessa, mutta ikävä kyllä myös tytöt. Olipa kyseessä uusperhe tai yh-äiti, pojat ovat todella usein "heitteillä". Aikaa ja energiaa riittävään huolenpitoon ei näytä useimmiten olevan - ei sitten millään.
Voimmeko sitten tehdä mitään?
Tuikitavallista MAALAISJÄRKEÄ voisi käyttää reilusti nykyistä enemmän. Kun harkitset perheen perustamista, mieti TARKASTI läpi, onko puolisosi sellaista ainesta, että hänestä on pitemmällä tähtäimellä elämään perhe-elämää. Lapsi ei IKINÄ paikkaa parisuhteen ongelmia. Ei ikinä. Jos kumppanissasi on sinua pahasti ärsyttäviä piirteitä ennen lasta, älä kuvittele niiden katoavan mystisesti. Kukaan ei yhtäkkiä muutu lennossa toisenlaiseksi. Merkit ovat AIN nähtävissä - kyse on vain siitä, haluaako ne nähdä!
Jos eroat, laita lasten etu ykkösasiaksi, vaikka mikä olisi. Jos sinulla on lapsia, kanna vastuusi heistä. KAIKISSA olosuhteissa. Kaikki kiusa, mitä kohdistat ex-kumppaniisi, kohdistuu todellisuudessa lapsiisikin.
Käytä sitä maalaisjärkeä silloinkin, kun kohtaat uuden onnen ja hormonisi hyrräävät täysillä. Muista lapsesi ja älä ala leikkiä kotia ennen kuin tunnet toisen oikeasti ja kunnolla! KESKUSTELE asioista tarkasti. Älä hanki UUSIA lapsia sekavaan kuvioon, vaan järjestä ensin peruskuvio kuntoon.
Jos sinulla alkaa olla lapsia kovinkin monen ihmisen kanssa, on oikeasti syytä katsoa peiliin! Uusi parisuhde ei todellakaan aina ole oikea tie - saati sitten uusi lapsi. Käytä ehkäisyvälineitä ja siis sitä JÄRKEÄ!
Älä usko satuihin. Asiat EIVÄT aina mystisesti järjesty kuin vain saduissa. Jos kunppanillasi on ex-kumppaneita enemmän kuin jaksat laskea, jossakin on ongelma. Myöskään esim. nelikymppinen ikisinkku ei VARMASTI yhtäkkiä muutu unelmaisäksi kuin vain todella harvoin. Jos ihminen ei ole keski-ikään mennessä seurustellut vakavasti, voit olla varma siitä, että jotakin hämminkiä taustalla on.
Jos seurustelet perheellisen ihmisen kanssa, älä edes kuvittele, että hän olisi sinkku. Mukana tulee AINA lapsia ja jos ihminen ei kykene huolehtimaan aiemman suhteensa lapsistakaan, miten hän voisi uusia hankkia ja hoitaa? Käytä taaskin sitä JÄRKEÄ!
En epäile hetkeäkään, ettei "lunta tulisi tupaan" ja oikein kunnolla tämän tekstini seurauksena. En kuitenkaan piittaa siitä pätkääkään. Kun tämän päivän koulussa työskentelee, nahka kovenee. Lasten perhekuviota seuraillessa - ja ne todella näkyvät lapsissa! - ei tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Kuvioiden monimutkaisuuden rinnalla tv:n saippuasarjat ovat pientä. Kyseessä lienee lähinnä tragikomedia, paitsi lasten kannalta ei. Lasten ongelmat ovat pelkkää tragediaa.
Lopuksi voisin heittää ilmaan vielä sen ajatuksen, että kyllä parisuhteen eteen pitäisi yrittää työtäkin tehdä. Osa ihmisistä ei sitä tunnu käsittävän.
Mikäli edellä mainitut asiat eivät sinuun osu, olet toiminut oikein.
Mikäli osuvat, ansaitset kommenttitni. Pään aukominen on silloin turhaa. Samoin lissuttelukin.
Ymmärrän sen asian, että ihmiset perustavat uusia perheitä - se on luonnollista. Asiassa itsessään ei ole mitään väärää.
Tosiasia kuitenkin on se, että LAPSET ovat se taho, joka kaikki nämä perheleikkien seuraukset kantaa harteillaan. Heissä näkyvät ikävimmin ne seuraukset, joita kaikista näistä parisuhdepuuhista seuraa.
Kun mietin omaa luokkaani, nykypäivän todellisuus näkyyy surullisesti, vaikka kysymyksessä on kohtuullisen pienen kunnan keskikokoinen koulu. Luokkani oppilaista noin puolet on rikkinäisten perheiden kasvatteja.
Käytännössä lähes jokainen noista lapsista oireilee jollakin tavoin, kuka mitenkin. Varsinkin pojat kärsivät perheiden hajotessa, mutta ikävä kyllä myös tytöt. Olipa kyseessä uusperhe tai yh-äiti, pojat ovat todella usein "heitteillä". Aikaa ja energiaa riittävään huolenpitoon ei näytä useimmiten olevan - ei sitten millään.
Voimmeko sitten tehdä mitään?
Tuikitavallista MAALAISJÄRKEÄ voisi käyttää reilusti nykyistä enemmän. Kun harkitset perheen perustamista, mieti TARKASTI läpi, onko puolisosi sellaista ainesta, että hänestä on pitemmällä tähtäimellä elämään perhe-elämää. Lapsi ei IKINÄ paikkaa parisuhteen ongelmia. Ei ikinä. Jos kumppanissasi on sinua pahasti ärsyttäviä piirteitä ennen lasta, älä kuvittele niiden katoavan mystisesti. Kukaan ei yhtäkkiä muutu lennossa toisenlaiseksi. Merkit ovat AIN nähtävissä - kyse on vain siitä, haluaako ne nähdä!
Jos eroat, laita lasten etu ykkösasiaksi, vaikka mikä olisi. Jos sinulla on lapsia, kanna vastuusi heistä. KAIKISSA olosuhteissa. Kaikki kiusa, mitä kohdistat ex-kumppaniisi, kohdistuu todellisuudessa lapsiisikin.
Käytä sitä maalaisjärkeä silloinkin, kun kohtaat uuden onnen ja hormonisi hyrräävät täysillä. Muista lapsesi ja älä ala leikkiä kotia ennen kuin tunnet toisen oikeasti ja kunnolla! KESKUSTELE asioista tarkasti. Älä hanki UUSIA lapsia sekavaan kuvioon, vaan järjestä ensin peruskuvio kuntoon.
Jos sinulla alkaa olla lapsia kovinkin monen ihmisen kanssa, on oikeasti syytä katsoa peiliin! Uusi parisuhde ei todellakaan aina ole oikea tie - saati sitten uusi lapsi. Käytä ehkäisyvälineitä ja siis sitä JÄRKEÄ!
Älä usko satuihin. Asiat EIVÄT aina mystisesti järjesty kuin vain saduissa. Jos kunppanillasi on ex-kumppaneita enemmän kuin jaksat laskea, jossakin on ongelma. Myöskään esim. nelikymppinen ikisinkku ei VARMASTI yhtäkkiä muutu unelmaisäksi kuin vain todella harvoin. Jos ihminen ei ole keski-ikään mennessä seurustellut vakavasti, voit olla varma siitä, että jotakin hämminkiä taustalla on.
Jos seurustelet perheellisen ihmisen kanssa, älä edes kuvittele, että hän olisi sinkku. Mukana tulee AINA lapsia ja jos ihminen ei kykene huolehtimaan aiemman suhteensa lapsistakaan, miten hän voisi uusia hankkia ja hoitaa? Käytä taaskin sitä JÄRKEÄ!
En epäile hetkeäkään, ettei "lunta tulisi tupaan" ja oikein kunnolla tämän tekstini seurauksena. En kuitenkaan piittaa siitä pätkääkään. Kun tämän päivän koulussa työskentelee, nahka kovenee. Lasten perhekuviota seuraillessa - ja ne todella näkyvät lapsissa! - ei tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa. Kuvioiden monimutkaisuuden rinnalla tv:n saippuasarjat ovat pientä. Kyseessä lienee lähinnä tragikomedia, paitsi lasten kannalta ei. Lasten ongelmat ovat pelkkää tragediaa.
Lopuksi voisin heittää ilmaan vielä sen ajatuksen, että kyllä parisuhteen eteen pitäisi yrittää työtäkin tehdä. Osa ihmisistä ei sitä tunnu käsittävän.
Mikäli edellä mainitut asiat eivät sinuun osu, olet toiminut oikein.
Mikäli osuvat, ansaitset kommenttitni. Pään aukominen on silloin turhaa. Samoin lissuttelukin.
Vastaukset 100
Vanhimmat
No Lissu et ole, hänet tunnistaa kirjoitustyylistä. On paljon avioeroista kärsiviä lapsia. Jotain vinkkejä erovanhemmalle lapsen olon helpottamiseksi.
- älä hauku toista vanhempaa
- älä sabotoi lapsen elämää tai tapaamista toisen vanhemman kanssa
- kuuntele lasta
- älä huuda lapselle
- osoita, että välität lapsesta ja hän on sinulle tärkeä
- harkitse 3 kertaa uusperheen perustamista
- tue kaikin mahdollisin tavoin lapsen suhdetta toiseenkin vanhempaan
- anna aikaa lapselle
- älä lahjo rahalla, mutta kanna taloudellinenkin vastuusi lapsesta
- älä kiristä
Hyvä kirjoitus. Ja jos sitä uusperhettä alkaa jompi kumpi vanhemmista perustamaan, tässä vinkkejä lapsen (ja kaikkien muidenkin) olon helpottamiseksi
Vanhemmille:
-laatikaa selkeät, yhtenevät säännöt kumpaankin kotiin (tehkää vaikka kumpikaan vanhemmista ei olisi perustamassa uusperhettä)
-älä tuo uutta puolisoehdokasta kuvioon liian nopeasti
-älä hauku exäsi uutta puolisoa lapsen kuullen (muuten saat kyllä purnata)
-älä yritä tehdä uudesta puolisostasi lapselle uutta äitiä/isää, hänellä on jo sellainen.
-puutu HETI jos huomaat uuden puolisosi kohtelevan lapsiasi epäasiallisesti: LAPSESI OVAT TÄRKEIMMÄT
-opeta lapsia kunnioittamaan myös uutta puolisoasi (kun puolisosi on ensin osoittanut todella olevansa asiallinen lapsiasi kohtaan)
-kerro ja osoita teoillasi lapsillesi, että uusi puolisosi ei kilpaile lastesi kanssa. Hän on puolisosi ja lapset ovat lapsiasi.
-kerro myös että lapset saavat tykätä myös vanhempansa uudesta puolisosta. Toisen vanhemman ei pitäisi siitä mieltään pahoittaa, lapsi tykkää omasta äidistään/isästään aina enemmän ja erillä tavalla kuin jomman kumman uudesta puolisosta.
-jos tulee riitaa ÄLÄ MISSÄÄN NIMESSÄ käytä lasta kiristysvälineenä, kiistakapulana, äläkä myöskään riitele lapsen kuullen. Siitä lapsi alkaa vain tuntea syyllisyyttä.
-jos joudut tekemisiin exän uuden puolison kanssa, käyttäydy asiallisesti
Uudelle puolisolle:
-mieti realistisesti 30 kertaa oletko valmis uusperhe-elämään (lue tätä palstaa, niin saat kuvan mitä se voi pahimmillaan olla)
-älä mollaa puolisosi exää lasten kuullen (muuten saat purnata)
-älä ala leikkiä uutta äitiä/isää puolisosi lapsille
-älä neuvo puolison exää
-käyttäydy asiallisesti ja ymmärtäväisesti lapsia kohtaan, vanhempien erossa ja sinussa on paljon sulateltavaa pienelle ihmiselle
-rakenna luottamusta vähitellen
-anna lapselle ja vanhemmalle omaa aikaa, ilman sinua
-älä loukkaannu, jos puolisosi haluaa joskus olla vain lastensa kanssa
-jos mahdollista, älä puutu puolisosi ja exän välisiin sopimuksiin ja lasten asioihin kuin oman taloutesi sisällä
-ole jämpti, älä jää kynnysmatoksi, myös sinua täytyy lasten kuunnella ja totella teillä ollessaan ja yhdessä liikkuessanne
-mutta aina, siis AINA, käyttäydy asiallisesti lapsia kohtaan
-ole aito. Lapsi aistii jännittyneisyyden ja kireyden ja peilaa sitä
-ole realistinen siinä mitä odotat lapselta. Lapsi on lapsi.
-jos joudut tekemisiin puolisosi exän kanssa, käyttäydy asiallisesti
No se on myöhäistä rutistaa kun on sonta housussa.
Nuorena ja keskenkasvuisena tuli otettua vääränlainen mies, vaikka näki että ongelmia on niin kuvitteli että voi rakastaa toisesta hyvän.
Oma lapseni on jo aikuisuuden kynnyksellä, oli kymmenen kun erottiin.
Hän on sanonut monta kertaa, että onneksi erositte. Hän ei ole isänsä kanssa tekemisissä enkä väitä että ero olisi ollut lapsellemme ongelmaton.
Ongelmia aiheutti isän käytös liittomme aikana, eron aikana ja sen jälkeen. Isän käytöksestä halusi lapsikin irrottautua, eikä siis ole isäänsä tavannut vuosiin, ihan vain koska isä ei osaa olla isä ja on kaiken lisäksi väkivaltainen.
Mitä hyvää on uusperheessä. Se, että aikuisena ei tee samoja virheitä kuin nuorena, puolison valitsee huomattavasti tarkempaan. Lapset saavat kasvaa riidattomassa ympäristössä.
Eli olet oikeassa että jo nuorena pitäisi osata paremmin valita tuleva kumppani ja vanhempi lapselleen. Mutta jos juttu loppujen lopuksi menee metsään, on lapsellekin parempi että vanhemmat eroavat kun että joutuu aina pelkäämään riitoja ja mahdollisesti jopa väkivaltaa.
Kysynkin siis sinulta, eivätkö ydinperheiden lapset oireile koskaan ??
Kyllä oma lapseni ainakin oireili ollessamme vielä ydinperhettä, isänsä käytöksestä ja riidoista johtuen. Samoin eroajasta oireili, ja oireilu päättyi vasta kun sai itse päättää tapaako isäänsä vaiko ei.
Kaikki ei siis ole niin mustavalkoista kuin näyttää, ongelmia on myös ydinperheissä, jos ei olisi ei syntyisi uusperheitä!
Epäilen vahvasti, että sinun ex-miehesi ei muuttunut väkivaltaiseksi yhtäkkiä. Merkit olivat varmaankin nähtävissä jo aiemmin, vai mitä?
Uusperheet onnistuvat vaihrtelevasti. Tiedän sekä onnellisia että onnettomasti päättyneitä tapauksia. Surullisimpia ovat ne tilanteet, joissa aina vain uutta ja uutta perhettä "pukkaa".
Jopa nuorenakin järkeä pitää käyttää. Ehkäisyvälineet on keksitty. Varsinkin monille nykyihmisille lapsia näyttää olevan kuin jokin näyttelyesine, joka pitää hankkia koska muillakin on ja vauva on niin "ihqu".
Myös ydinperheiden lapset oireilevat. Sekin osoittaa vain sitä, miten moni ihminen on kasvatusasioissa pihalla kuin lumiukko. Kyse on siitä, että rikkinäisten perheiden lapset oireilevat USEAMMIN. Olen itsekin yh-perheen kasvatti ja pidän oikeastaan ihmeenä, että olen kohtuullisen vakaassa tilanteessa elämässäni.
En ole lainkaan väittänyt, etteikö ongelmia olisi ihan ydinperheissäkin. Niitä riittää kaikissa perhemuodoissa. Lue vielä kerran juttuni läpi ja kerro vaikkapa se, oliko ajatuksissani jotakin muuta väärää.
Älä suotta heittäydy puolustuskannalle, jutussasi oli monta hyvää pointtia.
Minusta ongelmia ei aiheuta eri perhemuodot vaan se, etteivät vanhemmat kanna enää riittävästi vastuuta lapsistaan.
Tiedän ydinperheitä ja uusperheitä joissa lapset voivat hyvin ja heitä rakastetaan ja luodaan rajoja, mutta tiedän myös sekä uusperheitä että ydinperheitä joissa lapset elävät kuin Ellun kanat, haistattelevat aikuisille eikä heillä ole mitään rajoja, ja ilman rajoja kasvaa kurittomia lapsia, eikö vain.
Itse en osaa sanoa tuohon uuden vauvan pykäämiseen mitään, kun olen uusperheeseen menyt reilu kolmekymppisenä lapseni tehneenä, ja meillä on vain miehen ja minun lapseni. Meillä ei siis ollut tarvetta tehdä lasta rakkautemme merkiksi.
Ja mitä tulee entiseen liittoni, ei mies heittäytynyt väkivaltaiseksi yllättäen, mutta ei ollut sitä myöskään suhteen alussa. Ja kuten kirjoitin, nuorena ja kokemattomana kuvittelin rakastavani mieheni paremmaksi. Nyt aikuisena tajuan, ettei toista voi muuttaa. Mutta en todellaan aijo elää katuen sitä, että elin tuossa parisuhteessa, sillä siitä sain lapseni, enkä varsinkaan kadu eroani sillä sen jälkeen sekä omani että lapseni elämänlaatu on parantunut merkittävästi.
Kirjoitit, että uusperheet onnistuvat vaihtelevasti, miten tämä siis eroaa ydinperheistä ?
Lopuksi vielä, minua ärsyttää kun kirjoitat rikkinäisten perheiden kasvateista.
Voin sanoa, että oma lapseni on ehjän uusperheen lapsi. Mitä edelliseen liittoon tulee, ei sellaista voi rikkoa, joka on jo valmiiksi rikki.
"Kysynkin siis sinulta, eivätkö ydinperheiden lapset oireile koskaan ??
Kyllä oma lapseni ainakin oireili ollessamme vielä ydinperhettä, isänsä käytöksestä ja riidoista johtuen. Samoin eroajasta oireili, ja oireilu päättyi vasta kun sai itse päättää tapaako isäänsä vaiko ei.
Jaa jaa...(Onnellinen uusperhe) niinpä niin, tuostapa jo huomaat, kun kysyt ihmetellen. Että on muitakin ihmisiä jotka epäilevät että uusioperhe ei ole hyväksi lapsille, ei ainkaan semmoinen, jossa haukutaan vain miehen lapsia, ja aivan syyttä. On vain pidettävä lasten puolta, eikä sysätä heitä maksamaan aikuisten mokia.
Ja meitä on paljon, vaikka kuin monet yrittää teilata lissun sanoman, aina on joku kuitenkin joka on samoilla linjoilla.
Mitäs nyt sanot? Ai että joku on iloinen.
Vitun pelle, se lapsi oireili YDINPERHEESSÄ EI UUSPERHEESSÄ.
OPETTELE LISSU LUKEMAAN JA KIRJOITTAMAAN!
Sä oot kyllä kummallinen olio! Aina kiljumassa ja teilaamassa muiden kirjoitukset jonninjoutavailla lissutteluilla. Kaikilla meillä on lupa sanoa sanottavansa. MIKÄ EI MIELLYTÄ ÄLÄ LUE. Sillähän siitä pääset.
Sinä se oot pahin häirikkö täällä lissutteluilla, buuailuilla ja toi on sairasta toivoa toisen kuolemaa vain koska mielipiteet ei miellytä.
Katso peiliin tonttu, olet suurin provoija.
Tapa lissu ittes
Haisti Lissu paska.
Sinä se tämän palstan syöpä olet!
Onko yksinäistä, byhyyy kun säälittää NOOOT
Et suinkaan ole lissu, kirjoituksesi on täysipäisen ihmisen tekstiä.
No et sinä ole Lissu, mutta ole huoleti, kyllä lissu tähänkin ketjuun vielä naikkosensa tuo.
Juu ja jos on uskominen Miesopen tekstiin, niin nyt pitäisi Lissun tajuta itse olevansa yh-äiti eikä mikään ydinperhe. Hänellä tämän kertoman mukaan pitäisi olla ne "ongelmalapset" jotka oireilevat kouluissa.
..."Käytännössä lähes jokainen noista lapsista oireilee jollakin tavoin, kuka mitenkin. Varsinkin pojat kärsivät perheiden hajotessa, mutta ikävä kyllä myös tytöt. Olipa kyseessä uusperhe tai yh-äiti, pojat ovat todella usein "heitteillä". Aikaa ja energiaa riittävään huolenpitoon ei näytä useimmiten olevan - ei sitten millään "...
Ei se mies tee pelkästään ydinperhettä. Vaikkei isää olisikaan, perhe onydinperhe. On hullua ajatella, että vain mies on se joka tekee ydinperheen. hah
Lissu SINÄ OLET YH-äiti!!! Teillä ei ENÄÄN ole ydinperhettä! Ydinperheen tekee mies, vaimo ja lapsi tai lapset. Ihan sama kumpi lähtee perheestä, sinä tai ukkos. Jos sinä lähdet perheestä, niin se ei enään ole lähtösi jälkeen ydinperhe tai toisin päin. Nyt siis olet YKSINHUOLTAJAÄITI. Ja varmasti ole hakenut kaikki tuetkin sossusta yh-äidin nimikkeellä....raksi ruutuun oletko yh-äiti periaatteella!
On meillä ydinperhe, ja se sinua katkeroittaakin.
Ei se ydinperhe mihinkään muutu vaikkei miestä olisikaan perheessä.
Tottakai hain tuet, niinkuin sinäkin, haimme niitä yhdessä, muistatkos?
Tapa lissu ittes
Hait tuet ja jouduit laittamaan rastin kohtaan yh. Sinulla ei ole ydinperhettä, koska lastesi isä ei asu kanssasi. Väitä vaikka mitä, mutta ydinperhe on sinulta iäksi menetetty.
On on, ja jos se sinulle ottaa noin koville, niin sille en voi mitään. Mut oot aika lapsellinen.
Minua ei millään tavoin tunnu missään sinun onneton vajaa perheesi. Olet vain onneton ihmisriepu ja tunnen oikeasti sääliä sinua kohtaan! Toivottavasti joskus paranet.
Silloin olet yksinhuoltajuutesi julkisesti tunnustanut kun olet tukia hakenut. Sinä Lissu olet yh-äiti ja muuksi sinua ei saa! Ja sanottakoon myös tämä tosiasia, että minä en ole hakenut tuen tukea...selviän mainiosti omillani ;)
Ei ole sulla ydinperhettä, eikä mua ota koville. Mulla on ihana uusperhe, sulla ei ole ydinperhettä. Sinä olet lapsellisen itse, kun kiistät päivänselvää asiaa. Mut mut....sähän ootkin lissu.
Ompa sulla musta perjantai. Minä halin sua!;) Me ollaan kaikki onnettomia silloin, kun meidän lapsemme voi huonosti. Jos joku vieras ihminen on toisten lapsia kohtaan noin ilkeämielinen ja katkera, kuino lemme täällä saaneet usein lukea, niin aivan sama mitä semmoiset ihmiset sitten muista ihmistä sanoo, jotka puolustaa näitä lapsia. Voit haukkua ja sanoa mitä vaan ei haittaa, koska me itse tiedämme miten aia on. Ja olen pitkään psykologiaa lukeneena hyvin vastaanottavainen tuommoisten ihmisten henkisille purkauksille, että kestän kyllä.
Olen vaans itä mieltä, että meillä on aisat hyvin koska kielsin aikanani miehen tuomasta naikkosia meille, ja se oli paras päätös ikinä. Siitä oelt katkera, jos itse et pystynyt samaan. Se ei ole tahdosta kiinni vaan sydämestä ja sieltä se lähtee, millaisen elämän sitä lapsille toivoo ja haluaa. Minä halusin turvallisen ja hyvän, johon ei kuulu ex miehen naikkoset millään muotoa. He ovat pysyneet poissa, ja se on lastemme pelastus, ettei miehen naikkoset ole päässeet lasten lähelle heitä kiusaamaan ja haukkumaan. Siitä he kiittävät minua.
Juu tottakai kaikki perheet hakee tukia, oli yh tai ei, sinäkin haet, vaikka muuta väität. Eikä se ole mikään tunnustamisen paikka vaan oikeus.
Halin sua.;) Toivottavsti päiväsi on nyt parempi, kun sait taas höyryjä päästäsi, autan sinua ja kuuntelen. Kirjoita vaan mikä mieltä painaa.
Uusperheelliset eivät saa yh-tukea. Joten kaikki ei niitä hae. Sinä sait koska olet yh. Lapsilisää saa jokainen, se ei ole tuki vaan lapsiperheen etuus.
Muuttuuhan toki mies puuttuu sun perheestäsi ja ihan varmasti olet hakenut kaikista lapsistasi yksinhuoltajakorotuksen lapsilisään kelasta, ja sen 49€/ penska ja jos tosiaan pidät perhettäsi ydinperheenä niin maksa takaisin kelalle ne rahat.
Kuule ei se lapsilisä tule itsekseen, se pitää hakea! Mutta sinähän et varmaan oo hakenut.. vai? Heh... jos oot niin peruuta se ja maksa entiset lsiät takasin...
Muuten käytät ja otat vastaan tukia. Hih....
Miksi minun pitää peruuttaa mielestäsi lapsilisä? Se ei ole tuki, vaan etuus jonka saa jokainen vanhempi tuloista riippumatta. Uusperheen äitinä saan sitä ja sinä saat sitä yh-korotuksella.
Eiköhän Lissukin ole vain trolli, joka kirjoittelee useammalla eri nikillä sekä puolesta että vastaan...
Miesope, onko sinulla omakohtaisia kokemuksia uusperheistä? Vaiko vain koulun open näkökulmasta?!
Minuakin kiinnostaisi tämä...Eli onko sinulla omakohtaista kokemusta uusperheistä tai uusperhe-elämästä?
Pohjautuuko tämä kaikki kirjoittelusi siis vain pienen kunnan keskikokoisen koulun luokkaan? Luokastasi siis noin puolet ero- ja uusperheistä, eli jos luokkasi koko esim. noin 20 lasta, niin tämän uusperheistä tekemäsi johtopäätöksen otantana siis noin 10 lasta.
Aika heikko otanta.
Suomessa on yli 50 000 rekisteröityä uusperhettä, lisäksi vielä ne lukuisat rekisteröimättömät (uusperheet tilastoidaan vain sen mukaan missä lapsi kirjoilla).
Vai oletko tehnyt ennen opettajan uraasi työtä, jossa olet tiiviisti tekemisissä uusperheellisten, eronneiden ja yksinhuoltajien kanssa päivittäin? Kenties jossain perheneuvolassa, tai tehnyt aiheesta tutkimuksia?
Kannattaako yleistää ??
Niinpä, tämä yleistys ja tieto muka kaikista asioista.
Minulla on opettajia suvussa ja ystäväpiirissä, ja kaikkia näitä yhdistää sama piirre....tämä kaikkitietäväisyys ja aina oikeassa oleva tyyli!
Kun lukee tämän Miesopen tekstin ja katsoo tarkemmin tekstin asua, niin se kertoisi juuri siitä, että hän tuntisi ja luulee tietävänsä tästä aiheesta kaiken (mistä minä tietäsin vaikka hän tietäisi). Valitettavasti mulla nousi karvat pystyyn hänen jutusta ja tyylistä miten se oli kirjoitettu. Kovasti minua myös pisti naurattaa nämä suuret elämänohjeet mitä hän täällä Herra Kaikkitietävänä antaa aikuisille ihmisille! Kas kun ei laita oikein ranskalaisilla viivoilla. Siksi minua kovasti kiinnostaa tietää millaisia kokemuskia hänellä itsellään on uusperhistä, muuta kuin tuo opettajan näkökulma.
Kyllä miesope on aivan oikeassa. Ja aiheesta. Pitäisi tehdä TV-ohjelma, dokumentti lapsista, jotka joutuvat sijaisperheisiin kun äiti/ isä oireilevat avioeron vuoksi, masennuksella jopa alkoholisoituen.
katsokaa ympärillenne ja tilastoja. Miesope pyytää käyttämään järkeä, oman elämänhallinnan saavuttamiseksi. Vanhempien ratkaisut kuormittavat lasta, jos perusturvallisuus ja huolenpito ovat uhattuna, esim. viikko- viikko asuminen vanhempien luona, avioerotilanteessa.
Omana kokemuksena sanon: iso suku, jossa useampi uusperhe hajonnut ja lapset hajaantuvat ja hakevat "omia" sukulaisiaan, jossa voivat viettää aikaa ja lomiaan. Puolisisaruksia ja näiden puolisisaruksia majoitetaan nyt hiihtolomalla, kun vanhemmat ovat töissä.
Pienen kyläloulun luokka, josta puolet lapsista oireilee....
No jaa, ompa kattava otanta koko maan uusperheen ja yh-perheen lapsista. Ja vain yh-äitien pojat oireilee, ei siis yh-isien pojat tai tytöt yhtään? Vai niin.
Sinun milipide, joka ei perustu mihinkään faktaan.
Itse olen sitä mieltä että, uusperheissä juurikin "mietitään" paljon tarkempaan se että, sopiiko kumppani perhe-elämäään, kuin siinä ekassa perheessä. Eka perhe voi olla teiniajan ihastus ja eka raskaus ollut ns. vanhiongonlaukaus, mietitty ei olla pätkääkään.
Miksi oletat että UP ovat aina huonoja, ja että Up aina joku kiusaa toista?
Up harkitsevat ovat yleensä jo vanhempia, kuin sitä ekaa perhettä perustavat. Joten sitä maalaisjärkeä on jo mukana, ekä hormonit vie kuten nuorena.
Minulla on lapsia vain kahden miehen kanssa, ei useamman.
Ja UP eivät aina ala eroista, pettämisestä, vaan saattaa olla esim. leskeksi jääneitä.
Monella on ex-kumppaneita paljon, riiippuu kuinka kauas menneisyyteen lasketaan. Teini-ikään saakkako?
Tai sekään ei mielestäsi ole hyvä, jos ei olekkaan exiä, vaan on ollut yksin? Koetappa päättää.
Miksi käytätä sanontaa leikkiä kotia? Ilmaiset tällä kyllä sivistymättömyyttä, mikä on ikävää, olethan kuitenkin opettaja. Minä en leikkinyt ydinperhettäkään, vaikka ero tuli, enkä leiki uusperheessäkään kotia, vaan elän oikeaa elämää, ihan ilman leikkimistä. Leiktkö sinä olevasi opettaja?
Jos luokallasi on joku perhe joissa perhekuviot ovat "mutkikkaampia kuin saippuasarjoissa" älä sen perusteella yleistä. Opettajaksi olet aika mustavalkoinen. Kyllä minun uusperheessäni tiedetään kuka on äiti, kuka on isä, kuka on isäpuoli, kuka on mummo, kuka on paapa, kuka on kukakin jne. Kenellekään ei ole epäselvää suhteet perheen sisällä.
Äiti ja vaimo, totta.
Ruahahahahaaa! Ettäkö "vain" kahden miehen kanssa lapsia :D... No jaa, ehkä luonto on tarkoittanut tietyntyyppiset naiset kokeilemaan mahdollisimman monia geenivariaatioita terveiden jälkeläisten tuottamiseksi. Mä en kyllä jaksaisi säätää lasten asioita useamman eri miehen kanssa...
Niin, se on aika yleistä uusperheissä, että on lapsia ex-miehen kanssa ja lapsia nykyisen kanssa. Ja ihan ilman säätämistä meidän lasten asiat sujuu.
Ilmeisesti sinä olet sen tyyppinen ihminen, joka ei saa asioitaan rullaamaan, mutta älä siitä minua syyllistä.
Onko kaksi eri isää lapsilla mielestäsi "mahdollisimman monia"? Ja Kaksi eri isää "useamman miehen kanssa"?
Minkähän tyyppinen nainen olen, erosin ensimmäisestä miehestäni n. 15 v sitten ( olimme yhdessä 10 vuotta, nuoruudesta alkaen) ja toisen mieheni kanssa olen ollut naimisissa 10 vuotta. Olenko joku kukasta kukkaan lentävä mielestäsi?
..pitäis alkaa hälytyskellojen soimaan jos muksuja on enemmän kuin kahdelle miehelle ihan 5vuoden sisään... Ei se nyt ole paha jos on lapsia kahdelle eri miehelle ja vieläpä noin pitkällä aikavälillä kuin nimimerkillä Äiti ja vaimo.
Äiti ja vaimo.
EN sanonut kyseessä olevan pieni kyläkoulu. Käytin sanaa "pienehkö". Oppilaita on päälle sadan. Olen urani aikana ollut kolmessa eri koulussa ja uskoisin kyllä tietäväni lasten maailmasta kohtuullisesti. Jotakin sitä oppii parinkymmenen vuoden aikana.
Perheiden rikkinäisyyden seuraukset EIVÄT myöskään ole minun keksintöäni. Jos olet yhtään seurannut jjulkista keskustelua, tiedät kyllä sen hyvin.
EN ole myöskään halunnut syyllistää kaikkia uusperheitä. Joukkoon mahtuu onnistumisiakin. Kehoitin ihmisiä käyttämään järkeään ja ottamaan huomioon lastenkin edut. Kuvitteletko, että kaikki niin tekevät? Onko näin ollen väärin huomauttaa asiasta heille, joita asia koskee?
EN sanonut, että kaikki uusperheet ovat huonoja. Totesinpahan vain, että lapset erotilanteissa ja pitkään niiiden jälkeenkin oirehtivat. Totesin myös, että läheskään kaikista ei näytä olevan huolehtimaan jälkikasvustaan esim. uuden romanssin syttyessä ja leimutessa. Hormonit vievät niin nuoria kuin aikuisiakin - ei niille näytä monikaan mitään voivan.
Leikkiä kotia? Kyseessä on vain sanavalinta. Älä viitsi takertua siihen.
Kyllä monimutkaisissakin perhekuvioidssa yleensä tiedetään se, kuka on kenenkin isä tai äiti. Muuten kaikki kyllä voikin olla vinksin vonksin. Se, että sinulla on lapsia vain kahden kanssa EI tarkoita sitä, että kaikilla tilanne olisi sama.
Oikeastaan ei ole olemassa yhtäkään lasta, joka ei oireilisi erotilanteessa ja sen jälkeen. Kyse on paljolti siitä, miten eroavat aikuiset hommansa hoitavat. Joillakin aikuisuus pysyty mielessä ja lasten vauriot eivät ole pitkäaikaisia. Turhan monilla pokka pettää viimeistään silloin, kun toinen löytää uuden. Jos pysyviä suhteita ei aikaan saa, oireet ovat usein vaikeita. Vaihtuvat isä- tai äitipuolet eivät jjuuri auktoriteettia omaa. Varsin usein mukana kuviossa on lisäksi esim. uudelleenkouluttautumista tai ammatin hankkimista ja silloin kuvio on toivoton. Erityisesti pojat pyörittävät äitejään jo alakouluikäisinä mennen tullen - varsinkin, jos isä ei mitään tee, kuten usein näyttää olevan.
Lue tekstini vielä uudelleen ja koeta ottaa kantaa vaikkapa siihen, mitkä ajatukseni ovat sinusta vääriä. Nyt keskityit aivan muuhun.
Olet niin täynnä itseäsi js omaa viisauttasi, ettet edes huomaa, että niihin asioihin jo puututtiin.
Kysyt oletko kukasta kukkaan lentävä.
Ainakaan tasapainoinen ja järkevä et ole.
Miksi ensimmäinen liitto rikkoontui, minkä vuoksi uusi suhde ja kuinka pian.
Uskon että näistä johtuu rikkonaisuutesi, ikävää on että teet lapsia miehille ennenkuin kuin olet edes mieheen tutustunut.
Lasten asiankin näät, että ilman säätämistä sujuu, minä en tuota tältä istumalta usko, sillä sen verran olen nähnyt, että uskotaan lasten asioiden sujuvan, voihan ne aikuisten mielen mukaan mennä, mutta en ole vielä koskaan nähnyt lasten osalta asioiden sujuvan, lapset kärsivät, he ovat niin työtyjä erojen kautta, että ovat muutuneet puhumattomiksi, itseensä pahaa oloa kerääviksi.
Te ette vain ymmärrää nähdä sitä, eivätkä lapselle teille uskalla kertoa, sillä heidän sisimpänsä on täynnä pelkoa.
Toivon sinun vievän lapsesi edes kerran juttelemaan ulkopuolisen ja asiantuntevan tahon kanssa ilman sinun läsnäoloasi, silloin saattaa olla että tuo terapeutti pystyy keskustelullaan samaan ulos lapsista jotakin, joka voi olla täysi yllätys luuloihisi, lapset eivät koskaan eron jälkeen voi hyvin, eivätkä koskaan enää ole vapautuneita onnellisia lapsia.
Uskotte ja luulette ja tavallaan hämäätte itseänne, Täällä tulee heti huutia kun joku uskaltaa kirjoittaa avoimen rehellisesti, sillä minullahan ei ole tuota samaa painolasti joka on omilla harteillasi, sillä jokainen ero tekee tuota samaa sinulle itsellesi, todella onnellinen et ole vaikka kuinka sitä huudat. Erot jättävät aina jälkensä ikuisesti.
Niinpä niin...
No aika vanha ainakin taidat olla, aattele nyt 10 15 10 vuotta parisuhteissa. Ja hei, kaksi miestä on "useita miehiä". Yksi mies on yksi mies.
"Minkähän tyyppinen nainen olen, erosin ensimmäisestä miehestäni n. 15 v sitten ( olimme yhdessä 10 vuotta, nuoruudesta alkaen) ja toisen mieheni kanssa olen ollut naimisissa 10 vuotta. Olenko joku kukasta kukkaan lentävä mielestäsi?"
Eli siis ei ole ollut parisuhteissa 10 15 10 =35vuotta
vaan erosi ensimmäisestä miehestään 15 vuotta sitten. Ja olivat yhdessä 10 vuotta tämän ekan miehen kanssa. Ja tämän uuden kanssa on 10 vuotta takana.
Eli siis 10 vuoden parisuhde, 5vuoden tauko ja toinen 10 vuoden parisuhde =yhteensä 20 vuotta parisuhteessa, juu sii?
Tossahan sanotaan ihan selvästi että ensimmäinen liitto kesti 10 vuotta ja uuden suhteen aloitti 5 vuotta ensimmäisen parisuhteen päättymisen jälkeen. Miksi sanot että Äiti ja vaimo olisi rikkonainen? Erot sattuu vaikkei niistä olisi lapsiakaan. Tällä perusteella varmaankin liki kaikki suomalaiset on rikkonaisia ja valehtelee olevansa nykyisin onnellisessa parisuhteessa. Aika surullinen näkökanta.
Tietysti eron jäljet näkyvät lapsissa, tottakai näkyy! Ja jos ei näy päälle niin niitä on kuitenkin, siinä olet oikeassa. Mutta niin näkyvät nekin jäljet jos vanhemmat on yhdessä pakosta, väkisin huonossa parisuhteessa. Ei tarvitse edes sisältää päihteitä eikä väkivaltaa. Jos vanhemmat ei enää rakasta toisiaan, mistä se lapsi oppii parisuhteen mallin? Saatika sitten ne tapaukset jossa ydinperheessä on niitä päihteitä tai/ja väkivaltaa.. Millaisetkas arvet siitä lapsiin jää?
Kuulisin mielelläni myös Miesopen ideaa siihen että jos vanhempien keskinäinen rakkaus yksinkertaisesti loppuu? Takana vaikka 18 vuotta parisuhdetta, lapset esim 9 ja 6v.. Eli ei missään alku- tai nuoruuden huumassa tehtyjä tai vahingonlaukauksia vaan harkitusti hankittuja ja haluttuja lapsia....Ja sitten rakkaus vaan on kuihtunut? Vastaus varmaankin on että pidä huolta parisuhteesta, niin niin...
Valitettavasti voi olla niinkin että vanhemmuus muuttaa ihmistä. Vanhemmaksi tulon jälkeen voi sellaisia piirteitä nousta pintaan ettei niiden olemassaolosta kukaan tiennyt mitään.
Mistä tuon 15v keksit? Hänhän kertoi eronneensa 15 vuotta sitten ja nyt olleensa 10v naimisissa. Nämä vuodet ovat varmaankin kuluneet päällekkäin. Joten ikä lienee neljäkymmentä tai sinnepäin. Onhan se tietysti kaksikymppisestä jo vanha.
Vanhemmuus muuttaa epäilemättä ihmistä. Ei sille mitään voi. Rakkauskin voi loppua - varsinkin, jos parisuhteen eteen ei työtä tee.
Kysymys on siitä, miten niin lasten asiat järjestetään niin, että ongelmat minimoidaan. Turhan moni ei näytä siihen kykenevän.
Tekstini piikki on suunnattu juuri heihin, jotka eivät syystä tai toisesta kykene täysipainoisesti vanhemmuuttaan hoitamaan. Usko tai älä, heitä riittää ihan kaikenlaisissa perheissä. On kuitenkin selvää, että esim. uusioperheen pyörittäminen on kovaa työtä ja vaatii ihan jokaiselta osapuolelta joustamista. Perheen hajoaminen on aina suuri asia, jonka jälkipyykkiä voi joutua pesemään PALJON pitempään kuin luulisi.
Opettajan työssä on tavallaan aitiopaikalla ja on ollut surullista nähdä, miten helposti uutta onnea täynnä oleva aikuinen ihminen unohtaa sen, mitä lapselle merkitsee ero. Se, että lapsi joutuu käytännössä aina valitsemaan puolensa, ei asiaa ainakaan helpota. Muuttamiset kaverisuhteiden muutoksineen ja koulujen vaihtoineen eivät ole läpihuutojuttu kuin harvoille. Ongelmat voivat tulla viiveellä.
Pitkä parisuhde tuntuu monille nykyihmisille olevan vaikea asia. Turhan moni aikuinen (!) näyttää kuvittelevan, että elämä on kuin romanttisten komedioiden satumaailmaa, jossa jokainen päivä on uusi ja ihana ja oma puoliso herää aamulla ruusun tuoksuisena suukottelemaan raukeana makoilevaa puolisoaan lasten kirmaillessa keittiössä. Valitan, oikea elämä on jotakin ihan muuta.
"Ohjeissani" totesin, että maalaisjärkeä tarvitaan. Aina yhä uudelleen minut jaksaa yllättää aikuistenkin maailman omituisuus nykyajassa. On tavallaan ymmärrettävää, että lapset ovat lyhytjänteisiä, koska niin moni aikuinenkin sitä on. Jokainen parisuhde muuttuu ajan kuluessa. Ei kenenkään elämä ole onnea ja auvoa loputtomiin. Kumppani on tavallaan löydettävä aina uudelleen.
Lapsikaan ei ole mikään läpihuutojuttu. Olisi syytä olla varma siitä, että suhde toimii kaikin tavoin ja varmasti ennen perheen perustamista. Sitä monikaan ei varmista. Surullisimpia ovat tapaukset, joilla on hirvittävä kiire perustaa perhettä alle parikymppisinä, vaikka suhde on kaikkea muuta kuin luotettava. Jossakin vaiheessa sitä kadonnutta nuoruutta on sitten alettava etsiä uudelleen. Kaikilla on kivaa.
Ja olen kyllä ihan vakavissani sitä mieltä, että jos lapsia on useamman kuin kahden ihmisen kanssa, syytä katsoa peiliin ON - ja paljon. Oikeasti aikuinen ihminen kykenee tarkastelemaan toimiaan ja näkemään virheensä. Jos niistä ei ikinä ota opiksi, mikään ei muutu.
Minun viestini ihmisille on hyvin selkeä. Pitäkää huolta lapsistanne! Se sisältää paljon muutakin kuin vain kaikkein välttämättömimmän. Jos sitä ei kykene käsittämään, lapsia ei kannata hankkia.
Leikkiä kotia ei ole vain sanavalinta sinulta, vaan tarkoin valitut sanat, jolla osoitat halveksuntasi uusprheitä kohtaan.
Hyvin perusteltu, ja olen samaa mieltä. Halusin vain nähdä, miten vastaat. Olet ihan oikeassa, lapsen pitäisi aina tulla ensin, ja parisuhteesta täytyy pitää huolta, muuten se väljähtyy. Jos jo kolmen kumppanin kanssa on tehnyt lapsia, pitää alkaa katsomaan peiliin. Ja silloin myös jos on lapsia kahden kanssa ihan lyhyellä aikavälillä. Kahden kumppanin kanssa lapsia pitkällä aikavälillä taas ei ole niin paha, vaikka tietenkin paras olisi jos aikuiset voisivat saada arjen ja rakkauden kukoistamaan sen ensimmäisen puolison kanssa, jonka kanssa on yhteisiä lapsia.
En voi uskoa että pikkukunnassa olisi hirveästi naisia jotka vaihtavat miestä kuin sukkia. Laajasta tuttavapiiristäni minä tiedän tällaisia vain kaksi. Ja puhun nyt noin 700 ihmisestä. Toisella näistä naisista ei tosin ole lapsia kuin yksi. Myös miehet voisivat hieman miettiä sitä vetoketjun aukaisua toisen kerran.
Et voi verrata siihen että sinä et tunne! Se ei ole kaikki. Niitäkin on että miestä vaihdetaan kuin sukkia, samoin naista. Mikä on oikea, sitä on vaikea laskea. Jotkut ei tunne yhtään ja jotkut kymmeniä. Mutta mikä merkitys sillä on , ei mikään, se vaan on väärin. Erota saa, mutta kukaan ei saa ketään erottaa tahalleen, eikä kiusata lapsia, jotka jo kärsii enempi kuin on tarvis. Itse tunnen perheen, joilla oli 7 lasta, ja niin vaan ukko lähti toisen perään, vaikkei olisi uskonut, ihana perheenisä ja mies, mutta tarpeeksi kun kärkyy perheellisitä, niin lopulta väsyy ja antaa periksi ja lähtee.
En ymmärrä kommenttiasi... En usko että millään paikkakunnalla on yleisesti tuollaisia paljon. En liiku missään hienostopiireissä, joissa pidetään kulisseja yllä. Joten kyse ei ole siitäkään. Outoa vain että "miesope" törmää jatkuvasti ongelmaperheisiin töissään, vaikka minunhan niihin pitäisi törmätä omassani. Negatiivinen maalailu jota hän harrastaa palstalla kuin palstalla muistuttaa monesti jo kiusaamista. Hän varmasti uskoo olevansa avuksi valistustyöllään, mutta jotenkin ne pitkät saarnat, jos niitä joku jaksaa lukea, on aina sitä samaa...
Kaikki täällä on lissuja tuon yhden buhhaajan mielestä. Ei tarvi kun kertoa oma kanta ja näkemys, ja jos se poikkeaa buhhahhajan mielestä, olet lissu.
Lissu on lissu, ja ne jutut tunnistaa samoista asioista. Kaikki ei ole lissuja, vaikka olisi erimieltä. Ei varmaankaan tarvitse tuoda esiin niitä lissun maneereja? Ja buhahah on niihin ihan riittävä vastaus.
No kyllä ne on...kaikki jotka ei ole samaa mieltä kuin buhhahhaaa.
Naulan kantaan, miesope! Loistava kirjoitus. Moni tähänkin ketjuun kommentoineista "aikuisista" ei ole aikuisuutta nähnytkään. Kypsä rakastava aikuinen osaa ajatella lapsen tarpeita ja asettaa ne omien tarpeidensa edelle, lapsi kun ei voi odottaa. Surullisimpia lapsia ovat ne, joiden elämässä ei ole yhtään henkisesti aikuista ihmistä. Yksikin rakastava kypsä aikuinen riittää, kahdesta huonosta taas ei ole mitään apua.
Et sinäkään, silti kehut aikuisuutta... aika mojovaa. Lapsia ei kuulu sekoittaa aikusten välisiin sotkuihin, ei missään nimessä. Lastko maksaa sen, että aiuiset vaihtaa paria kuin paitaa, ja lapset kärsii.
Missä on paljon puhuttu lapsen parhaaksi? Lapsen parhaaksi on se että omat vanhemmat jättävät ja lapsi elää siellä missä nyt sattuu joku olemaan kotosalla.
Säälittävää semmoisten lasten kohtalo, ajatelkaa itse miten paljolta olette lapsuudessa sästyneet suruilta ja murheiltä, miski suotte omille kurjan kohtalon?
"Itse olen sitä mieltä että, uusperheissä juurikin "mietitään" paljon tarkempaan se että, sopiiko kumppani perhe-elämäään, kuin siinä ekassa perheessä. Eka perhe voi olla teiniajan ihastus ja eka raskaus ollut ns. vanhiongonlaukaus, mietitty ei olla pätkääkään."
Tämä ei pidä paikkansa alkuunkaan, sillä kun tilanne pääsee siihen, että aletaan tuota teiniaikaan aloitettua suhdetta sanomaan väljähtyneeksi, samalla vilkuillaan uuta, eli se uusi on siinä tilassa jo tulossa, luusereita riittää ja kyllä huomaavat nämä liiot joissa on kriisiä. Tämä uusi on tavallaan laastari, sillä kun yksinkään ei uskalla olla. Sitä ei juuri ole tarkkailtu ei muutenkaan oteetu selvää, kunhan on joku ja näitä jokuja riittää, joiden oma elämä on moneen kertaan jo uusittu. Kyllä he osaavat kauniita haastaa ja suukotella ja näytellä, sitähän tämä on, eli kyllä miesope ihan oikein näkee asiat.
Tämän virheen kun on tehnyt, eihän sitä millään voi tunnustaa, siinä pitää yrittää olla vaikka kuinka paha olisi lasten ja itsensäkin. Sen kyllä huomaa ulkopuoliset, sitä ette saa peitetyksi, vaikka luulette niin.
Teissä on paljon samaa lissun mielipiteiden kanssa, yhtä asiallista ja tärkeää ja tarkoin harkittua jutustelua.
Luin ensimmäistä kertaa ketjun ja huomasin yhden seikan. Miesope ei ole vastannut siihen mitään, että onko hänellä muuta kokemusta uusperheistä kun ammatin tuomasta näkökulmasta! Mietin, että mistä olet saanut tämän "kaiken tiedon" uusperheistä? Lukemalla siihen kuuluvaa aineistoa, seuraamalla luokkasi lapsia, olet kenties itse uusperheen lapsi vai itse uusperheen vanhempi?
Jään mielenkiinnollla odottelmaan vastaustasi :)
"Mikäli edellä mainitut asiat eivät sinuun osu, olet toiminut oikein".
Taidan nyt olla niitä aniharvoja, joihin tämä lauseesi kaiken muun poissulkevassa viestissä sopii. Syy on karu: minulla ei ole omia lapsia, nyt miehen kautta olen uppoutunut tähänkin puoleen. Ikisinkku en ole, ex-mieheni ei lapsia halunnut ja minun hedelmällinen aikani meni. Muuten hän oli hyvä mies eli todellakin olen suhteitani harkinnut.
Olisiko niin, että näet ihmisten elämästä vain yhden näkökulman? Sen opettajanhuoneesta käsin katsottavan? Sen vaikean paikan, jossa tuntuu että olet juuri se, joka saa tuta lasten oireilun käytöshäiriöinä jne?
Olisiko niin, että oma avioeroperhetaustasi on vaikuttanut ajatteluusi hieman traumatisoivasti? En halua keittiöpsykologisoida vaan tarkoitan sitä, että katseesi on kohdistunut tietyssä ilmiössä (uusperheet) näkemään vain ja ainoastaan tietyn syyn ja sen negatiiviset puolet.
Ongelma viestissäsi on nimittäin se että mikään ei ole sinulle hyvin paitsi ehkä jokin ideaalinen ydinperhe (jota ei muuten ole koskaan yhteiskunnassa ollutkaan kuin joissakin ideaalisissa fantasioissa).
Syytät uusperheitä lapsen kärsimisestä. Samalla syytät yksinhuoltajia. Se on vähän sama kuin huutaisit lapselle että nyt se maito on kaatunut, miksi menit sen kaatamaan, miksi et etukäteen ajatellut sen sijaan että kertoisit miten otetaan rätti kouraan ja pyyhitään se maito ja eletään sen kanssa että lasissa ei ole enää sitä maitoa ilman että uutta kaadetaan.
Ihmisen elämä on aina epätäydellistä, vaikka sitä suunnittelisi miten hienosti. Elämä yllättää aina ja se on myös elämän hienous, vaikka se joskus tuntuu tragedialtakin. Lapsia voi yrittää suojella tältä vaikka kuinka, mutta jos niin teetkin, samat lapset kärsivät viimeistään aikuisena siitä että elämässä kuitenkin sattuu ja tapahtuu. Silloin näillä suojelluilla lapsilla ei kenties olekaan eväitä selvitä pettymyksistä.
Minä erosin koska hyvä parisuhteeni ei kestänyt vastentahtoista lapsettomuutta. Ex-mieheni erosi ex-vaimostaan koska nuoresta asti ollut pari kasvoi erilleen. Kaikki tahtoivat hyvää, mutta maito kaatui, niin kuin elämässä joskus vain käy. Onneksemme olemme lopulta kaikki löytäneet uuden kumppanin, rakkauden ja "uuden perheen".
Tiedän että mieheni lapsi on hämmentynyt ja myös kärsinyt erosta ja oireileekin sitä. Uskon kuitenkin että hän tulee siitä selviämään ja entistäkin vahvempana. Hänellä on neljä aikuista, jotka tekevät parhaansa kaiken sen nykytietämyksen mukaan, että näin tulee käymään. Valitettavasti vain nyt myös "ulkopuoliset" eli päiväkodin henkilökunta joutuu katselemaan kun lapsi tavallista enemmän kiukuttelee so. oireilee.
Luulen että olet vielä suhteellisen nuori. Toivotan sinulle jaksamista vaikeassa työssäsi. Toivon että jaksat olla myös näille oireileville lapsille rakentava ja eteenpäinvievä opettaja, auttaa heitä selviämään sen maidon läikkymisestä.
Olen varma että saat vielä tulevaisuudessa tuntea myös onnistumisen iloa siitä, miten hienosti nämä rikkinäisistäkin perheistä tulleet lapset ovat elämässään pärjänneet.
swweetie. Saat vastauksen tuoreeltaan...
Olen traumatisoitunut? Mistähän sinä moista päättelet? Tämäkin on jännä jjuttu näissä keskusteluissa. Jos sanoo joitakin asioita suoriksi, on joko traumatisoitunut tai häiriintynyt... Että näin.
Jokainen opettaja, jonka tunnen - ja heitä riittää, usko tai älä! - on huolestunut tämän päivän lapsista ja nuorista. Ongelmat ovat yhä selvemmin nähtävissä. Ääripäät erottuvat kouluissamme jatkuvasti selvemmin. On heitä, jotka ovat valtavan lahjakkaita ja tekevät mitä haluavat. He eivät ole ongelma.
Ongelma sen sijaan on sen ns. "keskikastin" - tyhmä sana - kutistuminen. Tällä tarkoitan sitä, että koko joukko tavallisista perusoppilaista on siirtynyt heikompien joukkoon. Ongelmat ovat päivänselviä: käytösongelmat, lyhytjänteisyys, mielenkiinnon puute, vaikeudet ihan kaikissa oppiaineissa. Jo alakoulussa ja jopa ENNEN kouluikää lapset ovat vaikeuksissa. Esim. omassa kotikunnassani oli viime vuonna LUKUISIA esikouluikäisiä poikia, joiden sijoituspaikkaa jouduttiin miettimään tarkasti - normaaliluokkaan heistä ei ollut. ESIKOULUIKÄISIÄ! Oma kuntani ei varmasti ole edes pahimmasta päästä.
Opettajien havainnot eivät ole vain meidän kokeneempien kitinää. Jokainen tuntemani opettaja puhuu esim. poikein VALTAVASTA lyhytjänteisyydestä tänä päivänä. Lähde? Pelikoneet. Nehän hankitaan nykyisin jo alle kouluikäisille ja ne on kaikilla EHDOTTOMASTI oltava.
Synkin osa tätä todellisuutta on se, että ongelmat alkavat periytyä. Työttömyys, päihteet, teiniraskaudet... Olen itse kotoisin vaatimattomista oloista, mutta minua on kannustettu huolehtimaan koulusta. Merkittävä osa vaikeuksissa olevista vanhemmista ei siihen enää kykene. Olo on turhautunut, kun mitkään resurssit eivät näytä riittävän osalle perheistä. Yhteiskunta tukee kaikin keinoin, mutta hyötyä ei ole nähtävissä. Osa vanhemmista ei kykene ottamaan yhtään minkäänlaista vastuuta toimistaan. "En ole ehtinyt..." Kun aiemminb jokainen halusi lapsilleen PAREMPAA kuin itselleen, nykyisin on heitä, jotka eivät toiveiden eteen mitään vaivaa halua nähdä. Jonkun muun pitää lapset kasvattaa.
Olipa ajatus ydinperheestä ideaalinen tai ei, lasten kannalta se on paras vaihtoehto. En kuitenkaan väitä, että mikä tahansa muukin perhemuoto ei kykenisi kasvatusta kunnialla hoitamaan. Kyse on siitä, että turhan moni vain ei kasvata lapsiaan tarvittavalla tehokkuudella. Se lasten etu ja paras vain unohtuu tai siitä ei piitata. Juuri siksi haluan ihmisiä herätellä AJATTELEMAAN toimiaan. Ei näytä mieluista olevan. Itse ajatuksiini ei monikaan halua kantaa ottaa, vaan minun näkemykseni vain koetetaan todistaa jotenkin häiriintyneiksi ja siis vääriksi. Ilmeisesti ihmisten PITÄÄ toimia hatrkitsemattomasti ja jättää lapset huomioimatta?
Ei minulla varsinaisesti ole jaksamisongelmia. Tämä on vain mielipiteiden vaihtamista. Ilmeisesti olisin virkeä opettaja ja suorastaan parempi, jos toteaisin vaikkapa näin: "Lapsilla ei ole MITÄÄN hätää. Kaikki on hyvin. Erityisesti uusperheet ovat ÄÄRIMMÄISEN turvallinen vaihtoehto ja ydinperheillä ei hyvin mene!" Niinkö?
Lasten ongelmat näkyvät joka tasolla nykypäivänä. Tutustu todellisuuteen. Lue vaikkapa sosisaali- tai terveyspuolen ihmisten näkemyksiä. Selvitä, mitä poliisit kertovat työstään. Selvitä varhaiskasvatttajien mielipiteet. Eivät opettajat yksin ole ajatuksineen, enkä minäkään.
Minusta on hienoa, jos lapset ja nuoret selviävät ongelmistaan aikuisiksi kunnialla. Pelkään vain, että turhan moni ei siinä onnistu. Uusperheellisistä OSA - turhan suuri osa!½ - keskittyy aivan muuhun kuin olennaiseen.
Jos et usko ajatuksiani, kokeile keskustella opetusalan ihmisten kanssa. Lue vaikkapa mielipidekirjoituksia jostakin muualtakin kuin vain täältä.
Onneksi meistä kukaan ei tarvitse sinun hyväksyntääsi. Se riittää kun varmistaa että omilla lapsille on kaikki kunnossa.
Kirjoitat åpitkään siitä millaisia ongelmia nykylapsilla on. Oletko todella sitä mieltä, että uusperheet ovat näihin ongelmiin syynä ???
En ole sitä mieltä. Ongelmiin on MONIA syitä.
Kysymys on kuitenkin siitä, että uusperheilläkin ongelmansa on ja ei todellisuuden kieltäminen mitään auta.
Jos lapsillasi on kaikki hyvin, voit olla tyytyväinen. Toimillaan aikuisten pitää tavoitella sitä, että lapsilla on asiat hyvin!
Jännä jjutttju... Mitä enemmän ajatuksiaan perustelee, sen enemmän tartutaan epäolennaisuuksiin.
Olen itse yh-äidin kasvatti. Ei sillä kuitenkaan ole merkitystä. Olennaisempaa on se, että olen tehnyt työtä lasten parissa pian 20 vuotta. Jos ihmisen havainnot eivät riitä perusteluksi hänen mielipiteilleen, voimme lopettaa käytännössä kaiken keskustelun maailmassa. Sen lisäksi kai kukaan ei ole voinut välttyä julkiselta keskustelulta sen suhteen, millaisia ongelmia nykypäivän lapsilla on.
En minä varmasti yksin kielipiteineni ole. Oletko sinä jäänyt täysin ilman havaintoja jjulkisesta keskustelusta tai vaikkapa kasvatuspuolen ammattilaisten näkemyksistä? Mistähän käsite "perheiden rikkonaisuus" mahtaa kummuta? Onko se minun keksintöäni?
En minä esittele avauksessani mitään "tietoa" uusperheistä. Oletko todella lukenut avaukseni tai ymmärtänyt sitä? Tuntuu siltä, että et.
Annan avauksessani muutamia ehdotuksia ihmisille, jotka ovat perheen perustamista harkitsemassa tai elävät suhteiden välivaiheessa. Esitän MIELIPITEITÄNI. Mitkähän ohjeistani ovat kenties huonoja tai vääriä? Sekö, kun kehoitan ihmisiä käyttämään järkeä ennen lasten hankintaa? Vaiko se, kun suosittelen ottamaan aina lasten edun huomioon? Vai onko väärää kenties se, kun rohkenen hieman kritisoida ihmisiä, jotka tuottavat maailmaan jälkikasvua aina vain uusien kumppaneiden kanssa? Annapa nyt tulla vain rohkeasti omia ajatuksiasi!
Minä EN edelleenkään ole tuomitsemassa uusperheitä kadotukseen. Toivoisin vain, että ihmiset ihan jokaisessa vaiheessa elämäänsä OIKEASTI huomioisivat lastensa edut, kun heitä kerran on hankittu. On olemassa kaikenlaisia perheitä, joissa lasten asiat ovat hyvin, mutta sitten on se toinenkin ääripää.
Uusperheet ovat kaikkea muuta kuin yhtenäinen joukko, mutta ei uusperhe ongelmatonkaan ole. Sanokaa mitä haluatte, mutta lasten toimissa ja käytöksessä perheiden ongelmat ihan aina näkyvät. Kyllä esim. uusia lapsia kannattaisi varmasti hankkia vasta sen jälkeen, kun jo olemassa olevat ovat muutoksiin perhekuvioissa sopeutuneet. Jos oma järki ei sitä riitä tajjuamaan, ulkopuolisen on kai se sanottava.
Ymmärrän hyvin, että itsekritiikki tai omien toimien arviointi ei ole miellyttävää. Koulumaailmassakin sen näkee selvästi. Olivatpa asiat perheesä miten sekaisin tahansa, syytä etsitään mieluiten muualta. Hyvin harva ihminen käsittää, että oireista melkoinen osa tulee ihan kotiolojen seurauksena. Hormonien hyrrätessä kuumimmillaan monikaan ei vain todellisuutta halua nähdä. On helpompi katsoa toiseen suuntaan.
Olen toimittaja, joten tiedän kyllä mitä julkisessa keskustelussa liikkuu. Tiedän myös että se ei kerro välttämättä mitään ongelmien todellisesta laajuudesta ja yleisyydestä, tarvitaan tutkimuksia joita on tällaisissa aiheissa aika vaikea ja hidas kattavasti tehdä.
Perheiden "rikkonaisuus" ei ole mikään uusi asia. Ei tarvitse kuin tutkia hieman historiaa ja vaikkapa tehdä sukututkimusta niin huomaa, että Suomessakin on aina ollut yksinhuoltajia, sinkkuja, lehtolapsia, uusperheitä, nuoria äitejä ja jopa 50-vuotiaita synnyttäjiä. Perheet ovat olleet vähintään yhtä moninaisia kuin nyt. Lapsia ovat kasvatteneet isovanhemmat ja on menty naimisiin uudestaan kun vaimo on kuollut synnytykseen jne. Itse asiassa "klassinen" ydinperhe on historiassa aikamoinen harvinaisuus.
Olen itse sellaisesta ja kun kävin peruskoulua luokkani n 35 oppilaasta 90% oli vielä ydinperheistä ts. avioero oli vielä suht. harvinainen. "Tasaista" elämää sekään ei tuonut. Monen lapsen elämää varjostivat alkoholismi ja väkivalta. Lapsiakin sai kurittaa ruumiillisesti vielä koko 1970-luvun ihan laillisestikin. Kouluissa ei varmasti ollut käytöshäiriöitä siinä laajuudessa kuin nyt, oli kuitenkin ujoja ja ahdistuneita lapsia, jotka aikuisena masentuivat jne. Suo siellä, vetelä täällä siis.
Käyt keskustelua uusperhe-palstalla. Suuri osa lukijoista täällä siis elää sellaisessa. Tietenkin sinulla on hyvi näkemyksiä, mutta ihmiselle joka elää uusperheessä et ole kovin rakentava ja eteenpäin katsova.
Luin vastauksesi vasta nyt. On mahdollista että koulun on uudistuttava vastaaman nykytarpeita. Miksi siirtää lapsia erityisluokalle, jos jo suurin osa lapsista sellaista kaipaa? Silloinhan he eivät ole enää erityislapsia vaan ihan normilapsia.
Ymmärrän tuskasi, mutta oma viestini on edelleenkin se, että lapsia eivät koskaan kasvata vain vanhemmat vaan ihan "koko kylä". Ts. koulu, media, yhteiskunta jne. myös. Monessa uusperheessä tämä on havaittu ihan omakohtaisesti.
Olen itse elänyt lapsuuttani 70-luvulla, joten tiedän kyllä sen, ettei kaikki silloinkaan onnea ja autuutta ollut. Historiallisesti arvioiden ydinperhe kyllä ON ollut se pitlään yksikkö, jossa Suomessa pääsääntöisesti lapset on kasvatettu. Ydinperheen tukena ovat olleet edellisetkin sukupolvet. Toki kaikenlaista muutosta aiemminkin on elämään mahtunut, mutta nykypäivän elämässä asioiden muutosvauhti on tasolla, jota varsin moni ei kestä.
Avioerot ovat TÄYSIN hyväksyttävä asia. En minä niitä tuomitse, mutta se on realiteetti, että osa ihmisistä näyttää suhtautuvan avioliittoion erittäin kepoisesti. Voi olla, että entisaikojen pitkiin suhteisiin ei ole paluuta ja voi jopa käydä njiinkin, että avioliitot muuttuvat määräaikaisiksi - sellaistakin on oikeasti spekuloitu - mutta lasten asema siinä ei kyllä ainakaan parane. Heitä yhteiskuntamme edelleenkin kai tuottanee.
Tutkimuksia lasten ongelmista ja niiden syistä ei valtavia määriä tehdä. Syy on selvä: ihmisiä ei haluta syyllistää. Biologisia lapsiakin esim. kuka tahansa saa tuottaa, mutta adoptiossa tilanne onkin jo sitten toinen. Sinänsä hieman kornia. Tämän päivän trendi on se, että ketään ei saa "loukata". Kipeistä asioista pitää mieluummin vaieta. Tämä näyttää koskevan ainakin näitä perheaiheisia keskusteluja. Mitä asiapitoisemmin tekstin muotoilee, sen kovempaa tekstiä vastaan tulee. Jos minäkin olisin heittänyt kehiin pelkkää roskaa, kommentteja ei olisi tullut. Nyt minut on nopeasti saatava leimattua asiattomaksi keskustelijaksi.
Tämä on vain mielipiteiden vaihtamista. Jokainen kirjoittaa täällä ja samoin myös lukee toisten tekstejä vapaaehtoisesti. Pakkoa kenelläkään ei ole. Otsikosta HUOLIMATTA aihetta ei ole suoranaisesti rajattu ja jos täällä kaikesta kaikki olisivat samaa mieltä, keskustelu luultavasti loppuisi nopeasti. Jopa uusperheellistenkin on kestettävä kipupisteiden esiin nostaminen - sama koskee ihan kaikkia muitakin. Jos erilaisia näkemyksiä ei kestä, Suomi24:n tyyppisissä paikoissa on turha roikkua. Korkealla tasolla Suomi24 EI todellakaan liiku.
En minä väitä, että menneet vuosikymmenet olisivat olleet euforista onnea ja autuutta. Aikojen ja tapojen muuttuminen on väistämätöntä ja pitkälti myös välttämätöntä. Ongelmia on aina ollut, mutta kyllä esim. 70- ja 80-luku kaikesta huolimatta olivat nykyaikaa turvallisempia ajanjaksoja lukuisin eri tavoin.
Toimittajana olet epäilemättä älykäs ihminen. Suosittelen sinulle tutustumista tämän päivän koulujen todellisuuteen. Tee vaikkapa juttu aihepiiristä tai - jos vain mahdollista! - KOKEILE opettajan työtä jonkin aikaa. Älä tyydy pintaraapaisuun vaan selvitä oikeasti sitä, ovatko näkemykseni tämän ajan lapsista hatusta vedettyjä.
Haastattele opettajia syvällisesti. Tutki asioiden taustoja. Haastattele vaikkapa myös koulukuraattoreita ja lastensuojelun ihmisiä & kouluavustajia. Näe vaivaa ja selvitä se, mikä on ajatusteni totuuspohja. Mieti sitten sitä, onko asioista syytä olla vain visusti hiljaa.
JOS olet oikeasti toimittaja, sinun kannattaa ottaa selvää tämän päivän koulun toimintatavoista. Et näytä tietävän niistä MITÄÄN.
Ongelmaoppilaita toden totta EI enää siirretäkään pienluokalle tai vastaaviin paikkoihin kuin vain harvoin.Nykyisin on käytössä ns. kolmiportainen erityisopetuksen malli, jossa KAIKKI oppilaat pyritään pitämään lähikouluissa tukitoimin, joita tosin on tarjolla useimmiten vain teoriassa.
Seuraukset uusista toimintamalleista näkyvät todellakin kouluissamme valtavina ongelmina. JOS olet toimittaja, lienet huomannut jokin aika sitten lehdissä esim. useampiakin tilanteita, joissa oppilaat käyttäytyivät äärimmäiusen väkivaltaisesti. Tämä ON se todellisuus, jota elämme.
Ennen lapsia kasvatti "koko kylä". Nykyisin sitä ei tee enää oikein kukaan. Jos lapset jäävät yksin tutkiskelemaan television ja medioiden todellisuutta ilman vanhempia, koulun toiminta on vaikeaa.,Pelit ja televisio ovat liian usein lastenvahteina.
Uusperheissäkin sitä vastuuta oikeasti pitäisi kantaa roimasti enemmän. Jo riskit itsessään ovat PALJON ydinperhettä suurempia.
Suosittelen sinua nyt tutustumaan Suomen koululaitokseen HIEMAN tarkemmin. Sinun ei ehkä kannata lähteä esittelemään ajatuksiasi kovin laajalti aihepiiristä, joka ei näytä olevan hallussasi riittävästi. Koulu vuonna 2013 on jotakin muuta kuin vaikkapa 70-luvulla. Kai ymmärrät sen?
Koulumaailmasta on tehty loputtomiin juttuja ja tehdään edelleen. Toimittaja joka tekisi juttusarjan vain opettajia, lastensuojelua ja kuraattoreita haastattelemalla ei todellakaan näkisi vaivaa vaan menisi juuri sieltä mistä rima on kaikkein matalin. Tuloksena olisi aika yksipuolinen juttu ja sen näkökulman tietäisi jo ennen kuin ketään olisi haastatellutkaan.
Ei kukaan ole halunnut leimata sinua asiattomaksi keskustelijaksi. Sen sijaan teet sitä hyvin hanakasti muille.
Mutta sinulla on syytä tyytyväisyyteen. Olet saanut viestisi perille. Sinusta uusperheiden ja yksinhuoltajaperheiden vanhemmat ovat MERKITTÄVIN syyllinen nykylasten pahoinvointiin. He ovat kelvottomia kasvattajia ja heitä pitäisi ojentaa entistä riuskemmin. En ole aivan samaa mieltä tuosta, enkä varsinkaan reseptin tehokkuudesta ongelman ratkaisussa, mutta mielipiteeni vapaassa maassa ja Suomi24:n täysin epävirallisella tuuletuspalstalla onneksi vielä sallitaan.
"Tiedän myös että se ei kerro välttämättä mitään ongelmien todellisesta laajuudesta ja yleisyydestä, tarvitaan tutkimuksia joita on tällaisissa aiheissa aika vaikea ja hidas kattavasti tehdä."
Tutkimuksia avioeron vaikutuksesta lapsiin on todellakin saatavilla. Nähin tutkimuksiin voi vaalan mainiosti tutustua, jos osaa googlata ja taitaa englantia Kannattaa tutustua myös kiintymyssuhdetutkimukseen, jota on tehty jo 40 vuoden ajan. Vanhempien vaikutus lapsiin on kiistaton tosiasia, jota ei voi selittää pois esimerkiksi yhteiskuntaa syyttämällä. Monille vanhemmille tekisi hyvää syyllistyä ja miettiä toimiensa vaikutusta lapsiinsa.
"Koulumaailmasta on tehty loputtomiin juttuja ja tehdään edelleen. Toimittaja joka tekisi juttusarjan vain..."
Onko siis niin, että opettajat, kuraattorit ja muut ovat jotensakin epäluotettavia tai peräti kykenemättömiä esittämään luotettavia arvioita koulun puitteissa? Koskeeko tuon tyyppinen lähdekritiikkisi myös muita ammattikuntia? Ovatko terveydenhuollossa työskentelevät ihmiset myös ulkona kuvioista silloin, jos terveydenhuollosta juttuja tehdään? Eikö poliisien sanaan voi luottaa, jos halutaan esiin näkemyksiä rikoksista ja rikollisista? Voiko toimittajiinkaan luottaa, kun kyseessä ovat vaikkapa jonkin valtion sananvapauteen ja journalistien toimintaan liittyvät seikat?
Mikä estää ottamasta mukaan muitakin näkökulmia? Onko kyse siitä, että ammatikseen kouluissa työskentelevien ihmisten näkökulma on automaattisesti sumentunut? Eikö heistä voi mitään oikeaa esiin saada?
Ymmärrän kyllä sen, että lapset ja perheet ovat osa yhteiskunnan kokonaisuutta ja tämän kaltaisissa keskusteluissa sen kokonaisuuden monimuotoisuutta ei esiin saa millään nostettua. Näin ollen, minunkin mielipiteeni jää luonnollisesti suppeaksi ja vain osittain perustelluksi. Mihin tahansa tekstini osaseen voi siis periaatteessa pureutua ja lähteä miettimään sitä, onko asia totta vaiko ei. Jokaisella TIETENKIN on näkökulmansa.
Ihmisten toimet ja niiden perustelut ovat helposti henkilökohtaiselle tasolle meneviä. Ymmärrän kyllä hyvin, että esim. keskustellessani kasvokkain jonkun vanhemman kanssa hänen lapsensa tilanteesta, en voi sanoa ajatuksiani harkitsemattomasti. Joudun valitsemaan sanani hyvin tarkasti. Vaikka asiat olisivat perheessä hyvinkin huonosti ja retuperällä, opettajan on kyettävä olemaan yhteistyöhakuinen ja sovittteleva.
Tämän tyyppisissä anonyymeissä keskusteluissa asiat pitää voida sanoa hieman suoremmin. Jos niin ei voi tehdä, näissä keskusteluissa ei ole mieltä. Moni sanoo asioita julmemmin kuin minä. Ajoittain tuntuu siltä, että jotkut kirjoittajat Suomi24:lla oikeasti haluavat pitää keskustelun matalatasoisena ja turhanpäiväisenä. Mitä enemmän vaivaa näkee tekstinsä suhteen, sen todennäköisempää on, että joku koettaa leimata kirjoittajan näkemykset vääriksi. Itse tekstiin harvoin edes kiinnitetään huomiota - olennaisinta on leimata kirjoittaja jotenkin "vinksahtaneeksi" ja traumatisoituneeksi.
Erityisesti juuri meidän opettajien näkemykset maailmasta ovat siis vääriä. Toivottavasti muistat sanoa sen jokaiselle opettajalle, joka jotakin oppilasaineksestaan sinulle puhuu?
"Ei kukaan ole halunnut leimata sinua asiattomaksi keskustelijaksi. Sen sijaan teet sitä hyvin hanakasti muille."
En ole pitänyt esim. sinua asiattomana kirjoittajana. En ole kommenteillani tarkoittanut varsinaisesti juuri sinua. Sen sijaan, olen kyllä saanut osakseni esim. tämän tyylistä kommenttia:
"Kun lukee tämän Miesopen tekstin ja katsoo tarkemmin tekstin asua, niin se kertoisi juuri siitä, että hän tuntisi ja luulee tietävänsä tästä aiheesta kaiken (mistä minä tietäsin vaikka hän tietäisi). Valitettavasti mulla nousi karvat pystyyn hänen jutusta ja tyylistä miten se oli kirjoitettu. Kovasti minua myös pisti naurattaa nämä suuret elämänohjeet mitä hän täällä Herra Kaikkitietävänä antaa aikuisille ihmisille! Kas kun ei laita oikein ranskalaisilla viivoilla."
Ja:
"Olet niin täynnä itseäsi js omaa viisauttasi, ettet edes huomaa, että niihin asioihin jo puututtiin."
"Mutta sinulla on syytä tyytyväisyyteen. Olet saanut viestisi perille. Sinusta uusperheiden ja yksinhuoltajaperheiden vanhemmat ovat MERKITTÄVIN syyllinen nykylasten pahoinvointiin. He ovat kelvottomia kasvattajia ja heitä pitäisi ojentaa entistä riuskemmin..."
Ei minulla ole tämän asian suhteen mitään syytä "tyytyväisyyteen" tai muihinkaan tunteisiin. Esitinpähän nyt vain mielipiteeni En ole missään leimannut kaikkia uusperheitä onnettomiksi tapauksiksi enkä halua heitä mitenkään "ojentaa". En oikeastaan edes usko, että juuri yksikään sellainen ihminen tätä keskustelua seuraa, jonka olisi syytä pohtia aihettamme. Lähinnä täällä on tuo nimim. "lissu" ja jokunen hänestä jauhava kirjoittaja. Voi olla niinkin, että kyseessä on yksi ja sama kirjoittaja.
En oikeastaan ymmärrä, miksi takerrut tekstiini, jonka pohjimmaiset ajatukset kyllä olettaisi toimittajan tasoisen äidinkielen osaajan löytävän. Jokin tekstissäni ilmeisesti ärsyttää, mutta sille en mitään voi. Jos et kestä ajatuksiani, sinun ei niitä kannattane lukea. Toimittajana kuitenkin käsittänet tämän tyyppisten keskustelupalstojen dynamiikan ja tason, vai käsitätkö?
Ihan näin keskusteluunne ulkopuolisena kommentoisen että kirjoitat aika agressiiviseen sävyyn, ei millään pahalla, enkä nyt tarkoita sitä että olisit väärässä mielipiteinesi. Itse olen kuitenkin hyvin pitkälle samoilla linjoilla kanssasi.
""Koulumaailmasta on tehty loputtomiin juttuja ja tehdään edelleen. Toimittaja joka tekisi juttusarjan vain..."
Onko siis niin, että opettajat, kuraattorit ja muut ovat jotensakin epäluotettavia tai peräti kykenemättömiä esittämään luotettavia arvioita koulun puitteissa? "
En usko että swweetie tätä tarkoitti. Luulen että hän meinasi että jos halutaan tehdä juttusarjaa nykylasten ja perheiden nykytilanteesta, pelkästään opettajia, kuraattoreja jne haastattelemalla, on juttusarja yksipuolinen. Ei siis sitä varmaankaan tarkoitettu että kyseiset ammattihenkilöt olisivat jotenkin epäluotettavia, vaan että näkemys kokonaisuuteen nähden olisi yksipuolinen. Tietysti osana tälläistä tutkimusta kasvatus- ja opetusalan ammattilaisten haastattelut ja näkemykset ovat todella tärkeitä, ja jopa korvaamattoman realistisia.
ssweetie on trolli.
Ottakaahan vastuu aikuiset tekemisistänne, älkääkä syytelkö lapsia ongelmistanne. Itse sysäätte omat ongelmat lasten syyksi, ja sitte kauhistelette kun lapset reagoi käytöksellään. Miksi?
Ei ennen ollut tämmöistä syyttelyä, löaspet saivat rakasvavat MOLEMMAT vanhemmat, kukaan vieras ei päässyt heidän elämäänsä puuttumaan ja haukkumaan.
Nyt kun lapset oireilee tämän omituisen systeemin tähden, on se lapsen vika.
Lapsi viedään psykologille, kun on kamala, sinne kuuluisi ne vanhemmat ja uudet puolisot, jotka kohtelee lasta huonosti.
Kuules "mummo"!. Älä trollaile.
Juu Lissuhan se, näkeehän sen jo kirjotuksen tyylistä ja sanavalinnoista ;))
vihainen mummo= lissu.
"Mikäli edellä mainitut asiat eivät sinuun osu, olet toiminut oikein" Eivät osuneet, mutta silti olen ongelmatilanteessa...
"Uusperheissäkin sitä vastuuta oikeasti pitäisi kantaa roimasti enemmän. " Voi älä puhu...
Mieheni tuli isäksi 18-vuotiaana säännöllisessä seksisuhteessa ollessaan ehkäisyn käytöstä huolimatta. Eivät koskaan perustaneet perhettä, vaikka yhteisen lapsen saivatkin. Nainen ei halunnut aborttia, mies olisi, mutta kun nainen ei suostunut niin kuitenkin mies halusi kantaa vastuunsa ja tavata lastaan.
Minä tulin kuvioon 3 vuotta myöhemmin. Olen ollut kuviossa mukana 7 vuotta ja yhteinen lapsemme on puolivuotias. Miehen ensimmäinen lapsi eli äitinsä kanssa, tapasi isäänsä (ja minua) säännöllisesti. Pidin lapsesta ja lapsi minusta. Tulin raskaaksi puolen vuoden yrittämisen jälkeen. Tilanteemme oli siis vakaa ja selkeä. Kunnes parin kuukauden päästä ensimmäisen lapsen äiti ilmoitti että lapsi on heillä liian huonokäytöksinen ja vaikea, hän antaa lapsen muualle, ja sen, otammeko me lapsen vai emme, on meistä kiinni. Otimme lapsen luoksemme, tottakai!
Nyt on kuitenkin niin että vanhemman lapsen käytös on saanut meidätkin melkein piippuun ja pelkään että yhden käytös häiriöt tuhoavat perhettämme vähitellen. Pelkään vanhemman lapsen käytöksen vaikutuksia pienempään. Syyn näen hänen äidissään, hän on juuri sellainen jota sinun kirjoituksesi kolhaisee, tekee lapsia kuin sarjatulta ties kuinka monen kanssa ja viis veisaa niistä jo olemassa olevista, siitä vanhemman lapsen käytöshäiriöt... Yritimme auttaa etäältä sen verran kuin vain kykenimme, tarjouduimme ottamaan lapsen meille jo 3vuotta sitten, ja silloin vastaus oli ehdoton ja tyrmistynyt EI, joten emme osanneet aavistaa uutta lasta hankkiessamme että tilanne tulisi muuttumaan...
Kamalalta tuntuu että yhden naisihmisen vastuuttomuus kostautuu meidän perheellemme, me olimme onnellisia, meillä oli selkeät kuviot ja luulimme asioiden pysyvän uomissaan uutta lasta tehdessämme.
Meillä oli jo viikonlopputapaamisten aikaan selvät sävelet että meitä molempia aikuisia kuunnellaan ja totellaan, mutta nyt ne tuntuvat unohtuneen. Välillä tuntuu jopa että äiti on sanonut lapselleen ettei minua tarvitse kuunnella, ja että minua voi kohdella kuin lapasta. Ja se sitten onkin vasta kamalaa kun en suostu kynnysmatoksi ja sylkykupiksi... Tiedän jopa, että on jossain vaiheessa mustamaalannut minua. Miehen vanhempaa lasta en tietenkään syytä. Hän raukka peilaa äitiään.
Kannan lapsesta huomattavasti enemmän vastuuta kuin lapsen oma äiti, henkisesti, fyysisesti, aineellisesti, yhdessä tietenkin lapsen isän kanssa. Olemme olleet yhteydessä ammattiauttajiin, ja yritämme saada asioihin tolkkua ja ratkaisun, joka on paras kaikkien kannalta. Tätä ei lapsen äiti edes yrittänyt.
En halua, että vanhempi lapsi joutuu kärsimään yhtään enempää, mutta en myöskään halua että meidän lähtökohtaisesti onnellinen ja harkitusti perustettu perheemme ja etenkin pienokaisemme joutuu kärsimään sisruspuolensa äidin aiheuttamista ongelmista!
En oikeastaan tarvitse vastauksia, saa niitä toki kirjoittaa, jos tahtoo, mutta lähinnä halusin purkaa omaa pahaa oloani.
Vanhempi lapsi taitaa olla nyt siis kouluikäinen.
Jos lapsi on ongelmallinen, ottakaa yhteyttä koulukuraattoriin. Vaikka ongelmia ei koulussa olisikaan, hän voi olla linkkinä asioiden tarkemmalle selvittelylle ja sille, että ongelmavyyhtiä aletaan jotenkin purkaa.
Jos lapsen huoltajuus on teillä, asioiden pitäisi olla helpommin hoidettavissa. Mikäli ei ole, asian suhteen pitänee jotakin tehdä. Myös isällä on vastuunsa asiassa ja tärkeää on se, että tavoitteenne ovat samansuuntaiset.
On syytä todellakin muistaa se, että syy ei ole lapsessa. Hän on vielä pieni ja hänen asiansa pystytään kuntoon saamaan oikeilla toimilla.
Teineinä äideiksi tulleiden ihmisten ajatusmaailmasta saa hyvän kuvan Teiniäidit ja -isät-keskustelussa.
Niin. Lapsi oireilee sekä koulussa että kotona. Meillä tosin vähemmän kuin äidillään. Yhteyttä on otettu kuraattoriin, opettajiin, ja perhe- ja kasvatusneuvolaan. Ja sossusta on oltu meihin päin yhteydessä kun lapsi jäi kiinni kaupasta varastamisesta. Onneksi sentään meillä miehen kanssa on yhtenäinen linja siihen mitä pitää tehdä ja olemme asian ottanut hoitoon.
Ainoa asia, jota todella kadun, on se että en puskenut näkemyksiäni läpi heti kun huomasimme että lapsin oireilee; siis jo useampi vuosi sitten. Minulle vakuutettiin joka suunnasta että on kaikille parempi jos en puutu asioihin ja lapsen äiti ilmoitti minulle kun yritin jotain saada aikaiseksi että minulla ei ole "osaa eikä arpaa" hänen lapseensa. Mies yritti siinä sivussa saada lapsen olon mahdollisimman hyväksi vallitsevassa tilanteessa ja hoisi käytännön asiat, kuten koulun. Edelleen vanhemmilla on yhteishuoltajuus, vaikka mielestäni miehellä pitäisi ehdottomasti olla yksinhuoltajuus ja minulla mahdollisesti oheishuoltajuus kun lapsen äiti ei kerran ota vastuuta jälkikasvustaan.
Nainen ei ollut enää edes teini tämän lapsen saadessaan, vaan yli 20-vuotias, ennestään jo synnyttänyt. Tämä lapsi ei siis ollut edes naisen ensimmäinen.
Lapsi on viaton, kumpikin lapsistamme on ja haluan saada perheemme toimimaan. Rakastan perheenjäseniäni. Ilman sitä rakkautta tämä olisi tuhoon tuomittu yritys. Lapsi on vaan niin rikottu tällä hetkellä, ettei tiedä kuka on ja kuka todella välittää. Luulen, että hän kapinoi ja venyttää rajoja juuri sen takia, että testaa heitämmekö hänet pellolle, niin kuin äitinsä teki, vai jaksammeko rakastaa ja olla niitä huolehtivia vakaita aikuisia, joita jokainen lapsi tarvitsee. Luulen myös, ettei lapsi uskalla kiintyä minuun liikaa, vaikka olen ollut hänen elämässään kolmannesta ikävuodestaan lähtien. Luulen myös että lapsi pelkää äitinsä hylkäävän hänet lopullisesti jos saisi tietää että lapsi on kiintynyt minuun. Sitä en tiedä, että onko näin, mutta äiti on monta kertaa muistuttanut minua erittäin tuimasti, että hän on lapsen äiti, en minä. Aina vaan ei siltä tunnu että näin olisi.
Meillä kanssa miehen lapset ovat varastaneet ja tekevät kaikkea pahaa, mutta minä, heidän isän uusi vaimoke, kun tulin lasten elämään mukaan, ovat kiintyneet minuun ja rakastavat minua enemmän kuin äitiään. Olen kuulemma siunaus näille lapsille. Ilman minua heidän pahat olisivat jatkuneet, mutta sain kasvatettua heistä kunnollisia.
Heidän äitinsä on pahoillaan että lapset pitävät minuna heidän äitinään, mutta olen parempi kuitenkin ja hän tietää sen. Luulen myös että lapset hauluisvat asua meillä, mutta se ei sovi heidän äidilleen, koska hän pelkää että menettää lapset minulle. Monta kertaa olen soittanut sossuun, että juttelisimme asiasta, mutta siihen se kariutuu aina, että lasten äiti ei halua lastensa parasta. Hän on kateellinen kun osaan kaiken paremmin kuin hän.
Mihinkä lapset joutuisivatkaan ilman minua, pelottaa ajatella. Vaikka yritän auttaa ja annan kasvatusvinkkejä, niin ei auta, hän ei osaa mitään. Minusta olisi parempi kun lapset asuisivat meillä, olen niin paras! Lapset itsekin sanovat minua äidikseen, toki vihjasin että se olisi kiva yleisillä paikoilla, ja sehän on taas lasten äidille liikaa. Resupekkoja kaikki.
Harmi että koulusta eivät anna tietoja menestymisestä, vaikka kuinka soittelen, miehen siivellä sitten kyselen ja puhutaan, ja kydään vanhempainilloissa. Mutta ikävää puhuttavaa siellä aina, mitähän näistäkin pullamössölapsista tulee, ei varmaan mitään.
Omat lapset ovat kuin yö ja päivä, mutta minhän olenkin heidät kasvattanut todella hyvin.
En tarvitse kärjistettyä piilovittuilua siitä että muka varastaisin jonkun muun lapset tai että pyrkisin kalifiksi kalifin paikalle. Anna olla, ellet sitten ole myös todellisessa tilanteessa.
Osa eronneista äideistä hoitaa lapsensa erinomaisesti, mutta tässä kohtaa ei, ja se siitä.
haista lissu paska
Ihan äskettäin kokemani asia eroperheen lapsista. Eräässä juhlatilaisuudessa ja kaksi lasta alkoivat ihan ilman mitään keskustelua heidän elämästään tai alkoivat selittää, kuinka heillä on kaksimosoitetta, toisen muistivat tarkaan, toisen sinnepäin. Sitten alkoi tulla selvitystä, kuinka he menevät sinne äidin kotiin ja kuinka sitten toiseen, jossakin vilahti se oikea koti sanakin.
Kuuntelin vaiti, sillä mietin, miksi lapset alkoivat juuri nyt kertoilla asioita. Selveni että olivat tutustuneet toisiin paikalla olleisiin lapsiin ja olisivat mielellään halunneet toisten lasten tulevan kotiinsa, vaan koti olikin kadoksisssa, minne ketään voisi kutsua tai mikä se koti oikeastaan onkaan.
Toinen lapsista on jo koulussa ja toinen menee ensi syksynä. Tässä kävi äärettömän selväksi, kuinka eroperheen lapsilla ei ole samanlaista kotia, jonne voisi kaveripiin saada käymään, kun koti vaihtuu ja lapsi ei saa koottua omaa kaveripiiriään lainkaan, tämä on näitä viikosysteemin lapsia.
En ihmettele lainkan miesopen kirjoituksia, sillä hän varmasti näkee lasten ahdingon, se on valtavaa. Ydinperheissäkin on varmasti ongelmia, mutta ovat kuitenkin hieman erilaisia, lapsille se huonokin koti on sentään yksi paikka. Tietenkin lapset aistivat alkoholin käytön tuomat ongelmat, pelkoa riittää.
Kun paljon eronneet puhuvat tuosta rakkauden loppumisesta, en oikein itse ymmärrä. miten se niin äkkiä loppuu, onko vain odotukset olleet kohtuuttomat.
Lapsille koti on tärkeä paikka ja siellä olevat omat isä ja äiti, jos kotona ei ei suorastaan huutaen riidella ja hakata toista, lapselle koti ei ole paha. Aikuiset vain ei osaa elää arkielämää. Pahin taphtuu, kun on kaksi kotia ja siellä vielä uusi ihminen oman äidin tai isän vierellä, joka ei salli lapsille edes aikaa vanhampansa sylissä, uusperheet ovat pahinta lapsille.
Ristiriitaisinta tuossa kahden lapsen julkituomassa oli, että juhla oli hääjuhla, hääpäri itse oli avoliitossa lapset hankkineet ja nyt tavattoman rakastuneesti vielä sinetöivät yhdessäolonsa, heistä oli nähtävissä yhteinen elämänasenne, vaikka olivatkin suhteensa aloittaneet hyvin nuorina. Sulhanen oli erään euroopplaisen maan kansalainen, hänen sukuaan oli saapunut runsaasti hääjuhlaan, jotenkin koin tämän maan kansalaisten hyvin erilaisen suhtautumisen perheeseen olevan voimakkaan.
Hienostunutta ja oppinutta väkeä, heidän lapsillaan on rakastavat vanhemmat, isovanhemmat, sukulaiset, nuoripari ei ole yksin. Tämä pari ei juoksentele yksin baariilloissa etsimässä elämää, he elävät sitä yhdessä.
Suomessa olemme nyt menneet ihan väärään suuntaan. Senvuoksi eroaminen on niin valtavaa, meiltä tämä suvun yhteyteen kuuluminen on kadonnut, parit ovat liian yksin.
Olen kanssasi monesta asiasta täysin samaa mieltä, vaikka osaltaan kirjoituksesi upposi omaan tilanteeseeni enemmän kuin hyvin. Mieheni, tai ex-mieheni jätti minut muutama kuukausi sitten ja tarhaikäinen lapseni on tässä ajassa joutunut sopeutumaan isänsä uuteen perheeseen vanhempien eron lisäksi ja tulossa on vielä muutoksia muuton ja hoitopaikan vaihdon suhteen.
Mielestäni olen suht terveellä järjellä varustettu vastuunsa kantava aikuinen. Mielestäni harkitsin pitkään ennen lapsen hankkimista, meillä oli suhdetta takana 8 vuotta ja luulin tuntevani miehen, luulin että meillä on hyvinkin samanlaiset arvot mitä tulee perheen perustamiseen ja parisuhteeseen. Luulin väärin. Jälkeenpäin on helppo sanoa, että olisi pitänyt tietää paremmin, olin tyhmä, sinisilmäinen jne. Merkit oli nähtävissä, mutta halusin luottaa koska rakastin. Ehkä rakastin harhakuvaa, kuka tietää...
Tilanne kuitenkin on mikä on, exäni on tehnyt omat päätöksensä. Yritin tehdä kaikkeni, jotta hän olisi antanut kaikelle edes aikaa mutta en voi päättää aikuisen ihmisen puolesta tai estää häntä tekemästä mitä haluaa (kuten muuttaa yhteen uuden naisensa kanssa ennenkuin kihlasormuksen painauma on hävinnyt sormestani). Vielä 3 kuukautta sitten elin maailmassa, jossa minulla oli kaikki hyvin. Oli "ihana" perhe, uusi talo, hyvä työ, ystäviä, harrastuksia, toki oli myös vaikeita hetkiä, unettomuutta, arjen stressiä, töissä yh-neuvotteluja sun muuta. Olin kuitenkin ikionnellinen siitä, että minulla oli mieheni ja lapseni. Nyt perheeni on rikki enkä saa sitä korjattua vaikka kuinka haluaisin.
Sydäntäni särkee ajatella minkä keskelle pieni lapseni on joutunut. Olen keskustellut asiasta neuvolan, lapsipsykologin, ystävien ja ties kenen kanssa ja yrittänyt ottaa mahdollisimman paljon kaikesta selvää, jotta osaisin toimia tässä kamalassa tilanteessa niin, että lapseni tulisi selviämään mahdollisimman vähillä kolhuilla. Tunnen pohjatonta tuskaa siitä, että lapseni joutuu kestämään enemmän kuin mitä pieneltä ihmiseltä olisi lupa vaatia ja tunnen tavallaan pettäneeni lapseni. En pystykään antamaan hänelle sellaista lapsuutta minkä hän ansaitsisi.
Silti tiedän, että teen ihan kaiken mitä vain suinkin voin, jotta lapseni saa kaikesta huolimatta onnellisen lapsuuden. Aion keskittyä olemaan hänelle mahdollisimman hyvä ja turvallinen äiti ja vaikka viallinen olenkin, tiedän ettei lapseltani tule puuttumaan rakkautta ja huolenpitoa niin kauan kuin minussa henki pihisee eikä sen jälkeenkään.
Ulkopuolisen silmin oma tilanteeni näyttää täydellisen järjettömältä ja olen itse siitä samaa mieltä. Se ei kuitenkaan auta tilannettani, että "ihmiset" päivittelee ja kauhistelee. En osaa edes kuvitella, mitä ihmiset selän takana meistä puhuvatkaan. Annan heidän puhua enkä vaivaudu edes korjaamaan vääriä käsityksiä. Minulla on tärkeämpää tekemistä kuten lapsestani huolehtiminen, jotta hänestä ei tulisi kuvailemasi kaltainen oireileva lapsi vaikka todennäköistä onkin, että lapsi tulee jossain vaiheessa jollain tavalla oireilemaan. Kun niin tapahtuu, olen kuuntelemassa ja tukemassa.
Sydäntäsärkevää. :( Oliko miehelläsi siis ollut pitkäkin salasuhde kun noin nopsaan muutti toisen naisen kanssa? Voi toivottavasti mies sitten ymmärtää tästä eteenpäin ajatella lapsensa parasta ennen kuin tutustuttaa lapsen uuteen puolisoonsa (siis ettei tutustuta liian vilkkaalla aikataululla). Onneksi sinä sentään ajattelet lapsesi parasta.
Vaikka olenkin vieras sinulle, lähetän halauksen ja toivon voimia ja jaksamista sinulle ja pienellesi vaikeassa tilanteessa.
Mies ei ole aikaillut uuden onnensa kanssa eli lapsen esitteli välittömästi, olisi halunnut lapsen heti heille enemmän ja ainoastaan minun jarruttelujen takia ollaan saatu muutama kuukausi totutteluaikaa. Uusi suhde oli hyvinkin tuore kun erosimme... Kaikki tapahtunut on kuin absurdia painajaista, josta ei vain herää :(
Kiitos kannustavista sanoista. Kaikki tuki tulee tarpeeseen.
Mies ei ole aikaillut uuden onnensa suhteen eli esitteli lapsen välittömästi, olisi halunnut lasta välittömästi enemmän heille jne. Ainoastaan minun jarruttelujen takia ollaan saatu edes muutama kuukausi totuttelu aikaa... Uusi suhde oli hyvinkin tuore erotessamme. Kaikki on kuin absurdia painajaista, josta ei vain herää...
Kiitos kannustavista sanoista. Kaikki tuki otetaan lämmöllä vastaan.
Pahoittelut tuplatekstistä, puhelin sekoili jotain...
jatkuvasti ajan kohtanen avaus.
Kysymys, onko uusperheet ongelma vai avioerot?
MOLEMMISTA ONGELMAT ALKAA. JA YLEENSÄ NIVOUTUVAT MYÖS YHTEEN.
SELVÄSTI NÄHTÄVISSÄ
Ensinnäkin, älä huuda.
Toiseksi ilman eroja ei ole uusperheitä joten erot ne ongelmat ovat eivät uusperheet. Tai itseasiassa, jos ollaan oikein tarkkoja niin ongelmana ovat ydinperheet jotka on perustettu väärän ihmisen kanssa. Ilman tätä, ei olisi eroja eikä siten myöskään uusperheitä!
Ap:lla todella paljon asiaa ja nuo muutamat kommentit tuolla alussa, monen ex puolison kannattaisi lukea ajatuksella miten saisi homman toimimaan. Veikkaampa että toimisi paremmin kuin ne kiristys, uhkaus ym muut asiattomat viestit.
Ja toisaalta luulisi sen olevan rikkaus lapselle kun on useampi aikuismainen aikuinen pienen "taapertajan" elämäsässä antamassa tukea ja turvaa :).
Vaan kun lapsi ei tarvitse kuin sen ihan oman äidin ja isän ja lisäksi omat sukulaiset, ketään näistä uusikoista tai heidän lapsiaan lapset eivät toellakaan tarvitse.
Ne on aikuisten kehittämiä ajatuksia, että lapselle olisi hyväksi nämä täysin uudet aikuset hyväksi, sen kuulin ihan omin korvin tänäänkin lasten suusta, joten koettakaa nyt ihmeessa ymmärtää, että lapselle äiti ja isä ovat ne ihmiset, joita he haluavat tavata, ei heidän uusia suhteitaan.
Ymmärrän että kovasti se näisä uusioperheissä kiikastaa, että on olemassa nämä entiset ja lapset siitä siitä liitosta. Mutta elettyä elämää kun ei pois saa, ihminen on ex:kin ja tuskin koskaan yksin syyllinen mihinkän, vaikka te uusikot heitä kovin moititte.
Ihmiset ympäriläännen kyllä näkevät ja kuulevat ja monesti tietävätkin enemmän kuin te tiedätte, sillä en usko kenenkään eroneen kertovan uudelle ihmiselle kaikkea entisestä liitosta ja varsinkaan niistä iloisista asiosita joita siinä on ihan varmasti koettu. Ei entinen ole mikään hirviö, hänellä vanin sattuu olemaan taakkaa ihan riittävästi lasten huolehtimisesta, taloudellisesta tilantesstaan, ja lapsien hoidon järjestelyistä, jotta voi käydä työssä ym.
On suorastaan kauheaa kuulla teidän uusikkojen hirveää panettelua aiheettomasti ja tietämättä ja ymmärtämättä totuutta toisen elämästä.
BUA-HAH-HAAAAAAAAAA
SÄÄLITTÄVÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
Sun lapsillasi ei ole muuta, kun umpihullu mutsi. Aika rajoittunutta teidän lasten elämä, elää nyt vaan hullun mutsi ja hullun suvun kanssa, taitaa lapsetkin olla yhtä hulluja, voi lapsi parat.
Kyllä tämän päivän vanhemmilla ,osalla heistä on vanhemmuus täysin hukassa ,sitä ei kannata kieltääkään.Ei mitään otetta lapsiin ,kun lapsilla ei ole rajoja kotona ,niin voi miten vaikea niillä on sopeutua sitten muualla.Onko vanhemmilla omat menot ja asiat tärkeämpää kuin lapset ja lapset saa olla vapaasti tehdä mitä haluavat tai olla tekemättä mikä ei kiinnosta.
BUA-HAH-HAAAA
BY-HYYYYYY
Tuota noin. Olette onnistuneet tekemään aloituksesta täysin omia tulkintojanne. Aikuismaista?
Kehoitin ihmisiä maalaisjärjen käyttöön perheen perustamisessa - olipa kyseessä sitten uusperhe tai ei. En halua leimata kaikkia uusperheita ongelmallisiksi, vaikka haasteita varmasti riittääkin.