Keskustelujen selkeyttäminen

Kun nyt puumallia ei teidän mukaanne voi palauttaa keskusteluihin, kysyn seuraavaa.

Olisiko mahdollista, että keskusteluissa jokaisen viestin alkuun tai muuhun sopivaan kohtaan merkitään automaattisesti, mihin viestiin on vastattu?

Esimerkiksi:
Vastaus viestiin Nm. ”Se ja se”, 15.2.2013 klo 7:30.

Tietysti näin voi jokainen halutessaan kirjoittaa viestin alkuun itsekin, mutta eipä vain moni tunnu näin toimivan.

Pitemmissä ketjuissa on usein mahdotonta tietää kenelle vastaus on osoitettu ja sen vuoksi sitä on usein erillisellä viestillä kysyttävä. Tai arvattava, että kai tuo minulle oli.
Näin esimerkiksi Helluntailaisuus-palstalla, jossa viestejä on päivittäin runsaasti.

Olisiko tuollainen muutos teknillisesti vaikea toteuttaa, sitä en tietotekniikkaa vähän tuntevana tiedä, mutta mielestäni se selkeyttäisi huomattavasti keskusteluja.

Ps.
Eräs mahdollisuus lienee lisätä vastauksen otsikkotauluun kuva, josta näkyy kun kohdistin sen päälle laitetaan, mihin viestiin (Nm. ”Se ja se”, 15.2.2013 klo 7:30) on vastattu.

4

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Margit / TPLs

      Kiitos palautteestasi

      Lähiaikoina tulemme poistamaan mahdollisuuden vastata vastauksiin, jolloin uusin vastaus on aina alimpana viestiketjussa.

      Samassa myös tuha käyttäjien välinen "juupas-eipäs" leikki jää pois, koska on mahdollista vain kommentoida aloitukseen, ja eihän muiden vastauksiin edes tulisi olla mitään kommentoitavaa :D

      Terveisin,
      Margit
      TPLs

      • Hei haloo

        S24 hyvä puoli on ollut keskustelun puurakenne. Palstalaisten harras toive on ollut vain saada keskustelupuuta selkeämmäksi. Te onnettomat toimitte juuri päinvastoin ja meinaatte poistaa kaiken puuhun viittaavankin!

        Avaus kommentit siihen ei ole keskustelu. Keskustelu on vuorovaikutteista ja usein rönsyilevääkin. Ihmisluontoa ei muuteta ylläpidon kuningasideoilla.


    • Kyllä näille keskusteluille joku uusi suunta täytyy saada aikaiseksi. Nykyinen näkymä on aivan mahdoton käyttäjän kannalta. Ehkä ylläpito osaa lukea pitkiä ketjua ja nähdä kuka kellekkin vastaa.
      Minä en siihen pysty ja siksi haluan ylläpidon kertovan kuinka se tapahtuu.

      • miten1

        Pidempiä ketjuja on mahdoton lukea, joten antakaa neuvoa kysyvälle mistä tiedän kenelle on vastattu. Nythän näemme toki uuden kommentin, mutta lukija jää hämilleen kun ei tiedä että vastaus on tarkoitettu hänelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      1847
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1839
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      137
      1669
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1411
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      33
      1344
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      314
      1233
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      59
      1191
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1092
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      273
      1039
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      446
      933
    Aihe