Etenkin lapukat. Ootteko jättäneet tekemistä ja mitä yksin jäädessä?
mitä koiranne ovat jääneet tekemään kotiin yksin jäädessä
7
206
Vastaukset
- lapukan mami
Iso putkiluu on hyvä etenkin silloin, kun on hampaat vaihtumassa. Siitä eivät saa isoja paloja purtua, mutta aika kuluu. Kannattaa olla esim. kodinhoitohuoneessa, niin ei melskaa koko huushollia uuteen uskoon. Radion voi myös jättää päälle. Yleensähän ne ainakin vanhempana ovat hyväunisia ja nukkuvat lähes kaiken joutilaan ajan. Pentuaikana kannattaa kyllä raivata kaikki irtonainen pois ettei tule taloudellista vahinkoja tai ettei pentu nieleskele jotain sopimatonta. Luonnollisesti vesikuppi ja makuualusta.
- Ei aktivointileluja
Ei ainakaan mitään aktivointileluja kannata jättää. Namut on niistä syöty parissa minuutissa ja sen jälkeen käydään huonekalujen kimppuun. Aktivointilelut saa vaan kierrokset korkealle, vaikka koiran pitäisi oikeasti rauhoittua yksin oloon. Korkeintaan jonkun luun voi jättää.
- Ei tosiaa pure
No kysymyksestä ei käynyt selville tarkoitettiinko pentukoiraa ? Ei aikuinen labbis huonekaluja pure erinisiä rättejä,kenkiä kenkä. Ei ne labbiksen lelut mitään koiratarvikkeita tarvitse olla.
- sheltti1
me ollaan onnellisessa tilanteessa kun labukkapennullamme on seuranaan 2 vuotias, joka opetti nopeasti että kun omistaja lähtee, silloin nukutaan. kotiin tullessa odottaa kaksi venyttelevää, uneliasta koiraa (ja siisti kämppä). tärkeämpää on se, mitä teette ennen kuin koira jää yksin. pidä tarjolla aina sopivia luita, esim ne putkiluut ja muut luonnontuotteet hyviä. kierrokset nousee todella, jos annat noita tai aktivointileluja ennen lähtöä eikä niitä muutoin juuri ole tarjolla. käykää pitkä lenkki tai vaikka kouluta koiraa tuokio, mitä enemmän se käyttää aivojaan, sitä enemmän se väsyy. poista esineet ulottuvilta joita ei saa syödä, jos tykkää jyrsiä jotain tiettyä huonekalua, sipaise pisara sitruunaa tai tabascoa, mikä vain koiran makuhermoja ärsyttää. yhteen huoneeseen sulkeminen ei ole ainakaan pennulle mielestäni hyvä vaihtoehto, koska silloin se ei opi niin äkkiä olemaan yksin koko talossa tuhoamatta. lisäksi pienessä kodinh.huoneessa monta tuntia yksin viettäminen ei ole järin mieltäylentävää vaikka kyse koirasta onkin, äkkiä vain oppii erilaisia tylsistymispuuhia kuten oven raapimiset, listojen syömiset, sisälle paskomiset ym. kotoa poistumisen pitäisi alusta alkaen olla mahdollisimman luonteva tapahtuma. jos pentu, aloita lyhemmillä ajoilla joita pidennät ajanmittaan mikäli mahdollista.
- nennaa1
Me annetaan tollerille lähtiessä aktivointipallo jossa kuivanappuloita sisällä. Ei ainakaan meijän koira villiinny tuosta pallosta, tietenkin varmasti hyvin yksilöllistä miten vaikuttaa. Meillä tuo pallo estää sen, että koira ei ala itkeä perään kun lähdetään pois vaan keskittyy palloon silloin. Sitten lisäksi puruluu tai kongi (esim jauheliha-puuromössöllä täytetty) jätetään. Koira on reilu puolivuotias ja ollut 2,5 kk iästä eteenpäin päivät yksin, koskaan ei ole yksinollessaan tehny tuhoja.
- labbiS2wee
Kongiin märkäruokaa ja pakkaseen.
- labbispoitsukka
Meillä jätetään poitsulle tyhjiin maitopurkkeihin yms. muihin kartonkipakkauksiin nameja, joita se saa sit päivän aikana repiä auki. Lisäksi meil on erilaisii leluja, mihin voi kans piilottaa namuja ja aktivointipallo, joka kyll meidän pojalle aivan liian helppo tapaus. Saa hetkessä sen tyhjäksi :D Lisäksi on aikasemmin piiloteltu pitkin taloa namuja, joita se on sit jääny ettimään ku lähdetään pois kotoa. Ollaa kyll aika hyvi säästytty kaikilta tuhoamisilta. Otaksun, et suurimmaksi ajaksi koira ihan nukkuu päivän aikana ku eihä sil ny kauaa minkää maitopurkinkaan avaamisessa mene :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?
Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki1173823Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan
eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma463321Pidennetään viikko 8 päiväiseksi
Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest262610- 2032517
Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!
Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem242472Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?
Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu391745- 1141481
Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!
Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja341369Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa
Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt1571366Jos elämäsi ihminen
on osoittanut kiinnostuksensa, niin kannattaa vastata edes jotain vaikka mikä olisi. Toista mahdollisuutta ei välttämätt721162