Vitun ryssät pilanneet kaikki parhaat lomakohteet ja rannat. 23vuotta taikamaassa käyty ja nyt se on loppu. Tuo kyseinen paskasakki on liikaa, ei sitä sikailuja kiilailua yms paskaa jaksa lomalla katella.
Minne siis jatkossa? Käymme 2kertaa vuodessa 3-4viikon reissulla, mielellään Aasiaan..
Minne siis jatkossa? Käymme 2kertaa vuodessa 3-4viikon reissulla, mielellään Aasiaan..
Vastaukset 20
Vanhimmat
Itse palasin muutama viikko sitten kuukauden reissulta eikä venäläisiä näkynyt. Matkani ei ollut valmismatka eikä muutenkaan kohde jonne niitä tehdään. Si Racha oli kaupunki Pacific Park oli hotelli ei myöskään näkynyt länsimaalaisia paljoa, japanilaisia oli eniten. Ei ole suomikuppiloita, ruokalistoja suomenkielellä,hyviä ruokapaikkoja paljonei ollut nk häiritsevää baaritoimintaa (ketä häiritsee,ketä ei), ostoskeskuksia löytyi useita samoin golf-kenttiä ym. Palvelut pelasi edullinen hintataso todella ystävällisiä paikallisia.Tästä kaupungista voi sanoa AITO thaimaalainen kaupunki. Sinne uudelleen syksymmällä neljättä kertaa.
Tiikeripuistossa näin venäläisen jopa Si Rachassa.
Saisitte lopettaa tuon itkemisen venäläisistä, ei ne sen kummoisempia turisteja ole kuin muutkaan. Toki kielitaidottomina vielä vähän onnettomia mualimalla.
Tiikeripuisto on kaukana Si Rachan keskustasta.
Höpö höpö jos noin väität niin et ole niitä edes nähnyt, kunha nyt olet heidän kanssaan samassa kohteessa pari viikkoa niin toista puhut.
menisit vaikka eestiin valittamaan
vironveljet vihaa ryssia enemmän jopa kuin me.
Kannattaa varata majoitus jostain riittävän tasokkaasta hotellista (*****), jos kanssamatkustajien tasottomuus alkaa ärsyttämään. Halvat budjettimajoitukset keräävät kaikki tietynlaisen asiakaskunnan. Kansallisuudesta riippumatta.
Korkeaa tasoa ei saa huokealla hinnalla. Tämä koskee myös ravintoloita.
Kyllä se on koettu että velivenäläinen käyttäytyy moukkamaisesti. Ja velivenäläinen kyllä kansoittaa ne 5 tähden hotellit ja käyttäytyy siellä ihan yhtä huonosti kuin 2 tähden hotellissakin.
Ryssä ei tiedä käytöstavoista mitään, ehkä pari sukupolvea eteenpäin niin sekin asia korjaantuu.
Toisaalta pitää ymmärtää, että Sergei ei Ludmilansa kanssa ole matkustanut Venäjän rajojen ulkopuolella niin kauan aikaa ,että olisi kansainvälisiä tapoja oppinut. Mutta venäläisten kulttuuri on Venäjälläkin kyynärpäätaktiikkaa ja samaa hän käyttää myös ulkomailla matkustaessa.
Mielestäni itänaapurilaisille ei kelpaa kahden tai kolmen tähden hotellit, joten niissä saa olla ihan suomimamma-seurassa ;)
Ei sun kannata matkustaa mihinkään. Pistä ovi lukkoon ja verhot kiinni, muuten voit joutua tapaamaan venäläisen. Meitä on Suomessakin.
Sitä sun on turha kerskua,kyllä teidät ylimieliset ja moukkamaiset ryssät on huomattu!
Kohta alkaa slobot menee suomikujalle, olen kertonut kaikille sloboille tasta halvasta majoitus mahdollisuudesta, eika ole valia mita kielta puhuu. Ei siella kukaan toisen puheesta mitaan ymmarra, siis soi jumella !
Kyllähän se on fakta että venäläisiltä puuttuvat hyvät käytöstavat. Niin pitkään taittuu englanti ja löytyy yhteisymmärrys kun tanssii heidän pillinsä mukaan mutta kun asiat eivät mene heidän mielikseen niin loppuu englannin ymmärtäminen. Harvinaisen omaan napaansa tuijottava kansa vailla käytöstapoja kun lähtevät "tien päälle".
Enpä yleistäisi. Tunnen niin monia venäläisiä, että voin kyllä sanoa varmasti, että tuo ei ollenkaan pidä paikkaansa kaikkien kohdalla. Ne muutamat, joihin se pätee, erottuvat vaan niin räikeästi että joku voi helposti yleistää väärin koskemaan kaikkia.
Yleensä monet uusrikkaat, joilla rikastuminen on tapahtunut äkkiä, ovat kyllä röyhkeitä ja luulevat että omistavat koko maailman. Tämä pätee muihinkin kuin venäläisiin uusrikkaisiin. Lisäksi venäjäll on pieni etuoikeutettujen ryhmä, jotka ovat aina saanet käyttäytyä röyhkeästi ja muita halveksien, ja se on tosiaan peini ryhmä. Lisäksi joillakin venäläisillä on "ärräviinaa" niin kuin joillakin suomalaisillakin - eli alkavat viinapäissään rähistä pienistäkin asioista.
Mutta suurin osa ei tietenkään rähise parin tuopin jälkeen, eikä esimerkiksi matkustamaan tottuneet tutkijat ja taiteilijat tai ihan tottumattomat tavalliset ihmiset ole ollenkaan röyhkeitä. Usein et vaan teidä, että joku on venäläinen ellei hän ole äänekäs ja tee numeroa. Hiljaisia ja hyvätapaisia ei huomata. Suurin osa venäläisistä inhosi neukkujohtajia ja heidän pröystäilyä ja ovat tosi onnellisia nyt kun pääsevät matkustamaan eivätkä iki maailmassa itse käyttäysyisi samoin.
Venäläisen haistaa jo 10 metrin päästä. Heillä on ominaishaju- hapankaalin mahorkan ja halvan hajuveden "tuoksu". Ja ovat sitäpaitsi maailman ylivoimaisesti itsepäisintä kansaa. Turha mitään historiaa sotkea tähän. Suurin osa Venäjän taloutta perustuu epärehellisyyteen ja mafian läsnäoloon ja paska valuu alas päin ja saastuttaa koko kansan ja maan moraalinkäsityksen.
Ohhoh, saksalaisethan syövät hapankaalia paljon enemmän kuin venäläiset ... eikä todellakaan monet ihmiset venäjällä tupakoi enää nykyään. Millä vuosisadalla sinä elät?
Öykkäreitä ja huonosti käyttäytyviä on kaikissa kansallisuuksissa. Viimeksi meitä haittasivat brittituristit, jotka juopottelivat ja käyttäytyivät kovaäänisesti keskellä yötä ja yksikin oksensi aamiaissalissa krapuloissaan teensä ulos ja muut vain nauroi.
onko oikeasti joku näin typerä...nämä uusrikkaat venäläiset haisee ainakin paremmalle kuin sinä....hapankaalia....kuolen nauruun....onneksi me suomalaiset olemme fiksuja...taas naurattaa että kusi tulee housuun....
Sopisi hyvin venalaiset noiden suomalaisten talkkarien ja muurarien kanssa, hauskaa olisi kannissa nesteet ja kakkarat housuissa.
Tulipahan kerran oltua kyproksella ja hotellin oli täynnä brittejä/ryssiä. SIinä on kaksi sellaista kansakuntaa mitkä ovat täysn unohtaneet käytöstavat, ainakin reissussa. Koskaan ennen en ole nähnyt mitään tälläistä. Kusivat porukalla partseilta alemmille partseille, altaaseen oli kustu ja paskottu jne.
hyi
Mutta venäläiset osaavat käyttäytyä nykyään. Ruotsalaisista siellä enemmän harmia on. Ruotsalaisista siellä ei tykkää kukaan, ei edes suurin osa ruotsalaisista. Esimerkiksi ruotsalaiset naiset tuntevat myötähäpeää maanmiestensä sikailuista ja ylimielisyydestä.
Venäläisten kanssa siellä tulee hyvin juttuun ja he ovat tosiaan fiksua porukkaa.