-Sain kutsun ennestään tuttuun maalaistaloon, joka sijaitsi suuren järven rannalla.-Olin käynyt siellä ennen tätä pari kertaa aikaisemmin.
-Oli määräaikaishuolto tuntimittarin mukaisesti 168 koppi-Massikalle , joka oli jo siihen aikaan suoraruiskulla ja A4 koneella
-Koska kello oli jo illalla seitsemän paikkeilla saatuani määräaikaishuollon päätökseen eri tarkastuksineen ja muine toimenpiteineen, niin isäntä ehdotti että voisin jäädä yöksi tilalle.
-Suostuin ehdotukseen koska seuraavana päivänä oli käynti naapuripitäjään klo 8, ja olisi turha ajaa kotiin yöksi yli sadan kilometrin päähän.
-Emännän laittaman illallisen jälkeen isäntä sanoi että lähtisin katsomaan vesilentokonetta, jonka lentoluvat omaava kesämökkiläinen oli hankkinut; -kesämökkiläinen, jolle hän oli myynyt siitä läheltä rantatontin muutamaa vuotta aikaisemmin.
-Mentiin isännän kanssa hienolle hirsihuvilalle ja heti tultuamme ja tervehdittyämme, vanhempi herrasmiesmäinen toimitusjohtaja kaatoi kahvia meille kuppeihin ja siihen lisäksi puolet vodkaa.
-Huh, että se meni heti päähän ja kolmannen kupin jälkeen tuntui, että en ota enään. -Muuten menee huomiset hommat mönkään, jota ei saanut missään nimessä tapahtua.
-Katselimme sitten laiturilta sitä kaunista 4-paikkaista punavalkoista lentokonetta , joka kellui köydellä kiinnitettynä noin 30 metrin päässä rannasta, uittoyhdistyksen muutamasta pohjaanpaalutetusta hirrestä pulteilla
yhtyeenpuristetusta tukkilauttojen kiinnityspollarista.-Sinne pitäisi mennä jollalla ja sitoa se sitten pollariin koneeseen noustua.
-Toimitusjohtaja ehdotti että lähtisimme hänen mukanaan lentokoneella muutaman kilometrin päässä sijaitsevaan lomahotellin ravintolaan.
-Kieltäydyin ehdottomasti, koska luonnostaan pelkäsin lentämistä ja vetosin aikaiseen herätykseen (ja kaikenlisäksi pelkäsin eniten lentäjämme senhetkistä lentokoneen hallintakykyä, hmm… vodka!)
-Jäin laiturille katselemaan kun parivaljakko starttasi. Suunta oli vastatuuleen ulapalla siintävän kahden saaren väliseen väylään ja korvia repivän melun saattamana kone nousi ilmaan ehkä vajaan kilometrin vauhdinoton jälkeen ja alkoi sitten korkeutta saatuaan kaartaa jonnekin.
-Aamulla isäntä kertoi, että muuten kaikki oli mennyt hyvin, muuta takaisin palatessaan lentäjä ajoi liian lähelle pollaria satunnaisen myötätuulen puuskassa ja vielä pyörivä potkuri murskaantui pollarin hirsiin. Moottori oli myös muuttanut paikkaa ja revennyt irti kiinniketyynyistään.
-Myöhemmin käydessäni tilalla, isäntä kertoi, että asentajat olivat tulleet kuukauden kuluttua Belgiasta asti korjaamaan lentokonetta.
-Taisipa tuo lentoretki tulla kalliiksi jollekulle, mutta olin tyytyväinen etten ollut kuitenkaan silloin osallistunut siihen.
-Niin, että tällaisiakin tapauksia “se rasvakoura” on joutunut traktorihuoltojen ohella näkemään!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jep! Tuttua tarinaa.
Ihan mielenkiintoista tekstiä. Ollut jo tällä palstalla parikertaa aiemmin, aluksi rasvakouran nimellä.
Mutta muistin virkistämiseksi kyllä voin lukea jutut uudestaan.
Ja ainahan uusia lukioita palstalle tulee.