Vaalien rehellisyys

Kotkassa kunnallisvaalit joudutaan uusimaan, sillä ilmeni, että ääniä laskemassa on ollut ehdokas mukana. Mites on täällä? Äänestin Jukolan koulun äänestyspaikalla viisi minuuttia ennen sulkemista ja eräs ps ehdokas veteli uurnan vieressä tukkimiehen kirjanpitoa. Hänet valittiin niukin naukin. Onko hän poistunut paikalta viisi minuuttia myöhemmin eli kello 20? Olen ennenkin bongannut äänestyspaikoilta virkailijoina ehdokkaita, vielä ilmeisesti viimeinen mainos ja manipulaatio omalla naamalla? Onko laillista että ehdokas istuu uurnan vieressä laskemassa sinne pudoteltuja lippuja? Kuinka helppoa on esim. käydä vessssa vetäisemässä itselleen muutama ääni ja sitten lopuksi tunkea taskuunsa saman verran vääriä numeroita?
379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

En vihjaa että tämä ehdokas olisi tehnyt niin.

Äänestä

Kukas sitten vihjaa?

Äänestä

Sipoossa myös menee uusiksi. Ihan ok!

Mitkähän vaatimukset ovat vanhusten avustajina toimivilla henkilöillä? Ei jaksa googlettaa. Siinä taitaa olla epärehelliselle henkilölle huijauksen mahdollisuus. Useita vuosia sitten kuulin tarinan, jollaisia saattaa olla Suomi täynnä, jos penkomaan alkaa.

Aina jeesustellaan naapurimaan touhuja, mutta kyllä meikäläisetkin huijata osaa, vaikka suurin osa umpirehellisiä onkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lnsdvsdflvldjk kirjoitti:

Kotkassa kunnallisvaalit joudutaan uusimaan, sillä ilmeni, että ääniä laskemassa on ollut ehdokas mukana. Mites on täällä? Äänestin Jukolan koulun äänestyspaikalla viisi minuuttia ennen sulkemista ja eräs ps ehdokas veteli uurnan vieressä tukkimiehen kirjanpitoa. Hänet valittiin niukin naukin. Onko hän poistunut paikalta viisi minuuttia myöhemmin eli kello 20? Olen ennenkin bongannut äänestyspaikoilta virkailijoina ehdokkaita, vielä ilmeisesti viimeinen mainos ja manipulaatio omalla naamalla? Onko laillista että ehdokas istuu uurnan vieressä laskemassa sinne pudoteltuja lippuja? Kuinka helppoa on esim. käydä vessssa vetäisemässä itselleen muutama ääni ja sitten lopuksi tunkea taskuunsa saman verran vääriä numeroita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu