Omaishoitaja juo

Ei omaishoitaja

Miten tässä pitää menetellä, katsoako vain. Avpuolisoni, mies on muistisairaan äitinsä omaishoitaja. Viralliset paperi tehtiin jo viimevuonna mutta äiti on asunut samassa huusholiissa jo aiankin viisi vuotta. Vanha äiti on ollut sen verran virkeä, että on passannut poikaansa, laittanut ruat, tiskannut, pessyt pyykit siivonnutkin, silittänyt, mankalannut pyykit sun muuta. Mahdollistanut myös poikansa juomissen.
Minä olen sitten katsonut sivusta ja joskus auttanutkin.
Nyt kun äiti vanhenee eikä kykene enää oikein mihinkään on pojalle totuus valjennut. Hän on kijoittanut omaishoitopaperit mutta yrittää siirtää hoitajan vastuunsa minulle. Hän ei totuuden nimissä auta äitiinsä siinäkään mielessä että tekisi tai tulisi minun avuksi ruan laittoon. Minäkin käyn töissä kuten monet muut ja hänkin. Molemmat odottavat nyt palvelua. Äiti saa ylensä ensimmäisen lämpimän ruoan kun tulemme töistä eli joskus viiden kuuden aikaan illalla.
Kun näistä nänen tekemättä jättämistään jahuolehtimistaan sanoo, niin hän suuttu. Viikolla hän suutuspäissään sanoi tästä lähtien huolehtivän äitinsä ruosista mutta totuun on ollut aivan muuta. Äiti on lämmittänyt tähteitä mitä jääkaaapista on löytynyt. Mies/poika on ostanut vaan kaljaa ja juonut sitä. Jos en eilen ostanut ruoakaa, niin sitä ei olisi vaan kaljaa sillä sitä on kaapit täynnä ja mies makaa koomassa.
Me otetaan yhteen kokoajan tästä vastuukysymeyksestä ken vatuulla vanhus on ja kenen pitää hoitaa.
Olen joskus ottanut vanhuksen hoitoon osaa mutta kun siitä ei saa kuin haukut osaksi niin olen päättänyt jättää asian muille. Ennen kun vanhus oli vielä enenmmän tässä elämässä ja sai ruokansakin itse ei toisen juomisella ollut niin väliä mutta nyt kun ihminen on toisen armoilla niin mites nyt.
Jonkilainen laitospaikka on hakusessa mutta milloin sen saa, voi mennä vielä vuosia. Onhan hän "hyvässä" kotihoidossa.
Tälle asialle tulisi tulla loppu enenkuin jotain sattuu. Pelkkä lähimmäisen rakkaus ei nyt tässä myöskään auta.
Muut sukulaiset eivät välitä.
Nyt tarvittaisin hyvä neuvoja.

11

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hohooohijj

      Ota yhteyttä siihen joka on myöntänyt omaishoitajuuden ,kerro tilanne !Onhan tuo vähän kuin heitteillä olemista ...

    • suomalainen kotilo

      Ilmeisesti poika saa sen minimipalkkion kun käy kerran töissä. Silloin on ihan sama mitä poika tekee, ryyppää tai hyppii tasajalkaa pihalla. Se ei vaadi kokoaikaista läsnäoloa ja avuntarve on minimissään. Mitään muuta et voi tehdä kuin kysellä asiaa omaishoidon vastaavalta, joka päättää jatketaanko minimipalkkion maksamista vai ei. Ja miksette hommaa vanhukselle päiväruokaa, ettei tartte iltaan saakka odotella? Merkillistä touhua...

    • Ällipällihoi

      Minusta tuo kaljanjuonti olis jo itsessään aihe lähtemiseen... mies ryyppää, oli mummo nurkissa tai ei. Älä tee itsestäsi uhria. Sinulla ei ole velvoitetta mieheen eikä mummoon. Mene jo!

    • Siiri-Ellen

      Ei avutonta, muistisairasta vanhusta voi jättää juopon armoille. Jotain on tehtävä. Sanoit, että anoppisi on muistisairas. Millaisesta muistisairaudesta on kyse ja miten pitkällä se on? On monia asioita, jotka on syytä selvittää. Onko mummulla lääkitys - monilla vanhoilla ihmisillä on runsaasti lääkkeitä - onko niitten ottaminen ajallaan mummun omassa varassa, vai huolehtiiko joku muu siitä että lääkkeet jaetaan ja nautitaan säännöllisesti?

      Lääkedosetti on hyvä apuväline, jonka avulla on helppo kontrolloida, miten lääkkeiden ottaminen mummulta sujuu. Jos poika tai sinä vaikka annostelette viikon lääkkeet valmiiksi dosettiin ja päivittäin seuraatte, että lääkkeet on otettu oikein.

      Jos mummun muistisairaus on jo edennyt pitkälle, ei lääkkeiden ottaminen ajallaan ilman ulkopuolista apua onnistu.

      Ja ruokailu sitten. Onko systeemi se, että juoppo poika silloin tällöin valmistaa mummulle ruokaa, joka sitten annostellaan päiväannoksiin mummun itsensä lämmitettäväksi mikrossa. Niin kauan kun mummu osaa ruoan mikrossa lämmittää ja muistaa sen syödä, niin ihan ok. Mummun jääkaappi kannattaa silloin tällöin tsekata, ettei siellä ole vanhentuneita ruokia, jotka ovat terveysriski.

      Yksi mahdollisuus ratkaista mummun ruokailuongelma on järjestää kotipalvelun kautta tilattava maksullinen ruokapalvelu, joka merkitsee sitä että mummulle tuodaan valmis ruoka kotiin joka päivä. Annos sisältää leivän tai sämpylän, lämpimän ruoan, salaatin sekä jälkiruoan. Suosittelen lämpimästi.

      Oma muistisairas (keskivaikea alzheimer) äitini selvisi ruokapalvelun turvin kotona vielä ylimääräisen vuoden.

    • en katselesi...

      Vanhukselle pitää saada kunnonllinen hoitopaikka. Jos sinä olet porukan järkevin ajattelija niin sinun kai pitää ottaa yhteyttä sosaalipuoleen vanhustenhoitovastaaviin.Itse kyllä ajattelen, että mitä sitten saa tuollaisen luuserin kanssa yhteistaloudessa, joka ei voi ottaa vastuuta minkään vertaa.

    • lissamarjattak

      Potkaise ukko pellolle ja ota yhteyttä vanhutenhoidon vastaavaan kunnassanne. Sano että mummo on saatava hoitopikkaan. Pakko se on järjestyä.
      Tiedän että sinulla ei ole helppoa, toivottavasti jaksat taistella mummolle hoitopikan.

    • Ei valtuuksia

      Ei ap pysty hoitamaan mummon asioita, kun ei ole omainen eikä mitään sukua edes. Ap:lle ei saa edes luovuttaa mummosta tietoja. Toki voi ilmoittaa sossulaan, että on huolissaan, mutta mitään valtuuksia ei ap:llä ole.

    • JKIII

      NINIKÖ

      • Ei Omaishoitaja

        Viikonloppu meni pizzan ja kebabin voimalla. En tehnyt minäkään ruokaa. Mies ei osta äidilleen palveluja koska ne maksaa. Jos ei saa ruokaa, niin kuolkoo tai sitten se, että kyllä se iltaan pärjää. Tässä on se ajattelutyyli. Minulla ei ole hätää mutta säälittää tuo vanhus. Alzhaimeri on ollut jo monta vuotta ja lääkitys päällä.
        Poika tuo juomat myös äidilleen. Kuulemma menee aika mukavammin kun on pikku pöhnässä.
        En tiedä oikeesti mitä tehdä ! Ei kiinnosta viranomaisijakaan muutenhan ne olisi tällaista yhdistelmää yhteen laittaneet vaan olisivat ottaneet kotioloista ensin selvää.


    • mummo parka

      No voi herrajumala ,ota nyt itseäs niskasta kiinni ja tee iilmoitus sosiaaliviranomaisille!!Katselet vaan vierestä ja taivastelet täällä.
      Ota puhelin kauniiseen käteen ja soita ja kerro samat jutut kun täällä!!
      Sairaan vanhuksen kaltoinkohtelua ja katselet vaan vierestä touhua.
      Olet sinäkin vastuussa !!

      • Ei Omaishoitaja

        Olen jo laittanut asioita eteenpäin, katsotaan mitä tulee.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      168
      2877
    2. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      64
      2486
    3. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      203
      2189
    4. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      71
      1796
    5. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      101
      1758
    6. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1611
    7. Minkälaisesta seksistä

      haaveilet kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      92
      1373
    8. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      212
      1121
    9. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

      Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
      Ikävä
      81
      1110
    10. Tarkkanäköisyys

      Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
      Ikävä
      95
      1059
    Aihe