maakunnassamme asuvan arvostetun henkilän mielipide sivulla ollutta kirjoitusta.
"Susi kuuluu luontoon, salametsästäjä ei."
Loppukaneetti kirjoituksesta:
"Susi tappaa lampaita ja nautoja. Me ihmiset teemme samaa päivittäin pitkien kuljetusten jälkeen teurastamojen verihuuruisissa tuhansille loppuaan vaikeroiville eläimille."
"Susi kuuluu luontoon, salametsästäjä ei."
Loppukaneetti kirjoituksesta:
"Susi tappaa lampaita ja nautoja. Me ihmiset teemme samaa päivittäin pitkien kuljetusten jälkeen teurastamojen verihuuruisissa tuhansille loppuaan vaikeroiville eläimille."
Vastaukset 39
Vanhimmat
Suden pitäisi TASAPUOLISUUDEN nimissä kuulua myös eduskuntatalon ja Esplanaadin puistoihin!!!
Tavallaan kyllä pitäisi.
Helsingin isot herrat metsästävät porukoittensa kanssa hirviä Suomen erämaissa ja sudet levittelevät tassujaan hätäpäissään, kun penikoille ei ole muuta tarjota, kun pelkkää ei oota.
Ja laita susilauma postissa eduskuntaan, niin saadaan nähdä vähän iloista toimintaa ja isoja otsikoita iltalehdissä. ;D
Ihanhan tuo on totta mutta kyllä sudelle ihmislapsikin om saalis. Tärkeintä olisi saada sudet pelkäämään ihmistä ja pitää kanta pienenä mutta elinvoimaisena. Suomessa ei ymmärretä petoeläinten vaaraa kun täällä ei sitä sataan vuoteen ole ollut. Muualla ihmisille vaaralliset pedot poistetaan ihmisalueiöta ja liikuttaessa petoalueilla ollaan valmiita puolustautumaan asein.
salametsästäjiäkin on aina ollut, taitavat kuulua luontoon nekin.
Kumpikohan nisäkäs on uhanalaisempi maapallolla ihminen vai susi :))))))))
Kovasti nyt kirjoitellaan siitä salakaatajasta joka ampui itsensä navetan takana. Hmm.....Oli omasta mielestään Eu:n uhri, mutta kuitenkin rankaisi itse itseään, ihmeellistä ?
Salakaataja oli paikallisen metsästysseuran puheenjohtaja.
Ja sinun tekstiäsi kun lukee saa heti selkeän käsityksen siittä ettei sinulla ole minkään valtakunnan käsitystä ihmisen mielestä ja sen toiminnasta.
Samanlainen uhri tuo ihminen on kuin nämä teidän täällä itkemät sudetkin. Se on kylläkin fakta että jos se vihainen ja tappamaan valmis susi tulisi sinuakin vastaan metsätiellä muuttuisi tuo sinunkin lässytyksesi sekunnissa!
Muutenkin pakko sanoa että jos olet se pukeli joka tänne aikoinaan kirjoitteli on pääsi aika pahasti pehmennyt ja järki sieltä kaikonnut kokonaan.
vieläkös olet muumilaakossa ´hoitsuna ´ :) ?
Mikä ja minkä uhri tuo itsekäs pelkuri sitten oli, vaikka hän kuvitteli olevansa EU:n tai Kiinan politiikan uhri, eihän se suinkaan totuus ole;)
Voih, kumpas kaikki Suomen Lainrikkojat tekisivät saman päätöksen elämästään. Ei tarvittais vankiloita ja nekin verorahat saatais muuhun käyttöön.,
Empä muuta sano, enkä ketään sääli. Itsemurha on AINA OMA päätös, ei siitä voi ketään syyttää.
Vain narri ei kanna vastuuta teoistaan.
sen mitä olen ymmärtännyt tapauksesta ihmiselle jäi perhe suremaan. Aika raukkamaista tehdä itsemurha, lähiomaiset siitä joutuivat vaan kärsimään.
vaimo ja lapsi
Hoh hoijakkaa täti ponteva :))))))))))
Lässytän mitä lässytän, mutta sen verran luonnosta olen perillä, että susi kyllä metsätiellä väistää ihmistä ja mitäs näistä susista minulle, karhun kohdanneelle ihmiselle.
Ja jos nokan alle tulevat irvistelemään, niin ryhmysauvasta tulee pitkin korvia :))
Juu ja sitten vielä tuosta pehmeäpäisyydestä, että eikös ole hyvä, että ihmismieli pehmenee, ettei ole niin, kun eräät, että kuulaa vaan ihan siihen viimeiseen susi mohikaaniin asti joka uskalsi käpälällä koskettaa niitä pyhiä alueita missä salakaataja pesueineen majailee.
Täällä joku kirjoitti, että sudet ja karhut ovat Suomelle rikkaus. Olen siitä täysin samaa mieltä.
Kenenkäs ansiota meillä nämä saavutetut rikkaudet onkaan, heidän ansiotaan ketä antoivat osa jopa suomenmaan itsenäisyyden vuoksi henkensä, niiden naisten miesten ja lasten ansiota (lapsia toimi muunmuassa sodassa sotilaspoikinakin, nuorin oli 10. vanha) kaikki heimot mitä suomesta löytyy( myöskin heppaheimo) taisteli ikään, rotuun, sukupuoleen katsomatta vapaan itsenäisen suomen puolesta, että meillä on puhdas suomlainen metsää, järviä, merta, metsäneläimiä.
Emmekö meidäkin pitäisi jättää jälkipolville perinnöksi metsäst ja metsän eläimet, eikä tuhota metsiä ja ampua sukupuuttoon kaikki metsän eläimet.
tietysti niinkin. Mutta ketä saamme tästä kiittää. RKTL:ä ja näitä ituhippejä "mukaluonnonsuojelijoita". Saisivat hävetä ja korvata ton perheelle menetykset. Edes taloudelliset.
Heh, syytätkös autoa vai autotehdasta rattijuoppoudesta ?
Juu juu, ainahan se vika on toisten :))
Kyllä se ukkeli ihan itte käveli mettään ja t i e t o i s e s t i rikkoi lakia salametsästämällä suojeltua otusta.
Ei sitä sinne mettään kantaneet ituhipit eikä EU :::))))
Jos ei ole munaa vastata teoistaan, niin kuula kalloon vaan.
Helppoa.
iteltä henkensä riisti
ja julman painostuksen kohteeksi jouduttuaan. Rehelliselle ihmiselle tuollainen poliisikuulustelu on sama kuin alqaidan jäsenelle quantanamo, ettäs tiedät.
MITEN rehellinen ihminen menee salakaatoon mukaan ???????? taitaa olla tosi rehellinen ::::::))))))
nämä salametsästäjät ajattelevat lyhykäisyydessään asioista, silloin kun jäävät kiiini , jos heille määrätään sakkoja/ vankeutta ja ovat perheelisiä koko perhe siinä saa kärsiä, syytömätkin perheen jäsenet, samalla tavalla kärsii muidenkin rikollisten touhuista syytön perhe ja joutuu yhteiskunnassa leimatuksi.
Ei nämä salametsästäjät eikä muutkaan rikolliset ajattele kuin vaan omaa napaansa, itseltä ei rikollisiin tekoihin löydy ymmärrystä.
te jotka leimaatte rikollisiksi ne jotka yrittävät vielä pitää jotain järjestystä yllä ihmisten ja luonnon välillä. Ilman noita kavereita, ehkä heistä huolimattakin, jossain vaiheessa susi todella raatelee jonkun ihmisen, ehkä lapsesi. Ja siitä varmasti syntyy sellainen sota että kaikki, jokaikinen susi, ajetaan takaisin venäjälle ja tänne jääneet ammutaan.
Olisi parempi hyväksyä nyt se että niitä harvennetaan ja pidetään pihapiirit puhtaina ennenkuin tämä tapahtuu. Se on suomen susillekin hyväksi, kun viranomaiset eivät tätä ymmärrä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11277486
Aivan susi kuulu todellakin luontoon.
Olisi kiva kun saisi lukea kommenttia heiltä ketkä itse ei metsästä, ei salametsästystä tai muutakaan metsästystä harrasta, mutta kuitenkin yllyttää salametsästäjiä, ovatko hekin valmiita lakia rikkomaan ja harrastaa salametsästystä (kaikkihan tietää yllytyskin on rikos ja yllyttäjä rikokseen saattaa saada suuremman tuomion rikoksesta kun itse tekijä)
Sinä oletkin varmaan hyvin perillä siittä mihin kategoriaan luetaan rikokseen yllytys poliisin mielissä!
Olet sitä täällä vuosia harrastanut ja teet sitä nytkin!
Mitäs sinä siinä kääkätät ja yrität määrillä muita kirjoittajia?
Olkoon rikokseen yllytys tai ei niin kyllä se aika kornilta kuulostaa kun sellaiset henkilöt jotka eivät ole koskaan luonnossa liikkuneet saati sutta tai mitään muutakaan luonnon elävää nähneet ovat niin fanaattisia salakaatojen ymmärtäjiä ja puolustajia että oksat pois.
Susi ei ole yli sataan vuoteen käynyt ihmisen päälle ja todistettavasti ei silloin yli sata vuotta sittenkään.Täytyy todeta että hyvin äänekkäitä ovat nämä salametsästäjien puolustajat, hyvin typeriä kyllä, mutta äänekkäitä.
No johan se sinäkin havahduit sieltä puskista määkimään omalla nimimerkilläsi. Sinun mielipiteelläsi minun mielessäni ei ole yhtään mitään merkitystä.Määy mitä määyt minua ei hetkauta!
:)))))))
Lues tuo alla oleva juttu kyllä se susi on käynyt ihmisenten päälle ennenkin ja tapettu siittä syystä ja oma vanha sukulaisenikin joka aikoinaan teki metsätöitä kertoi hämeessä olleesta susilaumasta joka kävi kovana talvena häikäilemättä kaiken kimppuun jonka otaksui syötäväksi. Susi on kuule peto jonka saalistusvietin laukaisee nälkä ei se ajattele kuin ihminen vaan sitä ajaa sen vietti !!!
Ihme lässyttäjiä te luonnosta itse vieraantuneet piipittäjät olette. Luuletteko tosissanne että susi tietää missä kulkee esim. venäjän raja ? Siellähän ne rajalla joustavasti kulkee edes takaisin Suomen ja Venäjän väliä kuten tekee muutkin elukat.
Lapin pöllökin on vaikean myyrätilanteensa ajamana tänä vuonna tullut Lapista n. 7km päähän Helsingin keskustasta Viikin metsiin. Miksi kuvittelette ettei susi tekisi samoin nälän ajamana ????
Kyllä se on vaan niin että se susikin on ihmisen takia oppinut hakemaan sen "pikaruokansa" ihmisen pihasta ja fiksuna elukkana se pian tajuaa ettei kannata!
Voi miten se aina onkin yhtä hupaisaa kun puskis puskista syyttää rekattua puskista kirjoittelusta;)))
Noita kansantarinoita sudesta olen kyllä lukenut, mutta eivät ne todeksi muutu edes toisellakaan lukemisella.Laitan sinulle ihan faktaa, susi ei ole yli sataan vuoteen käynyt ihmisen kimppuun.
Mitäs se venäjänraja tähän kuuluu?
Me luonnosta vieraantuneet, suden luonnossakin nähneet piipertäjät emme pelkää mörköjä ja hammajaisia, meidän looginen ajttelumme riittää siihen että tiedämme suden olevan erittäin vähälukuinen ja uhanalainen, me tiedämme että vain poikkeustapauksissa susi tulee pihoista hakemaan ruokaa, kuten esimerkiksi Varpaisjärvellä lopetettu loukkaantunut ja loukkaantumisen takia aliravittu susi, me vieraantuneet piipertäjät tiedämme muitakin faktoja sudesta ja luonnosta, ainoa asia joka on vieras piipertäjän ajatusmaailmalle on hysteerinen susipelko joka kumpuaa kansantarinoista.
Tota, virtuääli taitaa nyt vängätä ihan mielikuvitus ihastuksensa kanssa;;)))
Kun ketjussa kaikki näyttäs olevan samaa mieltä keskenään... ;)) Kenethän se haluaa sinne puskiin seurakseen kuvitella ;;;--)
Niin se tosiaan on, että nykyään niin todella monet hmiset ovat niin täydellisesti jo luonnosta vieraantuneet ,että he eivät metsään uskalla kohta mennä ollenkaan,kun taitavat pelätä siellä hyvässä lykyssä kohta jo pupujussejakin.Ja sitten metsään mennäkseen pitäisi sieltä ensin tuhota pois kaikki mahdolliset luontokappaleet ennenkuin sinne uskaltautuisivat menemään.On se kyllä niin käsittämätöntä ettei minun järkeni sitä tahdo ymmärtää.
Ja sudet ehdottomasti kuuluvat kyllä suomen luontoon ja metsämiesten pitäisi se kyllä ymmärtää ja yrittää jättää muutama hirvi sinne susillekin ruoaksi myös,eikä ahnehtia kaikkia hirviä itselleen vaan,niin ei tarvitsisi sitten susien tulla metsästä ihmisten pihoille ruokaa etsimään, kun eivät sitä metsästä enää kerran löydä.
Suomen luontoon kuuluvat kaikki suurpetoeläimet, jonka pitäisi olla suomalaisille suorastaan kunnia asia että niin on,joten vähän ymmärrystä,suvaitsevaisuutta ja turhien pelkojen pois heittämistä ,niin se tekisi kummasti terää ja sen jälkeen asiat olisivat oikealla tolalla niinkuin pitääkin.
Susi kuuluu LUONTOON ja sinne METSÄÄN ei hiippailemaan ihmisten pihoilla ja yleisillä paikoilla.
Kukahan se onkaan vieraantunut omasta luonnostaan???
Normaali susi kiertää kaukaa kaiken sen mikä haisee ihmiselle ei suinkaan tunge kuistille istuksimaan. Kyllä niitä susia tapettiin ja niistä varoiteltiin jo ennen maailman sotiakin! Ei silloin ollut tuollaisia hysteerisesti susia puolustavia piipittäjiä jotka eivät tiedä pedon luonnosta mitään!!
1880-luvun alkuun sattuu eräs synkkä tapahtumajakso Suomen historiassa. Tuolloin liikkui Varsinais-Suomessa Turun seuduilla petoeläin, joka surmasi yhteensä 22 lasta. Siitä, että mikä eläin tuolloin oli kyseessä - ei ole saatu selvyyttä. Historiankirjoituksessa eläintä yleisesti pidetään sutena.
Kalannista, läheltä Uuttakaupunkia, käynnistyi Turun susisurmien vyyhti vuonna 1880. 8-vuotias Kalle Wilhelm Hörnberg lähti tammikuun 18. päivänä viemään perunoiden pesuvettä ulos, jolloin hän ilmeisesti kohtasi matkallaan kaksi sutta. Kun Kallea ei kuulunut sisälle, lähti äiti etsimään poikaa. Pihalta löytyi vain tyhjä kiulu. Naapurit tiesivät kertoa, että läheisellä pellolla oli nähty susia. Illansuussa Kallen etsijät löysivät raadellun ruumiin osia laajalta alueelta.
Seuraava susisurma tapahtui niin ikään Kalannin naapurikunnassa Laitilassa, jossa susi vei huhtikuussa 2-vuotiaan torpparin tyttären Johanna Josefiina Wiikin. Susi oli napannut tytön läheltä taloa tämän leikkiessä siskonsa kanssa. Etsijät löysivät tytön jäänteitä muutaman virstan päästä talosta
Apuun tuota eläintä jahtaamaan Suomeen saatiin Pihkovasta Venäjältä ammattimaisia sudenmetsästäjiä, jotka tunsivat nimityksen lukashi. Tänne saapui kolme arttelia lukasheja, kolme miestä kussakin - eli yhdeksän lukashia yhteensä.
Nousiaisten Kytöisissä tammikuussa 1882 vanhan susinaaraan, jota pidettiin tappajasutena - surmasi sitten Ivan Paklja-niminen lukashi - ja lastensurmat loppuivat siihen kuin veitsellä leikaten. Myös naaraan kanssa liikkunut uros ammuttiin, sillä jotkut pitivät sitä syypäänä surmiin. Urossuden sai kaadetuksi torpparinpoika Matti Hillberg.
Eihän ne sudet kenenkään kuisteilla istuskelekkaan, ne vain nämä susihysteeriset ihmiset kuvittelevat ja luulottelevat, ne kun nyt näkevät kaikenlaisia mörköjä ja hammajaisia.
Huonot on sinulla taustatiedot muuta ei voi sanoa mutta sinä jatkatkin tuota samaa linjaasi jota olet täällä esitellyt jo muutaman vuoden.
Sinulle ei tärkeintä suinkaan ole TIETÄÄ tai YMMÄRTÄÄ asioita vaan sinulle on tärkeintä saada VÄNKÄTÄ ja LUULOTELLA ja LUULLA olevansa OIKEASSA oli asia mikä tahansa.
Itse olen luonnonvaraista sutta katsellut kesämökin ikkunasta kun istui pihalla eikä meinannut pois lähteä vaikka kolisteltiin. Joten ei olisi tullut mieleenikään mennä ulos sitä isoa vaikkakin laihaa hukkaa hätyyttämään todennäköisesti ei ollut yksin edes liikkeellä ainakin myöhemmin niitä oli useampia ulvomassa jossain järven toisenpuolen. Mökkinaapureina asuvat pari lapsiperhettä maalaistaloissaan ja ihan oikeutetusti pelkäävät. Heillä on huskyjä (joilla tuuheat turkit jos et tiedä) ulkoaitauksessa päivisin (rekikoiria heillä) ja ihan kleskellä päivää oli iso susi käynyt kiertelemässä ulkotarhaa lähti omia aikojaan pois mutta minusta ihmisillä on täysi oikeus puolustaa omaa elukkaansa tai lastaan!!
Ja mökki on sitten Savossa ei missään Lapin erämaassa suinkaan !!!
Minähän lässytän juuri niin paljon kuin haluan ja täytyy sanoa että vaikka keskustelu susihysteerikkojen kanssa ei ole kovin hedelmällistä jothtuen hysteerikkojen todellisuudentajun puutteesta, hupaisaa ja hauskaa se kyllä on, kun he eivät sinun tapaasi pysty perustelemaan väitteitään, he sortuvat tuollaiseen lapselliseen nimittelyyn ja "käskyttämiseen".
No, se sinun savolainen sutesi oli tietenklin naapurin husky;))))
tottahan sinä kirjoittelet, olisi kivaa joku kertoisi milloin on SUOMESSA susi tuon viimeisen tapauksen jälkeen ihmisen tappannut, salametsästäjät kyllä ovat susia tappanneet viimeisen tapauksen jälkeen ja heitä yllyttää ja kannustaa ihmiset salametsästykseen, millä itsellä ei aseita ole eikä VÄLTTÄMÄTTÄ hyväksy edes aseita.
Raitis kaunis suomen luonto tekee aivoille hyvää, ainakin itse sen voin todeta sieltä juuri tulleena, ei muuten näkynnyt susia metsässä..
Juuri nuo aseiden ja metsästyksen vastustajat jotka kuitenkin ovat sitä mieltä että aseillla tapahtuva susien salametsästys on kannatettavaa ja hyväksyttävää kummastuttavat todella.
Salametsästys on rikos ja toivotaan että rikolliset saavat mahdollisimman kovan tuomion, se kuitenkin toivottavasti toimisi edes hieman hidasteena ja muutama edes harkitsisi kannattaako rikollisuus.
Oikeasti tuli mieleen hyväksyvätkö nämä samat ihmset myöskin muunkin rikollisuuden kun vain salametsästyksen, ei siinä ole iso kynnys muutakin rikollisuuta hyväksyä, eläinrääkäystä, ja muuta eläimiin kohtaan kohdistuvaa rikoksia.
Ainoastan ihminen voi puolustaa niin kotieläimiä kuin metsänkin eläimiä, eivät he itseään voi puolustaa ihmisiltä mitkä toimivat heitä kohtaan julmasti suomen lakia rikkoen..
Samaa mieltä ihme pelkoa ihmisillä ja ne jotka eniten pelkää ei ole edes karvatupsuakaan nähnyt..
susireppana on lainsuojaton ja nykyinen kanta siinä 130 yksilöä..?
pohdiskelet. Ei tietenkään hyväksy, mikäli viranomaiset hoitavat asiansa niinkuin kuuluu. Eli poistavat ylimääräiset sudet liikenteestä. Jota eivät nyt tehneet.
Asiaa voisi havainnollistaa siten että henkilö x suorittaa vaikka lapsen raiskauksen ja vielä päälle ehkä murhaakin tämän. Viranomaiset tietävät henkilön, mutta eivät saattaisi tätä, ison talon poikaa vastuuseen teoistaan. Niinpä yhteisö päättää oikeuden tapahtuvaksi. Kenties vievät saunan taakse, ehkä lopetettavaksi. Olisi varmasti asialle paljon hyväksyntänsä antavia. Moni varmasti miettisi että hyvä hyvä. Mutta eivät varmasti lähde siihen päälle teboilista juoksukaljoja noutamaan, elleivät sitten muuten sitä harrasta.
Sama nyt tapahtuu näiden susien kanssa. Jos viranomaiset pitäisivät susikannat kurissa, niin ei kukaan pohtisi edes tällaista. Ei salametsästystä, ei sen hyväksymistä. Miksi? Koska ei olisi syytä.
Viranomainen on asetettu virkaansa kansalaista varten, eikä kansalaista viranomaista varten. Edes sudensuojeluviranomasta varten.
pieni kynnys salametsästäjillä on huseerata muutakin rikollista toimitaa luonnossa kun eivät jää kiinni
esimerkiksi rauhoitettujen lintujen ampumista, munien varastelua, karhujen ja muiden metsän eläimien ampumista.
Vitsihän lakiuudistus aikoinaan oli, kun rikollisien ei tarvitse poliisin antamista sakoista mennä istumaan.
Sehän tässä varmasti "soppaa "pahasti sekoittaa myös tuottaen susille aivan aiheetta ja syyttömästi harmia teoista, joihin sudet eivät ole pätkän vertaa edes syyllisiäkään olletkaan.
Ja se mikä tätä "soppaa" tosiaan hämmentää saattavat olla juuri koirsudet ,joiden pentuja nykyään kovasti tuntuu kaupalla tuolla netissäkin olevan.Ja nehän ne tietysti sitten ihmisten pihoillekin surutta ja huoletta voivat hyvinkin ilmaantua myös,jos ovat omistajiltaan karkuun päässeet juoksemaan,sillä nehän eivät ihmistä samalla lailla pelkää kuin sudet tekevät.
Ja mietityttää sekin vielä lisäksi myös,että kuinkahan moni niistäkin ihmisistä,jotka väittävät suden nähneensä, ovatkin todellisuudessa nähneetkin koirasuden tai jopa pelkän koirankin vaan.Sillä monet ihmiset kun oman kokemukseni perusteella eivät tunnu eroittavan edes koiraakaan sudesta saatikka sitten koirasudesta.Joten ihan turha on susia aina syytellä ja mustamaalata kauhukuvilla kaikesta mitä ympärillämme ihmisen ihan omien toimintojensa,valintojensa ja tekemisiensä vuoksi tapahtuu.
Muistan hyvin kuinka tässä taannoin Juvallakin ampuivat mukamas susia ja kun lehteen laittoivat sitten kuvan näistä ammutuista "susista",niin ihan koirasusilta ne minusta ainakin näyttivät eivätkä oikeilta susilta .Jotta silleen vaan taas tällä erää.