Mitäs siellä tapahtuu kertokaa ken ovat käyneet..
kerran olen minäkin käynyt
Macmet heinävesi
4
3793
Vastaukset
- vaatimukset
Nykyään siellä on niin mahdottomat tuotantovaatimukset, että jos uusi työntekijä ei ensimmäisestä päivästä alkaen pääse samaan tuotantomäärään mitä monta vuotta työtä tehneet, niin muutaman päivän kuluttua ilmoitetaan että työsuhteesi on päättynyt. Joka työpisteeseen on mitattu vähimmäiskappalemäärä mikä pitää ensimmäisestä päivästä alkean pystyä tekemään, vaikka olisi työelämää aloitteleva työntekijä.
Pitkään töissä olleetkin sanoivat, että ko. kappalemääriin on heidänkin mahdoton aina päästä, saatikka sitten uuden, työelämää aloittavan työntekijän.Kappalemäärät pitää merkitä työaikakorttiin. Ko.kappalemääriä sitten työnjohto tuijottaa armottomasti. Palkkaus on minimipalkka, eli minimipalkalla urakkatyötä.
Inhimillisyys on hävinnyt maksimaalisen tuoton tavoittelussa, ihmisarvoa ei tunneta, työntekijöiden on tehtävä työtä niinkuin olisi kone. Kukaan ei puhu työturvallisuudesta, pääasia että maksimaalinen tuotto lisääntyisi.- Otto
Minun aikaan minä tein vähän pikkaista vilppiä.
Tein aina nopeamman ohjelman jonka vaihdoin aina kun oma vuoro alkoi ja vuoron päätyttyä vaihdoin sen aina takaisin.Näin jäi vähän pelivaraa.
TErveisiä vain sinne. - konstikas
Otto kirjoitti:
Minun aikaan minä tein vähän pikkaista vilppiä.
Tein aina nopeamman ohjelman jonka vaihdoin aina kun oma vuoro alkoi ja vuoron päätyttyä vaihdoin sen aina takaisin.Näin jäi vähän pelivaraa.
TErveisiä vain sinne.Tämä on erittäin hyvä konsti olen itse tehnyt samalla lailla, eli virallinen pomo ohjlma ja oma tuotanto ohjelma. jos rupee tympii kannatta kysyä töitä muualta niitä nimittäin on varmasti. Tälläiset paikat niin kuin tämä Macmet ovat tälläisiä äkkilähtöpaikkoja. Katso vaikka mol sivuilta kuinka paljon on koneistajan paikkoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327