Mä katson merta. Kuuntelen hijaisia ääniä joita tuuli tuo tullessaan. Katson alas kallion harjanteelta. Pudotusta on kaksikymmentä metriä, alhaalla meri laulaa surullisen ikuista lauluaan. Vaahtopäät tanssivat aallon harjoilla, kunnes vajoavat, nousevat uudestaan, vajoavat, nousevat...
Mä mietin. Mietin miltä tuntuisi levätä levottoman meren syvissä vesissä, nukkua vihreiden levien sylissä. Katsoa miljoonia kaloja. Katsoa kun luuni vaalenevat, hajoavat tomuksi kulkien meren hiekan kanssa, käsikädessä.
Mä nousen, katson alas. Menen petollisen jyrkälle reunalle, unohdun meren syvyyksiin. Lokki syöksyy vierestäni, valkeat siivet hipasevat paljasta reittäni. Mä lausun mielessäni hyvästit, jätän valkoisen mekkoni merkiksi reunalle.
Hyppään. Lennän kuin lokit taivaalla, liidän kuin tähdenlento. Yksinäinen kyynel ehtii virrata poskelleni, ennenkuin meri syöksyy ympärilleni. Mä sukellan, uin syvemmälle, syvemmälle. Meri on aivan hiljainen, musta. Kylmä. Mä kuulun tänne. Mä sukellan pohjaan, jään kellumaan. Pyörryttää.
Hiljaa mä uppoan. Tömähdän pohjaan kevyesti kuin enkeli. Vaivun mustaan. Pois. Pois, pois, pois. Mä olen poissa. Mä olen meri. Mä tunnen kuinka ajelehdin pois. Ajelehdin ikuisuuteen. Ikuiseen uneen...
--------------------------------------------------
Eka novellini täällä, melko synkeä muihin kirjoittamiini verraten. Toivottavasti täällä on muitakin syvällisiä, jotka ymmärtävät tarinani x)
Mä mietin. Mietin miltä tuntuisi levätä levottoman meren syvissä vesissä, nukkua vihreiden levien sylissä. Katsoa miljoonia kaloja. Katsoa kun luuni vaalenevat, hajoavat tomuksi kulkien meren hiekan kanssa, käsikädessä.
Mä nousen, katson alas. Menen petollisen jyrkälle reunalle, unohdun meren syvyyksiin. Lokki syöksyy vierestäni, valkeat siivet hipasevat paljasta reittäni. Mä lausun mielessäni hyvästit, jätän valkoisen mekkoni merkiksi reunalle.
Hyppään. Lennän kuin lokit taivaalla, liidän kuin tähdenlento. Yksinäinen kyynel ehtii virrata poskelleni, ennenkuin meri syöksyy ympärilleni. Mä sukellan, uin syvemmälle, syvemmälle. Meri on aivan hiljainen, musta. Kylmä. Mä kuulun tänne. Mä sukellan pohjaan, jään kellumaan. Pyörryttää.
Hiljaa mä uppoan. Tömähdän pohjaan kevyesti kuin enkeli. Vaivun mustaan. Pois. Pois, pois, pois. Mä olen poissa. Mä olen meri. Mä tunnen kuinka ajelehdin pois. Ajelehdin ikuisuuteen. Ikuiseen uneen...
--------------------------------------------------
Eka novellini täällä, melko synkeä muihin kirjoittamiini verraten. Toivottavasti täällä on muitakin syvällisiä, jotka ymmärtävät tarinani x)
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ihan ok, en muuta osaa sanoa...
Todella mielikuvitukseton tarina!!!
ainoa ongelmahan tässä on se, että näitä mahtuu 13 tusinaan.
Kolmentoista mahtuminen tusinaan sitä vastoin voisi olla mielenkiintoinen aihe. Vaatii vain vähän jatkojalostusta.
juu-u. joskus on tullut pohdittua, että voisiko novelliin saada ympättyä niin paljon klisheitä, että se menettäisi "myötähäpeää" aiheuttavan statuksensa ja toimisi sitä kautta ihan uudella tavalla.
toisaalta, yllä olleen kaltainenkin teksti toimisi varmasti hyvin ehkä jossain laajemmassa kokonaisuudessa. esimerkiksi tietynlaisen romaanihahmon "arkkityypin" estradille tuonnissa.
Kliseiden hyödyntäminen on pyörinyt minunkin mielessäni. Luulisin että niistä voisi saada kasattua jotain mielenkiintoista. Se ei vain ole niin helppoa kuin ekkiseltään voisi luulla, sillä kun niitä alkaa tietoisesti kerätä, huomaa pian että niitä on liikkeellä yllättävän vähän ja että suurin osa niistä on toivottoman loppuun kuluneita. Valikoima ei anna niin paljon valinnan varaa kuin voisi toivoa.
Sen sijaan puhekielen latteuksista saa sommiteltua kivaa dialogia. Ainakin minulla siitä syntyy luontevasti mutkikasta mutta merkityksetöntä jutustelua, jota kutsun kafkamaisen tyhjänpäiväiseksi. Suositelen lämpimästi kokeilemaan.
Hienosti olit saanut tunnelman tähän novelliisi. Ehostaisin sitä kuitenkin karsimalla turhia rönsyjä pois,koska mielestäni pelkistetty toimisi aiheessasi kaikkein parhaiten. Esim. näin:
"Katson merta. Kuuntelen hijaisia ääniä joita tuuli tuo tullessaan. Kallion harjanteelta on pudotusta kaksikymmentä metriä ja alhalla meri laulaa surullisen ikuista lauluaan. Vaahtopäät tanssivat aallon harjoilla, kunnes vajoavat ja nousevat uudestaan...
Mietin miltä tuntuisi levätä levottoman meren syvissä vesissä, painaa pää vihreiden levien syliin. Nähdä miljoonat kalat. Katsoa kehoni hajoamista tomuksi, yhtyen meren hiekkaan.
Mä nousen ja katson alas. Unohdan jyrkänteen reunan ja tuijotan meren syvyyksiin.
Äkkiä lokki syöksyy vierestäni ja sen valkeat siivet hipasevat paljasta reittäni, kuin kerjäten minua jäämään. Lausun hyvästit (KENELLE?), jätän valkoisen mekkoni merkiksi reunalle.
Hyppään. Lennän kuin lokit taivaalla, liitäen kuin tähdenlento. Yksinäinen kyynel ehtii kuivua poskelleni, ennenkuin meri syöksyy ympärilleni. Mä sukellan, uin syvemmälle, syvemmälle. Meri on lohduttavan hiljainen ja musta. Vaikka meri on kylmä, tunnen saapuneeni kotiin.
Hiljaa mä uppoan. Tömähdän pohjaan kevyesti kuin enkeli. Vaivun mustaan. Pois. Pois, pois, pois. Mä olen poissa. Mä olen meri. Mä tunnen kuinka ajelehdin pois. Ajelehdin ikuisuuteen. Ikuiseen uneen..."
Kenelleköhän se lausuis ne hyvästit?
Sehän on kirjoittajan asia; hän käyttäköön mielikuvitustaan!