piikkikammo?

Moi! Onko teillä kellään hoitsuopiskelijoilla ollut piikkikammoo koulua aloittaessanne? Mä ainaski inhoon rokotuksia ja verikokeita, vaikka tiän ettei ne satukaan. Pelkään, jos en ite pysty sit pistämään ja pökrään vaikka. Täs harkitsen alalle hakua, mut mietin voiko se kaatua tuohon kammoon..
31090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

minkä asteinen kammo sulla on. Suurinpiirtein jokainen jännittää ensimmäistä pistosta antessaan tai saadessaan. Injektioiden antoa treenaamme toisiimme.

Mutta jos sinulla on tapana pyörtyillä tai saada hysteerisiä kohtauksia piikkejä nähdessäsi, suosittelen ensin totuttelua niihin ennenkuin alalle hakeudut. Ei tarvitse sitten ainakaan sen takia koulua keskeyttää.

Äänestä

koulutuksen aikana näet ja koet varmasti paljon "pahempia" kuin esimerkiksi injektioiden antaminen. Kävimme ensimmäisenä vuotena tutustumassa patologin työhön eli seurasimme ruumiinavausta. Toisena vuonna saimme seurata leikkaussalissa erilaisia leikkauksia. Hieman tietty itsekki jännitin, miten käyttäydyn em. tilanteissa. Mutta hyvin meni, joka osiltaan lujitti uskoa siihen, että minusta tulee todellakin terveydenhoitaja ja sairaanhoitaja.
Musta sun kannattais oikeesti harkita alan opiskelua "piikkikammosi" takia. Mutta en kuitenkaan usko sen ratkaisevan sitä, tulisiko sinusta sairaanhoitajaa.

Äänestä

Opiskelen siis terveydenhoitajaksi. Itselläni oli ennen opiskeluiden aloittamista verikammo ja piikkikammo, ja ajattelin asioita juuri samanlailla kuin sinä. Juttelin myös jo ammatissa olevien kanssa ja he sanoivat, että monilla on kyseisiä kammoja, mutta pääsevät niistä yli.

Itse pääsin verikammosta työskennellessäni kaupan takatiloissa lihakimpaleiden ja veren yms. seassa! :) Jos kyseistä kammoa on niin se kyllä helpottaa opiskeluiden myötä, koska verta tullaan näkemään.

Piikkikammosta. Minulla oli myös piikkikammo ja olin luokan pelokkain opiskelija juuri kyseisessä asiassa :). Pelkäsin ihan hirveästi, mutta siitäkin pääsin yli...pistämällä. Helpompi on itse pistää mitä tulla pistetyksi, usko pois. Loppupistotunneilla jopa olin luokan "pistonukke" eli minuun sai sitten ne pistää jolle ei löytynyt pistoparia :). Eli siitä kammosta todellakin pääsee yli eikä TODELLAKAAN kannata jättää alalle hakemista, jos on muuten kiinnostunut alasta. Kuten joku mainittikin, tulee paljon pahempiakin kohtia kuin pistäminen.. Mutta kaikkeen tottuu ja karaistuu :).

Myöhemmin kaikki eka pistämiset yms. tuntuu jotenkin pieneltä, että miten sitä on muka tuollaistakin pelännyt. Niin sitä kasvaa opiskeluiden aikana :).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


moi kirjoitti:

Moi! Onko teillä kellään hoitsuopiskelijoilla ollut piikkikammoo koulua aloittaessanne? Mä ainaski inhoon rokotuksia ja verikokeita, vaikka tiän ettei ne satukaan. Pelkään, jos en ite pysty sit pistämään ja pökrään vaikka. Täs harkitsen alalle hakua, mut mietin voiko se kaatua tuohon kammoon..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu