Magialle

No, koitetaan vielä kerran tälle puolelle saada viestini näkyviin, on ollut vaikeuksia saada se tänne. Tuonne Selvänäkö ja ennustukset puolelle on onnistunut!

Osaatko valottaa elämääni? Avoerosta n. 2 kk:tta, mutta en olisi halunnut hänestä erota. Hän kertoi, ettei tunne minua kohtaan enää samoin kuin ennen ja olisi parasta erota. Nyt olemme tavanneet pari kertaa, ja olleet yön yli yhdessä. Tapaamisen yhteydessä kertoi, että kuitenkin on tunteita edelleen minua kohtaan. Mitä on tapahtumassa? Palaammeko vielä yhteen, vai onko parempi antaa asian olla näin?
Ystävyydellä Ruusa
1139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onnistuihan se sitten kuitenkin:)
suhteellesi nostan kortin,joka edustaa tasapainon ja mielenrauhan etsintää:)
Kortti edustaa tunteita ja ajatuksia,jotka ovat ristiriidassa keskenään,jolloin pitäisi pysähtyä hetkeksi ja arvioida tilannettasi uudestaan:)
Tilanne,joka sinulla on tällä hetkellä olisi jotenkin pakoitettua,jolloin sinun olisi löydettävä sisäinen tasapaino.Mikäli sinulla on kaksi vaihtoehtoa,valitse niistä se,joka on aidosti lähinnä sydäntäsi:)
Älä pidättele tunteitasi tai itseäsi.Äläkä ole päättämätön:)
Nostan toisen kortin,joka kuvastaa eheytystä ja sovitusta:)
Kortti kehoittaakin toteuttamaan itseäsi ja löytämään se oma luonnollinen totuutesi tässä suhteessasi.
Kortti kertoisi teillä olevan mahdollisuuden uuteen yritykseen,mikäli olet valmis elämään vielä hänen kanssaan:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ruusa kirjoitti:

No, koitetaan vielä kerran tälle puolelle saada viestini näkyviin, on ollut vaikeuksia saada se tänne. Tuonne Selvänäkö ja ennustukset puolelle on onnistunut!

Osaatko valottaa elämääni? Avoerosta n. 2 kk:tta, mutta en olisi halunnut hänestä erota. Hän kertoi, ettei tunne minua kohtaan enää samoin kuin ennen ja olisi parasta erota. Nyt olemme tavanneet pari kertaa, ja olleet yön yli yhdessä. Tapaamisen yhteydessä kertoi, että kuitenkin on tunteita edelleen minua kohtaan. Mitä on tapahtumassa? Palaammeko vielä yhteen, vai onko parempi antaa asian olla näin?
Ystävyydellä Ruusa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu