Osastolle

Värikkäistä lausunnoistaan tunnettu äärikansallisen LDPR-puolueen johtaja, duuman varapuheenjohtaja Vladimir Zhirinovski epäili tuoreeltaan, että kyseessä on jotain aivan muuta kuin mitä tiedemiehet väittävät. Ei tässä ole kyse putoavista meteoreista, vaan siitä, että amerikkalaiset testaavat uutta asetta, Zhirinovski sanoi toimittajille Moskovassa.
Pappi lähellä meteoriitin räjähdyspaikkaa piti tapausta Jumalan tekona. Sosiaalinen media on täynnä erilaisia teorioita räjähdyksen syystä.
Rehellisesti sanoen, olisin enemmän taipuvainen uskomaan, että tämä oli jonkinlainen sotilasjuttu, paikallinen ihmisoikeusaktivisti Oksana Trufanova sanoi.

Venäjän hätätilaministeriöstä huhuja kommentoitiin ytimekkäästi: "Roskaa."

Spekulointia on lisännyt se, ettei räjähtäneestä meteoriitista ole vielä löytynyt isoja kappaleita. Muun muassa järven jäähän lähellä Tsheljabinskia oli ilmestynyt useita metrejä leveä aukko, mutta toistaiseksi etsinnät ovat olleet tuloksettomi
Paikallisissa tiedotusvälineissä kiersi tuoreeltaan myös väite, jonka mukaan Venäjän puolustusvoimat olisivat ampuneet meteoriitin kesken lennon. Puolustusvoimat kuitenkin kiisti väitteen, jota myös asiantuntijat ovat pitäneet yksinkertaisesti mahdottomana.
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


mjo5 kirjoitti:

Värikkäistä lausunnoistaan tunnettu äärikansallisen LDPR-puolueen johtaja, duuman varapuheenjohtaja Vladimir Zhirinovski epäili tuoreeltaan, että kyseessä on jotain aivan muuta kuin mitä tiedemiehet väittävät. Ei tässä ole kyse putoavista meteoreista, vaan siitä, että amerikkalaiset testaavat uutta asetta, Zhirinovski sanoi toimittajille Moskovassa.
Pappi lähellä meteoriitin räjähdyspaikkaa piti tapausta Jumalan tekona. Sosiaalinen media on täynnä erilaisia teorioita räjähdyksen syystä.
Rehellisesti sanoen, olisin enemmän taipuvainen uskomaan, että tämä oli jonkinlainen sotilasjuttu, paikallinen ihmisoikeusaktivisti Oksana Trufanova sanoi.

Venäjän hätätilaministeriöstä huhuja kommentoitiin ytimekkäästi: "Roskaa."

Spekulointia on lisännyt se, ettei räjähtäneestä meteoriitista ole vielä löytynyt isoja kappaleita. Muun muassa järven jäähän lähellä Tsheljabinskia oli ilmestynyt useita metrejä leveä aukko, mutta toistaiseksi etsinnät ovat olleet tuloksettomi
Paikallisissa tiedotusvälineissä kiersi tuoreeltaan myös väite, jonka mukaan Venäjän puolustusvoimat olisivat ampuneet meteoriitin kesken lennon. Puolustusvoimat kuitenkin kiisti väitteen, jota myös asiantuntijat ovat pitäneet yksinkertaisesti mahdottomana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu